Lue keskustelun säännöt.
Anoppistoori
23.04.2012 |
itse sain aikoinaan kiltin tytön kasvatuksen: vanhoja kunnioitetaan, heille puhutaan kauniisti kuunnellen ja ikävää ei sanota.
Kun melkein 40 v sitten menin 1. kerran tulevan anopin luo esiteltäväksi, tämä arvosteli heti, että miksi poikansa otti ensimmäisen tytön minkä yliopistossa tapasi, arvosteli perhettäni porvarilliseksi ja mekkoani rumaksi ja tummaa tukkaani ja ruskeita silmiäni "mustalaisen pääksi". Mieheni ei sanonut mitään. Pidin jo silloin suuni kiinni ja niin olen pitänyt lähes 40 vuotta. Kun sain työpaikan, anoppi soitti pojalleen ja sanoi että onko se nyt ylpeä. Hän ei arvosta akateemisuutta. Meille siunaantui viisi lasta, joiden ulkomuotoa anoppi on arvioinut mustan tukan takia. Lisäksi lisäännyin kuulemma kuin kani. Mitäään suhdetta anopilla ei ole näihin lapsenlapsiinsa. Oma sukuni otti mieheni "pojakseen", joten anopin asenne miniäänsä on aivan toisenlainen. Anoppi on vuosikymmenet aina kerran vuodessa pannut shown aikaiseksi jostakin hänen mielestään huonosta ominaisuudesta minussa tai lapsissa. Poikaansa hän rakastaa yli kaiken mikä sinänsä on hyvää. Poika kunnioittaa äitiään. Mieheni on hyvä mies mutta äitisuhde hiertää. Nyt anopilla on hieman dementiaa minkä takia häntä pitää ymmärtää, mutta hän oli vasta 47v kun aloitti parjuukamppanjansa minua kohtaan. Hän olisi varmaan halunnut pitää poikansa kotonaan.
Olemme varsin hyvin pärjänneet ulospäin nämä lähes 40 vuotta. Olen kuunnellut anopin juttuja, pitänyt kylässä, syöttänyt, kuljettanut ulkomailla jne. En koskaan ole sanonut mitään negatiivista varmaan vanhaan kasvatukseeni liittyen. Olen niellyt kaiken. Pärjään yleensä hyvin ihmisten kanssa töissä ja muualla ja olen suhteuttanut anopinkin käytöstä, ollut hillitty, kuunteleva, vieraanvarainen anopille.
Tänään tilanne repesi, anoppi oli jostakin keksinyt että koska olin työmatkalla USAssa, olin "huoraamassa". Mieheni soitti tämän minulle kesken kokoukseni. Anoppini käyttää hyvin karkeaa kieltä: olen "mustalaishuora" (en ole romani). Mieheni oli kyllä sanonut että "älä nyt viitsi äiti". Mutta loukkaannuin todella ja nuo vanhat loukkaukset palautuivat mieleeni ja se, ettei mieheni koskaan ole tehnyt selvää pesäeroa kenen joukossa seisoo. "Tiedäthän että on vaikea sanoa äidille mitään, hän on kuitenkin äitini", sanoi mieheni 57 vee. Meille tuli ilmiriita (olemme yleensä varsin sopuisa pari) ja mieheni lähti ovet paukkuen lenkille.
Mieheni sanoi, etten ole aikoinaan sanonut hänelle tarpeeksi selvästi että äitinsä sanonnat pahoittivat mieleni. Olen kyllä sanonut mutta poika ei halunnut loukata äitiään. Anoppini on sitä mieltä myös että hänen lapsuutensa oli niin ankea, että hänellä on oikeus "kostaa". Hän arvostaa vain itseään muut ovat "huoria, varkaita". Näin hän sanoi jo 40 v sitten.
Tiedän että on naurettavaa että 57v miniä repeää vanhan anoppinsa puheille. Olis pitänyt taas niellä, nukkua ja nauraa aamulla anopin mielikuvitusta. Tunnen itseni alhaiseksi.
Mieskään ei vastaa puhelimeen kun soitan pimeään yöhön. Hävettää.
Kommentit (28)
Tätä mä en ymmärrä.
Muuten on selvä, että anoppi on mitä on, etkä sinä sille mitään voi. Itse en olisi häneen missään yhteydessä. Mutta mä en tajua, miksi mies soittelee tuollaisesta töihin. Haluaako sekin loukata sua vai uskooko se äitinsä juttuihin? Normaalimies ei mainitsisi tuollaisesta edes työpäivän jälkeen, vaan antaisi myös olla omassa arvossaan.
