Lue keskustelun säännöt.
uraäidit ja 3v poissaolo (kokemuksia paluusta)
24.04.2012 |
olen ns. uraäiti, ja toisen lapsen kanssa olen päättänyt olla koko 3v kotona. Ekan lapseni kanssa palasin töihin lapsen ollessa 5kk. Lapsi EI mennyt hoitoon ennenkuin 1,5v iässä, isä jäi kotiin hoitamaan. Nyt toisen kanssa vaan jotenkin tuntui siltä että en jaksa/halua sitä samaa vielä, eli itkevä lapsi päiväkotiin, hirveä kiire ja stressi töissä, sitten vielä illalla klo 21 jälkeen uudestaan tyokone auki ja ilmaista ylityötä klo 01 asti.
Olen ns johtajasopimuksella myyntipuolella eli kokonaispalkkalainen eli joudun tekemään valtavasti ilmaista ylityötä, vastaamaan puhelimeen 24/7 ja reagoimaan ja tekemään päätöksiä aina kun joku soittaa ja kysyy jotain. Rakastan työtäni, mutta se nielee minut kokonaan. Osa-aikatyö ei toimi (on kokeiltu lyhyt pätkä) ja johti siihen että tein saman 60 tunnin työviikon puolikkaalla rupupalkalla.
No nyt sitten tämä kolmen vuoden poissaolo on johtanut siihen että (mies)esimies on suutahtanut ja ilmoittanut vähän tyyliin "takaisin ei tulla tartte". Ja on toki siis paluuoikeus lain mukaan muytta työ tulee olemaan jotain todella surkeaa avustavaa työtä, esimies oli vetänyt tulkinnan siitä että "en ole sitoutunut työhöni". Olen toki sitoutunut työhöni mutta en VIELÄ kun pienin lapseni on vajaa vuosikas.
Ilmoitin siis hoitovapaastani ja vastineeksi tuli sitten tieto siitä että työpaikka ei ole todellakaan enää samaa tasoa kun palaan. Miten teille muille on käynyt tällaisissa tilanteissa? Vaihdoitteko firmaa? Irtisanottiinko teidät heti kun tilaisuus koitti?
Toivoisin kommentteja nimeomaan "uramutseilta", sillä useimmat ns. suorittavaa työtä tekevistä eivät ymmärrä sitä miten tietyllä tasolla on tehtävä palkatonta ylityötä ja ympäripyöreää päivää. En siis kaipaa niitä viestejä että "älä suostu ylitöihin". Niihin kun on tietyllä asematasolla suostuttava ja se kuuluu pakettiin.
Taisin nyt sitten suomeksi sanottuna heittää hyvän urani isossa pörssiyhtiössä kankkulan kaivoon?
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pieniä. Tein kaikki peräjälkeen sillä rakastan työtäni ja tiesin että lapset ja ura on aika mahdottomuus.Sanouduin irti työpaikastani ja jäin siis kotiin. Monet sanoivat että hullua puuha. Sain kuitenkin vastaavan ellei paremman paikan tilalle ja nyt on perheenkin kanssa hieman helpompaa.
Olen sitä mieltä että ura ja lapset ovat mahdottomuus ellei joku (mies tai vanhemmat) niitä hoida. Mieluummin niin että olet 3 vuotta pois yhteen putkeen kuin että hyppäät koko ajan hakemassa kuumeisia lapsia tarhasta kesken päivän ja soittelet töistä lääkärille ja hoitoon.
Ymmärrän kyllä pomoasi. Kilpailu on kovaa. Väittäisin että nainen ei nykyään ole kovin uskottava työmarkkinoilla juuri siitä syystä että perhe menee aina edelle.
Halusin vain sanoa ap että luota itseesi ja ammattitaitoosi. Sitähän voi pitää yllä myös äitiyslomalla ja hoitovapaalla seuraamalla uutisia, lukemalla alan julkaisuja ja tapaamalla työkavereita jne. Jos seinä tulee vastaan siinä firmassa, ehkä se on parempi niin, ja jatkat uraa jossain muualla.Kyllä hyvät tyypit aina saavat oikeasti kunnon töitä, ja takapakeistakin selviää tarmolla. Tsemppiä!
Meinasin itsekin juuri tätä kirjoittaa, että älä unohda työasioita totaalisesti kolmeksi vuodeksi, vaan ylläpidä tiedot, taidot ja verkostot.
Firmasi työkulttuuri vaikuttaa niin huonolta, ettei kannata ehkä tosissaan haaveilla paluusta samaan siellä. Pidäkin systemaattisesti yllä kontakteja muihinkin firmoihin, ja seuraa alan muutoksia. Joissakin firmoissa on varmasti perheystävällisempi tapa tehdä töitä.
