Sis mitä te pienten lasten äidit teette työksenne?!

Työ erittäin monipuolista, eikä ikinä tylsää. Ja ne teinit voi pistää kalppimaan kotio, jos ne ei osaa käyttäytyä :D



Tykkään, ku hullu puurosta. Varsinkin, kun töissä saa vaan tehdä töitä, eikä kukaan keskeytä 5 minuutin välein. Ja ehdin juoda kahvini kuumana. :P Välillä kiire hemmetinmoinen (meillä tosi pieni työyhteisö, joten itse tehdään "kaikki"), muttei sekään oikeastaan haittaa.

Jos jotenkin olisi mahdollista, olisin kotona kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä :) Ovat nyt 3,5 v. ja 1v 8kk, ja varsinkin kuopuksen syntymän jälkeen olen kiittänyt jokaista päivää, jonka olen saanut lasteni kanssa viettää.



Ajatuskin työelämästä ahdistaa (vaikka työpaikka on), sillä mielestäni pieni lapsi ei kuulu koko päiväksi kodin ulkopuolelle. Lapsilla on yleensä vielä pidempi päivä kuin vanhemmilla. Ihan älytöntä tämä nykyelämä... Jos olisi varaa, olisin kotirouvana ihan mielelläni, kyllä koti ja perhe pesevät työelämän ihan 6-0. Mutta ei - ihmisten on uhrattava elämässään suurin osa valveillaoloajasta työlle...

että nuorinkin täytti just 3v...



Meni päiväkotiin 2,5-vuotiaana (sitä ennenkin tosin tein muutaman illan viikossa töitä)

ja koin työhön paluun lomana ja omana aikana, kun olin uupunut kotona oloon. Olin paljon yksin, mies usein reissussa, ei tukiverkkoja jne. Töissä minulla oli kavereita, sain tehdä asioita, joita osasin, ja sain onnistumisen kokemuksia, toisin kuin ahdistuneena kotona.



Ei se kotona olon työmäärä aina uuvuta, vaan se yksinäisyys, ja se, ettei saa käyttää omia lahjojaan.

Jos tässä vielä joutuisi töihin, niin en varmaan kestäisi. Nyt jo joutuu sumplimaan niin paljon opintojen kanssa. En minäkään ymmärrä tuota kehotusta mennä töihin, kyllä työ+lapset on rankempaa kuin pelkkä lapset.

että onhan minulla mies, eli tottakai ne kotityöt puolittuvat (silloin kun mies ei ole työmatkalla) koska eihän työssäkäyvä äiti ole yksin vastuussa kotitöistä.



Kyllä minä suosittelen töihin menoa, mutta tottakai ammatti kannattaa valita niin, että siinä viihtyy.

Tuli vaan mieleen kun väsyneelle kotiäidille moni ehdotti työhönpaluuta ja lasten hoitoonviemistä.

Mun mielestä työelämä on ihan hiton rankkaa ja lapsille jää surullisen vähän aikaa. Sillä pienellä vapaa-ajalla pitäisi sitten hoitaa vielä kotityötkin!

Mut siis kertokaa mulle, mistä löytää tollasia lepotyöpaikkoja;)

että muut tekevät työnsä. :=)

Kun jouduin pistämään lapsen päiväkotiin 11 kk vanhana, kun sain opintopaikkani haettua takaisin. Kävin koulun loppuun, olin yksin lapsen kanssa ja vapaa-aika meni lapsen hoitoon, kotitöihin ja kouluun. En kyllä kokenut rankkana opiskeluja, enkä kesän aikaista työssäoppimista ja kodin hoidon yhdistämistä. Tällä hetkellä lapsi 2-vuotta,lapsen motorinen kehitys ollut aina 1-2 kk ikäistään edellä, puhuu ja on sosiaalinen (kiitos päiväkodin ja muiden lasten). Työhaastatteluissa ravaamista ja lapsi päiväkodissa, jolloin siivoan, pesen pyykkiä, teen ruokaa, haen töitä ja nukun päikkärit. Lapsi on päiväkodissa 4h ja 30 min. Helppoa ku heinänteko yhdistää ravintolakokintyö ja lapsi :)

Ihan älytöntä tämä nykyelämä... Jos olisi varaa, olisin kotirouvana ihan mielelläni, kyllä koti ja perhe pesevät työelämän ihan 6-0. Mutta ei - ihmisten on uhrattava elämässään suurin osa valveillaoloajasta työlle...

