Lue keskustelun säännöt.
Mistä tietää, että mies ei enää arvosta sinua?
02.03.2014 |
Olen miettinyt tätä... Kun on tuntunut jo pitkään siltä. Oikeastaan alusta asti, mutta ei ole mitään selviä merkkejä esim pettämistä, lyömistä tms. Siksi mietinkin, että onko minussa vika, kun tuntuu vaan siltä, vai onko asia oikeasti niin, että mies ei arvosta minua.
Niin eli mistä sen huomaa että kumppani ei enää arvosta sinua? Kokemuksia?
Kommentit (33)
Samoja tunteita, ei arvostusta. Puhuminen johtaa siihen, että ”mä teen kaikkeni sun puolesta, mutta mä en ymmärrä mitä sä vielä haluut”. Kerron että läheisyyttä, arvostusta mielipiteiden ja tekemisten suhteen jne. Kosketa kun menet ohi, välinpitämättömyys satuttaa (kun pyydän laittaan esim. sukat pyykkiin eikä lattialle, niin ei mitään vaikutusta, hermostuminen vaan ”valituksesta”. Ja en siis valita vaan pyydän erittäin kauniisti. ) kun teen jotain hienoa omasta mielestäni, niin se lytätää. ”No niinhän sen pitäiskin olla”. Mieheni ei ole narsisti. Ja tiedän että hän rakastaa minua paljon. Ja minä häntä. Mutta kaipaan sitä tunnetta että olen tärkeä, minua arvostetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun voikin ihminen samaistua kirjoituksiin. Pakko oli tästä asiasta googlettaa ihan, ku alkaa olemaan olo täysin turha.
MINÄ olen se joka aina menee kysymään saisko edes yhden halin tai pusun, koskaa sitä en muuten vain saa. Mies ei oikeastaan ikinä vapaaehtoisesti minulle juttele, vastaa asioihin jota satun kysäsemään. Ainoat kerrat kun hän jotain minulle haluaa sanoa, on "pitäis varmaa tiskata" tai "taas kämppä on kauheen likanen". Muuten ei oikeastaan yhtään minkäälaista kontaktia. Ei myöskään edes mitään seksiin viittaavaa. Sanon hänelle että rakastan häntä ihan suunnattomasti, vastaus on "leikkimielisesti" hyi, minkä ensin otin vitsillä mutta nyt vuoden jälkeen se ei enää tunnu vitsiltä. Kun kysyn häneltä apeena, rakastaako hän vielä, kyllä hän jotenkin saa sanottua "mjooo", mutta ei sen kummempia. Olo on ku jollain hylätyllä ryysyllä.
Silti jollain oudolla tavalla rakastan häntä suunnattomasti enkä voisi koskaan kuvitella jättäväni häntä... Kai vain kärvistelen mukana.
Vierailija kirjoitti:
Kuka mies vuodesta toiseen halaa tai kehuu vaimoaan? Kaduttaa kun en nuorena tajunnut miten tärkeää tulisi olemaan miehen taholta tuleva arvostus . Edes joskus.
Sitä kun ei ole saanut koskaan. Mies on työn teolla ja tekemiensä töiden luettelemisella kait sitten minulle jotain yrittänyt osoittaa.
Tällaisella kohtelulla mies ajaa kiistatta naistaan ihastumaan ensimmäiseen mieheen joka osaa pitää naista arvokkaana. Valitettavasti.
Niinpä. En kyllä yhtään ihmettele että monet keski-ikäiset naiset miltei sekoavat kun joku kohteliaampi eksoottisempi garju tulee ja huomioi naisen jotenkin. Suomimiehissä olen itse pitäytynyt ja meinaan pitäytyäkin mutta ymmärrän kyllä toisaalta tuon jos vasta viiskymppisenä kuulee ensimmäisen kerran mieheltä jotain todella kaunista. Vaikkakin voi olla vain sanahelinää, mutta se tunne voi olla huumaava!
Kaupassa (ennen korona-aikaa) virolainen raksamies antoi kohteliaasti minun mennä ennen häntä eli antoi paikkansa kassajonossa, muistan miten oikein häkellyin tästä. Eikä mitenkään yrittänyt yhtikäs mitään, hän oli nuori poitsu, minä keski-ikäinen tuulipukumamma, mutta kyllä tuo ele sydäntä lämmitti.
