Kuolevien parissa työskentelevät, onko teillä tällaisia kokemuksia?

ja Jeesuksen ulkonäkö varmaankin se milaisena hänet on totuttu taiteessa kuvaamaan. Kukaan ei tiedä minkä näköinen hän on ollut, Torinon käärinliinakin on väärennös.



Aika vanha tutkimus, vuodelta 1977 ja tämäkin amerikkalaisista ja intialaisista. Mitä näkee japanilainen tai sademetsän asukas?

Jospa tässä onkin se uskon salaisuus; mihin uskot, sen saat..?

Isäni oli sairaalassa ja hyvin huonossa kunnossa. Hän oli kuitenkin täysin tajuissaan ja ei mitenkään "huumeissa". Muutamaa päivää ennenkuin hän kuoli, hän kertoi meille, kun olimme hänen luonaan, että kohta hän lähtee, hakijat ovat jo tulleet, hän tuntee sen, vaikka ei näe heitä. Pari päivää ennen kuolemaansa, hän sanoi, että "rakkaat ovat tulleet noutamaan minua, aikaa ei ole enää paljon" ja lisäsi, että hän lähtee mielellään hakijoiden mukaan. Ja hän kertoi, että hänen omat vanhempansa ja siskonsa sekä hyvä lapsuudenystävänsä olivat sairaalahuoneenn nurkassa. Me muut emme tietenkään nähneet mitään. Muuten isä jutteli ihan normaalisti, selitti miten omaisuus jaetaan, millaiset hautajaiset järjestetään jne. Viimeisenä päivänään isä sanoi, että hakijat ovat nyt hänen sänkynsä vierellä ja häntä ei pelota tippaakaan. Sitten melkein samantien hän meni tajuttomaksi ja kuoli muutaman tunnin kuluttua.



Kuolemansa jälkeen isäni ilmestyi minulle. Muutama viikko isäni kuoleman jälkeen heräsin yöllä ja kävin vessassa. Kun tulin takaisin makuuhuoneeseen, isäni oli sänkyni päädyssä. Hän näytti täysin terveeltä ja hyvinvoivalta ja myös nuoremmalta kuin oli kuollessaan. Emme puhuneet mitään, mutta isäni jotenkin viestitti minulle että hänellä on oikein hyvä olla, sitten hän vähitellen hävisi. Hän näytti muuten ihan normaalilta elävältä ihmiseltä, mutta hänen takaansa näytti ikäänkuin hohtavan valkoista valoa ja jotenkin hän itsekin hohti sellaista. Kokemus oli äärimmäisen hyvä. Ja todellakaan en nukkunut, olin ihan jalkeilla ja muutenkin ihan normaalissa mielentilassa. En ollut mitenkään murheen murtama isäni kuoleman johdosta, hän oli jo iäkäs ja sairastanut pitkään, hyväksyin hänen kuolemansa täysin. Tietysti oli ikävä, mutta en voi sanoa olleeni surullinen.



Isäni ei ollut mitenkään uskonnollinen, enkä ole minäkään. Nämä ovat ainoat ns. yliluonnolliset kokemukseni. Mutta kyllä tuo isän kohtaaminen herätti mielenkiinnon näihin asioihin ja olen viime aikoina jutellut monenkin kanssa näistä jutuista ja useilla on ollut vastaavantyyppisiä kokemuksia. Niistä ei vaan oikein uskalla eikä kehtaa puhua. Jotkut ovat minullekin sanoneet, että kuvittelin kaiken suruissani tai että päässäni viiraa. Eräs uskovainen sanoi, ettei se mikään isäni ollut, vaan paholainen!



Sellaisen muistan vielä, joka ei kyllä ollut omakohtainen kokemus, mutta uskon sen kyllä olevan totta. Iäkäs pappani asui vanhainkodissa, mutta ei hänellä ollut mitään erityistä sairautta. Paitsi että hän oli menettänyt kuulonsa kokonaan, eikä sen takia pystynyt enää juttelemaan. Eräänä iltana hän oli sanonut vahemmilleni, että "ne ovat nyt täällä, ne ovat tulleet vihdoinkin minua hakemaan. Sanokaa mummolle, että lähden hyvillä mielin",(mummo oli sairaalassa) muuta hän ei sanonut. Seuraavana aamuna vanhainkodista soitettiin, että pappa oli juuri kuollut.