Rahaa tulee pankista, vai miten se meni?

Vai olisko niin, että tässä yhtälössä MIES olisi se, joka ei koskaan saisi olla kotona, koska joutuisi elättämään koko perheen?

Ihan älytöntä tämä nykyelämä... Jos olisi varaa, olisin kotirouvana ihan mielelläni, kyllä koti ja perhe pesevät työelämän ihan 6-0. Mutta ei - ihmisten on uhrattava elämässään suurin osa valveillaoloajasta työlle...

Rahaa tulee pankista, vai miten se meni?

Vai olisko niin, että tässä yhtälössä MIES olisi se, joka ei koskaan saisi olla kotona, koska joutuisi elättämään koko perheen?

ennen työnteko oli ihan oikeasti fyysisesti rankkaa

Ihan älytöntä tämä nykyelämä... Jos olisi varaa, olisin kotirouvana ihan mielelläni, kyllä koti ja perhe pesevät työelämän ihan 6-0. Mutta ei - ihmisten on uhrattava elämässään suurin osa valveillaoloajasta työlle...

Rahaa tulee pankista, vai miten se meni? Vai olisko niin, että tässä yhtälössä MIES olisi se, joka ei koskaan saisi olla kotona, koska joutuisi elättämään koko perheen?

Mutta joo.. itseasiassa mies on juristi, ja tienaisi kyllä ihan kivasti melko vähäiselläkin työmäärällä... Siltikin käyn töissä, koska tasavertaisuuden vuoksi kannan pienen korteni kekoon. Se ei kuitenkaan poista mielipidettäni siitä, että on älytöntä antaa paras aika elämästä työelämälle.

Saan siitä kicksejä, koska kerta kaikkiaan tykkään siitä mitä teen. Haluan edistää asiaani, olla aktiivinen ja nähdä työni tulokset.



Työpaikkani ei ole mikään lepotyöpaikka. Toisen lapsen synnyttyä kuitenkin vähensin viikkotunteja kolmeenkymmeneenkahteen.



Olen informaatiosuunnittelija.

voi helvetti, elämä on.



Eikä nykyihmisen elämä ole edes kovin rankkaa, meillä on paljon mukavuutta helpottavia laitteita ja apuvälineitä, ja ruoanlaittoon & siivoamiseen kuluu minimaalinen aika verrattuna entiseen.



Useimmiten tätä työn ja kodin rankkuutta valittavat laiskaperseiset ämmät jotka haluaisivat vain löhötä sohvalla ja lärytä kavereidensa kanssa tai katsoa dr.Philiä.



Aika harva duunikaan on nykyään todella rankkaa suorittamista, joten siitä on kans turha narista.



Ottakaa itseänne niskasta kiinni. Kodin ja työn yhdistäminen on ihan helppoa, kun lapset ovat hoidossa. Eihän sitä ennen lapsiakaan voinut valittaa siitä et kun kotona pitäis sit jaksaa siivota ja laittaa ruokaa työpäivän päälle.

voi helvetti, elämä on.

Eikä nykyihmisen elämä ole edes kovin rankkaa, meillä on paljon mukavuutta helpottavia laitteita ja apuvälineitä, ja ruoanlaittoon & siivoamiseen kuluu minimaalinen aika verrattuna entiseen.

Useimmiten tätä työn ja kodin rankkuutta valittavat laiskaperseiset ämmät jotka haluaisivat vain löhötä sohvalla ja lärytä kavereidensa kanssa tai katsoa dr.Philiä.