Tällastameillä kirjoitti:
Samoja tunteita, ei arvostusta. Puhuminen johtaa siihen, että ”mä teen kaikkeni sun puolesta, mutta mä en ymmärrä mitä sä vielä haluut”. Kerron että läheisyyttä, arvostusta mielipiteiden ja tekemisten suhteen jne. Kosketa kun menet ohi, välinpitämättömyys satuttaa (kun pyydän laittaan esim. sukat pyykkiin eikä lattialle, niin ei mitään vaikutusta, hermostuminen vaan ”valituksesta”. Ja en siis valita vaan pyydän erittäin kauniisti. ) kun teen jotain hienoa omasta mielestäni, niin se lytätää. ”No niinhän sen pitäiskin olla”. Mieheni ei ole narsisti. Ja tiedän että hän rakastaa minua paljon. Ja minä häntä. Mutta kaipaan sitä tunnetta että olen tärkeä, minua arvostetaan.
Noihin sukkapyykkeihin. Älä laita niitä siitä lattialta koneeseen/pyykkikoriin. Jos häiritsee silmää, potkaise vaikkapa sängyn tai sohvan alle ja unohda koko asia. Sama ohjeistus myös paitoihin, kalsareihin ym.
Todennäköisesti oppii jossakin vaiheessa. :)
Mun miehen eksä oli nostellut pyykit, siivonnut miehen roskat ym, viisitoista vuotta. Erosivat ja mies kyllä itse sinä yksinoloaikanaan on osannut laitella huushollinsa, koska tutustumisvaiheessa asunnossaan oli siistiä. Melko pian, kun muutin hänen kanssaan yksiin, alkoi noita sukkia yms olla ties missä. Kerran kysäisin että huolehtikos eksäsi tästä, mies oli nolo mutta myönsi. Ihan sovussa keskusteltiin. Ei se ihan heti sitä oppinut mutta alle vuodessa kuitenkin.
Toivoa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka mies vuodesta toiseen halaa tai kehuu vaimoaan? Kaduttaa kun en nuorena tajunnut miten tärkeää tulisi olemaan miehen taholta tuleva arvostus . Edes joskus.
Sitä kun ei ole saanut koskaan. Mies on työn teolla ja tekemiensä töiden luettelemisella kait sitten minulle jotain yrittänyt osoittaa.
Tällaisella kohtelulla mies ajaa kiistatta naistaan ihastumaan ensimmäiseen mieheen joka osaa pitää naista arvokkaana. Valitettavasti.Niinpä. En kyllä yhtään ihmettele että monet keski-ikäiset naiset miltei sekoavat kun joku kohteliaampi eksoottisempi garju tulee ja huomioi naisen jotenkin. Suomimiehissä olen itse pitäytynyt ja meinaan pitäytyäkin mutta ymmärrän kyllä toisaalta tuon jos vasta viiskymppisenä kuulee ensimmäisen kerran mieheltä jotain todella kaunista. Vaikkakin voi olla vain sanahelinää, mutta se tunne voi olla huumaava!
Kaupassa (ennen korona-aikaa) virolainen raksamies antoi kohteliaasti minun mennä ennen häntä eli antoi paikkansa kassajonossa, muistan miten oikein häkellyin tästä. Eikä mitenkään yrittänyt yhtikäs mitään, hän oli nuori poitsu, minä keski-ikäinen tuulipukumamma, mutta kyllä tuo ele sydäntä lämmitti.
Ne on ne käytöstavat joita täällä suomessa ei enää opeteta.
JÄTÄ SE SIKA!!
Ihan oikeasti. Olin itse suhteessa, jossa puoliso oli yli vuoden täysin kylmä ja nyt erottua olen tajunnut, ettei hän ikinä kunnioittanutkaan minua. Hänen mielestään harrastukseni ja musiikkimakuni olivat sivistymättömiä, mielipiteeni aina vääriä ja kaverini epäkypsiä. Yöllä hän aina nukkui poispäin minusta ja jos yritin lähelle, kääntyi UNISSAAN minusta pois päin. Näin paljon hän ei halunnut olla minun kanssani!!
Hänellä itsellä ei ollut uskallusta tai ymmärrystä erota minusta, joten sekin velvollisuus jäi minun harteilleni, kun en enää kestänyt sitä tuskaa, ettei oma kumppani rakasta tai kunnioita. Erotkaa tekin! Yksin ja jopa yksinäisenä elämä on paljon parempaa, kun ei tarvitse koko ajan miettiä, miksi kumppanilla ei kiinnosta ja onko se oma vika (EI!). Älkää kiduttako itseänne enää tuolla lailla. Kaikki näistä suhdekuvioista kuulostaa ihan kauheilta.
Se, että ei uskalla erota, on vain muutoksen pelosta tehty päätös, joka ei ota huomioon sitä mahdollisuutta, että yksin elämä voi oikeasti olla paljon parempaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28 Jatkaa..
Jos omassa suhteessa on koko ajan sellainen olo, ettei riitä omana itsenään, suhde ei ole terve. Kumppanin pitäisi olla kannustava ja LÄMMIN. Jos on sellainen tunne, että kumppani on koko ajan KYLMÄ ja etäinen, ei kannata jäädä suhteeseen!! Ei terveessä suhteessa ole koko ajan epätoivoinen olo siitä, mitä itse voisi tehdä, että saisi enemmän rakkautta kumppanilta.
