Kuolevien parissa työskentelevät, onko teillä tällaisia kokemuksia?

mutta ei kuulosta kovin vakuuttavalta dokumentilta. Sairaanhoitajan mieleipiteitä, jonka mukaan ulkomailla kaikki on toisin. "Aiheesta on vähän ollut keskustelua ja tutkimuksia Suomessa, mutta esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa sitä on Grönlundin mukaan käsitelty paljon. "



Kuulostaa 4D-dokkarilta vaikka tuleekin Yle:ltä.-

siitä ei herkästi puhuta julkisuudessa.



Minulla on tuo kokemus: kun näin mummoni kuolleena, hänen kasvoilleen oli jähmettynyt onnellinen hymy, se sama hymy jonka olin nähnyt aina hänen kasvoillaan kun hän kohtasi jonkun rakkaan ihmisen. Oli todella lohdullista nähdä miten onnellisena hän lähti tästä maailmasta. Varmasti hän jonkun rakkaan näki sillä hetkellä.

Koko ajanhan keskustellaan eutanasiasta, oikeudesta kuolinapuun, itsemurhista, aborteista, Käpy-yhdistyksestä, liikenteen uhreista, massamurhista, kouluampujista, masennuksesta, muistellaan kuolleita isiä ja äitejä, pohditaan kuuluako kirkkoon ja pääseekö kuolemn jälkeen taivaaseen vai uudelleen elämän kiertoon jne. Eikö me tällä palstallakin sivuta kuolemaa koko ajan?



Oli outo yleistys.

uskon että kuollessa ihmisen aivoissa ei kaikki toimi niin kuin normaalisti johtuen verenkiertohäiriöistä tai vaikka maksa/munuaissairailla myrkkyjen kerääntymisestä elimistöön (urea ym.), vaan sähköhäiriöt välittäjäaineiden toiminnassa aiheuttavat hallusinaatiota ym. mielisairausoireita. Toki olisi lohduttavaa että tuo olisi totta, enkä väheksy toisten kokemuksia varsinkaan jos niistä koetaan olevan lohtua ja hyötyä.

että hakija "erehtyy" henkilöstä.



Mun isälläni (nyt jo itsekin edesmennyt) oli sellainen kokemus, että näki kerran mummonsa aamuyöllä vessassa käydessään. Mummo oli välieteisen oven takaa kutsunut isääni luokseen. Isäni ei ollut mennyt, oli ilmeisesti kieltäytynyt tms.



Isä meni vessaan ja takaisin nukkumaan, katsoen samalla kelloa. Myöhemmin päivällä saatiin tieto, otta isäni nuorin veli oli kuollut aamuyöllä sairaskohtaukseen samaan aikaan kuin isäni kävi vessassa.

sun isäs tekee kuten moni muukin vessassa yöllä käydessään: katsoo kelloa!

Minäkin katson, mieheni katsoo, kuka ei katsoisi?



Saa olla melkosen hajamielinen haamu kun erehtyy henkilöstä jota tulee hakemaan..

se kelloon katsominen!

uskon että kuollessa ihmisen aivoissa ei kaikki toimi niin kuin normaalisti johtuen verenkiertohäiriöistä tai vaikka maksa/munuaissairailla myrkkyjen kerääntymisestä elimistöön (urea ym.), vaan sähköhäiriöt välittäjäaineiden toiminnassa aiheuttavat hallusinaatiota ym. mielisairausoireita. Toki olisi lohduttavaa että tuo olisi totta, enkä väheksy toisten kokemuksia varsinkaan jos niistä koetaan olevan lohtua ja hyötyä.

luulis että ne hallusinaatiot voisivat olla hyvin erilaisia ja kummallisia, eikä niistä pystyisi mitenkään löytämään tällaista "omainen tulee hakemaan" -kaavaa.

Toisaalta sitten voisi ajatella, että tämäkin olisi evoluution järjestämä ominaisuus, joka helpottaa kuolevaa ja lisää jälkeenjäävien toiveikkuutta elämän suhteen. Mutta sitten tässäkin tulee taas mieleen, että osaisko se evoluutio todella erotella näin taitavasti hakuskenaariot muista miellyttävistä. Esim. että rajan tuolla puolen odottaa vaikka Porsche, josta olen aina haaveillut? Tai uusi rakkaus? Seikkailu?

