Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

te joilla molemmat mummolat väh 400km päässä

Vierailija
24.04.2012 |

olisin kysellyt teiltä joilla _molemmat_ isovanhemmat asuvat kaukana, muutamia asioita:



1) onko pitkä etäisyys jättänyt välit lapsenlapseen kylmiksi ja etäisiksi vai oletteko voineet jotenkin paikata välimatkaa

2) uskallatko jättää lapsesi isovanhempien hoitoon joskus kun käytte vai vierastavatko lapset

3) ovatko isovanhemmat henkisesti elämässä mukana eli haluavat kuulla lastenlasten kuulumiset ja ovat kiinnostuneita teistä

4) ovatko välinne luontevat ja läheiset



Kysyn tätä siksi että meillä on tilanne jossa molemmat mummolat kaukana, ja molemmat isovanhemmat ovat jääneet todella etäisiksi. Anopin puolella tämä johtuu siitä että oma tytär asuu samassa kaupungissa eli anoppi panostaa vain tyttärensä perheeseen. Mutta omat vanhempani, heille lapseni ovat ainoat lapsenlapset ja heidän kiinnostus lapsiani kohtaan on nolla.



Tässä siis vain pohdin sitä että mikä osa tästä täydellisestä piittaamattomuudesta johtuu välimatkasta ja mikä muista tunnepuolen ongelmista. Itse olen siis kovasti ponnistellut välien pitämiseksi mutta vanhempiani ei vaan yhtään kiinnosta.

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
24.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

1. Tavallaan on etäisiä mutta ihan hyvät välit on kuitenkin.

2. Lapset jo kouluikäisiä eli ei vierasta. Pieninä en olisi jättänyt isovanhemmille siellä käydessä.

3. Omat vanhemmat hyvinkin kiinnostuneita, miehen vanhemmat satunnaisemmin.

4. Meillä on mun vanhempiini luontevat ja lämpimät välit mutta yli 2000 km välimatka tietysti rajoittaa sitä miten sitä ilmaistaan. Miehen vanhempiin on kohteliaat mutta ei kovin läheiset välit, mies kun ei ole itse niitä jotka kauheasti välittävät sukulaisiin edes omiin vanhempiin yhteydenpidosta eikä esim. soittele koskaan oma-aloitteisesti sinnepäin. Minä en sitä myös tee koska minua ei ole sukuun heidän puoleltaan oikein hyväksytty lähinnä pitkin hampain nielty se että miehen valinta oli "tällainen".

Vierailija
2/9 |
24.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vuotta sitten, minun vanhempani ovat kahdeksankymppisiä. Joten:

1) melko etäiset ovat välit. Vieraillaan mummolassa about kerran vuodessa, soitellaan parin viikon välein

2) en uskalla

3) eivät juurikaan ole kiinnostuneita, puhuvat itsestään lähinnä

4) eivät ole luontevat tai läheiset



Semmoista se on aika monellakin. Välillä hymähdän ironisesti, kun luen jostain ET-lehdestä hehkutusta siitä, miten nykyajan eläkeläiset haluavat olla läsnä lastenlastensa elämässä. Pah, jotkut haluavat, eivät kaikki.



Onhan se vähän surullista. Mutta näillä mennään. Kyllä se vastaan tulee vanhemmillenikin jossain vaiheessa, mitä ovat olleet itse kylvämässä.



(juu en syytä yksin vanhempiani, mutta piiiitkään yritin yksipuolisesti pitää välejä läheisempinä, mutta kun vanhemmat itse päättivät pari vuotta sitten muuttaa 120 kilometrin päästä 450 kilometrin päähän, niin katsoin, että en enää jaksa yksi yrittää)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
24.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

40 km päässä ja kauempana asuva mummi ja isäpuoleni ovat läheisempiä kuin lähellä asuva anoppi miehineen, koska enemmän nuo kauempana asuvat ovat lasten kanssa olleet. Ovat olleet meillä lapsenlikkana ja nyt pikkukoululaisina lentävät lappiin kesälomalla ja viime syyslomalla, koska mummi ja ukkipuoli itse pyysivät. Anoppi näkee silloin tällöin, ei kertaakaan ole itse lapsia kylään pyytänyt jne. Harmillista jos vanhempiasi ei kiinnosta, minua ja miestäni harmittaa se, että ne ketkä ovat lapsista oikeasti kiinnostuneita, asuvat niin kaukana. Nytkin mummi tulee vappua viettämään lapista meille, ihanaa!! Ja tsemppiä! (Oli vähän sekava sepustus.)

Vierailija
4/9 |
24.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

näköjään muillakin on siis vähän samanlaista... mutta sen verran sivukommenttina pitää sanoa, että vaikka omat vanhemmat ovat tylyjä ja piitaamattomia, niin naapurustossa on kyllä toisenlaisiakin esimerkkejä.

Esim. yhden naapurin äiti tulee joka vkl kylään (aina torstai-iltaisin) yli 600km päästä, siis joka viikonloppu! Mummo on päättänyt että ei anna välimatkan haitata. Ja toisella tutulla taas oma äiti alkoi tekemään osa-aikatyötä siten että on puolet viikosta tyttärensä paikkakunnalla, otti oman vuokra-asunnonkin sieltä. Ja monella muulla joilla vanhemmat kaukana, niin vanhemmat käyvät vähintään 6-8 kertaa vuodessa.



Omat vanhempani olen nähnyt viimeksi 5 vuotta sitten. Heitä ei kiinnosta, eivätkä viitsi tulla kutsuttaessakaan. Lapsenlapset ovat aivan se ja sama, omista asioista ja harrastuksista vaan puhutaan. Joutilaat eläkeläiset, terveitä ja varakkaita ovat joten sinällään 400 km ei ole kovin iso matka kulkea, mutta jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta.



