Oletko lukenut Katja Ketun Kätilön? Mitä mieltä?

Jatkaa:



Minun silmiini pisti tekstissä eräs sanonta (jota en juuri nyt enää muista), joka on otettu nuorisoslangissa käyttöön vasta 90-luvulla.



Eikö kirjoilla ole enää oikolukijoita, jotka osaisivat korjata asiavirheet? Kone korjaa vain pahimmat kirjoitusvirheet.

Joo, kirjasta löytyy useita asia- ja kielivirheitä. Joku lehtiuutinenkin aiheesta oli aikoinaan. Esim. sana "tyär" (jota Kettu kirjassa käyttää toistuvasti tyttären synonyymina) ei ole kirjassa kuvatun alueen murresana ollenkaan vaan oikeasti käytössä ihan toisella puolella Lappia.

Muutenkin tekstistä tulee lukiessa mieleen, ettei sitä ole kukaan tainnut jaksaa oikolukea saati lukea ajatuksella läpi. Tekstistä löytyy myös pari selkeää ala-astetasoista kirjoitusvirhettä. Jäivät vaan mieleen, kun nykyään niin harvoin sellaisiin kaunokirjallisuudessa enää törmää.

Olisiko ollut "ei ollut kaikki hauet haavissa" tms. Ei varmaan ollut käytössä silloin tuollaiset sanonnat.

Tuntuu suorastaan rintamakarkuruudelta antaa paljon kehutulle teokselle negatiivista palautetta. Sitä on pakko tässä tapauksessa antaa.

Olen pitänyt Ketun kirjoista ja kielestä aiemmin, mutta Kätilö on ehdottomasti huonoin Ketun kirjoista. Teksti on sekavaa, käytetty kieli jokseenkin mautonta ja tarkoitushakuista. Ihan kuin Kettu olisi pyrkimällä pyrkinyt shokeeraamaan lukijoitaan ja tietoisesti alleviivannut roisin vastenmielistä kieltään, liiallisuuteen asti. Ehkäpä siksi tekstissä on asiavirheitä? Herkkyys jää myös kokonaan puuttumaan. Teksti on rakenteeltaan raskasta, valittuihin kronologisiin ratkaisuihin pitää syventyä.

Kuulostat snobbailijalta ja kirjoitat halveksivaan sävyyn "suuresta yleisöstä". Jos rahvas tykkää niinkirja ei voiolla hyvä.

mutta mun silmissä kirja on kärsinyt liiasta hypetyksestä. Hyvin harvoin luen "suuren yleisön" kirjoja, jokunen Finlandia-palkittu on kyllä sellainen että olen ehtinyt lukea kirjan ennen ehdokkuutta, mutta yleensä en näihin tartu.

Tuntuu suorastaan rintamakarkuruudelta antaa paljon kehutulle teokselle negatiivista palautetta. Sitä on pakko tässä tapauksessa antaa.

Olen pitänyt Ketun kirjoista ja kielestä aiemmin, mutta Kätilö on ehdottomasti huonoin Ketun kirjoista. Teksti on sekavaa, käytetty kieli jokseenkin mautonta ja tarkoitushakuista. Ihan kuin Kettu olisi pyrkimällä pyrkinyt shokeeraamaan lukijoitaan ja tietoisesti alleviivannut roisin vastenmielistä kieltään, liiallisuuteen asti. Ehkäpä siksi tekstissä on asiavirheitä? Herkkyys jää myös kokonaan puuttumaan. Teksti on rakenteeltaan raskasta, valittuihin kronologisiin ratkaisuihin pitää syventyä.

Minuakin tekstin rakenne ärsytti heti alusta asti. Tekotaiteellisuus paistoi läpi. Myös ronski kielenkäyttö vaikutti paikka paikoin päälleliimatulta. Sinällään kirjan aihe olisi ollut mielenkiintoinen, mutta kyllähän tuo tekstin ajoittainen raskaus ja asiavirheet tökkivät liiaksi. En ole Ketun kirjoja aiemmin lukenut ja Kätilö ei ainakaan vakuuttanut. Tätähän on kovasti hehkutettu mm. kirjallisuusblogeissa, mutta itse en ainakaan päässyt minkäänlaiseen hurmokseen teosta lukiessa. Ei Kätilö nyt ihan huono ole, mutta ei minusta niin hyväkään kuin on annettu ymmärtää.

