Minusta on rikos, että perheillä ei ole ystäviä
Tänäänkin on valitettu, että ei ole ketään varahakijaa tarhaan ja ei ole ystäviä vappuna. On edesvastuutonta, että edes lasten takia ei pyritä ylläpitämään ihmisiin välejä. Olen lukenut useita ketjuja siitäkin, että ei pääse ikinä miehen kanssa minnekään, kun ei tunne yhtään ihmistä, joka voisi ottaa lapset muutamaksi tunniksi.
Lasten etu on useita välittäviä aikuisia ja turvaverkko!
Kommentit (40)
joka ei ymmärrä mistä puhuu. Se maailman napa ja ainoa joka osaa toimia joka asiassa juuri oikealla tavalla. Et osaa asettua toisen asemaan ja katsastella asiaa toiselta kantilta. Luojan kiitos kakki ihmiset eivät ole kaltaisiasi!!
Nykymaailmassa niitä vain on vaikea luoda/ylläpitää. Meilläkin esim. sukulaiset on poissa laskuista kun ei asuta kummankaan kotipaikkakunnalla. Ystävät saavat olla tosi hyviä/pitkäaikaisia, että heitä viitsisi vaivata koko ajan omilla lastenhoito tai muilla ongelmilla, samojen ongelmien kanssa kun samanikäiset tuttavat painivat itsekin.
Pakko vielä toistaa samaa kuin tuossa varahakijasysteemissä. Meillä on niin aikuisten ystäviä kuin lasten kautta saatuja ystäväperheitäkin. He kaikki ovat töissä, osa samassa kaupungissa ja osa kauempana. Kuitenkin lapsille lähimmät ihmiset ovat kaikki kauempana: mummit, kummit, tädit, sedät ja serkut.
Minkään flunssan tai oksennustaudin takia en halua antaa samassa kaupungissa asuvan mutta työssäkäyvän ihmisen yhteystietoja päiväkotiin kun nämä on saatu hoidettua ihan meidän vanhempien kesken.
Hätätilanteessa taas luulen että lapsen olisi jopa parempi mennä ensin sosiaalihuoltoon josta lapset sitten pääsisi pidempiaikaisesti esimerkiksi mummolaan tai mummo muuttaisi väliaikaisesti lasten kotiin. Kuin että lapset menisivät esimerkiksi meidän lapsettomien ystävien luo jotka ovat mukavia mutta eivät välttämättä osaisi lapsia hoitaa. Tai jos menisivät ystäväperheeseen jossa lapsia, pitäisi näiden vanhempien kuitenkin hakea hoidosta myös omat lapset, miettiä nukkumisjärjestelyjä jne. mihin menisi aikaa eikä lapsille välttämättä riittäisi tarpeeksi syliä ja kuuntelijaa hätätilanteessa.
Pakko vielä toistaa samaa kuin tuossa varahakijasysteemissä. Meillä on niin aikuisten ystäviä kuin lasten kautta saatuja ystäväperheitäkin. He kaikki ovat töissä, osa samassa kaupungissa ja osa kauempana. Kuitenkin lapsille lähimmät ihmiset ovat kaikki kauempana: mummit, kummit, tädit, sedät ja serkut. Minkään flunssan tai oksennustaudin takia en halua antaa samassa kaupungissa asuvan mutta työssäkäyvän ihmisen yhteystietoja päiväkotiin kun nämä on saatu hoidettua ihan meidän vanhempien kesken. Hätätilanteessa taas luulen että lapsen olisi jopa parempi mennä ensin sosiaalihuoltoon josta lapset sitten pääsisi pidempiaikaisesti esimerkiksi mummolaan tai mummo muuttaisi väliaikaisesti lasten kotiin. Kuin että lapset menisivät esimerkiksi meidän lapsettomien ystävien luo jotka ovat mukavia mutta eivät välttämättä osaisi lapsia hoitaa. Tai jos menisivät ystäväperheeseen jossa lapsia, pitäisi näiden vanhempien kuitenkin hakea hoidosta myös omat lapset, miettiä nukkumisjärjestelyjä jne. mihin menisi aikaa eikä lapsille välttämättä riittäisi tarpeeksi syliä ja kuuntelijaa hätätilanteessa.
ole syliä. Missä toisessa todellisuudessa te elätte? Mitenköhän minun lapsettomat ystävät ovat osanneet hoitaa lapsia ja miten on aina ystäväperheitä tullut autettua kun ovat apua tarvinneet ja toisinpäin, eikä kenenkän mukuloille ole tullut traumoja siitä, että ovat joutuneet hoidossa olemaan ystäväperheessä...