Eli siis sitä vain tässä pohdin että ei se välimatka taida olla ainoa selitys kiinnostuksen puutteelle :)

Vierailija
5/9 |
24.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

molempiin mummoloihin matkaa yli 500 km. Silti välit hyvät, läheiset, lapset aina jääneet mielellään hyvään hoitoon (ymmärrettävästi syistä äärimmäisen harvoin).

Vierailija
6/9 |
24.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hän on jo isoisä, eläkkeellä, hyväkuntoinen. Mies sanoi, että on ihan tarkoituksella pitänyt etäisyyttä lastensa perheisiin, koska haluaa vihdoinkin elää vain itselleen. Lapsuus meni kotitilan töissä, muita autellessa. Opiskeluaikana tuli mentyä naimisiin ja toki mies vaimostaan huolen pitää. Sitten tulivat lapset. 10 vuotta myöhemmin liitto päättyi eroon. Samoihin aikoihin alkoivat vanhemmat sairastella ja koska hän oli "vapaa mies", oli aikaa hoidella näiden asioita. Siihen meni seuraavat yli 10 vuotta samalla kun piti olla isänmallina eronneen siskonsa lapsille.



Nyt ovat vanhemmat kuolleet, lapset perustaneet perheet ja on alkanut kuulua vaatimuksia, että isoisän tulisi olla osa lastenlasten elämää. Hän ei halua! On kuulemma ollut jo riittävän paljon osa jonkun toisen elämää, nyt ei enää kiinnosta. Parisuhteessakin siskoni kanssa asuvat erikseen ja ehkä juuri siksi suhde voi hyvin.



Siskon mies ihmetteli, miksi ihmeessä siihen hyvään isovanhemmuuteen ei enää nykyisin riitä se, että koko perhe käy kerran kuussa kylässä, turistaan mitä turistaan kahvin ja mehun äärellä ja sitten palataan kotiin. Miksi ihmeessä isovanhemmuudesta on tullut hoitovelvollisuus? Eikö muka ihmissuhde kehity ilman sitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
24.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja toinen noin 7 km:n päässä. Kauempana asuva mummo on läheisempi ja häntä näemme useammin. Hän myös soittelee ja kyselee kuulumisia. Hän tulee hoitamaan jos lapsenhoitoapua tarvitsemme ja sinne lapsemme menee myös yksin kesällä.



Lähempänä asuva mummo ei tule meille edes kutsuttuna, meitä ei koskaan kutsu käymään. Joskus kun käymme, ei kysele meidän aikuisten eikä lapsen kuulumisia. Ei soita koskaan. Ei koskaan ole hoitanut lastamme.



Eli tuskin on välimatka syynä siihen, ettei kiinnosta. Pahoittelen!

Vierailija
8/9 |
24.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

no en ollut nyt mankumassa hoitoavun perään (jos tämä viesti oli siis minulle kohdistettu). Vaan olisin ihan onnellinen tuosta kerran kuussa kyläilystäkin!



Mutta kun omia vanhempia olen nähnyt viimeksi 5v sitten, eivät tule kylään, eivät halua sinne ottaa vieraita, eivät ikinä soita, eivät kysele lastenlasten kuulumisia, nuorinta lastani eivät ole ikinä nähneet kun eivät ole jaksaneet käydä edes ristiäisissä. Kai nyt sen verran voisi tsempata että kävisi lastenlasten ristiäisisissä edes? Ja sanomattakin lienee selvää että ikinä kertaakaan kukaan lapsista ei ole saanut ainoatakaan joulu/synttärimuistamista eikä edes korttia tai puhelinsoittoa.



Minäkin olen sitä mieltä että hoitamisvastuuta ei pidä isovanhemmille sälyttää, mutta VÄLITTÄMISvastuu olisi kyllä ihan korrektia sen verran että edes teeskenneltäisiin sen verran mielenkiintoa että kysyttäisiin lastenlasten kuulumiset.



No, itsepä isovanhemmat menettävät kun jättäytyvät ulkopuolelle, se nimittäin sitten vielä vanhainkoti-iässä tulee heille vastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
24.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hän on jo isoisä, eläkkeellä, hyväkuntoinen. Mies sanoi, että on ihan tarkoituksella pitänyt etäisyyttä lastensa perheisiin, koska haluaa vihdoinkin elää vain itselleen. Lapsuus meni kotitilan töissä, muita autellessa. Opiskeluaikana tuli mentyä naimisiin ja toki mies vaimostaan huolen pitää. Sitten tulivat lapset. 10 vuotta myöhemmin liitto päättyi eroon. Samoihin aikoihin alkoivat vanhemmat sairastella ja koska hän oli "vapaa mies", oli aikaa hoidella näiden asioita. Siihen meni seuraavat yli 10 vuotta samalla kun piti olla isänmallina eronneen siskonsa lapsille. Nyt ovat vanhemmat kuolleet, lapset perustaneet perheet ja on alkanut kuulua vaatimuksia, että isoisän tulisi olla osa lastenlasten elämää. Hän ei halua! On kuulemma ollut jo riittävän paljon osa jonkun toisen elämää, nyt ei enää kiinnosta. Parisuhteessakin siskoni kanssa asuvat erikseen ja ehkä juuri siksi suhde voi hyvin. Siskon mies ihmetteli, miksi ihmeessä siihen hyvään isovanhemmuuteen ei enää nykyisin riitä se, että koko perhe käy kerran kuussa kylässä, turistaan mitä turistaan kahvin ja mehun äärellä ja sitten palataan kotiin. Miksi ihmeessä isovanhemmuudesta on tullut hoitovelvollisuus? Eikö muka ihmissuhde kehity ilman sitä?

vaan siitä kiinnostaako omat lastenlapset vai ei.