Toisaalta sitten voisi ajatella, että tämäkin olisi evoluution järjestämä ominaisuus, joka helpottaa kuolevaa ja lisää jälkeenjäävien toiveikkuutta elämän suhteen. Mutta sitten tässäkin tulee taas mieleen, että osaisko se evoluutio todella erotella näin taitavasti hakuskenaariot muista miellyttävistä. Esim. että rajan tuolla puolen odottaa vaikka Porsche, josta olen aina haaveillut? Tai uusi rakkaus? Seikkailu?

joku näkeee sen unelmiensa ferraarin viimehetkillä :)

hän kertoi että oli nähnyt kuolleen tyttärensä niinä hetkinä.

ja kuullut kertomuksia heiltä, jotka ovat selvinneet kuoleman kielistä sittenkin takaisin elävien kirjoihin. Tosi vähän on niitä kuvauksia, että pois hiipumisesta olisi jotakin mielikuvaa jostakin kauniista. Yleensä kukaan ei muista krrassaan yhtään mitään.



Suurin osa kuolemistakin on vain ollut asteittaista vajoamista pois. Hengitys muuttuu pinnallisemmaksi ja tahti harvenee kunnes loppuu ja sydän lakkaa lyömästä. Loppumetreillä monitorissa näkyy vielä yksittäisiä sähköpurkauksia, mutta ei enää pulssia.



Mieheni on selvinnyt myös tehohoidolla takaisin kuoleman porteilta. Hänelläkään ei ole mitään muistikuvia mistään, ensimmäiset vasta siitä kun heräsi ensimmäisen kerran jonkinlaiseen tajuntaan.

joku näkeee sen unelmiensa ferraarin viimehetkillä :)

Miksi sitten ne jotka ovat jääneet henkiin kuitenkin kertovat niistä hakemaan tulevista sukulaisista eivätkä autoista tai mikä nyt kenenkin sukat saa pyörimään onnesta. Voiko sukulaisen näkemisen tuoma valintaetu todella olla niin paljon suurempi kuin jonkun muun miellyttävän asian, että tämä ominaisuus olisi iskostunut ihmisen perimään. Kuollessasi hallusinoi juuri kuolleista sukulaisista. Katsoin tollasen dokkarin kerran myös itsekin, eikä se vaikuttanut tyyliltään olevan ihan pahimmasta päästä huuhaata. Siinä kerrottiin, että monasta nää hakuhallusinaatiot tulee jo ennen kuoleman hetkeä, esim. edellinä päivänä. Eli ei ihan pelkästään kuoleman hetkeen liity.

olen kohdannut monta kuolevaa ja ihan tutulta kuulostaa että kuoleman lähestyessä jotkut kertovat näistä kokemuksista, riippuu toki kuolevan kunnosta miten pystyy enää kommunikoimaan. Esimerkiksi eräs vanhus kertoi aamuvuoroon tullessani että oli yöllä nähnyt edesmenneestä miehestään unta jossa mies oli kertonut hänelle että nyt lähdetään yhdessä matkalle, tämä vanhus kuoli yllättäen samaisen aamuvuoron aikana.

Kuinka moni on tullut kertomaan pelkästä pimeään putoamisesta?

Kuinka moni ei muista mitään?

Kuinka moni kohtasi kuolleita omaisia

Entä Jeesuksen, Jumalan, valon?

Maiseman? Ferrarin?



Olen lukenut jostakin, että on myös kulttuurisidonnaista se onko ihminen kokenut menevänsä kohti valoa vai pimeää. Muistaakseni Aasian maissa pimeys on se lohdullisin visio...olikohan siksi, että, se symboloi uutta syntymää ja kohtua. Länsimaisille taas taivaan valkeutta.

ja kuullut kertomuksia heiltä, jotka ovat selvinneet kuoleman kielistä sittenkin takaisin elävien kirjoihin. Tosi vähän on niitä kuvauksia, että pois hiipumisesta olisi jotakin mielikuvaa jostakin kauniista. Yleensä kukaan ei muista krrassaan yhtään mitään.