Minä kyllä ihmettelen, että miksi ihmeessä te suostutte olemaan parisuhteessa jossa ette itse saa mitään ? Mitä järkeä ? Vai onko puoliso niin rikas että olette kukkaron perässä ?
Onko se sitten oikeasti parempaa elämää kun on vaan joku siinä vieressä että saa valittaa, vai miksi ? Kokeilkaapa ihan sitä yksinoloa kun ei tarvitse välittää kuin itsestään niin huomaatte kuinka mukavaa se onkaan.
Huonossa suhteessa ei kannata kenenkään kärvistellä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Yrität usein keskustella miehen kanssa jostakin asiasta parisuhteessanne, joka sinua vaivaa, mutta mies ei suostu keskustelemaan. Saattaa jopa valehdella päästäkseen eroon aiheesta tai väittää että olet terapian tarpeessa/ muuta ilkeää.
-ei tee kompromisseja, teette kaikki aina miehen halujen mukaan
- laittaa kaverit, vanhemmat, television, kännykän, salin jne. AINA sinun edelle
- vapaamatkustaja parisuhteessa, saattaa jopa sanoa itse, ettei hänen mielestä parisuhteen eteen tarvitse tehdä mitään. Eikä hän kyllä teekään. Itse teet senkin edestä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ainakin tuntuu ettei mies kauheasti arvosta minua ja tekemisiäni/olemistani ja elämistäni ylipäätään sillä hän ei ole koskaan ikinä sanonut oma-aloitteisesti että rakastaa minua ( vastaa pakonomaisesti että minäkin sinua jos hänelle nuo sanat sanon), ei koskaan halaa spontaanisti, ei koskaan ole kysellyt lapsuudestani tai mistään muustakaan oikeastaan mitään. Hän ei siis ole kiinnostunut siitä mitä minä olen. Perseestä kyllä voi puristaa ohimennessään tai tehdä jotain nylkytysliikkeitä jos pyllistelen jossain hellan kupeessa etsimässä peltejä yms. Tämäkö on sitä hellyyttä? Seksiä haluaa useammin kuin minä mutta on tottunut siihen ettei minua oikein kiinnosta ( harvoin). Jos olen sairaana, hän alkaa valittamaan omia vaivojaan. Keskeyttää aina minut (myös muut) kesken lauseen, ja alkaa hölöttämään omia juttujaan jotka yleisimmin alkavat : "Niin minullakin oli kuule kerran..." josta puhe sitten siirtyykin HÄNEEN. Olen alkanut seurassakin sanomaan hänelle kuin pikkulapselle että hei, nyt on puheenvuoro Marilla tai Pekalla tms, et voi keskeyttää. Olen siis yhdessä mutta yksin. Masentaa :/
Mun eksä oli tuollanen. Alussa hoki että rakastaa, mutta kun vuodet vieri, lakkasi sanomasta oma-aloitteisesti. Se kans keskeytti mut aina kun puhuin. Loppuvaiheessa jopa sanoi että oo hiljaa, en jaksa kuunnella sun tylsiä juttuja. Jo meidän suhteen alussa oli kieltänyt mua vitsailemasta kun ei ymmärtänyt mun vitsejä. Kuuntelin sitten sen paskoja juttuja ja vitsejä kun se ei jaksanu kuunnella mua...
Nyt on ihan kaikin puolin erilainen ja parempi mies ja parisuhde. Huomasin vasta tässä parisuhteessa, kuinka paha olo mulla oli aina ennen ja nyt mulla ei oo melkein koskaan paha olo. Ei se johtunutkaan siitä että en osannut olla onnellinen, vaan siitä mun eksästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysy mieheltäsi, saako hän mielestään riittävästi ja oikeanlaista huomiota sinulta. Jos hän vastaa yhtään mitään, kerro, että koet itse saavasi liian vähän/vääränlaista huomiota. Sitten keskustelette siitä, millaisesta huomiosta puolin ja toisin tykkäätte, ja millaista huomiota olette valmiit antamaan toisillenne.
Ehkä se siitä.
Ei pysty. Kokee KAIKEN syyttelynä. Alkaa syytellä minua tai kyseenalaistaa että olen yli herkkä jne.
Kysy mieheltäsi, saako hän mielestään riittävästi ja oikeanlaista huomiota sinulta. Jos hän vastaa yhtään mitään, kerro, että koet itse saavasi liian vähän/vääränlaista huomiota. Sitten keskustelette siitä, millaisesta huomiosta puolin ja toisin tykkäätte, ja millaista huomiota olette valmiit antamaan toisillenne.
Ehkä se siitä.