Ja miehesi ei ole riittävästi puolustanut sinua, hänen tehtävänsä olisi sanoa suorat äidilleen. jos äiti on pahasti dementoitunut, se on nyt myöhäistä. Ei ole sinun tehtäväsi erikseen tuoda esille, että tuollaiset sanat loukkaavat.
Tosi nyt, jos anoppi on pahasti dementoitunut, sairaus aiheuttaa kaikenlaista ja sairaan ihmisen huorittelut voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joku puhuu levottomia, lähellä olevien täyspäisten ihmisten pitää sanoa selkeästi ja painkkaasti vaikka sit kohteliaasti, että tuommoiset puheet kokonaan pois ja erityisesti, että kiellän ehdottomasti puhumasta vaimostani törkeyksiä.
Jos ukkosi kuuntelee kiltisti, anoppi alkaa entistä enemmän uskomaan omiin juttuihinsa. Ei ole hänellekään terveellistä, vainoharhaista.
Sano ukollesi että on viimeinen hetki kasvaa aikuiseksi.
Miksi olet suostunut kynnysmatoksi?
Minä tein miehelle heti selväksi, että hän panee vanhempansa aisoihin tai heihin ei pidetä yhteyttä.
Ja todellakin oli anopilla sitten yksinäinen loppuelämä.
Yli 40 vuottako se on antanut äitinsä haukkua sua? Oli jo aikakin sun suuttua! Mitä helvettiä sä nytkin nöyristelet? Sua on huoriteltu ja anteeksiko sun tässä pitäisi pyytää. Itse antaisin tulla miehelle täyslaidallisen tekstiä...
Tätä mä en ymmärrä.
Muuten on selvä, että anoppi on mitä on, etkä sinä sille mitään voi. Itse en olisi häneen missään yhteydessä. Mutta mä en tajua, miksi mies soittelee tuollaisesta töihin. Haluaako sekin loukata sua vai uskooko se äitinsä juttuihin? Normaalimies ei mainitsisi tuollaisesta edes työpäivän jälkeen, vaan antaisi myös olla omassa arvossaan.
Toisaalta pakko puolustaa miestäkin: hei ap - jos sinä olet typerästi hymy naamalla niellyt anoppisi puheet kaikki nämä vuodet, niin mikä ihmeen oikeus sinulla on nyt tässä vaiheessa syyllistää miestäsi anopin puheista? Niinhän sinä nimittäin nyt teit, syytit häntä siitä, ettei HÄN pannut äidilleen jauhoja suuhun.
Itse olen vasta 45-vuotias, mutta en oikeasti ymmärrä ap:n kaltaisia naisia. Mikä hitto siinä muka on niin vaikeaa, että KOHTELEE TOISTA IHMISTÄ IHMISMÄISESTI? Miksi et ole ollut suora ja rehti ja sanonut, jos loukkaannut toisen puheista? Tuollainen vaiti kärsiminen on väärin sinua itseäsi, miestäsi - JA sitä mukamas kunnioittavasti kohtelemaasi anoppia kohtaan.
Vääryydet jäävät aina kalvamaan, aina. Sen vuoksi ainoa oikea tapa toimia on ilmaista, jos loukkaantuu. Ja nyt - huom - en puhu mistään lapsellisesta kiukuttelusta tai takaisin-ilkeilystä, vaan siitä, että sanoo vakavasti ja rauhallisesti: "sinä loukkasit minua syvästi, miksi sanoit noin?"
Jos palautteella ei ole mitään vaikutusta, voi ottaa etäisyyttä. Kyllä kovapäisinkin anoppi jossain vaiheessa oppii, että miniä ei ole eteismatto, vaan tavallinen ihminen, jolle pitää olla yhtä ystävällinen ja kohtelias kuin muillekin ihmisille, ei enempää eikä vähempää.
Nyt sinulla ap on korkea aika vähän ottaa etäisyyttä. Ilmoitat miehellesi, että olet ottanut opiksesi, ja jatkossa et halua kuulla mieheltäsi mitään kanteluita siitä, mitä dementoitunut anoppi on keksinyt ilkeillä. Jätät kanssakäymisen anopin kanssa minimiin.
