Lue keskustelun säännöt.
Milloin kertoa lapselle omasta huonosta lapsuudesta?
14.04.2012 |
Milloin olette kertoneet lapsillenne omasta lapsuudesta muutakin kuin niitä kivoja asioita? Sitä kuinka humalainen isäpuoli tuli kotiin kirveen kanssa ja ajoi perheen ulos? Sitä kuinka se sama tyyppi tumppasi palavat tupakat käsivarteeni? jne.
On selvää, ettei näitä kerrota pienille lapsille. Mutta haluan kuitenkin kertoa jossakin vaiheessa, että perhe-elämä voi olla muutakin kuin auvoa, missä vanhemmat riitelevät asiallisesti ja lapsia ei pahoinpidellä jne.
Kommentit (10)
Ehkä korkeintaan teini-iässä, jos täytyy jotain kertoa. Mutta en ymmärrä miten lapsi hyötyy siitä, jos kuulee miten kurjaa vanhemmallaan on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä jos asia tulee puheeksi niin voi kertoa jotain, kuitenkin lapsen kehitystason mukaan. Ehkä teini-ikäinen on sellainen, jonka kanssa voi jo puhua asioista.
Mutta lapsi on lapseni aikuisenakin ;) Sitä tässä haen.
Minä kun haluan kuitenkin avoimesti kertoa asioista, kun lapsi kyselee lapsuudestani, mummon lapsuudesta ja vielä isomummonkin lapsuudesta!
Kun niitä muitakin tarinoita on kuin lämpimät kesät ja makeat mansikat...
ap
kun ovat omassa elämässään kokeneet vastaavaa tai muuten haasteita. Yleensä se on ollut lasten ollessa teini-iässä tai jo aikuisia.
aikaisintaan kun ovat aikuisia, jos sittenkään. Jotain pientä voin sanoa, mutta tuskinpa koko totuutta. Tai no, katsotaan sitten. Vielä en ole kertonut, ja esikoinen on 14v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että lapsi olisi jotenkin kiitollinen paremmasta lapsuudesta kun itse sait?
Eiköhän nuo iän myötä itsekkin tajua, että elämää on monenlaista, eikä kaikilla niin ihanaa.
Turha tosiaan lapselle kertoa ja jos on jossain suhteessa kyseisten henkilöiden kanssa niin ei välttämättä tarvitse kertoa koskaan.
Lapsi on kiinnostunut suvustaan ja millaista elämää itse kullakin on ollut.
Ennemmin kysyisin, että miksi salata?
En hae mitään kiitollisuuspisteitä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin (aikuisena) haluaisin tietää jos äitini/isäni lapsuus olisi ollut tuollainen. Tottaai, sehän ei voi olla jättämättä jälkiä, ja se on vaikuttanut siihen millaisia aikuisia/vanhempia näistä on tullut. Ymmärtäisin siis parmmin äitiäni/isääni.
Että lapsi olisi jotenkin kiitollinen paremmasta lapsuudesta kun itse sait? Eiköhän nuo iän myötä itsekkin tajua, että elämää on monenlaista, eikä kaikilla niin ihanaa. Turha tosiaan lapselle kertoa ja jos on jossain suhteessa kyseisten henkilöiden kanssa niin ei välttämättä tarvitse kertoa koskaan.
Pidän häntä nyt liian nuorena kuulemaan juttuja lapsuuden pimeämmästä puolesta.
Tosin hän ei ole säikähtänyt esim. mummon tarinaa siitä kuinka hän oli lapsena pommisuojassa ja evakossa. Mutta ehkä se tuntuu liian kaukaiselta aiheelta nykyiseen elämänmenoon nähden?
ap
Miksi lapselle pitäisi edes kertoa? Itse kertoisin vasta aikuiselle lapselle.
Jos tuollaiset asiat tulisi muuten puheeksi niin voihan siitä puhua mutta ei mitään yksityiskohtia!