Voiko siihen luottaa että vaikeiden aikojen jälkeen seuraa paremmat ajat?

Joskus tuntuu, että elämä menee vain alamäkeä, ahdistaa, rintaa puristaa, on paha olla, paha mieli joka ei hellitä otettaan, ei ketään kelle puhua, ei ketään, ketä kiinnostaisi auttaa, kuunnella..



Olen ylikiltti, hyväksikäytetty ihminen, jonka seura ei kelpaa kuin silloin jos ei parempaa ole.. joskus uskaltaudun jo luottamaan johonkuhun, mutta sitten taas huomaan, että hän olikin vain vailla minulta jotain, ehkä rahaa tai lastenhoitoapua. Sitten taas ei kiinnosta juuri yhteyttä pidellä ennenkuin on taas vailla jotain.



Perheessämme on sairautta, monenlaista. Emme saa apua koskaan mistään, esim lastenhoitoon.



Olen joskus niin äärimmäisen väsynyt ja surullinen. Mitä minun pitäisi tehdä etten tulisi aina hyväksikäytetyksi? Kuvittelen vain, että ystävällisyys ja hyvyys joskus palkitsee. Milloin? Koen erittäin herkästi huonoa omaatuntoa jos koen etten ole pystynyt vastaamaan toisten tarpeisiin. Koen, että minun täytyy, ei saa kieltäytyä. Mutta kulutan myös itseäni, enkä tiedä kauanko jaksan pettymyksiä, kun niitä on ollut lapsuudesta asti. Pettymyksiä ihmissuhteisiin.



En tiedä oliko tästäkään avautumisesta mitään hyötyä, mutta tarve puhua jollekin on suuri..