Elämäni on kuin huonoa komediaa
Kun ripuli iskee kesken pitkän bussimatkan, ja on pukeutunut OnePieceen...
Tai kun lapsi päättää alkaa kailottaa kerrostalopihan leikkipaikalla, että ÄITIII TUU SANOO JANI-PETTERILLE ETTÄ PYLLYSTÄ VOI TULLA VERTA KUN SE EI USKO! MEEN ÄITIN PYLLYSTÄ ON AINAKIN TULLU! TUU KERTOO SILLE!
Tai kun lähettää sen väärän tekstiviestin totaalisen väärälle henkilölle...
Onko kellään muulla tällästä?
Kommentit (10)
Mulle aina sattuu ja tapahtuu, olen oikea haaveilija.
Olen myöhästynyt töistä viimeisen vuoden aikana 5 kertaa.
Ensimmäisen kerran minulla oli tärkeä palaveri, ja lähdin polkemaan tapani mukaan pyörällä kohti työpaikkaa. Jäin auton alle eräässä liikenneympyrässä (autoilijan vika, puhui puhelimessa), mutta sain jonkin omituisen hyppytempun tehtyä ja selvisin säikähdyksellä ja venähtäneellä ranteella. Poliisit tulivat paikalle ja alkoivat ottaa tietoja ylös, minä taas soitin samalla taksia että pääsen sinne palaveriin. Pääsin paikalle vartin myöhässä, eikä kukaan uskonut että olin jäänyt auton alle. Pomollekkin piti näyttää lääkärin lausunto.
Eräs kiireinen aamu olin jo työpaikan portaissa tulossa, kun satuin kaatumaan. Löin pääni, ja loikoilin 10 minuuttia ymmärryksen rajamailla. Kasvoni turposivat päivän aikana ja aloin oksentelemaan, ja seuraavana päivänä minulla oli musta silmä ja musta alahuuli. Taas tuli huutoa pomolta..
Eräällä kerralla olin menossa bussilla töihin. Odottelin bussia pysäkillä, kunnes poliisiauto pysäytti jonkun auton ylinopeudesta siihen pysäkille. Ei mulla käynyt mielessäkään etteikö se bussi pysähtyisi siihen pysäkille. No, näin bussin tulevan ja menin huiskimaan tien viereen. Bussi paahtoi ohi kuin viimeistä päivää. Aikani tuijottelin ihmeissäni (seuraava bussi kulki tunnin päästä) bussin perään ja käännyin poliisien puoleen. He pahoittelivat, ja aikani saikattuani he suostuivat viemään minut työpaikalleni. Saavuin 10 minuuttia myöhässä poliisiauton takapenkillä, oli taas selittämistä..
Lisäksi hehkutin kerran 2 viikkoa ensimmäistä viikonloppuvapaatani puoleen vuoteen. Siis perjantai-sunnuntai vapaata! Lauantaina aloitin tissuttelun illalla yhdeksän aikaan, josta lähdin sitten ystäväni luokse viettämään iltaa. 11 aikaan puhelin soi, ja pomoni siellä tiedusteli että miksi en ole töissä. Totesin että minullahan on koko viikonloppu vapaata. Hän väitti että kyse oli ensi viikonlopusta. Pienessä hiprakassa aloin saikkaamaan, ja yllätys yllätys tarkistaessani työvuorolistoja pomo olikin oikeassa. Hitto että hävetti..
Uusin kerta tapahtui tässä kuukausi sitten kun unohdin laukkuni sisälle kotiin. Siellä oli siis kaikki tavarani, lompakko, puhelin, koti ja työpaikan avaimet. Yritin aluksi herättää miestäni heittelemällä kiviä ikkunaan ja soittelemalla ovikelloa, eihän se mihinkään herännyt kun se nukkuu tulpat korvissa. Minulla meni 20min murtautua kotiini sisälle ja jouduin rikkomaan loppupeleissä ikkunankin. Otin miehen auton ja lähdin painamaan töihin, 5 minuuttia myöhässä ja käsi vuosi verta mutta oli kyllä taas sen arvoista.
Voi olla että kohta täytyy alkaa videoida näitä esityksiä kun ei nämä mene kehenkään läpi.
Aivastin täydessä ruuhkabussissa käteeni oikein ison, keltaisen klöntin eikä tietenkään paperia mukana.
Ripuli iski ollessani lenkillä ja olin jo lähes kotona kun kävi, hmmmm, tiedätte kyllä mitä.... (yhtä tuskaa oli lenkki mutta ei kannattanut kääntyä takas kun olin puolessa välissä matkaa ja oikotietä ei ollut).
