Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen jaksamisen äärirajoilla ja kaikkialla sanotaan vaan, että kyllä se siitä!
14.04.2012 |
Olen niin uupunut tähän kaikkeen, etten vaan enää jaksaisi. Meillä on viisi lasta (14v, 11v, 2,5v kaksoset ja 4kk) ja ensimmäiset olivat suunniteltuja ja toivottuja, mutta viimeisin raskauteni oli "yllätys", jonka sitten kuitenkin päätimme pitää. Nyt on tullut kyllä välillä toivottua, että olisi jäänyt viimeisin vauva tulematta ja sitten kadun hetken päästä ajatuksiani.
Esikoisella on ilmeisesti alkamassa teini-ikä, koska koettelee rajojaan paljon jne. Se on todella rasittavaa. Sen lisäksi toisiks vanhimmalla epäillään vakavaa sairautta ja tämä epätietoisuus raastaa, sitten vauva valvottaa ja pienellä on allergioita ja kenties jotain muutakin, koska edelleen vauva itkee paljon, vaikkei enää ihan yhtä paljon kun alussa.
Mieheni oli osallistuva isä neljän ensimmäisen lapsen kanssa, siis ihan vauvasta saakka. Toki hoitaa tätä nuorimmaistakin, mutta yöt saan minä lähestulkoon aina valvoa, mies sitä harvemmin tekee, vaikka aiempien lasten kanssa valvoi montakin yötä.
Viimeisimmän raskauteni myötä meidän elämämme on alkanut mennä aina vaan huonommin. Riitelemme miehen kanssa paljon, se varmasti johtuu nyt kyllä osin väsymyksestä, mutta näitä riitoja oli jo ennen viimeisintä raskauttani. Epäilen vahvasti, että miehellä on toinen, vaikkei hän sitä myönnä. Arkemme sujuu tietyn kaavan mukaan ja aika ajoin mies on taas todella huomioiva minua kohtaan ja tekee paljon lastensa kanssa, mutta sitten on taas aikoja, kun hän keskittyy vain itseensä ja harrastuksiinsa ym. ja minä saan koittaa parhaani mukaan pärjätä yksin.
Henkisesti alan olla täysin loppu, koska en ole aikoihin nähnyt kavereitani ja jos miehelle edes ehdotan, että haluaisin mennä kaveriani tapaamaan ilman lapsia niin se ei yleensä onnistu. Ja jos sitten otan lastenhoitajan, jotta pääsen joskus johonkin itse, niin sekin on mieheni mielestä pahasta. Suhteemme alussa mies oli lähes täydellinen ja sitä kesti todella pitkään, ainoa miinus oli, ettei hän juuri tullut toimeen kenenkään ystävieni kanssa ja siksi yhteydenpito heihin on ollut vähäistä, osaan en ole enää vuosiin ollut missään yhteyksissä.
Olen jopa miettinyt avioeroa, mutta sekin tuntuu niin vaikealta, koska en tiedä pärjäisinkö taloudellisesti ja miten jaksaisin enää mitään eroa kaiken muun lisäksi ja pelkään, että mies voisi tehdä kaikkensa, jotta saisi kiusakseni lapset itselleen. Miehelle olen siis puhunut, että jos tilanne ei muutu, niin minun on vakavasti harkittava eroa, sillä en enää kauaa jaksa tällaista elämää. Miehen vastaus on ollut tähän, että voin kyllä erota, mutta lapsiani en taisteluitta saa itselleni ja että hän tulee tekemään elämästäni helv....tiä eron jälkeen.
Tuntuu kuin mies olisi täysin muuttunut siitä, jollainen hän oli kun aloimme seurustella. Kyllä edelleen välillä mies käyttäytyy aika samalla tavalla kun ennen tätä huonoa kauttamme, mutta yleensä hän haluaa sillon jotain...