Minä olen alkanut uskoa, että tietoisuus jatkaa elämää, vaikka keho kuolee.

ja Jeesuksen ulkonäkö varmaankin se milaisena hänet on totuttu taiteessa kuvaamaan. Kukaan ei tiedä minkä näköinen hän on ollut, Torinon käärinliinakin on väärennös.

Aika vanha tutkimus, vuodelta 1977 ja tämäkin amerikkalaisista ja intialaisista. Mitä näkee japanilainen tai sademetsän asukas?

jotka on suurin piirtein niin kaukana toisistaan kuin voi, näkee molemmat 90% todennäköisyydellä kuolleita sukulaisia eikä ferrareita, niin onhan se nyt huomattavan iso prosenttiluku. Että kyllä mä veikkaisin että siellä sademetsässäkin niitä sukulaisia nähdään.

Siksi dementoituva ja hiipuva ihminen usein palaa lapsuusmuistoihinsa ja vanhempiinsa, niistä on pisin muistijälki. Kuollessaan varmaan saa viimeiset aivotoiminnan sykäykset sieltä ja kuvittelee taas näkevänsä äitinsä, isänsä, sisaruksensa.

että kaikki kuolevat, ei edes vanhukset, ole dementoitunteita ja hiipuvia ja kovissa lääkityksissä, moni lähtee ns. saappaat jalassa ja hekin ovat näitä kokemuksiaan kertoilleet..

Abstract;Near-death experience(NDE) was studied in a series of 48 consecutive patients who were admitted to hospital in a deep coma due to life threatening disease. Of 48 patients interviewed, 14 (37%) had a vivid and undeniably personal experience. Among the NDE reported, there were such elements as flying in a dark void space with dim light ahead, encountering dead relatives or friends, standing at the boundary of brook, river or pond, and returning to the world in response to a voice calling from behind.

todellakin on aiheuttanut hänen isänsä kokemukset ja myös hänen omansa, mutta eiköhän selitys ole ihan luonnollinen. Kuolevalla kuitenkin elintoiminnot ovat hiipumassa ja läheisensä menettäneellä on kuitenkin siellä taustalla surua ja väsymystä, jotka ne näyt ja muut kokemukset saa aikaan. Sinällään tietenkin hyvää ja tarkoitusta palvelevaa, että ne ovat lohdullisia kokemuksia.

ihmisiä kuolee nuorina ja terveinäkin, ei vain vanhoina ja sairaina.

kaikkeen yliluonnolliseen, mutta täytyy myöntää että anopin kuoleman jälkeen meillä on tapahtunut niin uskomattomia asioita kotona, että niitä on todella vaikea järjellä selittää joten olen päätynyt siihen että ehkä on olemassa sitten jotain mitä ihmismielen on vaikea ymmärtää. Meiltä tippui astiakaapista yllättäen anopilta häälahjaksi saadut viinilasit tiskialtaaseen ja ne eivät menneet rikki pudotuksesta. Ja tämä tapahtui niin että kukaan ei ollut keittiössä ihmeteltiin vaan kilahdusta ja mentiin katsomaan niin lasithan ne sieltä oli tulleet itsestään alas. Ei ole meillä hiiriä jos joku sitä epäilee, niin mekin epäilimme =)