Valmistaudu että otat urallasi nyt reilusti takapakkia, mutta lapset kasvavat ja uusia mahdollisuuksia tulee. Ajattele vaikka niinkin, että ymmärsit olla pistämättä itseäsi mahdottomaan tilanteeseen palkattomien ylitöiden ja pikkulasten kanssa. Säästät itsesi burn outilta ja työkyky säilyy tulevaisuuden urahaasteita varten.
olet ollut valmistumisen jälkeen töissä ja paljonko noista hommistasi maksetaan?
niiden kesken, joilla on oikeasti ura. Kaikki nämä "työt kyllä odottaa" ja "kyllä niitä ehtii tehdä" (joo, varmaan, mutta ei kolmen lapsen ja yli viiden kotonaolovuoden jälkeen vanha työnantaja ole entisensä) on aina niiden näppäimistöstä, joilla ei ole oikeasti mitään uraa tai intohimoa työhönsä tai kunnianhimoa ylipäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap!Mielenkiintoinen tuo avauksesi ja ajankohtainen asia minullekin.Olen kolmen pienen lapsen äiti ja nyt ekassa esimiestehtävässäni,jonka työkuva ja vastuu on ääretön.Olen työajaton eli aina pitää olla valmis lähtemään,vastaamaan puheluihin yms.
Meillä töissä onneksi ymmärretään mitä on äitiys,jos ei ymmärrettäisi niin en jaksaisi työtäni.Koko ajan joudun tekemään rajantekoa työn ja kodin välillä,johtoajatukseni on se,etteivät lapset kärsisi äidin työnteosta.Neuvoni on:vaihda työpaikkaa,ei kuullosta siltä että voit yhdistää siellä uran ja äitiyden.
Sanoisin, että nyt oli ap:n aika saada herätys siitä, mikä elämässä on tärkeintä, kun on lapsia.
Kyllä minäkin pidän työstäni. Mutta kolmannen lapsen jälkeen todettiin johdon suunnalta, että "koska sinulla on lapsia, et voi enää tehdä niitä ja näitä töitä tässä yhtiössä". Ja sanottakoon heti, että olen aina hoitanut kunnialla työni aikataulujen puitteissa. Lapsilukumäräni oli ratkaiseva tekijä. Ja tämän kommentin antaja oli 4-kymppinen lapseton vanhapiika joten olisiko kateutta ilmassa?
No, minä en ollut johtajasopparilla eli vaikka työnkuvaani on loivennettu ja teen periaatteessa liian helppoa työtä niin palkkaani eivät voineet laskea :) Saan siis suhteessa hyvän palkan työn vaativuuteen - passaa mulle :) Miten on johtajasopparilla - päteekö sama?
Mä olen viimeistään tämän sukupuolisen syrjinnän jälkeen todennut, että lapset ovat maailman tärkein asia ja tulevat aina olemaan. Työnantaja kustantaa vain minun perheeni ruuan ja asuntolainan. Olen töissä klo 8.00-16.00, läppäriä en vie edes kotiin. Työpuheluihin en vastaa työajan ulkopuolella. Jos joku laittaa palsun esim. 16-17 declinaan sen. En pode huonoa omaatuntoa, kun lapset sairastavat ja hoidan heitä kotona - hoidan heitä hyvällä omalla tunnolla. Eli "sitä saa mitä tilaa". Olen siis oppinut tämän myötä itsekkääksi!
Olen ajatellut tehdä nykyistä työtä vielä useamman vuoden, tavallaan ottaa iisisti hyvää korvausta vastaan vaikka työstä sinälllään ei saa kiksejä.
Kun lapset ovat hieman isompia ja itsenäisempiä vaihdan toiseen firmaan.
harvalla asialla on merkitystä
ja kyl vaan niitä töitä löytyy hyville tekijöille
-katkerat on sit asia erikseen, mutta tosiaan aikaa lasten kanssa en vaihtais pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työt ovat vain töitä, tuskin tulet katumaan ettet tehnyt elämässäsitarpeeksi töitä.