Aika harva duunikaan on nykyään todella rankkaa suorittamista, joten siitä on kans turha narista.

Ottakaa itseänne niskasta kiinni. Kodin ja työn yhdistäminen on ihan helppoa, kun lapset ovat hoidossa. Eihän sitä ennen lapsiakaan voinut valittaa siitä et kun kotona pitäis sit jaksaa siivota ja laittaa ruokaa työpäivän päälle.

usempi vanhempikin ihminen on sanonut, että työelämä on nykyisin rankempaa kuin ennen. Töitä pitää tehdä enemmän ja lyhyemmässä ajassa kuin aikaisemmin ja koko ajan on tulos tai ulos- meininki, mikä huonontaa myös työilmapiiriä. Ja työt nimenomaan ovat rankkaa suorittamista, vaikka eivät sinänsä fyysisesti olisikaan rankkoja niin henkisesti kyllä ja henkisesti rankka työ kuluttaa kroppaa ja aivoja ihan fyysisestikin.

Ja onhan se nyt rankempaa paimentaa lapsia työpäiväin jälkeen kuin mennä kaverin kanssa drinksulle tms mitä pystyy tekemään lapsettomana..

itse olen työelämässä oleva, 3 lapsen äiti. Erittäin kilpailuhenkisellä alalla ja tiedän tasan kuinka esimerkiksi taannoinen lama on vaikuttanut työkulttuuriin sitä kiristämällä. SILTI se on lastenleikkiä siihen verrattuna että pitäisi tehdä tuntikausia rankkaa, ruumiillista työtä sekä töissä että kotona.



Ja en kyllä koe että lasten "paimentaminen" on jotain rankkaa duunia työpäivän jälkeen. Minusta on mukavaa olla perheen parissa.

voi helvetti, elämä on.

Eikä nykyihmisen elämä ole edes kovin rankkaa, meillä on paljon mukavuutta helpottavia laitteita ja apuvälineitä, ja ruoanlaittoon & siivoamiseen kuluu minimaalinen aika verrattuna entiseen.

Useimmiten tätä työn ja kodin rankkuutta valittavat laiskaperseiset ämmät jotka haluaisivat vain löhötä sohvalla ja lärytä kavereidensa kanssa tai katsoa dr.Philiä.

Aika harva duunikaan on nykyään todella rankkaa suorittamista, joten siitä on kans turha narista.

Ottakaa itseänne niskasta kiinni. Kodin ja työn yhdistäminen on ihan helppoa, kun lapset ovat hoidossa. Eihän sitä ennen lapsiakaan voinut valittaa siitä et kun kotona pitäis sit jaksaa siivota ja laittaa ruokaa työpäivän päälle.

ja yhdyn tähän tekstiin

Itsellä kyllä vasta ikää se 21-vuotta, joten oisko siinä itsellä selitys, miten sitä jaksaa touhuta kotona, olla yksin lapsena kanssa ja kävin koulun loppuun, tein kesällä työssäoppimista, olin joustava ja sain jäätyä ylitöihin pienen neuvottelun jälkeen päiväkodin ja oman äitini kanssa. Raadoin niskalimassa koko kesän, että sain hyvät arvosanat. Äiti opetti meitä jo pienestä pitäen, että työ on rankkaa. Eikä ole yhtään sen mielestä rankempaa kuin ennenkään, äiti on vielä esimies asemassa...

5 päivänen työviikko yleensä se perus kahdeksan tuntia päivä, joskus enennän joskus vähemmän. Kyllä siitä jää aikaa vaikka mihin.

