uraäidit ja 3v poissaolo (kokemuksia paluusta)

saa tähän hyvään keskustelunaiheeseesi palautetta.



Olen itse pienemmässä firmassa, ja jopa jenkki-esimieheni on luvannut, että palatessani pääsen samaan, globaaliin tehtävään takaisin. Tälle yritykselle onneksi etiikka ja lain noudattaminen ovat tärkeämpiä.



Olen tosi pettynyt ja vihainen puolestasi - ei noin voida kohdella työntekijää täysin syyttä.



Toki laki on puolellasi, mutta sillä on valitettavan vähän arvoa, jos lakia voidaan jotenkin kiertää. Esimerkiksi vaikkapa vetoamalla subjektiiseen käsitykseen työtehtäviesi hoidosta.



Ehkä kannattaa pitää silmät ja korvat auki, jos vaikka muissa yrityksissä kokemustasi arvostettaisiin enemmän...



On todella väärin että jos ja kun naiset tekevät noin upean päätöksen kuin sinä ja panostavat hetken myös omaan perheeseen ja lapseen, niinkuin meille se lakisääteinen oikeus on myönnetty, niin sitten käytännössä (miespuoleiset) esimiehet kohtelevat noin!

noin yksipuolisesti sun työsuhdetta muuttaa kun palaat töihin. Ainakin palkkasi säilyy samana, vaikka työnkuva muuttuisikin. Mitä suotta stressaat kun kerran saat saman palkan vähemmällä rehimisellä?

mutta ystäväpiirissäni on porukkaa samantyylisissä tehtävissä kuin sinä. Aika järjestäen kaikki on savustettu ulos, juurikin niin että työtetävät ovat olleet jotain ihan muuta kuin pitäisi ja annettu potkut heti kun on ollut mahdollista. Ihan perseestä.

itse painin samantyyppisen ongelman kanssa, tosin vauva vasta 4 viikkoa vanhaa.. Kuitenkin tarkoitus viettää se 3 vuotta kotona.



Mikähän ihme siinä on, aivan kuin ÄITIYS ja kotona vietetyt vuodet tyhmentäisivät naista??!?! Ei se osaaminen mihinkään katoa. Olen saanut kuulla selityksiä (tälle vaihdolle vaatimattomampaan työtehtävään) "kun kolmessa vuodessa KAIKKI on kuitenkin muuttunut, et MITENKÄÄN pysty sopeutumaan nykyiseen asemaani enää silloin".

ikävä kyllä tämä on varmaan organisaatiokohtaista, sillä myös naisesimiehiltä tulee samanlaisia kommentteja/kohtelua. Tavallaan on sellainen näkymätön kulttuuri, että jos tekee enemmän kuin yhden lapsen ja jos on kotona pidempään kuin sen 9kk, niin "leimautuu". Tarkoitan siis sitä että saa jonkin ihme statuksen että tuo nyt on tuollainen äiti, eli "olen ensisijaisesti äiti ja työ ei kiinnosta". Tämähän siis EI pidä paikkaansa, itsekin olen todella ahkera ja työhön sitoutunut, mutta kaiken nielevä ja vaativa organisaatio jotenkin tuon luokittelun tekee.



Uskon että tämä on osin tiedostamatonta, mutta ikävä kyllä on niitäkin tapauksia ollut joissa pitkä hoitovapaa on merkinnyt irtisanomispaperia (keinoja kyllä löytyy, ihan lain puitteissakin). Eli sitten vain "uudelleenorganisoidaan" organisaatiota ja sopivasti lakkautetaaan tiettyjä tehtäviä joista kotiäidin työ oli yksi.



Eniten siis ärsyttää se että vaikka miten olen sitoutunut, ponnistelen, teen kaikkeni ja suoritukseni on yksi firman parhaista, niin silti leimassani on se stigma että tuo nyt vaan on äiti. Ja oletus siis se että äidillä se perhe ja lapset on tärkein ja työ on vaan vähän puuhastelua.



En tiedä, olenko sitten idealisti, kun haluan että pitäisi olla oikeus molempiin? Siis oikeus sekä äitiyteen, että uran jatkumiseen? Ja oikeus siihen että tulisi edelleen kohdelluksi huippuosaajana, hyvänä pomona, tuloksentekijänä eikä vain "työnvieroksujaäitinä".



Huoh, nyt kun luen tuota tekstiäni niin tajuan itsekin että työpaikan vaihto lienee seuraava looginen steppi urallani :(

tätä tarkoitin kun pyysin kommentteja johtajasopimuslaisilta. Meidän tasolla homma menee siten, että jos minulle tullaan sanomaan että "plaveluksiasi ei enää tarvita", niin se tarkoittaa sitä että minulla on päivä aikaa irtisanoutua itse tai minut irtisanotaan. Ja sitä ei käydä riitauttamaan tai tappelemaan, se on sopimuksen luonne sellainen.