Häntä ei ENÄÄ voi kouluttaa siivopuheiseksi, mutta nyt voit vihdoin alkaa suojella itseäsi henkiseltä väkivallalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli suorasti ja kuten ketä tahansa muutakin ihmistä kohtelisi - vaan nöyristellyt ja keräämällä kerännyt sieluunsa kaunaa anoppiaan kohtaan. En siis yhdy nyt ap:n käsitykseen siitä, että hän olisi ollut kiltti, hyvinkasvatettu ja marttyyri - vaan täysin päinvastoin epäreilu miniä.
-17-
haukkua räksyttää anoppejaan ja vaatii miehiään panemaan nämä kuriin, jopa hylkäämisen uhalla. Meillä kaikilla on kuitenkin vain yksi äiti ja yksi isä. Olisitteko itse valmiit hylkäämään omat vanhempanne, jos mies sitä vaatii??
Joo, ja ihan turha tulla sanomaan :"mutta kun mun vanhemmat ei...."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska tämä ei osaa pitää näppejään erossa toisten asioista.
Enkä ole koskaan sietänyt kenenkään ylimielisyyttä sillä perusteella, että tämä on vanha.
haukkua räksyttää anoppejaan ja vaatii miehiään panemaan nämä kuriin, jopa hylkäämisen uhalla. Meillä kaikilla on kuitenkin vain yksi äiti ja yksi isä. Olisitteko itse valmiit hylkäämään omat vanhempanne, jos mies sitä vaatii?? Joo, ja ihan turha tulla sanomaan :"mutta kun mun vanhemmat ei...."
Taidatkin olla yksi miniäänsä huoritteleva anoppi, johon oma poika on välit katkaissut?
Niin...ja kyllä. Jos vanhempani käyttäytyisivät törkeästi omaa miestäni ja lasteni isää kohtaan, niin kyllä saisivat jäädä keskenään törkeilemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä ihmeen oikeus sinulla on nyt tässä vaiheessa syyllistää miestäsi anopin puheista? Niinhän sinä nimittäin nyt teit, syytit häntä siitä, ettei HÄN pannut äidilleen jauhoja suuhun.Itse olen vasta 45-vuotias, mutta en oikeasti ymmärrä ap:n kaltaisia naisia. Mikä hitto siinä muka on niin vaikeaa, että KOHTELEE TOISTA IHMISTÄ IHMISMÄISESTI? Miksi et ole ollut suora ja rehti ja sanonut, jos loukkaannut toisen puheista? Tuollainen vaiti kärsiminen on väärin sinua itseäsi, miestäsi - JA sitä mukamas kunnioittavasti kohtelemaasi anoppia kohtaan.
en välittäny anopin ajoittain hieman kummallisen sävyisistä. puheista, koska typerät puheet menettävät tehonsa jos toinen ei niihin reagoi eikä niistä välitä.
Nostin nokkaani ja vähensin vierailuja.
Lapsilla oli mummoonsa hyvä suhde, ja minusta se oli sen arvoista että minä en hänen kanssaan alentunut riitelemään.
Mieheni sanoi äidilleen tarvittaessa vastaan tiukastikin. se on nimenomaan hänen tehtävänsä, asettua selkeästi oman perheensä (joo, vaimo ja lapset on se oma perhe) puolelle.
ja tämä on kyllä jokaisen puolison tehtävä. Jos minun vanhemmat puhuisivat miehestäni loukkaavasti
sanoisin myös tiukasti heille että riittää enkä halua tuollaista kuunnella.
Ja tämä olisi minun vastuulla pyysipä toinen sitä tai ei ! Ei sellaista tarvitse pyytää !
Niin tämä periaate on muuten jo Raamatussa: mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Vaikka rakastaisi vanhempiaan ja kunnioittaisi heitä, pitää itsenäistyä ja pitää perheensä puolta ketä tahansa vastaan
Anopin kuollessa meillä oli muuten asialliset ja kohteliaat välit, ja anoppi oppi minua kunnioittamaan vuosien myötä. Minä en antanut muuta mahdollisuutta.
mikä ihmeen oikeus sinulla on nyt tässä vaiheessa syyllistää miestäsi anopin puheista? Niinhän sinä nimittäin nyt teit, syytit häntä siitä, ettei HÄN pannut äidilleen jauhoja suuhun.Itse olen vasta 45-vuotias, mutta en oikeasti ymmärrä ap:n kaltaisia naisia. Mikä hitto siinä muka on niin vaikeaa, että KOHTELEE TOISTA IHMISTÄ IHMISMÄISESTI? Miksi et ole ollut suora ja rehti ja sanonut, jos loukkaannut toisen puheista? Tuollainen vaiti kärsiminen on väärin sinua itseäsi, miestäsi - JA sitä mukamas kunnioittavasti kohtelemaasi anoppia kohtaan.
en välittäny anopin ajoittain hieman kummallisen sävyisistä. puheista, koska typerät puheet menettävät tehonsa jos toinen ei niihin reagoi eikä niistä välitä.
