Miten te pystytte yhdistää työn ja perhe-elämän?

Käy antamassa omat vinkkisi työn ja muun elämän yhteensovittamiseen ja arjen sujumiseen sosiaali- ja terveysministeriön Työ ja perhe-elämä -ohjelman verkkoaivoriihessä osoitteessa www.tyojaperhe.fi/aivoriihi

Kyselyssä näet myös mitä muut ovat vastanneet. Koko aivoriihen tulokset julkaistaan saman ohjelman nettisivulla lokakuussa.

Mun perhe on mies ja perhoskoira. Ihan hyvin onnistuu, mutta yhtään enempää stressiä en halua. Nautin siitä, kun arki on mukavaa ja ylellistä.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2012 klo 10:55"]

miksi yrittäjän kannattaa käyttää siivoojaa. Etkä tajua sinäkään. Mietipä kuule miksi olet köyhä ja tienaat kehnosti - yleensä tulot ja äly liittyy yhteen. Hmm..

[/quote]

Ihan vaan sivuhuomiona: se teillä käyvä siivojakin saattaa olla itse yrittäjä.

Isoin elämää helpottava tekijä on se, että asutaan Helsingissä hyvien liikenneyhteyksien äärellä ja molempien työpaikat ovat fiksulla etäisyydellä kodista. Töihin, kouluun, päiväkotiin, harrastuksiin, ruokakauppaan ja mummille pääsee helposti ja nopeasti - ainakin nyt kun kaikki osaavat ja pukea itse. ;) Neliöitä ei tietenkään ole yhtä paljon kuin olisi, jos asuttaisiin omakotitalossa Kellokoskella ja pendelöitäisiin Helsinkiin töihin joka aamu. Jotkut jaksavat tätä ihmetellä, mutta onneksi meille kodinhoitohuone tai oma piha ei ole koskaan ollut mikään unelma, vaan enemmän on houkuttanut ajatus siitä, että kaikki on lähellä ja ympärillä on elämää. Sekä mies että minä ollaat sen tyyppisissä töissä, joissa pahimpia ruuhkahuippuja lukuunottamatta työajat ovat aika joustavat. Jos ja kun tulee isojen duunien dediksiä, toisen tilapäinen kiire on kohtalaisen helppo sietää kun kalenterissa lukee, että se päättyy tiettynä, ennalta tiedossa olevana päivänä. Viikon tai pari seisoo vaikka päällään kun tietää, että sitä ottaa vain sen aikansa.

Pienempi ei vielä harrasta mitään ohjattua, isompi pelaa futista samassa kaupunginosassa, yleisurheilee naapurikaupunginosassa ja kävelee jo välillä yksin futistreeneihin. Kun vien itse, käyn yleensä lenkillä tai salilla siinä samalla ja tiedän miehen tekevän samaa. En osaa sanoa, miltä aikataulut näyttävät, jos ja kun nuorempi aloittaa harrastuksen. Silloin on toki kaksi saatettavaa, mutta toisaalta tuo vanhempi itsenäistyy koko ajan.

Kiirettä toki välillä pitää ja elämää pitää ylipäätään organisoida ja aikatauluttaa paljon tarkemmin kahden aikuisen perheessä. Myös tän mystisen parisuhteen hoidon pointin oon tajunnut vasta lasten myötä. Kahdestaan se toisen huomiointi ja hyvänä pito tuli automaattisesti, nyt sille pitää erikseen varata aikaa. Välillä kaipaan sitä elämän yleistä spontaaniutta, joka oli läsnä kahdestaan ja vielä esikoisen synnyttyä. Toisen lapsen myötä se aika lailla lopahti. Mutta kun sitä on oppinut ajattelemaan muutoksena ei huonompaan tai parempaan vaan pelkästään johonkin erilaiseen, entistä liukuvaa aikaa ja spontaaniutta ei niin sure vaan keskittyy enemmän siihen, mikä on uutta ja erilaista, mutta hyvää. Ainakin meillä isoin parisuhdekriisi liittyi siihen, että miehellä oli vähän vaikeuksia sisäistää tämä muutos, kun palasin äitiyslomalta töihin. Eihän se oikestaan ollut niin realisoitunut sen elämään ennen sitä hetkeä.

Pahoittelen, tätä ei saisi kysyä koska monen mieli pahoittuu, mutta: miksi teitte lapsia JO valmiiksi kiireiseen / stressaavaan elämäntilanteeseen tai miksi teitte niitä lisää, kun edellistenkin kanssa oli jaksamisessa ongelmia? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Kyllähän jokainen oman elämäntilanteensa tajuaa jo ennen lapsiakin, miten pitkään töissä täytyy olla tai miten raskasta työ on - eihän se voi tulla kenellekään yllätyksenä?

