Vaihdoin vuorotyön päivätöihin, vaikka
tienaankin nyt reilusti vähemmän. Laatu elämässä on kohentunut ja saan olla lasten kanssa illat ja juhlapyhät vapaana.
Kommentit (5)
Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.
saattoi viikon aikana olla 4 työvuoroa klo 14-22 ja sitten aamuseitsemään takaisin. Juhlapyhät olivat useimmiten töitä ja kuusikin viikonloppua peräkkäin töissä.
Eli mieluummin teen vuoroa 7-15 arkisin ja vapaat viikonloput.
Eli mieluummin teen vuoroa 7-15 arkisin ja vapaat viikonloput.
niin vaihtaisin silmää räpäyttämättä!!! Ärsyttää niin paljon kun lähteä töihin mm. lauantaisin (sunnuntait minulla yleensä vapaita) kun muu perhe jää nukkumaan/tulla kotiin kun muut jo nukkuvat. Miehellä työt on just ma-pe 7-15.
tulot tippuivat huomattavasti ja tiukilla ollaan mutta en vain jaksanut enään kun tuntui että olen aina illat ja viikonloput töissä. Nyt saan viettää perheen kanssa aikaa.
Yleensä näin lapsia aamuisin tunnin ennen kuin kaksi lähti kouluun ja nuorimman vein hoitoon klo 11. Illalla en enään nähnytkään kun olivat jo nukkumassa kun tulin.
ehtinyt olla lasten kanssa paljon enemmän kuin olisin ehtinyt olla 8-16-työajan työssä. Eikä vuorotyössäkään muuten läheskään kaikki juhlapyhät ja viikonloput ole töitä.