Nostin nokkaani ja vähensin vierailuja.
Lapsilla oli mummoonsa hyvä suhde, ja minusta se oli sen arvoista että minä en hänen kanssaan alentunut riitelemään.
Mieheni sanoi äidilleen tarvittaessa vastaan tiukastikin. se on nimenomaan hänen tehtävänsä, asettua selkeästi oman perheensä (joo, vaimo ja lapset on se oma perhe) puolelle.
ja tämä on kyllä jokaisen puolison tehtävä. Jos minun vanhemmat puhuisivat miehestäni loukkaavasti
sanoisin myös tiukasti heille että riittää enkä halua tuollaista kuunnella.Ja tämä olisi minun vastuulla pyysipä toinen sitä tai ei ! Ei sellaista tarvitse pyytää !
Niin tämä periaate on muuten jo Raamatussa: mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Vaikka rakastaisi vanhempiaan ja kunnioittaisi heitä, pitää itsenäistyä ja pitää perheensä puolta ketä tahansa vastaan
Anopin kuollessa meillä oli muuten asialliset ja kohteliaat välit, ja anoppi oppi minua kunnioittamaan vuosien myötä. Minä en antanut muuta mahdollisuutta.
meillä kans välit parani ajan kans, ennen anopin kuolemaa voisin sanoa että hän jopa hyväksyi minut poikansa puolisoksi ,mutta aikaa kului 26 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä ihmeen oikeus sinulla on nyt tässä vaiheessa syyllistää miestäsi anopin puheista? Niinhän sinä nimittäin nyt teit, syytit häntä siitä, ettei HÄN pannut äidilleen jauhoja suuhun.Itse olen vasta 45-vuotias, mutta en oikeasti ymmärrä ap:n kaltaisia naisia. Mikä hitto siinä muka on niin vaikeaa, että KOHTELEE TOISTA IHMISTÄ IHMISMÄISESTI? Miksi et ole ollut suora ja rehti ja sanonut, jos loukkaannut toisen puheista? Tuollainen vaiti kärsiminen on väärin sinua itseäsi, miestäsi - JA sitä mukamas kunnioittavasti kohtelemaasi anoppia kohtaan.
en välittäny anopin ajoittain hieman kummallisen sävyisistä. puheista, koska typerät puheet menettävät tehonsa jos toinen ei niihin reagoi eikä niistä välitä.
Nostin nokkaani ja vähensin vierailuja.
Lapsilla oli mummoonsa hyvä suhde, ja minusta se oli sen arvoista että minä en hänen kanssaan alentunut riitelemään.
Mieheni sanoi äidilleen tarvittaessa vastaan tiukastikin. se on nimenomaan hänen tehtävänsä, asettua selkeästi oman perheensä (joo, vaimo ja lapset on se oma perhe) puolelle.
ja tämä on kyllä jokaisen puolison tehtävä. Jos minun vanhemmat puhuisivat miehestäni loukkaavasti
sanoisin myös tiukasti heille että riittää enkä halua tuollaista kuunnella.Ja tämä olisi minun vastuulla pyysipä toinen sitä tai ei ! Ei sellaista tarvitse pyytää !
Niin tämä periaate on muuten jo Raamatussa: mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Vaikka rakastaisi vanhempiaan ja kunnioittaisi heitä, pitää itsenäistyä ja pitää perheensä puolta ketä tahansa vastaan
Anopin kuollessa meillä oli muuten asialliset ja kohteliaat välit, ja anoppi oppi minua kunnioittamaan vuosien myötä. Minä en antanut muuta mahdollisuutta.
peräänkuulutan ihmisen OMAA vastuuta ilmaista, jos toinen sanoo jotain häntä loukkaavaa. Eikä yhtäkkiä vaan mitään sanomatta alkaa vältellä toista. Käyttäytyisitkö samalla tavalla, jos joku muu sinulle alkaisi ilkeillä?