Minä ja mieheni teemme täysin erilaista työaikaa. Meillä on 1 lapsi ja toinen harkinnassa (huom! harkinnassa, mikäli olemme varmoja, että se on hyvä ajatus). Minua pyydettiin esimiestehtäviin jo hoitovapaan aikana ja harkitsin sitäkin kauan, sillä en halunnut perheeni kärsivän työstäni. Oman jaksamiseni tiedostaen otin pestin vastaan ja olen kehittänyt sitä niin, että periaatteessa työni on nyt helpompaa kuin koskaan. Siltikin emme tee toista lasta heppoisin perustein.

Avoin keskustelu ja omien voimavarojen kartoittaminen sekä realistinen elämänkuva auttaa hahmottamaan omaa jaksamista ja tekemään viisaampia päätöksiä. Joskus on vain, karusti sanottuna, luovuttava niistä vauvahaaveista, mikäli usean lapsen jälkeen lopputuloksena on väsynyt, kiukkuinen ja "omaa aikaa" kinuava äiti. Minä järjestin elämäni sopivaksi lapsen tulolle ja näin sitä ollaan oltu onnellisia jo monta vuotta.

Jokainen pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja jaksamiseensa ottamalla realiteetit selville ja tekemällä vain sen, mihin omat resurssit riittävät. Haluaisin minäkin hirveän monta lasta, mutta sillä intensiteetillä, millä hoidan tätä ainoatani (en ole curling- vanhempi, mutta teen kaiken lapsen hyväksi) en voisi / jaksaisi kohdella kaikkia lapsiani samalla tavalla. Ja vähempään en tyydy, onhan lapseni tärkein asia elämässäni.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2012 klo 10:04"]

Meillä 2 lasta, joista toinen kehitysvammainen. Mulla on aivan loistava työnantaja, joka on joustanut tarvittaessa. Välilä olen tehnyt lyhennettyä työviikkoa. Isä toki hoitaa osansa ja mummiakin ollaan saatu joskus apuun.
Mun pää hajoisi jos olisin vain kotona ja kaikki elämä pyörisi vain sairauksien, koulun ja terapioiden ympärisllä. Nyt mulla on päivät ihan jotain muuta mietittävää.

[/quote] Ja sitten muut joutuu hoitaan sen sun keharilapsesi

[quote author="Vierailija" time="26.04.2012 klo 10:51"]

Auttaa kyllä huomattavasti, jos on hyvä organisoija ja ajankäyttäjä. Näin olen itse toiminut:

- Töissä alisuoriutuja. Pystyn kyllä parempaan kuin monet keskimäärin, mutta kaikki kyvyt ei käytössä eli säästyy paukkuja perhe-elämällekin, samaten aikaa
- Osa-aikaisuutta, mutta se kaatui omalla kohdallani siihen ettei hommat vähentyneet kuitenkaan, aika ja palkka kylläkin
- Turha iltajuoksut pois eli kyläilyt ja muut viikonlopuille
- Ei lähde lasten kanssa älyttömään harrastusrumbaan (yksi harrastus/ lapsi)
- Välillä valmisruokia jos siltä tuntuu ja yleensäkin kokatessa kerralla isoja satseja joista osa pakkaseen
- Ei aina turhan tarkka siivouksesta
- Jos väsyn, niin lojun sohvalla ilman huonoa omaatuntoa. Siten välttää loppunpalamisen ja muille äksyilyn
- Kaikki osallistuvat kotitöihin
- Mies mukaan kaikkeen

[/quote]

Tästä sitten saa kuulla täällä, kun karsii tyhjät pois, että kuinka paskoja ystävät on, kun ei tule illanviettoihin, vaan ovat muka niin väsyneitä, että haluavat vapaalla levätä kotona.

Itse olen siis toiminut näin, että olen karsinut itsekkäästi sellaiset jutut pois, joita en jaksa ja jotka eivät ole niin olennaisia. Eli ollut terveen itsekäs, en tee velvollisuuskyläilyjä, en lähde tupperi-iltoihin, en perjantaisin hommaa lapsenvahtia ja lähde pariskuntaillanviettoihin yms.

Tästä tulee sitten kitinää, että olen itsekäs, koska elän juuri niin kuin koen omien voimavarojen riittävän.

Minä lopetin työnteon. 

Tullut tehtyä vain yksi lapsi! Aikaa riittää ja pää pysyy kasassa. Tarvitseeko niitä lapsia oikeasti tehdä niin montaa, että elämästä tulee suoriutumista?

