Jos kerran professorinkin tohtorispoika voi murhata perheensä, kaikki on mahdollista.
Edes korkea yhteiskunnallinen asema ei suojaa perheväkivallalta. Onko itse asiassa vaikeampaa myöntää olevansa avun tarpeessa, jos on "liian" hyvistä piireistä?
Kommentit (47)
Jättäkää nämä ihmiset rauhaan. He eivät ole tehneet mitään kenellekään ja professori ei ole tullut julkisuuteen ollenkaan. Mautonta miettiä hänen ammattiaan ja sen vaikutusta poikansa hirmutekooon.
jos kerran tappajan isä on jo edesmennyt.
aikamoiset paineet kouluttautua ja menestyä mutta pettymyksen sietokykyä ei ole opetettu. Ehkä kotona on hoettu sitä AV:llakin tuttua mantraa että "Voit itse vaikuttaa aivan kaikkeen ja menestyä, vain luuserit epäonnistuvat."

No kyllä tasan on tärkeää miettiä sosiaalisiakin tekijöitä. Näistähän tehdään tutkimuksiakin. Toivottavasti moni herää miettimään esimerkiksi sitä, millaista palautetta antaa aikuisille lapsilleen.
muutaman huippumenestyneen miehen pojan. Tuskin he ketään tappavat, mutta heidän lähellään on paha olla. Isän miellyttäminen on kaikki kaikessa, vaikka he itse ovat kokeneet, millaista on, kun isä ei koskaan ole ollut kunnolla läsnä.
asettavat kivoja paineita epätasapainoisten ihmisten mieliin.
aikamoiset paineet kouluttautua ja menestyä mutta pettymyksen sietokykyä ei ole opetettu. Ehkä kotona on hoettu sitä AV:llakin tuttua mantraa että "Voit itse vaikuttaa aivan kaikkeen ja menestyä, vain luuserit epäonnistuvat."
koko amerikka olisi jo kuollut sukupuuttoon.

siellä Amerikassa on paljon väkivaltaa. Lähimmäiseltä halutaan viedä ensin rahat ja sitten vaikka henki.
Veikkaan että pojalle on asetettu aikamoiset paineet kouluttautua ja menestyä mutta pettymyksen sietokykyä ei ole opetettu. Ehkä kotona on hoettu sitä AV:llakin tuttua mantraa että "Voit itse vaikuttaa aivan kaikkeen ja menestyä, vain luuserit epäonnistuvat."
Eiköhän kannattaisi jättää analysointi väliin, kun et kuitenkaan tiedä tästä tapauksesta etkä ylipäätään ihmisen psyykestä yhtään mitään.
Suutarin lapsilla
ei ole kenkiä.Ei se tosiaan välttämättä mitään takaa, jos isä on proffa ja appiukko on pappi. Noissakin piireissä on paljon mielisairautta ja muuta ongelmaa.
ja yksinkertainen, että kuvittelee, että esim. koulutustaso suojaa persoonallisuushäiriöltä tai sekoamiselta. Joskus hätkähdyttää kun huomaa aikuisten kuvittelevan, että esim. koulutustaso tai raha muuttaa "epäihmiseksi". Ja sehän käy ilmi myös sellaisena asenteena, että voidaan vaikkapa toivoa ikävyyksiä toisille vain siksi, että ovat jotenkin parempiosaisia.

ehkä kannattaisi jättää kommentointi väliin jos tuossa on ainoa anti jota pystyt keskusteluun tarjoamaan.
miten kaikissa yhteiskuntaluokissa on esim. perheväkivaltaa ja jopa enemmän näissä ns. paremmissa piireissä!!!!!
Miten ihmeessä jonkin aineen opiskelu vaikka taloustieteet vaikuttaa sydämen sivistykseen tai raha?? Vai onko ap:n kaltaisesti ajattelevia muitakin?
kommentin ja tarkoitin, että vanhemmat eivät välttämättä halua/kestä nähdä lapsissaan ongelmia, jos ne eivät "sovi" omaan yhteiskuntaluokkaan. En todellakaan kuvittele, että niitä ei olisi, vaan että ne halutaan lakaista maton alle.
Suutarin lapsilla
ei ole kenkiä.Ei se tosiaan välttämättä mitään takaa, jos isä on proffa ja appiukko on pappi. Noissakin piireissä on paljon mielisairautta ja muuta ongelmaa.
ja yksinkertainen, että kuvittelee, että esim. koulutustaso suojaa persoonallisuushäiriöltä tai sekoamiselta. Joskus hätkähdyttää kun huomaa aikuisten kuvittelevan, että esim. koulutustaso tai raha muuttaa "epäihmiseksi". Ja sehän käy ilmi myös sellaisena asenteena, että voidaan vaikkapa toivoa ikävyyksiä toisille vain siksi, että ovat jotenkin parempiosaisia.
miten kaikissa yhteiskuntaluokissa on esim. perheväkivaltaa ja jopa enemmän näissä ns. paremmissa piireissä!!!!!
Miten ihmeessä jonkin aineen opiskelu vaikka taloustieteet vaikuttaa sydämen sivistykseen tai raha?? Vai onko ap:n kaltaisesti ajattelevia muitakin?
Vankiloissa on kuitenkin enemmän porukkaa alemmista yhteiskuntaluokista ja tietyistä kehitysmaista lähtöisin olevista kansanryhmistä.

että professoreilla on yleensä enemmän sivistystä kuin jollain duunareilla. Kyllä he muutakin tekevät kuin lukevat yhtä ainetta yliopistossa. palkatkin ovat keskinkertaisia, mutta sillä rahalla tehdään muutakin kuin ostetaan bensaa ja viinaa.
jos kerran tappajan isä on jo edesmennyt.
Onko siis jo edesmennyt?
siellä Amerikassa on paljon väkivaltaa. Lähimmäiseltä halutaan viedä ensin rahat ja sitten vaikka henki.
slummeissa eikä myöskään esim. Venäjällä?
Ottakaa jo ne työväenpunaiset silmälasit pois silmiltänne. Jos tämä ketju taas kuvastaa jotain niin koulutustason/menestyksen ja älykkyyden korrelaatiota. Mutta senhän kaikki tiesivätkin.
miten kaikissa yhteiskuntaluokissa on esim. perheväkivaltaa ja jopa enemmän näissä ns. paremmissa piireissä!!!!!
Miten ihmeessä jonkin aineen opiskelu vaikka taloustieteet vaikuttaa sydämen sivistykseen tai raha?? Vai onko ap:n kaltaisesti ajattelevia muitakin?
Vankiloissa on kuitenkin enemmän porukkaa alemmista yhteiskuntaluokista ja tietyistä kehitysmaista lähtöisin olevista kansanryhmistä.
kovin korkeastikoulutettu ja korkeammasta yhteiskuntaluokasta oleva perhemurhaaja.
ei ole kenkiä.
Ei se tosiaan välttämättä mitään takaa, jos isä on proffa ja appiukko on pappi. Noissakin piireissä on paljon mielisairautta ja muuta ongelmaa.