Tottahan sen miehenkin on syytä vaimoaan puolustaa, mutta ensisijainen vastuu on vaimolla itsellään. Ja jos ap on vaiti sietänyt piikittelyä 40 vuotta, ei ole reilua NYT vierittää koko syytä yksin miehen vastuulle. That's all.
-17-
alusta saakka, valtapeliä.
Kyllä se aikuiseksi kasvaminen ja irtiotto vanhemmista on miehen vastuulla.
Joo, jos joku alkaa mulle sekoileen ilman itsekritiikkiä, otan etäisyyttä henkilöstä riippumatta. Koska lähes poikkeuksetta riidan haastaja haluaa nimenomaan riitaa, vien siltä sen nautinnon jättämällä tyypin riitelemään ihan itsekseen.
Minä käytän vapaahetkeni asiallisten ihmisten kanssa seurustellessa.
Elämä on opettanut että tämä on ainoa joka toimii.
Ai ei ole reilua ? No, ehkäpä pieni mietintätuokio auttaa. Jos tuntuu siltä, että ei ole reilua, ainahan voi ottaa sitten yhteyttä ja kysyä, miksi minua ei enää seura viehätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alusta saakka, valtapeliä.
Kyllä se aikuiseksi kasvaminen ja irtiotto vanhemmista on miehen vastuulla.
Joo, jos joku alkaa mulle sekoileen ilman itsekritiikkiä, otan etäisyyttä henkilöstä riippumatta. Koska lähes poikkeuksetta riidan haastaja haluaa nimenomaan riitaa, vien siltä sen nautinnon jättämällä tyypin riitelemään ihan itsekseen.
Minä käytän vapaahetkeni asiallisten ihmisten kanssa seurustellessa.
Elämä on opettanut että tämä on ainoa joka toimii.
Ai ei ole reilua ? No, ehkäpä pieni mietintätuokio auttaa. Jos tuntuu siltä, että ei ole reilua, ainahan voi ottaa sitten yhteyttä ja kysyä, miksi minua ei enää seura viehätä.
itse ainakin pyrin määrittämään omat rajani, jo oman itsetuntoni ylläpitämisenkin takia. En vastuuta siitä ketään muuta kuin itseäni.
Ja voi olla, että joku oikeastikin on vaikkapa omasta lapsuudestaan ja elämänkokemuksistaan johtuen erilainen kuin minä itse, eikä aidostikaan tajua olevansa ikävä. Esimerkiksi omalla isälläni on erittäin typerä tapa kommentoida ihmisten kuntoa ja painoa ääneen, josta olen hänelle tiukasti puhunut, ja hän osaa jo nykyään pitää suunsa supussa (juu, ei olla meillä kukaan ylipainoisia, isä vaan urheilijana on ylikriittinen...). Hän ei ymmärrä, että sellainen puhe on epäasiallista toisen yksityisyyteen puuttumista, vaikka muuten onkin ihan kohtelias vanha herra.
Joten kyllä. VARSINKIN lähisukulaisen ja lasten isoäidin vuoksi kannattaisi vähän nähdä vaivaa. Ap on omasta mielestänsä nähnyt sitä vaivaa nielemällä 40 vuotta loukkauksia, mutta minusta hän on nähnyt vaivaa ihan hoopolla ja väärällä tavalla.
-17-
Kyllä näissä järkeä sopii käyttää.
Silti tahallinen toistuva törkeily (esim. joku huorittelu tai toistuva räyhääminen) on sen luokan homma että vastuu ei ole kuulijalla vaan puhujalla. Raja tulee siinä vastaan, että ei kenenkään tarvitse sellasta kuunnella.
Mistään ihmissuhteen pois heittämisestä ei voi puhua jos tuommosta juttua tulee.
mikä ihmeen oikeus sinulla on nyt tässä vaiheessa syyllistää miestäsi anopin puheista? Niinhän sinä nimittäin nyt teit, syytit häntä siitä, ettei HÄN pannut äidilleen jauhoja suuhun. Itse olen vasta 45-vuotias, mutta en oikeasti ymmärrä ap:n kaltaisia naisia. Mikä hitto siinä muka on niin vaikeaa, että KOHTELEE TOISTA IHMISTÄ IHMISMÄISESTI? Miksi et ole ollut suora ja rehti ja sanonut, jos loukkaannut toisen puheista? Tuollainen vaiti kärsiminen on väärin sinua itseäsi, miestäsi - JA sitä mukamas kunnioittavasti kohtelemaasi anoppia kohtaan.
