Olen katkera äidiksituloiästäni, miten tästä pääsee yli?

Minuakin on kovasti surettanut ja harmittanut, etten ymmärtänyt hankkia lapsia aiemmin - tai elämä ei vain mennyt niin.



Ymmärrän kyllä että on järjetöntä toivoa että oma elämäni olisi mennyt toisin, silloin olisin joku toinen ihminen enkä olisi tässä suremassa. Enkä ole taipuvainen katkeroitumaan niitä kohtaan joilla on jotain mitä haluaisin - siinä olen toisenlainen kuin ap, voin vain kuvitella miten kitkerältä sellainen kateus maistuu ja olen pahoillani ap:n puolesta.



Oma selviytymiskeinoni, millä pääsen harmista ja murheesta kauemmas ja ylemmäs, on tehdä numero nimenomaan siitä että olen vanhempi äiti. Olen ikäänkuin sepittänyt itselleni tarinan, joka on tosi, tehnyt "siitä miten kaikki meni" johdonmukaisen kertomuksen, joka ei olisi voinut mennä millään toisella tavalla, ja joka tekee minusta ainutlaatuisen ja erityisen.

21 kyllä aika hyvin kiteytti ajatukseni, itsekin tein esikoiseni heti lukion jälkeen, enkä koskaan ole saanut sen enempää tukiaisia, kuin muutkaan. Välillä kävin koulun ohella myös töissä, mutta koin olevani liikaa pois kotoa, siispä miehen tuloilla mennään.

Opiskelujen ohessa lapsien teossa on se ikävä puoli, ettei koskaan saa olla perheen kanssa kesälomalla, kun pitää kerätä harjoittelupisteitä ja työkokemusta ja työntää jalkoja ovien väliin.



Olisin melkein kateellinen siitä turvasta, jota kokemus ja parempi taloudellinen tilanne tuo, ellen olisi äärettömän onnellinen jokaisesta päivästä lapseni ja mieheni kanssa. Paras aika lasten hankintaan on mielestäni se, kun haluaa koko sydämestään äidiksi/isäksi.

Meillä on päätetty, että se 'toinen aalto' aloitetaan, kunhan saadaan elämä 'valmiiksi'.



Terveisin, uraohjus-teiniäiti.

onkohan nyt kyse kuitenkin siitä, että lapsiperheen elämä ei olekaan sellaista, kuin olisi kuvitellut? Että kuvittelee, että nuorempana olisi jaksanut paremmin tms.? Tai että kun työuraan tulee nyt tauko, se pelottaa? Ei kannata katua, mitä se hyödyttää. Saithan kuitenkin lapsen! Sitten uskon, että kaduttaisi, jos lasta ei olisikaan tullut. Niitäkin on, jotka siirtävät lapsentekoa liian kauan.



Itse halusin lapsen 25v, mutta mies oli eri mieltä. Meni vielä nelisen vuotta ennen kuin esikoisemme syntyi. Mutta jokin tarkoitus silläkin kai oli. Olen tilanteeseen ihan tyytyväinen! Nyt odotan kolmatta, ikää 34. Monet ystäväni ovat saaneet tässä iässä esikoisensa, ei ole ollenkaan tavatonta!