Olen puhunut niin neuvolassa kuin lääkärilläkin, että olen todella uupunut ja haluaisin vaan saada nukkua, mutta ovat vaan todenneet, että tuo nyt on sitä vauva-arkea ja että kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa. Joo, ehkä, mutta miten jaksan tämän ajan siihen saakka, kun nytkin univelan takia teen ihan outoja asioita enkä enää osaa ajatella selkeästi jne.
Kommentit (56)
Sitä itse löysin ahdistavassa tilanteessani näiltä sivuilta.
http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4
http://www.healingrooms.fi/?sid=100
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kanssa. Minua hirvitti abortti, en uskonut, että voisin sitä tehdä, vaikka järki toisaalta käski tekemään niin, koska kaksosille ja vauvalle tulisi pienehkö ikäero. Asiaa pohdittiin ja mietittiin plussia ja miinuksia niin abortista kuin raskauden jatkamisestakin ja päädyttiin sitten raskauden jatkumiseen.
Ratkaisu tuntui oikealta ja kun vauva syntyi rakastuin häneen ensi silmäyksellä, näin ainakin vaikutti tapahtuneen myös miehelle. Ekan viikon kaikki oli suht ok, kunnes vauva muuttui melko vähän itkevästä lähes 24/7 itkevään vauvaan ja univelka alkoi kasvaa ja väsymys lisääntyä ja nyt ollaan tässä pisteessä.
ap
Miehes on hullu.
Miksi piditte lapsen kun sentään 4 jo ennestään.
Nämä on niin omia valintoja elämässä joista pitää sitten itse kantaa vastuu. Ikävää, mutta totta.
äitini mielestä teimme ensimmäiset lapset liian nuorina (sain esikoiseni 1kk ennen kun täytin 24v ja mies oli 27v) ja tuosta äitini aina jaksoi jankuttaa, kunnes käskin hänen tulla seuraavaksi sitten, kun osaa käyttäytyä.
Olen kyllä harkinnut välillä ottaa äitiini yhteyttä, mutta se kynnys on suuri, vaikka meillä on aina aiemmin ollut todella läheiset välit.
Miehen vanhemmat ovat sen verran iäkkäitä ja sairaita, ettei heistä siksi ole juuri apua. Ja muu suku asuu kaukana.
Mutta ehkäpä se on koitettava jaksaa elvyttää vaikka niitä vanhoja ystävyyssuhteita, josko se sitten auttais, kun muualta ei apua tunnu tulevan.
ap
etta saisit vahan apua, nukuttua enemman ja kaytya vaikka tyttojen kanssa viihteella. todella rankka elamantilanne sulla juuri nyt.
3 v kaksoset, ja olen ollut koko ajan raskaudesta asti uupunut. Kauhistuttaa ajatuskin että tässä olisi vielä vauva. Jos asuisit jossain lähellä tulisin heti auttamaan, koska osaan kuvitella sen uupumuksen määrän. Neljän seinän sisällä lasten kanssa vuodesta toiseen.. Kyllä siinä tuloo pitkähäntääsihin täihin!
Itse en ole edes jaksanut kysyä apua mistään, kun tiedän että tässä kaupungissa ei tahdo kotiapua riittää edes sairaalasta kotiutetuille toipilaille joille se luvataan.
joita saisi avuksi, on vaan perhetyöntekijöitä, jotka eivät muuta tee kun keskustelevat ja koittavat kääntää kaikki sanat sanojaa/perhettä vastaan.
Lastenhoitajaan lienee jostain pakko repiä rahaa, koska olen nyt niin lopussa, että kaikki vaatii suuria ponnisteluja ja epäilen myös, että masennukseni saattaa olla uusimassa (sairastuin masennukseen toisen lapsemme synnyttyä, se on kyllä nyt jo vuosia pysynyt poissa) ja se ei ainakaan paranna tätä tilannetta.
ap
Miestä olen koittanut velvoittaa osallistumaan mm. niin, että kun tiedän miehen olevan illan kotona, niin lähden pois kotoa ja jätän lapset hänelle. Koskaan ei ole lapsia yksin jättänyt, tosin sitten aina jälkeenpäin olen saanut kuulla, että en olisi saanut lähteä kysymättä onko hän lasten kanssa ja yleensä sitten alkaa haukkua minua muutenkin ja saa riidan aikaiseksi. Ei tee tätä lasten kuullen vaan lapset ovat jo nukkumassa kun kertoo mielipiteensä lähdöstäni ym.
