Raskaana, mies ei halua edes kihloihin!

Ja miksi kiinnostaisi, kun näemmä on jo p...a päässyt nauttimaan? Miksi ihmeessä ottaa koko lehmä voidakseen silloin tällöin nauttia lasin maitoa.

Minkä ikäisiä olette?



Sukunimestä taas en tekisi kynnyskysymystä. Perinteisesti lapselle on annettu miehen nimi ja monelle miehelle se on tärkeää, saattaapa jopa jollain tavalla henkisesti sitouttaa miestä lapseen - jos sitoutuminen ei jo muuten ole sataprosenttista.

mutta miksi haluat itse kihloihin? onko se sinulle tärkeää ja jos on niin miksi? sehän on aviolittolupaus mutta haluatko naimisiin?

Älä missään nimessä suostu antamaan miehen sukunimeä lapselle! Totea että lain mukaan lapsi tulee äidin nimelle, jos pari ei ole naimisissa ja yhteinen sukunimi. Totea myös rauhallisesti, että jos lapsi syntyy ennen kuin olette naimisissa niin sun nimi tulee JA myöhemmin jos menette naimisiin pidät oman nimesi ja lapsesi myös. -> jos nimi tärkeä äijälle niin tajuaa että naimisissa pitäs olla ennen lapsen syntymää.

kovinkaan innostunut, eihän tuo mistään muusta kerro. Lapsen hän haluaa, mutta sinua ehkä ei. Ei mikään maailman paras lähtökohta perheen perustamiselle.



Jos joudut etenemään lapsen syntymän myötä lastenvalvojakuvioita pitkin, niin en todellakaan lähtisi lapselle miehen nimeä antamaan.



Lastenvalvojalla käynti voi olla muutenkin kova pala naimisiin halunneelle naiselle.

ennestään lapsi jolla on miehen sukunimi ja pari eroaa naisen ollessa raskaana niin saako syntyvä lapsikin automaattisesti isänsä sukunimen?

Mitä mieltä olette? Olen miehelleni monta kertaa sanonut suoraan haluavani kihloihin. Miehen mielestä odotellaan nyt ensin vauvaa ja katsotaan sitten. Mitä järkeä? Lisäksi hän haluaisi lapselle oman suht. yleisen sukunimensä, vaikka minun sukunimeni on reilusti alle sadalla koko Suomessa. Lapselle tulee ehdottomasti minun sukunimeni, jos joskus päädymme naimisiin, harkitsen tilannetta uudestaan. Onko muita kihlaamattomia äitejä tai raskaana olevia? Miksi teillä on tähän päädytty?

Ja mies sanoi ei kiitos. Hamekankaan osti (= lahjakortin vaatekauppaan :D )

Aiemmin oltiin puhuttu että jos lapsia saadaan niin jos ei olla naimisissa niin lapset kastetaan minun nimiin. Minulla on 2 lasta aiemmasta elämästä, miehellä ei.

Alkuvuodesta alettiin puhumaan perheenlisäyksestä, ja kosin tuossa karkauspäiävän ihan tätäkin ajatellen että josko lapsi sitten liittoon syntyisi. No joo ei.

Nyt olen raskaana enkä itse aio naimisiin hinkua. Lapsi kastetaan minun nimiin, saahan sen nimen sitten joskus muutettua jos mies naimisiin tahtoo. Itse en enää kosi, ja jos mies tässä vaiheessa pelkän lapsen saannin takia kosisi, sanoisin ei. Mies on kyllä sanonut että hän ei koe tarpeelliseksi mennä naimisiin, koska jos vaikka erotaan niin helpompaahan se olisi avosta kun aviosta.. Minä en koe tarpeelliseksi kastaa lasta isänsä nimiin. Koska jos tässä erotaan niin helpompi se sitten on että postilaatikkoon ei tarvitse laittaa montaa nimeä.

Minä olen 29 ja mies 30, eli teinejä emme ole. Asumme yhdessä ja vauva on ihan harkittu ja toivottu. Itse olen sen verran liberaali, ettei naimisiinmeno ole minulle edes välttämättömyys. Kihloihin haluaisin kuitenkin mennä, koska silloin sitoutuminen on vakavampaa kuin "seurustellessa". Osasyy kihlaukselle on myös suvun painostus ja ulkopuolisten ihmettely.



