Onko olemassa VL-naisia jotka ovat väitelleet TOHTORIKSI?
Minun puolestani saa tehdä lapsia jos haluaa, mutta kun itseäni ajattelen, niin pää EI toiminut yhtään niinä vuosina kun lapset olivat ihan pieniä (yöherätykset jne). Eli pystyykö VL-nainen tekemään vaativaa aivotyötä ja onko esim. yhtään väitellyttä tohtoria VL-naisissa?
Kommentit (8)
väittelee piakkoin. Ikää 32 ja lapsia 8.
väittelee piakkoin. Ikää 32 ja lapsia 8.
Uskoo ken tahtoo..
normaaleilta ihmisiltä opiskelupaikat ja rynnivät luennoilleki kakaralaumansa kanssa. Kotiin ne jäävät tekemään lisää lapsia kun normiopiskelija olisi jo töissä. Pysyisivät kokonaan kodissa.
teki opiskeluaikana kolme lasta. Valmistui ihan normaaliajassa. Nyt 28 vuotta ja lapsia 5. Töissä jokaisen lapsen välissä. Tällaisiakin on. Toiset viihtyy kotona, toiset tekee lapset ja esim. isä hoitaa. Tällä työkaverilla on muuten kotona kunnan puolesta hoitaja.
No on. Itse tunnen viisi, mutta se onkin vain yhden kaupungin otos (vanhoillislestadiolaisia on Suomessa n. 70 000-80 000, joten kyllä siihen joukkoon mahtuu monenlaisia). :) Jotkut naiset ovat yliopiston professorejakin.
Nykyään suuri osa vl-naisista käy korkeakoulun. Itse opiskelen yliopistossa. Varsinkin opettajan ammatti on yleinen.
Ovatko nämä naiset jättäneet lapsiluvun pienemmäksi vai onko lapsia iso lauma? Ja onko kotona sitten joku muut hoitamassa pieniä kun äiti opiskelee ja tekee väitöskirjaa? Vai elävätkö ne päivähoitorumbaa jonkun neljän alle kouluikäisen kanssa?
On kahdeksan lapsen äiti ja yhteiskuntatieteiden tohtori.
Hän on ensi tiistaina Voimala ohjelmassa kol 22
uusinta lauantaina
http://freepathways.wordpress.com/2012/04/14/voimalassa/
vuoden geriatriksi eräs vanhoillislestadiolainen nainen joka on lääketieteen tohtori ja hänellä on ainakin 8 jos ei 11 lasta. Toimii Raahessa.