Onko teillä läheisiä lähimain, jotka voisivat auttaa?
Onko kunnassanne tarjolla tukea lapsiperheille?Itse olen kokenut uupumisen ja välillä vieläkin on niin väsynyt olo. Lapsia vähemmän ja työssä käydään miehen kanssa. Eli arki eroaa nykyään sinun arjestasi, muistan kuitenkin tuon ajan hyvin.
Kannustan sinua nyt pitämään puolesi. Asiat muuttuvat vain niihin puuttumalla, ei niitä siloittelemalla ja löytämällä "korvaavia vaihtoehtoja".
Pyydä apua. Ihan oikeasti. Mitä varhemmassa vaiheessa rupeat pitämään huolta omasta jaksamisesta esim. lenkillä käymisen / jonkin harrastuksen = oma aika, sitä paremmin jaksat sinä ja perheesi. Pitkä univelka tekee huonoa, sen olen kokenut ja jotenkin läpi rämpinyt...ja jälkeen päin ajateltuna olisi-pitänyt-pyytää-apua että saa nukkua enemmän! Ja myös tuota omaa aikaa vaatia/ottaa (edelleen sama ongelma).
Ja velvoita miestäsi osallistumaan. Jos oppii siihen ettei vaadita eikä tarvitse, käyt tuota suota läpi myös jatkossa yksin.
Totta on, että tietyllä tavalla homma helpottaa lasten kasvaessa varsinkin omatoimisuuden lisääntyessä. Silloin vapautuu omat kädet ihan eri tavalla muihin hommiin.
Tsemppi hali, iso sellainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkea kyllä selvitellään, puhutaan kauniita yms mutta kun ei ne puheet auta!
http://www.hs.fi/kotimaa/R%C3%A4s%C3%A4nen+Perheiden+saatava+kriiseihin…
ei niin mistään! ei yhteiskunta auta, ellet ole sitten oikeasti juoppo/narkki/väkivaltainen. Kunnon tavalliset lapsiperheet ei saa kotiapua juuri missään, ei edes pahassa hädässä!
Toivoa sulle jokaiseen hetkeen, rakas tuntematon ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai MLL:n kautta voisitte myös yrittää, ilmaisia tukihenkilöitä, suht halpoja lastenhoitajia tai muuta tukea mitä teidän alueella sitten onkaan. Perheneuvolaan voisit myös soittaa jos neuvola ei usko väsymystä! Perheneuvola voi yrittää auttaa teille käytännön apuja. Ja monikkoperheiden tukihenkilölle voisit soittaa.
Apua saa kun löydät vain yhdenkin välittävän ihmisen! Etsi vielä!
On myös olemassa tukinet ilmainen nettipalvelu.
tukiperheen. Teillä on kaksoset ja vauva ja siihen isommat lapset! Perheneuvolan kautta neuvoisin minäkin kulkemaan. Tai onko teidän neuvolassa psykologia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on täysi oikeus erota miehestäsi ja uskon että pärjäät enemmän kuin paremmin ilman häntä.
Ei tuollaisissa kahleissa kukaan jaksa, eikä pidäkään jaksaa.
Pelkäät että miehesi vie lapsenne ja tekee elämästäsi helvettiä. Ehkä hän niin yrittää tehdäkin ja on oikeastaan tehnyt jo, mutta...
Keskity itseesi ja siihen missä olet hyvä. Mieti niitä syitä miksi olisit parempi lähivanhempi lapsillenne, äläkä erehdy parjaamaan miestäsi.
Hänen kiusantekoon ei kannata mennä mukaan vaan keskittyä niihin oikeasti tärkeisiin asioihin, vaikka kuinka harmittaisi ja tuntuisi kurjalta.