Suurin osa kuolemistakin on vain ollut asteittaista vajoamista pois. Hengitys muuttuu pinnallisemmaksi ja tahti harvenee kunnes loppuu ja sydän lakkaa lyömästä. Loppumetreillä monitorissa näkyy vielä yksittäisiä sähköpurkauksia, mutta ei enää pulssia.

Mieheni on selvinnyt myös tehohoidolla takaisin kuoleman porteilta. Hänelläkään ei ole mitään muistikuvia mistään, ensimmäiset vasta siitä kun heräsi ensimmäisen kerran jonkinlaiseen tajuntaan.

nämä uskovaisia vai ateisteja, jotka ei nähneet mitään?

Tosi monasti potilas saattaa sanoa että "nyt minä kuolen" ja sitten kuoleekin. Oma mummuni ennusti kuolemansa vuoden tarkkuudella. Kertoi kuolevansa 84-vuotiaana kuten oma äitinsä ja näin teki. TYypillistä on myös piristyminen ennen kuolemaa. Moni kuoleva tuntuu "paranevan" hetkellisesti ja vuorokauden parin päästä tulee kuolema, kenties tämä piristyminen on sitä varten että voi hyvästellä omaiset.

ja kuullut kertomuksia heiltä, jotka ovat selvinneet kuoleman kielistä sittenkin takaisin elävien kirjoihin. Tosi vähän on niitä kuvauksia, että pois hiipumisesta olisi jotakin mielikuvaa jostakin kauniista. Yleensä kukaan ei muista krrassaan yhtään mitään.

Suurin osa kuolemistakin on vain ollut asteittaista vajoamista pois. Hengitys muuttuu pinnallisemmaksi ja tahti harvenee kunnes loppuu ja sydän lakkaa lyömästä. Loppumetreillä monitorissa näkyy vielä yksittäisiä sähköpurkauksia, mutta ei enää pulssia.

Mieheni on selvinnyt myös tehohoidolla takaisin kuoleman porteilta. Hänelläkään ei ole mitään muistikuvia mistään, ensimmäiset vasta siitä kun heräsi ensimmäisen kerran jonkinlaiseen tajuntaan.

nämä uskovaisia vai ateisteja, jotka ei nähneet mitään?

kertomuksissa ja kokemuksissa liittyen elämänkatsomukseen. Luulisin, etä ne kauneimmat tarinat vain jävät elämään ja kulkemaan suusta suuhun ennemmin kuin nämä tyhjyyskokemukset. Siksi jää mielikuva siitä, että kuolevat yleensä hymyilevät vastassa oleville rakkailleen. Eivät hymyile. Kuolema on monille myös piinallisen hidas kokemus, viimeisten päivien ja tuntien kitumista voi helpottaa vain morfiinilla.

näkeehän harhoja ihan tervekin ihminen, joka ei ole esim. nukkunut tarpeeksi tai jolla on kova kuume. Tästä nyt sitten on riittänyt tavaraa maisterityöhön ja kirjaan asti.

The largest cross cultural study was carried out in 1977 by Osis and Haraldsson, which focused more on death bed visions, these are the experiences that people have had usually in the 24 hours before death. These are different to the classical near death experiences in that carers who had looked after the individual during the dying process had recalled them from what they had observed of the dying patients'. In this study they examined approximately 440 terminally ill American and Indian patients as described to their doctors and nurses. The commonest feature, which occurred in 91% of cases was the apparition of seeing deceased relatives. There were a total of 140 reports of seeing religious figures, usually described as an angel or God. In the cases in which these were specifically identified, they were always found to be described according to a person's religious beliefs: no Hindu reported seeing Jesus, and no Christian a Hindu deity.



Kysymys kuuluu, että minkälaisia nää näyt on sit olleet. Onko se Jeesus sitten ollut se kuvien valkoihoinen partamies? Vai jokin valo-olento, joka on sitten tulkittu Jeesukseksi?

kuolleet omaiset tulevat hakemaan kuolevaa. Hän ilahtuu kun näkee taas edesmenneitä sukulaisiaan. Se nyt vaan on niin eikä sitä tarvitse pelätä. Ei tarvitse kuolla yksin kun kuolleet omaiset odottavat jo lähellä. Ja vievät sitten mukanaan uuteen elämään.