Tuntuu suorastaan rintamakarkuruudelta antaa paljon kehutulle teokselle negatiivista palautetta. Sitä on pakko tässä tapauksessa antaa.

Olen pitänyt Ketun kirjoista ja kielestä aiemmin, mutta Kätilö on ehdottomasti huonoin Ketun kirjoista. Teksti on sekavaa, käytetty kieli jokseenkin mautonta ja tarkoitushakuista. Ihan kuin Kettu olisi pyrkimällä pyrkinyt shokeeraamaan lukijoitaan ja tietoisesti alleviivannut roisin vastenmielistä kieltään, liiallisuuteen asti. Ehkäpä siksi tekstissä on asiavirheitä? Herkkyys jää myös kokonaan puuttumaan. Teksti on rakenteeltaan raskasta, valittuihin kronologisiin ratkaisuihin pitää syventyä.

Minuakin tekstin rakenne ärsytti heti alusta asti. Tekotaiteellisuus paistoi läpi. Myös ronski kielenkäyttö vaikutti paikka paikoin päälleliimatulta. Sinällään kirjan aihe olisi ollut mielenkiintoinen, mutta kyllähän tuo tekstin ajoittainen raskaus ja asiavirheet tökkivät liiaksi. En ole Ketun kirjoja aiemmin lukenut ja Kätilö ei ainakaan vakuuttanut. Tätähän on kovasti hehkutettu mm. kirjallisuusblogeissa, mutta itse en ainakaan päässyt minkäänlaiseen hurmokseen teosta lukiessa. Ei Kätilö nyt ihan huono ole, mutta ei minusta niin hyväkään kuin on annettu ymmärtää.

Olen itse sitä mieltä, että kaunokirjallisuudessa saa kyllä ottaa erivapauksia ja värittää asioita, mutta räikeät asiavirheet on sitten asia erikseen.

tämä kirja 83-vuotiaalle anopille, kun ajattelin että katariina suuresta kertova kirja olisi liian roisi... Menipä pahasti metsään... Ei tiedä itkisikö vai nauraisiko, aikoinaan pikkulottana sodassa ollut mummu ei kyllä kirjaa ole tainnut montaa sivua lukea, kun näitä arvosteluja lukee. Hävettää kyllä että annettiin lahjaksi vain median kehujen takia.

Taidan laiskana jättää kirjan lukematta ja käydä katsomassa näytelmän syksyllä.

tämä kirja 83-vuotiaalle anopille, kun ajattelin että katariina suuresta kertova kirja olisi liian roisi... Menipä pahasti metsään... Ei tiedä itkisikö vai nauraisiko, aikoinaan pikkulottana sodassa ollut mummu ei kyllä kirjaa ole tainnut montaa sivua lukea, kun näitä arvosteluja lukee. Hävettää kyllä että annettiin lahjaksi vain median kehujen takia.

Huh huh. Voipi olla yli kasikymppiselle tosiaan melko roisia tekstiä. Itsellä ikää nyt 35, enkä voisi kuvitella antavani kirjaa edes kuusikymppiselle äidilleni tai anopille.

ei paljon hätkähtänyt. On myös pikkulottana ollut. Mutta on myös nähnyt sen sodan ja sen jälkeisen ajan oikean todellisuuden. Elänyt nekin ajat kun lestadiolaisuutta levitettiin väkisin lapissa. Kun saarnaajat halusivat saarnata nuorille tytöille ja tytöt tuli paksuksi herran hengestä. Yksin sitten poltti vauvansa saunan uunissa kun isänsä (uskovainen mies) pieksi tytön verille kun oli houkutellut papin huoraamaan. Tyttö oli 14v.

Ei paljon äiti hätkähtänyt kirjasta. On nähnyt paljon pahempaa, mitä me voisimme edes kuvitella näkevämme.

tämä kirja 83-vuotiaalle anopille, kun ajattelin että katariina suuresta kertova kirja olisi liian roisi... Menipä pahasti metsään... Ei tiedä itkisikö vai nauraisiko, aikoinaan pikkulottana sodassa ollut mummu ei kyllä kirjaa ole tainnut montaa sivua lukea, kun näitä arvosteluja lukee. Hävettää kyllä että annettiin lahjaksi vain median kehujen takia.