Mä kans luulin noin kun lapseni oli pienempi. Ajattelin, että panostan häneen niin hän saa paremman tulevaisuuden, ehkä jopa niin hyvän, ettei hänen tarvitse luopua siitä omien lastensa takia. Sit kävi ilmi, että sillä on asperger ja adhd ja niiden kanssa taisteltiin ja paljon saatiinkin aikaa. Vuosia meni, ja mä en koskaan päässyt takaisin kiinni siihen työuraan. Tai pääsin, mutta enää korkeintaan keskivertotasolle, kun aikaisemmin olin tosiaan sillä tasolla, missä muutetaan maailmaa. Nyt kun se lapsi on teini ja on kenen tahansa nähtävissä, ettei siitä tule kuin korkeintaan amistason suorittajaportaan nysväri, mietin, että olisi sittenkin pitänyt panostaa työhönni - minustakin jäisi edes joku jälki tähän maailmaan. Näin siitä huolimatta, että rakastan sitä lasta yli kaiken - mutta olisi hänellekin parempi, jos hänen ei tarvitsisi kokea pilanneensa vielä tämänkin kaiken muun lisäksi. Koska kyllä hän kokee, vaikken sitä koskaan ole sanonut tai osoittanut. Mutta koska hän ei kuitenkaan ole tyhmä, hän tajuaa ihan itse.
hae itselles apua, jooko? Hirveä energia menee tuohon katkeruuteen ja ihan oikeasti elämä ei ole sen arvoista...on myös mahdollista voida hyvin!
olen asiantuntijatehtävissä it-alalla ja olin yhteenä 5 vuotta lasten takia pois, vuosi siinä välillä töissä. Pääsin kyllä takaisin omaan työhöni, mutta tämä on kauhean vaikeaa nyt! En tiedä mitään tämän päivän tekniikoista enkä projekteista ja itken iltaisin sitä kun en osaa mitään. Minä joka ennen olin guruna pidetty osaaja!
Olin guru jolla oli paljon vastuita ja tykkäsin työstäni. Sitten tein kolme lasta, välissä olin alle vuoden töissä.
Viime syksynä palasin ja kaikki onkin toisin. Firma on vaihtunut alta. Kaikki perustason työt on ulkoistettu vinkuintiaan ja jäljellä on vain vaativia projekti- ja ongelmaselvitystöitä. Niistä on aika paha aloittaa.
Työkalut nyt on periaatteessa samat (unix on unix on unix), mutta olen tavallaan uusi työntekijä eikä minulla ole hajuakaan epävirallisista prosesseista (kun edes virallisiakaan ei ole kirjattu mihinkään) miten asioita firmassa hoidetaan. En tiedä kuka hoitaa mitäkin, kehen ottaa yhteyttä ja mitä kautta mikäkin asia yleensä kulkee. Työkaverit ovat tosi nihkeitä jakamaan tietoa.
Palasin keskellä lamaa ja sen kyllä huomaa. Välillä on niin hiljaista ettei tiedä mistä ne asiakaslaskutettavat tuntinsa repisi, ja kaikki pitävät kynsin hampain kiinni omista reviireistään.
On kyllä ollut todella raskas talvi.
mutta 3 vuoden sijaan olen kotona 4, ja hoidan kahta lasta kotona vuoden ikäerolla putkeen. Vielä vuosi jäljellä.
Minulle ei ole sanottu suoraan tai kierrellen etteikö työpaikkani olisi odottamassa, enkä epäile ettenkö saisi yhtä vastuullista työtä palatessani, mikäli haluan. Mutta toisaalta, en tiedä mihin olen palaamassa... firmassa on ehtinyt tapahtua tämän taantuman aikana niin paljon muutoksia, että minulla on vain hieman paha aavistus että olen "pudonnut" alaspäin organisaatiossa.
Aion tässä pikkuhiljaa alkaa ottamaan selvää millaisia vaihtoehtoja minulla on. Tavata pomoni kasvokkain ja käydä hänen kanssaan kehityskeskustelun. Luulen että sen jälkeen tiedän paremmin mikä olisi mahdollinen positioni siinä yrityksessä. Toisaalta, houkuttelisi todella paljon vaihtaa firmaa, aloittaa puhtaalta pöydältä uudessa paikassa, ilman sitä äitiyslomalaisen stigmaa. ;)
Halusin vain sanoa ap että luota itseesi ja ammattitaitoosi. Sitähän voi pitää yllä myös äitiyslomalla ja hoitovapaalla seuraamalla uutisia, lukemalla alan julkaisuja ja tapaamalla työkavereita jne. Jos seinä tulee vastaan siinä firmassa, ehkä se on parempi niin, ja jatkat uraa jossain muualla.
Minusta se kertoo ihmisestä pelkästään positiivista että on sitoutunut elämässään siihen sillä hetkellä olennaisimpaan "työtehtäväänsä" täysillä, kun on sen aika. Kyllä järkevä työyhteisö ymmärtää pikkulapsiajan olevan erityinen, eikä sellainen äiti joka tunkee puolivuotiaan päiväkotiin ole mitenkään parempi työntekijä, vaan juurikin kykenemätön hoitamaan asioita kunnolla loppuun asti. "mun pää hajoais kotona" -tyypin pää hajoaa usein myös töissä.
Kyllä hyvät tyypit aina saavat oikeasti kunnon töitä, ja takapakeistakin selviää tarmolla. Tsemppiä!