Tavallinen työntekijä on eri lailla suojattu. Johtaja/kokonaispalkkatyösopimus on erilainen ja työn tekemisen ehdot ihan erilaiset. Eli jos esiemies sanoo että voisitko poistua, niin silloin irtisanotaan itse itsensä ihan nätisti.

tai sitten annat pomon puhua mitä puhuu, nautit kotonaoloajasta ja palaat asiaan hoitovapaan päätyttyä. Sitten yhteys tarvittaessa liiton lakimieheen, jos hommat eivät ole samaa tasoa kuin lähtiessä. Pari vuotta on toisaalta pitkä aika, voihan olla, että tämä nykyinen esimiehesi vaihtaa tehtävää ja uusi on järkevämpi.



Toisaalta pari vuotta on lyhyt aika elämästä. Muista, että yksikään pörssifirma tai esimies ei rakasta sinua kuten lapsesi, kenellekään et ole niin tärkeä kuin lapsillesi, ja työ jota teet kotona, on vähintään yhtä arvokasta, ellei arvokkaampaa, kuin ura pörssifirmassa. Jos firmassa ei osata arvostaa osaamistasi, niin varmasti jossain toisessa osataan. Pidä kuitenkin kiinni oikeuksistasi, tarvittaessa oikeusteitse.

tätä tarkoitin kun pyysin kommentteja johtajasopimuslaisilta. Meidän tasolla homma menee siten, että jos minulle tullaan sanomaan että "plaveluksiasi ei enää tarvita", niin se tarkoittaa sitä että minulla on päivä aikaa irtisanoutua itse tai minut irtisanotaan. Ja sitä ei käydä riitauttamaan tai tappelemaan, se on sopimuksen luonne sellainen. Tavallinen työntekijä on eri lailla suojattu. Johtaja/kokonaispalkkatyösopimus on erilainen ja työn tekemisen ehdot ihan erilaiset. Eli jos esiemies sanoo että voisitko poistua, niin silloin irtisanotaan itse itsensä ihan nätisti.

myös johtajasopimuksissa pätee normaalit irtisanomissuojat lukuunottamatta niitä, joissa jo etukäteen on sovittu, mitä johtaja saa, jos se irtisanotaan jne. Näin on yleensä vain toimitusjohtajilla.

Mutta siinä olet oikeassa, että johtajien kanssa "neuvotellaan" irtisanomisesta, ja tiettyä korvausta vastaan johtaja sitten irtisanoo itsensä. Yleensä se on 3-6 kk:n palkka, joskus jopa enemmän. Voisihan sitä olla suostumatta ja riitauttaa asian, mutta se harvemmin kannattaa, parempi ottaa tarjotut rahat ja lähteä suosiolla.

ikävä kyllä. "Uraäitiys" on mahdollista vain, jos hankkii yhden lapsen ja palaa töihin viimeistään vanhempainvapaan päätyttyä.

Tuollaista nimenomaan tarvitaan - omat tavoitteet ja idealismi pitää ollakin korkealla!



Toivottavasti löytyy yritys joka osaa arvostaa taitojasi!

tarpeeksi töitä.



Sinulla varmaan riittää meriittejä hakea kotona olon jälkeen toistakin paikkaa, jos nykyisessä ei homma natsaa. Ehdit päästä työelämään kiinni kotona olon jälkeen ja tehdä vielä pitkän uran. Nykyisessä tai tulevassa työpaikassasi.



Työkokemuksesi ei häviä minnekään 3 vuoden aikana.

Kolme vuotta on loppujen lopuksi lyhyt aika työhistoriassa.



Itse olin kaksi vuotta kotona molempien lasten kanssa, myöhemmin ajatellen olisi pitänyt olla vieläkin pidempään. En jäänyt töissä mistään paitsi. Kun palasin töihin, juuri mikään ei ollut muuttunut, ja kuukauden päästä olin jo "täydessä vauhdissa" ja päivät taas venyivät.

Joo siis tottakai ap voisi riitauttaa työtehtävien huonontamisen ja mahdollisen irtisanoutumisen tai yrittää tehdä hilkka-ahteet ja nosta ajutun työpaikkakiusaamisesta jos savustetaan ulos. MUTTA se ei millään lailla parantaisi sitä tosiasiaaa, että tuossa firmassa ap:n ura ei kuitenkaan jatku. "Johtaminen on luottamusasema" ja sit kun sitä luottamusta ei ole nii nse siitä.



Ja, koska ap jätti jo hoitovapaailmoituksensa niin juna meni jo. TÄlle asialle ei edes enää voi mitään. Sitä ei pelasta kuin sellainen kaunis sattuma, että koko firman johto vaihtuu ja sitä mukaa myös työkulttuuri. Eikä se ole todennäköistä.