on kyseenalaistaa kaikki "ei järjellä selitettävä". Miksi on niin vaikea uskoa siihen, että tämä meille näkyvä on vain pieni vivahdus kaikesta olevaisesta ja "rajan" takana on paljon, paljon muuta. Itseäni ainakin lohduttaa suuresti se tieto, että tämä lyhyt elämäni maanpäällä tässä olomuodossa on vain valmistautumista iänkaikkisuuteen jossa en ole enää tämän raihnaisen ruumiini orja. Olisi resurssien tuhlausta jos miljardit elämänkokemukset, tiedot ja taidot katoaisivat päättyvien yksilöllisten ihmiselämien loppuessa tässä ajassa. En usko, että kaiken olevaisuuden suuri arkkitehti, Luoja Jumala, olisi luonut meidät vain "tilapäiskäyttöä" varten. Uskon vakaasti, että Hänen suuri suunnitelmansa on rakastaa meitä senkin jälkeen kun erkanemme inhimillisestä elämästämme ja jatkamme elämän kiertokulkua vapaana fyysisistä rajoitteista toisessa ulottuvuudessa.

Olisko ne ylipäänsä päässeet kyseiselle hyllylle? Hiiret menee kuin varjot ja mahtuu mitä pienimmistä raoista. Kyllä ne viinilasit kiertää eikä todellakaan ryhdy niitä huvikseen pudottelemaan.

Mutta nyt olen joutunut viime vuosina luopumaan skeptisyydestäni. En edelleenkään osaa selittää kokemuksiani, mutta tiedän että ne ovat todellisia.



Eräänä yönä heräsin säpsähtähtäen ja tiesin heti että joku on huoneessa. Näin minulle läheisen ihmisen, joka asui ulkomailla ja oli siis elossa. Hän seisoi huoneen päädyssä ja näytti siltä kuin näyttänyt kun olimme viimeksi tavanneet muutama kuukausi sitten. Hän hymyili ja sanoi "Hei sitten! On niin ihanan valoisaa.". Mieheni heräsi samantien, hän ei nähnyt hahmoa, mutta kysyi että mikä ihme tuo on? Luulin että hänkin näki tuon henkilön, mutta hän selitti, että ei kun hän näki sellaisen oudon valoilmiön jota ei osaa selittää. Hahmo hävisi melkein heti kun mieheni oli sen valon havainnut. Olimme molemmat todella ihmeissämme. Aamupäivällä sain viestin, että tuo läheiseni oli kuollut samaan aikaan kun hän ilmestyi minulle! Se oli täysin yllättävä kuolema, hän oli vasta keski-ikäinen ja täysin terve, kuolema oli täysi yllätys.



Toinen läheiseni kuoli kun olin paikalla. Hän oli täysissä järjissään, mutta kärsi kovista kivuista, mitään kipulääkettä ei ollut, odotimme ambulanssia. Yhtäkkiä kuoleva, kesken kipujensa sanoi: "Onneksi he ehtivät paikalle". Minä sanoin, "Joo, ihan justiin tulee apua, ambulanssi on varmasti jo ihan lähellä". Kuoleva katsoi minua oudosti ja sanoi että "ei kun enkelit, näethän...tuossa vierelläni..." Sen jälkeen hän ei enää sanonut mitään ja kuoli matkalla sairaalaan.



Lähes kymmenen vuotta myöhemmin tuo läheiseni ilmestyi minulle keskellä kirkasta päivää. Siinä hän vain istui omassa kiikkustuolissaan, jossa oli tavannut istua ja nyt se oli minulla. Tuoli kiikkui ja vainaja sanoi, että "Ethän pelkää. Minulla on niin hyvä olla ja täällä on niin monia rakkaita. Minä pysyn luonasi." Hän sanoi paljon muutakin, mutta se onkin kummallista, että en millään muista mitä hän sanoi. Sitten hän vain hävisi ja tuoli kiikkui vielä vähän aikaa itsekseen.



Sitten on vielä pari epäselvempää tapausta, tai ne voisi kai tulkita sattumaksi. Mutta itsestä tuntuu, ettei ne ole sattumia. Minulla ei kyllä ole epäilystäkään etteikö nämä olisi täysin tositapahtumia, mutta ymmärrän, että ellei itse ole kokenut vastaavaa, on näitä vaikea uskoa.