Nykymaailmassa niitä vain on vaikea luoda/ylläpitää. Meilläkin esim. sukulaiset on poissa laskuista kun ei asuta kummankaan kotipaikkakunnalla. Ystävät saavat olla tosi hyviä/pitkäaikaisia, että heitä viitsisi vaivata koko ajan omilla lastenhoito tai muilla ongelmilla, samojen ongelmien kanssa kun samanikäiset tuttavat painivat itsekin.
voit saada sitä itsekin kun tarvitset.
Niin no minusta siinä menee aika kauan, ennen kuin jonkun uuden ystävän kanssa on niin läheinen, että sille voi esimerkiksi lapsen viedä hoitoon. Ei tuo ihan käden käänteessä käy. Ja vaikka ystäviä onkin, niin on vaikea saada sovitettua heidän kanssaan aikatauluja yhteen, niin että voisi edes tavata saati sitten tehdä jotain palveluksia. Kaikilla on niin kiire nykyään tai sitten kun on aikaa, ovat niin puhki, että eivät jaksa tavata ketään (itselläkin tätä).
Omiin vaarallisiin vanhempiin välit poikki, mt-ongelmainen isä uhannut tappaa. Anoppi on mummo vain tyttärensä lapsille, ei ole meidän lapsia nähnyt kuin kerran 3 v sitten. Olen isäni takia jouunut muuttamaan turvaan 600km päähän suvusta ja ystävistä. En ole onnistunut saamaan ystäviä yrityksestä huolimatta.
Hyvä ap, SINULLA on ilmeisesti rakastavat mummolat lapsillesi. Minulla ei ole, ja en ole tilanteelle voinut mitään, kaikkeni olen yrittänyt mutta toisia ei voi muuttaa. Kaikilla ei ole ihania vanhempia auttamassa. Olet tosi ilkeä, ylimielinen ja syyllistävä etkä ymmärrä olevasi etuoikeutettu kun sinulla tukiverkko on.
Nimim. Ei sekuntiakaan miehen kanssa kahden seitsemään vuoteen, ei ole ketään hoitajaa lapsille
Pakko vielä toistaa samaa kuin tuossa varahakijasysteemissä. Meillä on niin aikuisten ystäviä kuin lasten kautta saatuja ystäväperheitäkin. He kaikki ovat töissä, osa samassa kaupungissa ja osa kauempana. Kuitenkin lapsille lähimmät ihmiset ovat kaikki kauempana: mummit, kummit, tädit, sedät ja serkut. Minkään flunssan tai oksennustaudin takia en halua antaa samassa kaupungissa asuvan mutta työssäkäyvän ihmisen yhteystietoja päiväkotiin kun nämä on saatu hoidettua ihan meidän vanhempien kesken. Hätätilanteessa taas luulen että lapsen olisi jopa parempi mennä ensin sosiaalihuoltoon josta lapset sitten pääsisi pidempiaikaisesti esimerkiksi mummolaan tai mummo muuttaisi väliaikaisesti lasten kotiin. Kuin että lapset menisivät esimerkiksi meidän lapsettomien ystävien luo jotka ovat mukavia mutta eivät välttämättä osaisi lapsia hoitaa. Tai jos menisivät ystäväperheeseen jossa lapsia, pitäisi näiden vanhempien kuitenkin hakea hoidosta myös omat lapset, miettiä nukkumisjärjestelyjä jne. mihin menisi aikaa eikä lapsille välttämättä riittäisi tarpeeksi syliä ja kuuntelijaa hätätilanteessa.
ole syliä. Missä toisessa todellisuudessa te elätte? Mitenköhän minun lapsettomat ystävät ovat osanneet hoitaa lapsia ja miten on aina ystäväperheitä tullut autettua kun ovat apua tarvinneet ja toisinpäin, eikä kenenkän mukuloille ole tullut traumoja siitä, että ovat joutuneet hoidossa olemaan ystäväperheessä...
Tarkoitan sitä että jos minä ja mieheni joutuisimme onnettomuuteen klo 16 (siitähän tämä aloitus lähti tuosta toisesta ketjusta), niin minusta olisi parempi että lapsi menisi sosiaalihuoltoon siksi aikaa että sieltä selviteltäisiin, kuka mummi, kummi tai vastaava lähtee kiiruhtamaan paikalle ja hoitaa lapsia sitten kerralla pidemmän aikaa, kuin että päiväkodista alettaisiin soitella työssäkäyville ystäville että nyt pitäisi tulla hakemaan puolen tunnin sisällä meidän lapsia päiväkodista. Vaikka auttamishalua varmasti on ja paljon, niin varmasti myös aika shokkiin voisi tuollaisessa tilanteessa joutua lapseton ystävä jolla tietysti hätä myös minun voinnistani mutta myös siitä osaako hoitaa lasta tai lapsellinen ystävä, joka joutuisi siinä miettimään miten ehtii hakea sekä omat että meidän lapset ja miten onnistuu esim kuuden pienen lapsen hoitaminen järkyttyneenä.