Näytä miehellesi ettet ole hänen vietävissään. Tee selväksi että mitä tahansa hän yrittääkin niin se on turhaa.
Voit tarvittaessa turvautua poliisiin, hakea yksinhuoltajuutta, muuttaa lasten kanssa pois ja järkätä tapaamiset jossain muualla.
Mä olen itse käynyt läpi samankaltaisen helvetin ja selvinnyt. Vaikeaa se tulee olemaan, mutta pärjäät kunhan luotat itseesi.
Kun ei tarvitse kestää tuon sorttista henkistä väkivaltaa kotonaan niin kummasti sitä jaksaa paremmin.
Isot tsempit ap:lle. Tilanteesi kuulostaa aivan liian rankalta.
Allergioihin liittyvää vertaistukea ym. löydät histamiini sivustolta. Sieltä löydät myös vinkkejä hyvistä yksityisistä allergialääkäreistä. Allergioiden selvittely nopeutuu hyvän lääkärin avulla ja toivottavasti vauva rupeaa nukkumaan paremmin pian.
Avusta. Yksi on se että pidätte perheneuvottelun. Isommatkin lapset voisivat kantaa kortensa perheen kotitöihin jos eivät vielä osallistu kovini paljoa.
Ja miehen mahdolliseen uskottomuuteen en juurikaan tuhlaisi nyt ajatuksia jos vain pystyt työntämään sen taustalle odottamaan parempia aikoja. Nyt kannattaa koettaa selvitä päivä kerrallaan (tai tunti kerrallaan).
Minäkin auttaisin mielelläni ap:tä. Itsekkin olen ollut todella syvällä allergioiden aiheuttamassa väsymyksen suossa. Tiedän mitä se voi olla ja mielelläni auttaisin jos voin.
Minä asun pohjanmaalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
auttaisin mielelläni.
Alkaa olla jo aika monta aluetta ilmoittautunut..
Ap ainakin vois mennä yksityiselle psykiatrille ja vaatia lähetettä esim. avohoito osastolle lepäämään.
Sulla on ehkä liian ruusuinen kuva osastohoidosta. Ei siellä levätä niinkuin hotellissa. Omissa oloissaan ei saa olla, pitää osallistua ryhmiin ja muutenkin noudattaa aikatauluja ja sääntöjä.
Hoitajat myös harjoittavat vähintään henkistä väkivaltaa ja alistamista. Huh-huh, sanon minä. Kuka sinne lataamoon nyt vapaaehtoisesti menisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävät, sukulaiset, tuttavat, naapurit. Yleensäkin 3.sektori.
Sossu on vihoviimeinen paikka: ainoa mitä he tarjoavat on huostaanotto. Älä missään nimessä hankkiudu lastensuojelun asiakkaaksi.
En siis väitä enkä vaadi että yhteiskunta osallistuisi perheen pyöritykseen,
Kyllä helkkari soikoon näillä veroilla on syytä osallistua! Laskekoon verot sitten minimiin jos niillä ei saa kuin välttämättömimmän infran.
Huvittavaa että Suomessa saa vielä vähemmän apua kuin Jenkeissä, joissa verot alhaiset. Sielläkin köyhät saavat valtiolta apua enemmän. Mutta eniten siellä toimii 3.sektori. Vapaaehtoiset! Lääkäritkin auttavat osin ilmaiseksi ilmaisklinikoilla. Ei tulisi kuuloonkaan ahneessa Suomessa.
Täällä pitäisi maksaa ensin verot ja sitten vielä yksityinen puoli jos meinaa apua saada. Eikä sittenkään välttämättä saa kunnollista hoitoa. Vihaksi pistää tämä maa.
Alue: Aihe vapaa
ei niin mistään! ei yhteiskunta auta, ellet ole sitten oikeasti juoppo/narkki/väkivaltainen. Kunnon tavalliset lapsiperheet ei saa kotiapua juuri missään, ei edes pahassa hädässä!