Aika haastavaa on suoraan sanoen. Meillä taas lasten kouluun meno ei mitenkään helpottanut vaan vaikeutti. Olen nimittäin vuorotyössä ja mies on reissutyössä. Pienet koululaiset eivät selviydy kovin hyvin, vuoropäiväkodisss olivat tallessa ja turvassa, nyt pelkäävät illat kotona. Lisäksi näen itse koululaisia liian vähän koska usein olen kotona aamupäivällä ja lähden töihin illaksi. Alan vaihtoa suunnittelen juuri tämän mahdottoman yhtälön takia! Ainoa valopilkku on arkivapaat joita on usein kun olen usein viikonloppuisin töissä.

Kyllä se ainoan lapsen osa vasta on halju! Meillä kaksi tyttöä kahden cuoden ikäerOlla, mikä on suuri siunaus! Koskaan ei joudu olemaan yksin ja aina on kavereita. Nytkin pienempi harjoittelee bussilla kulkemista isomman ja kaverien kanssa. 

tai työhuoneella lasten koulun vieressä.



Kouluikäisissä on paljon enemmän hommaa, päiväkoti huolehtii iltapäivät, eikä ole juuri harrastuksia, pienet koululaiset sen sijaan tarvitsee vanhempaa jo alkuiltapäivästä, sitten on kaverit, yökyläilyt ja harrastusrumbat!

Meillä itki väsymyksestä sitten iltaisin kaksi lasta ja äiti. Meinattiin eroonkin päätyä, kun elämä oli yhtä riitaa.

Koen näin jälkeenpäin, että vaadin itseltäni liikaa. Suoritin elämääni aivan hullun lailla. Kuvittelin, että jaksan rankan työpäivän päälle olla vielä se pullantuoksuinen äiti, joka aktiivisena osallistuu ja toimii ja tekee kaikki oikein ja viimeisen päälle.

Tein varmaan elämäni viisaimman päätöksen ja irtisanouduin töistä. Työpaikkani ei ollut ihan koulutustani vastaavaa eli en edes nauttinut työstä, siksi poisjäänti olikin helpompaa.



Kaikille en voi suinkaan tuotakaan suositella, pitäähän miettiä kestääkö talous ja parisuhde tätä valintaa. me laskimme tarkkaan ja totesimme, että elämme mielummin niukasti kuin onnettomasti. Eritysilapsen tarpeet painoivat meillä vaakakupissa myös. En olisi jaksanut työtä ja kaikkea pakollista.



Mieti elämääsi, karsi pois turha ja stressaava, ei maailma kaadu vaikka kaikkea ei suorittaisikaan täydellisesti. Keskity olennaisiin ja luota itseesi. Aika monella nopeasti tulee hyviä rutiineja ja arki sujuu kuitenkin vaikka se ensin hirvittääkin.

Siksi jäinkin kotiäidiksi

Ahdistaa myös töihin paluu.

Se oli ihan mahdotonta kahden lapsen kanssa ja nyt pitäisi kolmea kuskata. Yhtä kouluun ja harrastuksiin ja kahta päiväkotiin.



Pankkiala on tosi stressaavaa nykyään.

Olen sovitellut itselleni lyhennetyn työajan, koska yhtälö päiväkodin ja pankin aukioloajoista oli mahdoton.

Se auttoi tosi paljon, ehdin jopa käymään ruokakaupassa.

Näillä keinoilla pärjätään:



- työssä madaltaa suoritustasoaan, pyrkii sellaiseen "teen asialliset hommat kunnolla mutta en lähde mukaan mihinkään hötkyilyyn" - ei vaikka työnantaja painostaisi. Pään sisällä täytyy pitää selvänä omat rajat, mistä se työnantaja niitä pystyy sinulle sanelemaan. Kannattaa olla kohtelias, huolellinen ja työtehtävien rajoissa tunnollinen niin ei työnantaja yleensä ala haluta hyvän työntekijän irtisanomista vaikka tämä ei olekaan innolla eturintamassa bisnestä tekemässä.



- vapaa-ajalla menot minimiin, eli ei mitään turhia harrastuksia joihin liittyy pakkomenemistä ja viemistä tiettyinä aikoina, lapset harrastavat koulupäivän jälkeen koulun kerhoissa, ei iltaisin. Alle kouluikäisille ei harrastuksia tarvita, ellei nyt joku oman pihan jalkapallokerho.



- kotonakin laskee omaa vaatimustasoa. Ei tarvitse olla auvoista pullan- tai lasagnentuoksuista elämää joka ilta eikä joka viikkokaan. Jos esimerkiksi tuntee kutsumusta ihanien koko perheen aterioiden laittamiseen, niin tekee sellaisen työläämmän vaikka kerran viikossa viikonloppuna, eikä tunne huonoa omaatuntoa vaikka joku viikonloppu jää välistä, esimerkiksi silloin kun mennään kaikki käymään uimahallissa. Helpoilla perusruoilla ja vähäisellä siivoamistasolla siis mennään ne ruuhkavuodet.