Huh huh. Voipi olla yli kasikymppiselle tosiaan melko roisia tekstiä. Itsellä ikää nyt 35, enkä voisi kuvitella antavani kirjaa edes kuusikymppiselle äidilleni tai anopille.

Tuo maailmanaika ei valitettavasti kiinnosta, ja kirja oli ruma

Tuo maailmanaika ei valitettavasti kiinnosta, ja kirja oli ruma

Vaatii todellista motivaatiota lukea kirja loppuun. itse olin vähällä lopettaa monia kertoja ja kuten joku jo aiemmin kertoi, minäkin hypin tekstiä reilulla kädellä. Luin myös usein vain tekstiä silmäilemällä enkä koe menettäneeni mitään. Pitkästyttävää, toistavaa tekstiä. Rivoutta on korostettu kirjailijan toimesta läpinäkyvän paljon. Tulee tunne, että on tahdottu kohahduttaa ja olla erilaisia.

Ei ollenkaan minun makuuni. Harmi sinänsä, sillä aihe ja aikakausi alkuperäisine päiväkirjamerkintöineen olisi ollut minusta kyllä kiinnostava!

Ja oli aivan LOISTAVA, todellakin hypetyksensä ansainnut. Ihmettelen myös ettei päässyt Finlandia-ehdokkaaksi jonkun Kallorummun tai Huorasadun sijaan?!? (Voi olla että ehdokkaissa oli muitakin paskoja teoksia, mutta ainoastaan nuo olen lukenut.)



Ehkä jollekin Danielle Steelen lukijakunnalle "vaikeaa" tai raskasta luettavaa, mutta kaunokirjalliseen tekstiin tottuneelle ei.

Mutta sitten kirja jotenkin imaisi mukaansa. Kirja ei kyllä mitään kepeää luettavaa ole. Välillä piti oikein lopettaa lukeminen hetkeksi aikaa kun teki pahaa. Kirja on ronski ja raju mutta kyllä kirjasta sitten tykkäsin lopulta paljon vaikka alkuun tuntui ihan paskalta opukselta. En voi sanoa, että on välttämättä parhaimpia kirjoja mitä olen lukenut, joskaan ei huonoimpiakaan, mutta mieleen se ainakin jää.



Itse olen Lapista kotoisin ja minua ei haitannut yhtään vaikka koko Lapin murrealueen sanasto oli iloisesti sekoitettu keskenään. Miehelleni, joka on etelän vareksia, tuumasin, että häneltä varmasti jäisi paljon sanojen merkityksiä piiloon kun sitä murretta oli aika paljon. Mutta siitä tuli vain kotoinen olo :)

Niin musta sitä nimenomaan ennenvanhaan oltiin rivoja. Oman äitini isoäiti puhui hymykuopistakin hiirenpilluina ja opetti lapsenlapsia, että silmä ei ole perse, eli sinne ei saa tunkea mitä vaan.

Niin musta sitä nimenomaan ennenvanhaan oltiin rivoja. Oman äitini isoäiti puhui hymykuopistakin hiirenpilluina ja opetti lapsenlapsia, että silmä ei ole perse, eli sinne ei saa tunkea mitä vaan.

On meillä muillakin isoisoäitejä ja -isiä. Eivät he kaikki ole rivoja, vaikka sinun sukulaisesi olisivatkin. Omat esivanhempani (ja kaikki tuntemani) olivat kaikki aivan ihania, kaunista kieltä puhuvia, sivistyneitä ihmisiä.

Mitä tuumitte Katja ketun ja Minttu Vettenterän julkisuuskuvasta?



Mitä niitä naisia vaivaa????

Kieli on todella rumaa, naama valahti apaattiseksi jo ensimmäisistä mulkku-sanoista sulassa sovussa "nikkeliallergian" kanssa. Siis ollaan 40-luvulla ja kieli ei istu ollenkaan aikaan. Tässä saa vissiin kieriskellä varsinaisessa jumalanteatterissa, veressä ja paskassa oikein urakalla.





"Kuolema kolkuttaa elämän äärimmilleen

Ilmaisultaan Katja Ketun romaani on huikea voimannäyttö.