MUTTA. Maailmassa on muitakin firmoja, joissa on haastavia ja kiinnostavia tehtäviä ja hyvä palkka ja paremmat uranäkymät. Sä pääset, ap, varmasti sellaiseen, sit kun katsot sen itsellesi sopivaksi. Tietenkin joudut aloittamaan taas pienemmästä etkä voi heti tauon jälkeen olla huipulla, mutta kyllä se siitä, kun työtä tekee. Jossain niistä muista firmoista voi vaikka tehdä lisää lapsiakin. Ehkä.

Toki se on ihanaa ja lapsen kannalta hyvä juttu, mutta faktahan on, että ammattitaito kolmen vuoden aikana ehtii rapautua! Jos on hieno ura, niin mieluummin minä jatkaisin uraa ja järjestäisin lapsen hoidon jotenkin mahdollisimman inhimillisesti, koska rahastahan se ei ole kiinni.



Aina puhutaan, että lapset kiittävät, kun äiti uransa kustannuksella hoitaa heitä kotona mahdollisimman pitkään. Kuulkaa, ne lapset kiittävät teini-ikäisinä parhaiten, kun perheellä on hyvä elintaso ja äiti on saanut pitää sen tason työssään, joka hänelle kuuluu.

Meidän firmassa on iloisesti otettu vastaan pidemmältä vanhempainvapaalta palanneita työkavereita, mutta muutaman kuukauden jälkeen heidät on savustettu ulos. Heitä kohdeltiin säännönmukaisesti tyhminä ja laiskoina kun eivät pystyneet tekemään (ilmaisia) ylityötunteja, olivat joskus kotona sairaiden lapsien kanssa ja pyrkivät lähtemään viimeistään klo.17 toimistolta. Edes työajan lyhentäminen ei ollut mahdollista - samat työt tehtiin 60% palkalla. Toimistossamme on n.70 työntekijää joista 2/3 naisia. Yhdelläkään näistä ei ole lapsia. Ne 8 jotka saivat lapsia ovat kaikki lopettaneet. Tahtoisin lapsia, mutta tiedän että se ei ole mahdollista jos tahdon säilyttää työpaikkani.

Sanoisin, että nyt oli ap:n aika saada herätys siitä, mikä elämässä on tärkeintä, kun on lapsia.



Kyllä minäkin pidän työstäni. Mutta kolmannen lapsen jälkeen todettiin johdon suunnalta, että "koska sinulla on lapsia, et voi enää tehdä niitä ja näitä töitä tässä yhtiössä". Ja sanottakoon heti, että olen aina hoitanut kunnialla työni aikataulujen puitteissa. Lapsilukumäräni oli ratkaiseva tekijä. Ja tämän kommentin antaja oli 4-kymppinen lapseton vanhapiika joten olisiko kateutta ilmassa?



No, minä en ollut johtajasopparilla eli vaikka työnkuvaani on loivennettu ja teen periaatteessa liian helppoa työtä niin palkkaani eivät voineet laskea :) Saan siis suhteessa hyvän palkan työn vaativuuteen - passaa mulle :) Miten on johtajasopparilla - päteekö sama?



Mä olen viimeistään tämän sukupuolisen syrjinnän jälkeen todennut, että lapset ovat maailman tärkein asia ja tulevat aina olemaan. Työnantaja kustantaa vain minun perheeni ruuan ja asuntolainan. Olen töissä klo 8.00-16.00, läppäriä en vie edes kotiin. Työpuheluihin en vastaa työajan ulkopuolella. Jos joku laittaa palsun esim. 16-17 declinaan sen. En pode huonoa omaatuntoa, kun lapset sairastavat ja hoidan heitä kotona - hoidan heitä hyvällä omalla tunnolla. Eli "sitä saa mitä tilaa". Olen siis oppinut tämän myötä itsekkääksi!



Olen ajatellut tehdä nykyistä työtä vielä useamman vuoden, tavallaan ottaa iisisti hyvää korvausta vastaan vaikka työstä sinälllään ei saa kiksejä.



Kun lapset ovat hieman isompia ja itsenäisempiä vaihdan toiseen firmaan.

Kolme vuotta on uraitsemurha myyntihommissa ja johtajasopimuksella. Joudut aloittamaan alusta toisessa firmassa.



Mutta on firmojenkin välillä eroja. Mä en tosin tiedä ketään nyt jollain lailla vakavasti otettavaa uraa tekevää, joka olisi ollut kotona enemmän kuin 1,5 vuotta per lapsi.



Mutta tuo yötöiden tekeminen kyllä vaihtelee ihan firmoittain,joissain on ihan hullu kulttuuri.