- Omaa vapautta ja väljyyttä elämään tuli kummasti lisää kun lapset tulivat kaikki kouluikään (mutta sitten tuli uusia lapsia...).



- Uusi vaikea aika alkaa sitten teini-iässä. Ei välttämättä mutta ainakin meillä on sitten taas saatu sen erityislapsen (meilläkin esikoinen) kanssa rampata erilaisissa palavereissa ja hoitokokouksissa.



- Uuteen kiireisempään päivärytmiin myös tottuu. Tai en sano että kiireeseen tottuu, mutta siihen tottuu miten vähän vapaa-aikaa on. Lupaan!



- On myös yritetty järjestää vanhempien kesken töitämme niin että molemmilla on ajoittain mahdollisuus pitää vähän enemmän vapaata (tehdä lyhyempää työaikaa pari vuotta kun joku lapsista on 1-2 -luokalla jolloin se on sallittua), ottaa opintovapaita, sapattivapaatakin mietitään tulevaisuuteen. Tällaisilla keinoilla rikotaan sitä vuodesta toiseen jatkuvan äärirajoilla puurtamisen tuntua.

Pitää miettiä tärkeysjärjestys asioille. Ensinnäkin olet ilmeisestikin yksinhuoltaja kun mies ei osallistu arkeen.



Mulla on hyvin osallistuva mies ja saamme paljon jaettua. Toinen vie ja toinen hakee, hoitopäivät on meillä max 7 h. Ruokaa tehdään isoissa erissä ja pakkaseen. Me ei hirveästi eineksiä käytetä, mutta saatetaan syödä kolmekin päivää lasagnea putkeen.



Meillä ei käy siivooja nyt kuin harvakseltaan. Muutaman kerran vuodessa iso siivous.



Auto on liisari ihan siksi ettei sille tarvi tehdä itse mitään.



Mun äiti ei hoida välimatkan vuoksi lapsia juurikaan, mutta tekee muutaman kerran vuodessa ruokaa pakkaseen, on iso apu, kun siellä on valmista ruokaa.

Mies osallistuu kyllä paljon. Mies hakee lapsen aina tarhasta, koska tosiaan työaikani on sellainen, etten pääse ennen viittä hakemaan. Joo, ja meillä ei ole mitään liisariautoa, ottaisin erittäin mielelläni sellaisen jos saisin :)ap

Pitää miettiä tärkeysjärjestys asioille. Ensinnäkin olet ilmeisestikin yksinhuoltaja kun mies ei osallistu arkeen.

Mulla on hyvin osallistuva mies ja saamme paljon jaettua. Toinen vie ja toinen hakee, hoitopäivät on meillä max 7 h. Ruokaa tehdään isoissa erissä ja pakkaseen. Me ei hirveästi eineksiä käytetä, mutta saatetaan syödä kolmekin päivää lasagnea putkeen.

Meillä ei käy siivooja nyt kuin harvakseltaan. Muutaman kerran vuodessa iso siivous.

Auto on liisari ihan siksi ettei sille tarvi tehdä itse mitään.

Mun äiti ei hoida välimatkan vuoksi lapsia juurikaan, mutta tekee muutaman kerran vuodessa ruokaa pakkaseen, on iso apu, kun siellä on valmista ruokaa.

Se että mies ei hae tai vie lapsia ei automaattisesti tarkoita että on yh. Toisilla sattuu olemaan erilaiset työajat kun sun miehelläsi. Esim meillä mies on yrittäjä, joka tekee pitkää päivää.

Toiseksi sinä selvästikin haluat vain tuoda esille että teillä sattuu asiat olemaan talousdellisesti niin hyvin että on siivoojat ja liisari autot.

Toisiasiassa sinusta saa sellaisen kuvan että et osaa tehdä itse yhtään mitään. Juuri sellainen uusavuton kermaperse joka on aina myöhässä joka paikasta.

Teet vain hallaa itsellesi ja imagollesi.

Meillä 2 lasta, joista toinen kehitysvammainen. Mulla on aivan loistava työnantaja, joka on joustanut tarvittaessa. Välilä olen tehnyt lyhennettyä työviikkoa. Isä toki hoitaa osansa ja mummiakin ollaan saatu joskus apuun.

Mun pää hajoisi jos olisin vain kotona ja kaikki elämä pyörisi vain sairauksien, koulun ja terapioiden ympärisllä. Nyt mulla on päivät ihan jotain muuta mietittävää.