Koulusta tuli puhelu. Poika on kiusannut jotain tyttöä keväästä?!
Niin sitä luulis, että ei meidän poika. Vaan toisin kävi.
Olen pettynyt ja vihainen...
Mikä rangaistukseksi? Lupasin ilmoittaa huomenna.
Kommentit (33)
Lapsi ei tule toimeen muiden kanssa, eli kiusaa, joten sitten hän on yksin kotona, ei kavereiden kanssa. Tietty pelit, tv:t yms. kivat jutut otetaan myös pois. Muistathan myös joka päivä muistuttaa hänen monista ärsyttävistä piirteistään. Kun itku tulee, muistutat että poikahan itsekin haukkuu muita, eikö tunnukaan kivalta nyt kun itse saa samat kohtelut. Tiukka pudotus maan pinnalle. Monet pojathan ovat äidin pikkukultia jotka oikeasti näkevät itsensä muiden yläpuolisiksi.
Olen itsekin poikien kiusaama, ja tiesin että he alistavat siksi etten osannut mitään rajojen laittamiskeinoja. Äitinikin oli kiltti tyttö, eikä oikein osannut antaa muuta neuvoa kuin käyttäydy vain nätisti ja älä välitä. Onneksi tällä "rillipäällä" on vanhemmat jotka puolustavat.
Lapsen isä on työmatkalla ja palaa huomenna. Sanoimme miettivämme ja puhuttelevamme huomenillalla.ap
Lykkäämällä asian huomiseen osoitat lapselle sen että ei se nyt niin tärkeetä ole, odotellaan huomiseen. Minä antaisin sapiskaa jo tänään ja isä saisi antaa sitten uudestaan huomenna oman osansa kunhan tulee kotiin. Kiusaajan te lapsesta kasvatatte (olette kasvattaneet) tuolla menolla.
sita ei voi KOSKAAN yrittaa selitella.. meilla tulis ei kavereita kielto, ei peleja kielto, ei telkkaria kielto, ei mitaan uutta vuodeksi kielto.. mita se vaan vaatisi.
Kun olin 3-tai 4-luokalla niin opettaja piti minulle puhuttelun kiusaamisesta. Vanhemmillenikin oli soitettu mutta sain kuulla tästä vasta noin 10 vuotta myöhemmin. Vieläkään en tiedä ketä itseasiassa olin kiusannut ja miten. Aina lapset eivät ehkä edes tajua kiusaavansa. Ainakaan minä en tajunnut - jos siis olen kiusannut...
sun kans. Kasvatus on tässä ja nyt tapahtuvaa sekä pitkällä aikavälillä. En ymmärrä miksi et kykene puuttumaan aikuisena ja vanhempana tilanteeseen heti.
Nuhtelu välittömästi ja toteamus siitä että sanktioita on tulossa ja niistä olistte yhdessä voineet miehen kanssa päättää jos olet niin mamero ettet siihen itsenäisesti kykene.
Taidan tietää syyn miksi lapsenne on tullainen mitä on - KIUSAAJA. Kaipaat jonkun muun määrittelemään kasvatuksen, olet ulkoistanut sen isälle joka ilmeisesti on reissuhommissa.
Mielestäni teidän vanhempien ja lapsenne on tavattava kasvokkain tämä kiusattu tyttö vanhempineen. Tuossa tilanteessa pojan on pyydettävä anteeksi käyttäytymistään. Lisäksi sovitte pelisäännöt miten toimitaan. Tarkistatte sopimamme ajan kuluttua onko kiusaaminen loppunut.
Toivon että lastanne nuhdellaan ja rangaistaan. Pään silityksellä ja ymmärtämisellä ette saa mitään hyvää aikaan.
Lapsen isä on työmatkalla ja palaa huomenna. Sanoimme miettivämme ja puhuttelevamme huomenillalla.ap
Lykkäämällä asian huomiseen osoitat lapselle sen että ei se nyt niin tärkeetä ole, odotellaan huomiseen. Minä antaisin sapiskaa jo tänään ja isä saisi antaa sitten uudestaan huomenna oman osansa kunhan tulee kotiin. Kiusaajan te lapsesta kasvatatte (olette kasvattaneet) tuolla menolla.
jatkuvasti ja ujo tyttö sai kerrottua vasta nyt. Ollut ilkeä, haukkunut vaatteita, sanonut tyhmäksi, kiilannut jonossa, sanonut, että olet niin kamala ja typerä ja tyhmä. Kyse on tokaluokkalaisista.
Rehtori soitti ja olivat tytön vanhemmilta saaneet Wilmaviestin, kun tyttö oli alkanut uhkailemaan itsarilla ja kertonut kaiken.