Ja tuo että miehen kanssa ei pääse mihinkään. Meille on kyllä tarjottu apua, että antaisimme lapsen esim. yökylään tai viikonloppukyläänkin. Itsestä tuntuu vain kurjalta laittaa lapsi hoitoon vielä viikonloppunakin, kun on viikot hoidossa. Mitä mieltä olette tästä, voisiko sitä kuitenkin joskus noinkin tehdä? Lapsi on 3 v.
Jos meille vanhemmille tapahtuisi onnettomuus, niin varmasti viranomaiset osaisivat parhaiten hoitaa lapsiamme sen ajan että asiat saadaan järjestymään.
Kyllä meillä ystäviä ja naapureita on, muttei sellaisia jotka lapsiamme pystyisivät hakemaan (enkä ihan ymmärrä miksi pitäisi). Lastenhoitotarpeeseen auttaa maksettu hoitaja.
Pakko vielä toistaa samaa kuin tuossa varahakijasysteemissä. Meillä on niin aikuisten ystäviä kuin lasten kautta saatuja ystäväperheitäkin. He kaikki ovat töissä, osa samassa kaupungissa ja osa kauempana. Kuitenkin lapsille lähimmät ihmiset ovat kaikki kauempana: mummit, kummit, tädit, sedät ja serkut. Minkään flunssan tai oksennustaudin takia en halua antaa samassa kaupungissa asuvan mutta työssäkäyvän ihmisen yhteystietoja päiväkotiin kun nämä on saatu hoidettua ihan meidän vanhempien kesken. Hätätilanteessa taas luulen että lapsen olisi jopa parempi mennä ensin sosiaalihuoltoon josta lapset sitten pääsisi pidempiaikaisesti esimerkiksi mummolaan tai mummo muuttaisi väliaikaisesti lasten kotiin. Kuin että lapset menisivät esimerkiksi meidän lapsettomien ystävien luo jotka ovat mukavia mutta eivät välttämättä osaisi lapsia hoitaa. Tai jos menisivät ystäväperheeseen jossa lapsia, pitäisi näiden vanhempien kuitenkin hakea hoidosta myös omat lapset, miettiä nukkumisjärjestelyjä jne. mihin menisi aikaa eikä lapsille välttämättä riittäisi tarpeeksi syliä ja kuuntelijaa hätätilanteessa.
ole syliä. Missä toisessa todellisuudessa te elätte? Mitenköhän minun lapsettomat ystävät ovat osanneet hoitaa lapsia ja miten on aina ystäväperheitä tullut autettua kun ovat apua tarvinneet ja toisinpäin, eikä kenenkän mukuloille ole tullut traumoja siitä, että ovat joutuneet hoidossa olemaan ystäväperheessä...
Tarkoitan sitä että jos minä ja mieheni joutuisimme onnettomuuteen klo 16 (siitähän tämä aloitus lähti tuosta toisesta ketjusta), niin minusta olisi parempi että lapsi menisi sosiaalihuoltoon siksi aikaa että sieltä selviteltäisiin, kuka mummi, kummi tai vastaava lähtee kiiruhtamaan paikalle ja hoitaa lapsia sitten kerralla pidemmän aikaa, kuin että päiväkodista alettaisiin soitella työssäkäyville ystäville että nyt pitäisi tulla hakemaan puolen tunnin sisällä meidän lapsia päiväkodista. Vaikka auttamishalua varmasti on ja paljon, niin varmasti myös aika shokkiin voisi tuollaisessa tilanteessa joutua lapseton ystävä jolla tietysti hätä myös minun voinnistani mutta myös siitä osaako hoitaa lasta tai lapsellinen ystävä, joka joutuisi siinä miettimään miten ehtii hakea sekä omat että meidän lapset ja miten onnistuu esim kuuden pienen lapsen hoitaminen järkyttyneenä.
apuun. Ja ihan samalla tavalla vastavuoroisesti minä voin olla apuna. Tätähän se ystävyys tarkoittaa, ainakin minun mielestäni. Ja näin onneksi oman tukiverkkomme kanssa homma toimii, naapurin muksut ovat olleet meillä kun äiti joutui sairaalaan ja mummi tuli sitten seuraavana päivänä hakemaan lapset.
hätätilanteessa esim. jos vanhemmat ajavat työmatkalla kolarin ja kuolevat molemmat tai loukkaantuvat, eivätkä pysty hakemaan lapsia. Tällaisessa tilanteessa itsekin kokisin paremmaksi että tukena ja turvana olisi ehkä joku ammattilainen mieluummin (vaikka sitten se sossu) kuin se mukava ystäväpariskunta, jotka ei ehkä osaa käsitellä tilannetta.