Oli paikalla, kun vähän ennen talvisotaa hänen 19-vuotias siskopuolensa kuoli keuhkotautiin. Tyttö oli kuolinhetkellään hymyillyt ja kasvot olivat kirkkaat kuin joku kirkas valo olisi osunut niihin. Talo oli maalla, ennen sotaa eikä autotietä ollut lähellä tai katu- tai ulkovaloja. Taivaskin oli ollut pilvinen eikä kuuta ollut näkynyt kun kävivät tarkistamassa.

kavereitten kanssa spiritismiä, ja lasi liikkui vinhasti pitkin lautaa antaen järkeviä sanoja ja lauseita, olen uskonut kaikkeen yliluonnolliseen. Ja tähdennettäköön, että lasin päällä oli ainoastaan minun sormeni, joten tiedän, että huijauksesta ei ollut kyse!

Oli muuten niin pelottava kokemus, etten suosittele kenellekään, enkä sen jälkeen ole koskaan kokeillut.

itse olen skeptikko mitä tulee kaikkeen yliluonnolliseen, mutta täytyy myöntää että anopin kuoleman jälkeen meillä on tapahtunut niin uskomattomia asioita kotona, että niitä on todella vaikea järjellä selittää joten olen päätynyt siihen että ehkä on olemassa sitten jotain mitä ihmismielen on vaikea ymmärtää. Meiltä tippui astiakaapista yllättäen anopilta häälahjaksi saadut viinilasit tiskialtaaseen ja ne eivät menneet rikki pudotuksesta. Ja tämä tapahtui niin että kukaan ei ollut keittiössä ihmeteltiin vaan kilahdusta ja mentiin katsomaan niin lasithan ne sieltä oli tulleet itsestään alas. Ei ole meillä hiiriä jos joku sitä epäilee, niin mekin epäilimme =)

laitoin meidän astiankuivauskaappiin pari luna-lasia "sopivasti" niin että ne kierähtivät tiskialtaaseen ja eivät nekään menneet rikki. En siis pidä mahdottomana, etteivätkö anopinhengen paiskomat viinilasitkaan säilyisi ehjänä.

Meilläkin isäni käy pudottelemassa voirasian päältä veitsiä pöydälle ja lattialle kuten lupasikin, mutta muuten en usko ollenkaan yliluonnollisuuksiin. Sitä en epäile, etteivätkö kaikki tässäkin ketjussa asioita kokeneita olisi niitä tosiaan kokenut ja totena pitänyt. Mutta ihmisen aivot ovat mutkikkaat kapistukset ja aistit tekevät kuperkeikkoja.

Minulle lohdullista on nimen omaan se, että täällä ollaan ja täältä aikanaan lähdetään ja mullaksi muututaan, se on elämän kierto.

Vanhempani sopivat, että jos kuoleman jälkeen on mahdollista, niin ensiksi kuoleva antaa toiselle jonkinlaisen "merkin", että kaikki on ok. No, isä kuoli ensin. Kun olimme siunauskappelissa ja arkkua kannettiin sisään, arkun edellä lensi pikkulintu sisälle. Se istui kattorakenteissa koko toimituksen ajan ja lensi taas arkun edellä ulos.



Äiti sairasti kauan ja sanoi, että kun hän kuolee, meidän pitää olla kiitollisia, kun hän pääsee pois. "Tietysti teitä itkettää, ja saatte toki itkeä, mutta vain vähän aikaa. Annan sitten merkin, kun riittää" ,huumorintajuinen äitini sanoi. Äiti kuoli vuodeosastolla ja menimme hakemaan hänen tavaroitaan. Hoitajat olivat pakanneet ne valmiiksi. Itkimme hoitajien kanssa ja lähdimme käytävää pitkin pois. Silloin äidin tavaroissa alimmaisena oleva herätyskello päristä hirveällä äänellä. Itku vaihtui nauruksi, kun yritimme saada kelloa sammumaan. Muistimme samalla äidin sanat "merkistä".