Julkaistu: 8.10.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri

A A

Antti Majander

Helsingin Sanomat



Kätilö päästää lapsia elämään. Voiko sen arvokkaampaa työtä olla. Ja rakkaus, tietty, käsitetään siunauksista suurimmaksi. Katja Kettu kääntää asetelmia ylösalaisin. Hänen romaanissaan kätilö repii sikiöitä kohdusta, ja työntää niitä uuniin, ellei muuan keräilijä halua ihmisenalkua täydennykseksi lasipurkkikokoelmaansa.



Rakkaus taas on kirous. Sen voimalla tapahtuu mitä tahansa, ihan kirjaimellisesti. Rakkaus on julma.



Täytyy tarkentaa: Kettu ei käännä mitään, aika ja paikka kääntävät. Hänen romaaninsa ei ainoastaan pakota katsomaan vaan oikein hieroo lukijansa naamaa kaaokseen ja kadotukseen, joka vallitsi Petsamossa ja eräällä vankileirillä 1944-1945.



"Jos kakssattaatuhattaa jullia jolkkaa irrallaan ympäri kairaa niin siitä ei kellekään hyvä seuraa. Teuraskarja siinä hupenee ja siveät neidot."



Kettu tuntee sodan, salahankkeiden, tappojen ja kenttäseksin kylvämän aiheen perinpohjin, ja Kätilön tietoliitteet opastavat hyvin muutkin yleisen tason karuihin faktoihin. Joten mikään ei estä sukeltamasta yksittäisten harhaisten tajuntojen sisään.



Rakkauden kohde, SS-upseeri, on mennyt rikki muutama vuosi aiemmin osallistuessaan Babi Jarin massateloituksiin. Kun komistuksen saappaat eivät enää kiillä, hänen yläkertansakin himmenee lääkkeiden ja luulotautien keitoksessa.



Suomalainen nainen, punikinpentu, Villisilmä, kitkuttaa yhteisönsä halveksimana mutta kätilöntoimensa tähden myös kipeästi tarvitsemana - sekä hiukan kai pelkäämänäkin, kuin luonnonvoima.



Muutamat kauan kaivatut lihan riemun päivät saavat hänet "hylkäämään Jumalan".



Kettu kirjoittaa niin taitavasti keskeisimmän naisensa tajunnan läpi, että ensimmäisen kiven heittäminen ei käy edes mielessä.



Romaani vie kuiluun, joka aukeaa, kun viattomuus ja hulluus kietoutuvat yhteen. Rakastaahan eläinkin ehdoitta. Ja puree vaikka jalkansa irti jäädäkseen eloon.



Äkkiseltään Ketun elimien ja eritteiden sielunmessua osaa verrata Timo K. Mukan syntisen laulun henkeen. Ilahtuminen ja kuolema kulkevat käsi kädessä, ja maaniset ulottuvuudet pikemmin korostavat biologisia väistämättömyyksiä kuin etäännyttävät pelkoa ja inhorealismia tarunhohtoon. Kätilön päähenkilöiden kurimukseen kytkeytyy runsas joukko vähäisempiä, mutta silti yhtä arvoituksellisia minuuden hämärämiehiä ja -naisia. Suurimmat valehtelijat saattavat elää kesän yli.



Ihmisyydelle ei jää juuri tilaa. Koskemattomuus - jopa ajatus siitä - kitketään maan kamaralta.



Jää vain kieli. Sanat, puhe, kirjoitus, ilmaisu. Eivätkä edes ne pelkästään iloa tuomaan. Kätilön kerronta viipyilee ja junnaa, tuskaannuttamiseen saakka. Tämä teos ei antaudu tykättäväksi.



Mutta nimenomaan kielellisenä suorituksena se on huikea voimannäyttö, tyrmäävän täynnä elämää.



Katja Kettu: Kätilö. WSOY. 348 s. 33 e."

Ketun romaani on lähinnä tekotaiteellinen ja kieli rasittavaa lukea. En pitänyt kirjasta. Lopetin itseasiassa sen kesken ja selailin vain lopun, jotta jotenkin tiedän juonen. Aika harvinaista, että en jaksa lukea kirjaa. Luin ennen lapsia noin 300 romaania tai tietokirjaa vuodessa. Jotkut kesälomapäivät meni aamusta iltaan lukien ja olen supernopea lukija. Nykyään luen toki vähemmän.