Mutta siis itse ainakin tarjoudun usein hoitamaan muiden lapsia ja odotan, että joskus joku ehdottaisi minullekin, että tuo lapset hoitoon meille niin saatte olla kaksistaan välillä. Näin ei ole tapahtunut joten en ala itse kyselläkään. Olen sitä mieltä että jos itse olen tarjoutunut lastenhoitajaksi ja hoitanutkin muutaman ystävän lapsia silloin tällöin, olisi heidän tehtävänsä tarjota apua vastavuoroisesti, varsinkin jos tietää, ettei meillä ole sukulaisia joilta apua voisi välillä kysyä. Voihan syy olla, että lapsia on 4 joten itseä saan syyttää...yksi tuttavani sanoikin suoraan, että 4 tuskin kukaan hoitoon ottakaan... :( No, hyvin ollaan pärjätty ilman apua joten en nyt valittele mutta aloittajan kyllä kannattaisi miettiä asioita toiseltakin kantilta...ei kaikki mene aina niin kuin ajattelee.
sitten olisivatkin huippuälykkäitä. Se nyt vaan täytyy hyväksyä.
pitää itse yllä turvaverkkoja. Ennenvanhaan oli pakko olla väleissä sukulaistten ja naapurien kanssa, kun ei ollut mitään sossua, joka olis tullut apuun.
sitten olisivatkin huippuälykkäitä. Se nyt vaan täytyy hyväksyä.
ei se mikään testi ole vaan normaalia elämää
pitää itse yllä turvaverkkoja. Ennenvanhaan oli pakko olla väleissä sukulaistten ja naapurien kanssa, kun ei ollut mitään sossua, joka olis tullut apuun.
itsellä rahkeet riitä edes ihmissuhteiden luomiseen.
Häpeäkseni tunnustan, että otsikon perusteella odotin kirjoituksen syyllistävän ennen muuta niitä kaikkia muita ihmisiä, jotka ovat päättäneet "perheen" hylätä. Sillä tokihan syyllisiä ovat kaikki ne muut ihmiset kuin "perheen" porukka. ;0)
Mutta perhekunnat käpertyvät nykyään itseensä eivätkä huoli ketään lähelleen. Sitten itkettää, kun pitäisi olla tukiverkkoja, ja motkotuttaa, kun me tätä ihmettelevät emme ymmärrä asioita, joita ei sanota, kuten että äidillä on babyblues ja isi on koko ajan töissä ja että lapsen paras on elää kaukana kaikesta.
Ja tuo että miehen kanssa ei pääse mihinkään. Meille on kyllä tarjottu apua, että antaisimme lapsen esim. yökylään tai viikonloppukyläänkin. Itsestä tuntuu vain kurjalta laittaa lapsi hoitoon vielä viikonloppunakin, kun on viikot hoidossa. Mitä mieltä olette tästä, voisiko sitä kuitenkin joskus noinkin tehdä? Lapsi on 3 v.
Silloin tällöin aivan hyvin.
Mummula löytyy läheltä kyllä, mutta tärkein turvaverkko on LAPSEN SYNTYMÄN JÄLKEEN solmitut suhteet tuttavaperheisiin.
Syyllistän, koska tiedän monen muunkin perheen kaipaavan sitä turvaverkkoa, joten sen rakentamin on ihan hemmetin helppoa!
Puistot, kerhot ja tarha on mitä mainioimpia tapoja saada ympärilleen tukiverkot.
Mun lapsi on joka kolmas viikonloppu yötä mun yh-kaverilla ja toisinpäin. Tapasimme tarhan eteisessä ;-) Apu kelpaa aina kaikille, joten senkus vaan tutustumaan ihmisiin ja tarjoamaan sitä apua. Sitä saa mitä niittää.
ap
Ihan kuin se ystävättömyys olisi aina vain itsestä kiinni. Mä olen tehnyt kaikkeni, että olisin saanut ystäviä tai edes tuttavia joita pitää edes jonkinlaisena hätäapuna, mutta ei vain ketään ole, joten tuntuu todella loukkaavalta tuollainen syyttely.
Aikuisena on todella vaikea luoda turvaverkkoa tai mitään hyviä ystävyyssuhteita. Tai ehkä se sitten onkin kiinni vain minun saamattomuudestani ja laiskuudestani pitää välejä yllä.