Kuten sanoin, lapselle tulee minun sukunimeni. Mieheni ymmärtää kyllä syyn miksi haluan lapselle oman sukunimeni. Hän lähinnä kokee tämän miehisyyttään loukkaavana, mutta hyväksyy sen. Ehkä suurin syy siihen miksi hän haluaisi lapselle oman nimensä on hänen isänsä suvun painostus. Minua ei hänen sukunsa mielipiteet paina. Niin kauan kun emme ole naimisissa, lapsi kantaa minun sukunimeäni. Mahdollisesti myös häiden jälkeen, koska suvullani ei ole jatkajia.

jos kerran naimisiin meno ei ole sinulle tärkeä ja kihlaus on vain muodon vuoksi ei hän näe sitä tärkeänä ja varsinkin jos oma sukusi painostaa. ethän sinäkään aio antaa miehen sukunimeä lapselleNNE vaikka hänen suku painostaa



musta tä on kaksipiippuinen juttu

No eihän se vittu vihkimällä parane. Jospa miestä ei kiinnosta niin lopullinen sitoutuminen vielä.

Se, ettemme ole kihloissa tai naimisissa ei myöskään merkitse sitä, etteikö mieheni olisi täysin sitoutunut minuun ja lapseemme. Parisuhteemme on hyvinkin terveellä pohjalla. Mieheni ei vain ymmärrä, että minulla on jo kiire kihloihin, kun hänella taas ei. Kihloihin siis menemme ennemmin tai myöhemmin. Naimisiinmenosta en tiedä, eikä sillä ole minulle merkitystä.

Se, ettemme ole kihloissa tai naimisissa ei myöskään merkitse sitä, etteikö mieheni olisi täysin sitoutunut minuun ja lapseemme. Parisuhteemme on hyvinkin terveellä pohjalla. Mieheni ei vain ymmärrä, että minulla on jo kiire kihloihin, kun hänella taas ei. Kihloihin siis menemme ennemmin tai myöhemmin. Naimisiinmenosta en tiedä, eikä sillä ole minulle merkitystä.

No, antaa uskoa mitä uskoo.

tärkeää mennä naimisiin tai edes kihloihin ennen lapsia. Olen sitä mieltä, että enemmän lapset sitovat, kuin sormukset. Me mentiin sitten naimisiin, kun isommat lapset olivat 6v ja 5v, silloinkin siksi, että otimme isohkon lainan yhdessä. Eli taloudellisten syiden takia menimme lopulta naimisiin.

No eihän se vittu vihkimällä parane. Jospa miestä ei kiinnosta niin lopullinen sitoutuminen vielä.

Ettei miestä ehkä kiinnostakaan lopullinen sitoutuminen.

Kihloihin haluaisin samasta syystä kuin ap (?) että sitoutuminen kuuluisi ainakin olla vakavampaa kuin seurustella, nyt kun ollaan saamassa lapsikin. Minulle miehen kieltäytyminen kertoo ettei mies ole välttämättä suhteen kanssa yhtä vakavissaan kuin minä, että hän pitää takaportin auki jostain syystä. että ehkä hän ei ole varma haluaako viettää loppuelämänsä kanssani.

Mikäs mun nro olikaan? Karkauspäivänä kosinut olen kummiskin, aiempaa vastausnumeroa en muista.

näitä miehiä riittää joille on miehisyyden kysymys että oma nimi jatkuu



mutta pahempia silti ovat ämmät jotka hinkuvat että se on perinne!



joskus mä toivon että vähän kun lukis historiaa ja syitä yhteen jos toiseen...mutkun ei, ka ohan se perinne

että ne sukulaiset tyytyvät pelkkiin kihloihin? Kihlaus on kuitenkin perinteisesti ollut merkki naimisiinmenoaikeista, eli siitä ne hääkutsu-utelut vasta alkavat.



Ja jos sinusta kihloissaolo - jota 15-vuotiaat teinitkin harrastavat - on merkki suuremmasta sitoutumisesta niin miksi mies vastustaa sitä, vaikka tietää sen olevan niin tärkeää sinulle?

Siis käytännön kannalta? Mies on jo nalkissa, siihenhän sinä hänet olet halunnut.



Luulisi pelkän tunteen riittävän sullekin.

me ollaan avopari, ei kumpikaan haluta naimisiin, lapsella miehen suht yleinen sukunimi vaikka mun sukunimisiä alle 100. En tajua ap:n ongelmaa. Mun mielestä a)tunnustetulle lapselle kuuluu isän nimi ja b) avioliitto ei ole sen suurempi tae sitoutumiselle kuin avoliittokaan. Miksi olis?

eri suhdetta ja ap uskottelee itselleen suhteesta kaikenlaista, joka ei ole totta ja jonka mies ainakin näkee ihan eri näkökulmasta.

Mitä väliä, mitkä (esi)historialliset tavat ja syyt ovat olleet? Viimeiset kymmenet vuodet lapsia on kuitenkin kastettu enemmän isän sukunimellä.



Jos riitaa on nimestä, niin miksi ei voisi antaa tämän seikan ratkaista? Liekö sen huonompi tapa kuin se että nainen jyrää väkisin tossukkamiehensä siinäkin asiassa? ;-)