No mä en tiedä olenko ihan uraäiti, koska olen jonkin verran rajoja vetänyt työnteolle ja olen kieltäytynyt eri tehtävistä, mutta kun olin vielä töissä, niin kyllä mun liiketoimintayksikkö teki tulosta 28 % katteella, siis ihan rahoituskriisin aikana, joten kai mä nyt jonkinlainen uraäiti olen.



Riitelystä ei ole mitään hyötyä, vaikka laillisesti saisikin jäädä, niin työmahdollisuudet on jo mennyttä. Joutuu firmassa ihan sivuraiteelle ja saa korkeintaan surkeita asiakkuuksia, joissa ei ole mitään onnistumisen edellytyksiä. sitten saakin jo potkut huonon tuloksen vuoksi. Sen lisäksi maine meni. Jos ajautuu kahnaukseen, niin äkkiä vaan uusi duuni.

Työt ovat vain töitä, tuskin tulet katumaan ettet tehnyt elämässäsitarpeeksi töitä.

Mä kans luulin noin kun lapseni oli pienempi. Ajattelin, että panostan häneen niin hän saa paremman tulevaisuuden, ehkä jopa niin hyvän, ettei hänen tarvitse luopua siitä omien lastensa takia. Sit kävi ilmi, että sillä on asperger ja adhd ja niiden kanssa taisteltiin ja paljon saatiinkin aikaa. Vuosia meni, ja mä en koskaan päässyt takaisin kiinni siihen työuraan. Tai pääsin, mutta enää korkeintaan keskivertotasolle, kun aikaisemmin olin tosiaan sillä tasolla, missä muutetaan maailmaa. Nyt kun se lapsi on teini ja on kenen tahansa nähtävissä, ettei siitä tule kuin korkeintaan amistason suorittajaportaan nysväri, mietin, että olisi sittenkin pitänyt panostaa työhönni - minustakin jäisi edes joku jälki tähän maailmaan. Näin siitä huolimatta, että rakastan sitä lasta yli kaiken - mutta olisi hänellekin parempi, jos hänen ei tarvitsisi kokea pilanneensa vielä tämänkin kaiken muun lisäksi. Koska kyllä hän kokee, vaikken sitä koskaan ole sanonut tai osoittanut. Mutta koska hän ei kuitenkaan ole tyhmä, hän tajuaa ihan itse.

Joka on sitä mieltä että minä pilasin hänen elämänsä ja mulle olisi pitänyt tehdä abortti aikanaan tai muuten tappaa.

Ja kyllä, vihaan äitiäni, ja mitä oma lappsesi ajattelee sinusta jos syytät häntä urasi pilaamisesta?

olen asiantuntijatehtävissä it-alalla ja olin yhteenä 5 vuotta lasten takia pois, vuosi siinä välillä töissä. Pääsin kyllä takaisin omaan työhöni, mutta tämä on kauhean vaikeaa nyt! En tiedä mitään tämän päivän tekniikoista enkä projekteista ja itken iltaisin sitä kun en osaa mitään. Minä joka ennen olin guruna pidetty osaaja! Ohjelmointikielet joilla tehdään työtäkin ovat vaihtuneet enkä ymmärrä mistä saan revittyä energiaa tempoa itseni taas ajan tasalle. Ei kiinnosta yhtään enää. Mutta pakko yrittää kun olen perheemme pääasiallinen tienaaja, miehellä hyvin pieni palkka :(

Joka on sitä mieltä että minä pilasin hänen elämänsä ja mulle olisi pitänyt tehdä abortti aikanaan tai muuten tappaa.

Ja kyllä, vihaan äitiäni, ja mitä oma lappsesi ajattelee sinusta jos syytät häntä urasi pilaamisesta?

vaan hän syyttää itse siitä itseään. Eihän hän tyhmä ole, kyllä hän tietää, minkä takia minä jouduin jäämään kotiin kun hän oli alakoulussa ja tekemään lyhennettyä päivää pitkään sen jälkeen ja millaisten asioitten selvittely kaikki meidän ajan ja voimat vie. Ei ne lapset ole tyhmiä. Tottakai ne tajuavat, että vanhemmat tekisi mieluummin melkein mitä vain kuin istuisi koulussa jatkuvissa palavereissa selvittämässä, että miksi lapsi ei pärjää. MINÄ tiedän kyllä, ettei se sen lapsen syy ole. Mutta tiedän myös, että enemmän mun ajallani ja elämääni olisi oikeasti ollut merkitystä, jos olisin käyttänyt sen työhöni, koska mikään vaivannäkö ei saa tätä lasta pärjäämään kuitenkaan. Ja mitä enemmän vaivaa näen, sitä onnettomampi hänestä tulee, kun hän yrittää ja yrittää. Olisi ollut parempi sanoa alunperin, että se siitä, kasvat millaiseksi kasvat, äläkä murehdi siitä koulunkäynnistä, kyllä äiti elättää sinut elämäsi loppuun asti.