Ehkä sattumaa, mutta lohdullista. :)

Ja eihän siitä mitään ihmeellistä ole, mäkin ennen sanoin, että uskon sitten kun itselle sattuu jotain josta oon ihan varma, että sitä ei voi millään harhoilla tms. selittää.



No sittenhän mulle tapahtui. Veljeni kuoli ja parin päivän päästä hän tuli käymään luokseni illalla, en vielä nukkunut ollenkaan, olin vasta mennyt vuoteeseen. Myös mieheni näki veljeni, ja aivan selvästi. Keskustelimme pitkän tovin, siis minä ja veljeni. Hän nauroi paljon ja toisti monta kertaa kuinka hyvä hänen on nyt olla. Itse istuin vuoteen reunalla ja veljeni seisoi siinä vierellä. Hän näytti ihan elävältä ja jopa kosketin häntä. Myös poikani näki enonsa useita kertoja ja ihan keskellä päivää ja ensimmäisen kerran jo silloin kun ei vielä tiennyt tämän kuolleen edellisenä yönä. Veljeni ilmestyi myös isälleni ja äidilleni. Kotonani, siis vanhempien luona soi usein myös puhelin, mitään sieltä ei kuulunut, linja vain oudosti särisi mitä se ei ennen ollut tehnyt. Kyseessä siis lankapuhelin. Nämä "puhelut" alkoivat pari viikkoa veljeni kuoleman jälkeen ja niitä tuli niin kauan kunnes olimme selvittäneet erään häneltä kesken jääneen asian, jonka selvittäminen oli tärkeää hänen lapselleen. Kyse oli raha-asiasta.



Isälläni puolestaan on ollut kuolemanrajakokemus tai mikä se onkaan. Hän sai sydänkohtauksen, todella vakavan ja oli ihme kun selvisi. Hän kuvaili täydellisen yksityiskohtaisesti mitä hänen "kuolemansa" jälkeen tapahtui, hän tiesi keitä oli paikalla ja mitä hänelle tehtiin. Hän kertoi leijuneensa paikan ylpuolella ja yrittäneensä saada ymmärtämään ettei hänellä ole mitään hätää. Sitten hän kertoi menneensä ensin pimeään paikkaan jossa ei kuitenkaan ollut mitään pelottavaa. sitten hän meni suhisevan tunnelin läpi kohti valoa. Hänellä oli hyvä olo ja hän kohtasi valoisan olennon. Seuraavaksi hän heräsi sairaalassa. Hänen elämänsä muuttui täydellisesti tuon jälkeen ja hän itsekin muuttui.

40 kahden päivän itkun ja vähän nukkumisen jälkeen onnellisena juttelee veljelleen ja mies sanoo "joo kulta minäkin näin Pertsan" kun vaimo kysyy, että kai säkin näit, vai oonx mä menettämässä järkeni, ja lapsi pomppii innoissaan ja sanoo että "joo ja mäkin näin Pertsa-enon".

Lankapuhelimet on kilahdelleet ja surisseet vuosikymmeniä, siinä ei ole mitään epätavallista.

Yle Teemalla esitetyn dokumenttisarjan viimeinen osa, jossa pureudutaan juuri näihin kuolemanjälkeisiin kokemuksiin ja rajakokemuksiin.

Mukana on mm. tutkimus, jossa 1300 rajakokemuksen kokenutta lähetti tutkijalle kirjeen kokemuksestaan. Kaikki kokemukset noudattivat samaa kaavaa.



Kyseessä on muutenkin hyvä dokumentti. Puheenvuoro annetaan myös tutkijalle, joka ei usko rajatilakokemusten aitouteen ja muutenkin koko juttu on tehty hyvällä maulla.



En ole itse skeptikko, mutta en myöskään usko mihinkään tiettyyn ideologiaan tai uskontoon, koska en ole kokenut kuolemaa itse, tai saanut mitään pitäviä todisteita siitä että asiat olisivat kuoleman suhteen jollain tietyllä tavalla. Tämän dokumentin katsottuani alan kallistua siihen suuntaan että kuoleman jälkeen on elämää.