Lapsi tiedottaa pihalla: "meillä oli vaan pelkkää nakkia ruokana ja iskä sammui sohvalle. (olin totaalisen kyllästynyt ainaiseen rutinaan ruuasta ja päätin, että syödään sit pelkkää nakkia. Isäntä nukahti sohvalle työpäivän päätteeksi, ei siis ollut humalassa).
Lapsi kysyy pihalla ison naapurijoukon todistaessa: "äiti, tiedätkö sä mitä on seksi". Jotain tuohon vastattuani alkaa 7- vuotiaani pitämään mulle luentoa aiheesta seksi.
Aivastin täydessä ruuhkabussissa käteeni oikein ison, keltaisen klöntin eikä tietenkään paperia mukana.
Aivastin täydessä ruuhkabussissa käteeni oikein ison, keltaisen klöntin eikä tietenkään paperia mukana.
klönttiä kourassa bussimatkan ajan ja kun pääsin ulos, ravistin sen maahan.
Tulipa vielä eräs kommellus mieleeni: olin vesijuoksemassa varustautuneena kaikkiin mahdollisiin kelluttimiin (vyö, nilkkavastukset ja sauvat). Näin altaan pohjassa ihmisen pötkällään liikkumatta. Ihmettelin siinä kanssauijalle, että onko siellä ihminen. Tämä vastasi, että on. Minä hätäännyin ihan hirveästi, että miksi ei kukaan tee mitään. En päässyt sukeltamaan niiden kelluttimien takia vaan kellahdin selälleni. Siinä vaiheessa tämä toinen sanoi, että se ihminen siellä pohjassa tekee hengityksen pidätysharjoituksia, että se on sukeltaja. Siinä minä kelluin selälläni enkä päässyt kääntymään ennenkuin hirveän räpiköinnin jälkeen. Kyllä hävetti ja toista nauratti.
Jokapäiväistä mulle on kaikelainen kömpelöydestä johtuva tahaton tilannekomedia: jään paidanhihoitsa kiinni ovenkahvoihin, kaadan kahvimukeja, kompastelen omiin jalkoihini.
Mutta sitten on näitä muita törttöilyjä myös, moneen on osallisena alkoholi. Esim. olen juovuksissa lähettänyt työkaverille viestin "panettaa, tuu auttaa", pomolle haistatteluja sähköpostitse, olen myös bileissä mennyt vessan ollessa varattuna muka salaa kuselle keittiön tiskialtaaseen kun talouden emäntä tuli paikalle (tuli lähtö niistä bailuista).
Lapsiin liittyviä noloja tilanteitakin on joitain. Nuorimmainen kerran innoissaan Prismassa kailotti "mennäänhän me myös VIINAKAUPPAAN tälläkin kertaa" mikä nolotti siinä kassajonossa, ihan kuin siellä käytäisiin suunilleen joka kauppareissulla. Koulussa kerran kun oli perheväkivallasta puhetta oli esikoinen mennyt puhumaan opettajalle että meillä taitaa olla semmoista, ja oli sitten noloa selitellä kun opettaja kyselee että höm taitaa vaan meidän petipuuhat olla vähän äänekkäitä :-o
Kurja mieli vähän hellittää, kun väkisin alkaa hymyilyttää. Kiitos.:)
Tulee mieleen oma helmikuinen kommellus, kun lähdin pieruverkkareissa ja tukka pystyssä hakemaan pikaisesti posteja ja harjaamaan kulkuväyliä lumesta puhtaaksi. Pakkasta ei sillä hetkellä onneksi ollut kuin varmaan alle kymmenen. Sillä hetkellä, kun painoin oven kiinni, tajusin, että avaimet ovat sisällä. Koti tietenkin asiaan kuuluvasti tyhjä ja myös puhelin sisällä. Siinä sitten tein vähän lumitöitä ja hihittelin tyhmyydelleni. Kello oli jotain kahden pintaan iltapäivällä ja mies tulisi kotiin vasta reilun parin tunnin päästä. Ulkomuotoni (perus rähjäinen tutkijan "työasu") nauratti itseänikin, joten ajattelin, etten voisi mennä naapuriin apua pyytämään. Päätin hipsia Siwaan. Onhan SiWa aina lähellä.:) Kaupassa ei onneksi ollut ruuhkaa ja pyysin myyjältä puhelinta lainaksi, että saisin mieheni kiinni. Olin jotenkin vähän paniikissa enkä sitten muistanutkaan mieheni puhelinnumeroa! Meni hyvä tovi, ennen kuin numero mieleeni palasi. Olin punainen kuin tomaatti ja myyjää hymyilytti. Itse olin itkun partaalla. Episodi ratkesi iloisesti ja mies ajoi avaamaan minulle oven. Paleltunutkaan en pahasti ja lumityöt tuli tehtyä reippaasti.
Joskus elämä on tragikomediaa.