Kaupassa olen töissä, lapsi 3 päivää viikossa päiväkodissa, jolloin teen aamu- tai välivuoron. Viikonloppuisin olen myös töissä. Yleensä joka toinen viikonloppu vapaa ja joka toinen töitä. Paljon yleensä iltavuoroja. Mies hoitaa lasta illat, jolloin olen töissä ja minä päivät. Emme halunneet lasta kokopäiväisesti päiväkotiin. Väsynyt olen, kun asiakaspalvelussa pitää jaksaa olla iloinen ja palveluhenkinen vaikka olisin kuinka väsynyt. Fyysisesti välillä rankkaa varasto ja esillelaitto ja tietysti seisomatyö. Lapsi 3 vuotta. Aloitin työnteon, kun lapsi oli 2 vuotta. Lapsemme ei oikein viihdy päiväkodissa. Lisäksi lapsemme on aika vilkas. Ei haaveissa enää lapsia.

Lisäksi tykkään työstäni, joten vaikka sekin voi olla rankkaa toisinaan, saan siitä myös tosi paljon. Toki mä teen myös vain osittaista työaikaa, max. 30 tuntia viikossa, joten työ ei aja mua piippuun ja perheellekin jää aikaa.



Mä en myöskään ole sellainen ihminen, joka tykkäisi tästä aivokuolleen ameeban älynlahjoille suunnitellusta pikkulapsiarjesta, kun suurin älyn ponnistus on päättää, onko kiireellisempää vaihtaa vauvan kakkavaippa vai pestä taaperon housuun tullut vellikakka. Sori, kumarrus ja kunnia vaan kaikille, jotka kotiäitinä viihtyy ja saa siitä arjestaan edes jotenkin mielekästä, mutta mua ei nappaa yhtään. Mä tykkään, kun voin mennä päiväksi töihin, tavata aikuisia ihmisiä, suunnitella toimintaa ja tehdä työni nuorten kanssa, ja mennä sitten kotiin hyvällä mielellä ja viettää aikaa lasteni kanssa. Nyt kotiäitinä ollessani huomaan toistuvasti sortuvani siihen, että käytän paljon aikaa vain päästäkseni eroon lapsistani - yritän jatkuvasti kehittää heille jotakin muuta tekemistä, jotta he lakkaisivat vonkumasta mua pelaamaan taas kerran sitä samaa eläinpienokaismuistipeliä, mietin miten saisin vauvan nukkumaan kerrankin niin pitkästi että ehtisin tehdä tietyt asiat ilman hänen heräämistään ja saisin vielä hetken istua rauhassa juomassa kupillisen teetä, kirjoitan ylös kaikki mahdolliset tutut, ystävät, naapurit ja sukulaiset ja mietin, keneltä voisi seuraavaksi pyytää tunnin tai parin lastenhoitoapua, että voisin mennä tällä kertaa neuvolaan, ja ehkä samalla reissulla ruokakauppaankin, vain yhden lapsen kanssa, jottei tarvitsisi tapella 45 minuuttia ennen lähtöä kaikkia lapsia pukeisiin, eikä varata puolen tunnin neuvolavisiittiin kolmea tuntia aikaa. Ja se, mitä vihaan eniten - kun kerrankin olen päässyt yksin, ilman lapsia, kauppaan tai kaupungille asioille, mietin jo mennessäni, miten onnistuisin hoitamaan asiat sen verran vauhdikkaasti, että ehtisin käymään myös kahvilla ihan rauhassa ilman, että kukaan edes huomaa sitä. Kaupassa yritän siis etsiä sen kassan, jolla on paitsi lyhyin jono, myös tehokkain työntekijä, ja pakkaan ostokset sen verran vauhdilla, että temmon tavarat suurin piirtein myyjän kädestä kassiin, ja verotoimistoon mennessäni mietin, kannattaisikohan ehkä käydä kahvilla ensin ja väittää kotona, että jono vain oli niin pitkä, vai kävisikö hakemassa jonotusnumeron ensin ja katsoisi sitten, kuinka monta kymmentä on jonossa ennen minua. Työpäivän aikana, ennen sen alkua tai sen lopussa, voin ihan hyvin käydä kahvilla ihan rauhassa ilman sen kummempaa stressiä, ja toisaalta - voin myös juoda kahvit työpaikalla ihan rauhassa ilman housunpuntissa roikkuvia kakaroita :)

kirjoitusvirheitä, mutta väsyttää...