Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Rikki..

Vierailija
24.04.2012 |

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä reilut 4 vuotta.

Suhteemme on ollut haastava monella tapaa. Miehen muutto ilman lapsia takaisin koto-Suomeen, uusperhe-elämä, työttömyys, masennus ja iso onnettomuus toiselle meistä.



Olemme käyneet pariterapiassa reilun vuoden.



Viime vuonna ero oli vireillä ja vasta harkinta-ajan loppusuoralla mies suostui ottamaan paperit takaisin.



Kumpikin meistä on törttöillyt, ei toista kuiteskaan fyysisesti pettänyt.



Minulla todettiin bipo ja se osaltaan selittää rahankäyttöäni, raivareitani ja ei niin tasaista luonnettani.



Nyt olemme jälleen kerran jatkoajalla. Mies on jälleen kääntymässä eron puolelle (60%, 40%). Tunteet puhuvat suhteen puolesta, mutta järki/historiamme ei.



Hän ei suostu laittamaan sormusta sormeen, kunnes tietää, että leikit leikitty ja olemme tosiaan voittamassa ongelmat.

Itse hän ei lupaa kuin yrittää parhaansa, minulta haluaa iloisuutta, onnentunnetta ja rentoutta.



En vain pysty, kello tikittää (aikaraja annettu)olemaan rento. Itku simmuissa koko ajan.



Neuvoja??



Mies neuvoo katsomaan asuntoa ja muutenkin tuntuu, että luovuttanut. Ei usko meihin, ei näe yhteistä tulevaisuutta. Kuinka tässä sitten pystyisi relaamaan ja antamaan niitä onnentunteita?



Vai, pitääkö vaan antaa periksi.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
25.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap täällä.. Mies myöntää, että olemme pattitilanteessa. Hän on ruvennut itse ulkopuoliseksi järjen äänekseen itselleen.



Huomenna menen katsomaan asuntoa. Kai se on aivot säädettävä niin, että eronkin hyväksyn vaihtoehdoksi. :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän kuusi