en välittäny anopin ajoittain hieman kummallisen sävyisistä. puheista, koska typerät puheet menettävät tehonsa jos toinen ei niihin reagoi eikä niistä välitä. Nostin nokkaani ja vähensin vierailuja. Lapsilla oli mummoonsa hyvä suhde, ja minusta se oli sen arvoista että minä en hänen kanssaan alentunut riitelemään. Mieheni sanoi äidilleen tarvittaessa vastaan tiukastikin. se on nimenomaan hänen tehtävänsä, asettua selkeästi oman perheensä (joo, vaimo ja lapset on se oma perhe) puolelle. ja tämä on kyllä jokaisen puolison tehtävä. Jos minun vanhemmat puhuisivat miehestäni loukkaavasti sanoisin myös tiukasti heille että riittää enkä halua tuollaista kuunnella. Ja tämä olisi minun vastuulla pyysipä toinen sitä tai ei ! Ei sellaista tarvitse pyytää ! Niin tämä periaate on muuten jo Raamatussa: mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Vaikka rakastaisi vanhempiaan ja kunnioittaisi heitä, pitää itsenäistyä ja pitää perheensä puolta ketä tahansa vastaan Anopin kuollessa meillä oli muuten asialliset ja kohteliaat välit, ja anoppi oppi minua kunnioittamaan vuosien myötä. Minä en antanut muuta mahdollisuutta.
peräänkuulutan ihmisen OMAA vastuuta ilmaista, jos toinen sanoo jotain häntä loukkaavaa. Eikä yhtäkkiä vaan mitään sanomatta alkaa vältellä toista. Käyttäytyisitkö samalla tavalla, jos joku muu sinulle alkaisi ilkeillä? Tottahan sen miehenkin on syytä vaimoaan puolustaa, mutta ensisijainen vastuu on vaimolla itsellään. Ja jos ap on vaiti sietänyt piikittelyä 40 vuotta, ei ole reilua NYT vierittää koko syytä yksin miehen vastuulle. That's all. -17-
Tuon ohjeen olen kuullut äidiltäni. Hänellä kun tapana keksiä mitä ihmeellisempiä juttuja, joitä hänen kanssaan pitäisi jaksaa jauhaa ihan loputtomiin. Sitten jos ei jaksa (esim. paneutua syvällisesti naapurin serkun tyhmän väristen kenkien arvostelemiseen), niin saa kuulla olevansa hullu ja ties mikä. Ja sitten pitää alkaa päivittelemään 'miten tuosta tytöstä on noin kauhea voinut tulla'.
Äitini ohjeen mukaan sanoin jonkin aikaa aina haukkumisten jälkeen niiden loukkaavan minua. Siitähän äiti vain innostui lisää. "Aina sinä loukkaannut kaikesta, eihän sinulle uskalla puhua mitään".
Paljon toimivampi tapa on vain pitää etäisyyttä.
Kyllä näissä järkeä sopii käyttää.
Silti tahallinen toistuva törkeily (esim. joku huorittelu tai toistuva räyhääminen) on sen luokan homma että vastuu ei ole kuulijalla vaan puhujalla. Raja tulee siinä vastaan, että ei kenenkään tarvitse sellasta kuunnella.
Mistään ihmissuhteen pois heittämisestä ei voi puhua jos tuommosta juttua tulee.
Hän sanoi välttävänsä ihmisiä mitään sen kummemmin kommentoimatta, jos toinen tuntuu hänestä loukkaavalta.
Olen edelleen sitä mieltä, että ihmisellä on vastuu vetää omat rajansa. Totta kai, jos toinen ei puhetta usko, niin sitten vähennetään kanssakäymistä. Mutta silloin se välttäminen ei tulekaan toiselle yllärinä, koska hänelle on tehty jo selväksi, mistä se johtuu.
-17-
Olen aina pyrkinyt tulemaan appivanhempien kanssa toimeen ja ymmärtämään heitä. Nyt vain olen tullut teini päähän, että en enää jaksa. Miksi minun pitää ymmärtää? Kuka minua ymmärtää?
Tätä mä en ymmärrä.
Muuten on selvä, että anoppi on mitä on, etkä sinä sille mitään voi. Itse en olisi häneen missään yhteydessä. Mutta mä en tajua, miksi mies soittelee tuollaisesta töihin. Haluaako sekin loukata sua vai uskooko se äitinsä juttuihin? Normaalimies ei mainitsisi tuollaisesta edes työpäivän jälkeen, vaan antaisi myös olla omassa arvossaan.