Lapsen isä on työmatkalla ja palaa huomenna. Sanoimme miettivämme ja puhuttelevamme huomenillalla.
ap
Pidätte kunnon puhuttelun, pojan pitää pyytää tytöltä anteeksi kasvotusten, ja kaikki pleikat ja kivat jutut pois ainakin kahdeksi viikoksi, tarkoituksena, että miettii tekojaan sen ajan.
Muistakaa kuitenkin se, ettei se poika ole paha, vaan se on pahaa mitä se on tehnyt!
kiusatulla tytöllä, joka jo uhkaa itsarilla, on oikeus käydä koulua kiusaamatta.
Onneksi kiusatut ovat alkaneet puolustamaan itseään asein.
Siirrä poikasi heti toiseen kouluun tai kiusattu tyttö tappaa poikasi jossain välissä ja se on aivan oikein pojallesi kun sinäkään et pojastasi välitä, koska et halua pojallesi kiusaamisesta puhua
että ei kestä sitä! Ei puhu, ei puolustaudu, on vaan.
ettei viitsi kommentoida sun poikasi kaltaisen apinan vinoilua.
rakkaudesta. Ja poikalapsien äidit taputtelee poikaa päälaelle, että rakkaudesta se hevonenkin potkii
Tuolla ei IKINÄ saa selittää kiusaamista!! Voi vitalis, meillähän lapsia tekee itsemurhia kiusaamisen takia, ja teidän pikku kullanmurut kiusaa vaan ihastustaan.....
Tähän tulee suhtautua vakavasti.
että lastani vihaisi hänen loppuelämänsä joku niin paljon, että haluaisi tappaa sen.
Poikaani kiusattiin ala-asteella ja kertoi, että kutosella oli ollut puukko koulussa, että tappaa sen pojan. Vihaa tätä poikaa sydämensä pohjasta ja on sanonut, että jos vain joskus tulee mahdollisuus ajaa päälle sillai, että itse selviää sakoilla, tekee sen.
Olisi kiusaajan äitinä kamalaa pelätä, selviääkö se kiusaajalapsi hengissä, vai tapetaanko se kostoksi joku päivä.
Onkohan tytöllä isoveljeä. Meidän isoveli ainakin hakkasi pikkusiskonsa kiusaajan niin, että se pakkasessa juoksi kusi valuen housuissa kotiin muiden nauraessa ympärillä. Ei kiusannut sen jälkeen enää kun isoveli sanoi, että nyt tuli turpiin, ensi kerralla menee henki.
Attä ap katsele vähän sen pojan turvallisuuden perään. Nimittäin nykyään kostavat aika herkästi. Sillä tytöllä voi olla joku, joka hakkaa kakarasi siihen kuntoon, että ei ikinä enää kiusaa. Tai vanhemmilla jarrut pettää just kohdalla.
Kun koulut ei puutu, on ihmiset ottaneet oman käden oikeuden käyttöön.
Oon kolmosen tavoin tiukan linjan kannalla. Kiusaaminen on kamalinta mitä koulussa voi tapahtua ja pilaa helposti toisen lapsen koko eämän. Kunnon puhuttelu pojalle, anteeksipyyntö, rangaistus ja seuranta. On erittäin tärkeää seurata, että tilanne ei jatku.
Siitä kiusattu tyttökin tajuaa että häntä suojellaan. Samalla näet miten poikasi käyttäytyy koulussa. Ei noi kotona nuhtelut auta kun kisaaminen jo pitkäaikaista. Eli töistä nyt vaan muutamia tunteja omaa lomaa ja koululle mars! Vai oletko valmis itse tekemään mitään asian hyväksi?
Kiusaako poikasi myös koulumatkalla? Jos kiusaa on teidän velvollisuus antaa tytölle kotimatkarauha eli valvoa poikaanne silloinkin.
Paras keino saada kiusaaminen loppumaan on se, että kiusaajan vanhemmille aiheutuu siitä lisätyötä ja harmia!
Kunnon urpo sinä joka sanoit "onneksi kiusatut ovat alkaneet puolustamaan itseään asein". Olet pahemman luokan kiusaaja itse, syyllistyt syrjintään ja väkivallan lietsomiseen! Älyä puuttuu jos ei ymmärrä että tässä pitää aikuiset panna vastuuseen, ei pelkästään poikaa! Mieluummin sinun olisi ajateltava siis että pojan vanhemmat pitäisi ampua! Olet todellinen idiootti!
Parempi hetki odotella ja miettiä että ei vihastuspäissään anna huonoja rangaistuksia. Siitähän se pojan rangaistus jo alkanut et saa odotella ja miettiä mitä tulemaan pitää.
Oon kolmosen tavoin tiukan linjan kannalla. Kiusaaminen on kamalinta mitä koulussa voi tapahtua ja pilaa helposti toisen lapsen koko eämän. Kunnon puhuttelu pojalle, anteeksipyyntö, rangaistus ja seuranta. On erittäin tärkeää seurata, että tilanne ei jatku.