Paniikkihäiriöstä kärsivät; mikä on ollut noloin "mokasi" kohtauksen aikana?

graduseminaarissa meni aivan pilalle paniikkikohtauksen vuoksi. Tunsin lamaantuvani ja kaikki muuttui epätodelliseksi ja hitaaksi. Tuli pakonomainen tunne että on paettava paikalta mutta en voinut liikkua. Toistelin vain samoja lauseita ja tunsin olevani kuin unessa. Olotila vain paheni kun ymmärsin mitä minulle tapahtui. Esitys meni aivan penkin alle ja vaikutti itsetuntooni merkittävästi, pelkään esiintymisiä nykyisin aivan mielettömästi. Aivan kamalaa muistella tapahtunutta ja yleisön hämmentynyttä, kummastunutta reaktiota :(

Mulla myös seminaariesitys, jonka olin harjoitellut melkein ulkoa meni aivan penkin alle. Yht'äkkiä vain unohdin kaiken opettelemani, tuntui että näkökin sumeni enkä voinut edes seurata muistiinpanojani!!

Kädet tärisi, enkä meinannut pysyä pystyssä kun jalat oli niin huterat ja kuin keitetyt spagetit. Totaalinen black out iski. Kylmä hiki kihelmöi, palelsi ja oli samaan aikaan kuuma. Teki mieli paeta koko tilanteesta.



Huomasin kaikkien epäuskoiset ja säälivät katseet. Pahinta oli, kun kuulin ääneni tärisevän ja aloin toistaa yhtä tiettyä sanaa varmaan ainakin 5 krt peräkkäin!! Kauhea stressireaktio! Siis toistin sanaa ihan kuin papukaija tai joku henkisestä sairaudesta kärsivä, vähän niin kuin autistinen.



Anyway. Hirveä kokemus. En voi edes muistella sitä ilman henkistä pahoinvointia.Onneksi mulla on nykyään jonkinlainen lääkkeet tähän ongelmaan.

Itse en päässyt noin pitkälle "mokailemaan" kun en edes uskaltanut valita ammattia, jossa olisin graduseminaareissa joutunut puhumaan ://.



Mokia kyllä riittää, mutta on liian traumaattista kertoa niistä.

jostain tilanteesta. En tiedä, onko joku/kukaan älynnyt mistä on ollut kyse, mutta itse olisin siinä tilanteessa halunnut painua maan alle.

Mulla myös seminaariesitys, jonka olin harjoitellut melkein ulkoa meni aivan penkin alle. Yht'äkkiä vain unohdin kaiken opettelemani, tuntui että näkökin sumeni enkä voinut edes seurata muistiinpanojani!!

Kädet tärisi, enkä meinannut pysyä pystyssä kun jalat oli niin huterat ja kuin keitetyt spagetit. Totaalinen black out iski. Kylmä hiki kihelmöi, palelsi ja oli samaan aikaan kuuma. Teki mieli paeta koko tilanteesta.

Huomasin kaikkien epäuskoiset ja säälivät katseet. Pahinta oli, kun kuulin ääneni tärisevän ja aloin toistaa yhtä tiettyä sanaa varmaan ainakin 5 krt peräkkäin!! Kauhea stressireaktio! Siis toistin sanaa ihan kuin papukaija tai joku henkisestä sairaudesta kärsivä, vähän niin kuin autistinen.

Anyway. Hirveä kokemus. En voi edes muistella sitä ilman henkistä pahoinvointia.Onneksi mulla on nykyään jonkinlainen lääkkeet tähän ongelmaan.

opponentti puhui mulle hitaasti ja varovasti kuin lapselle esitykseni jälkeen, se oli tosi kiusallista. En pystynyt vastaamaan napakasti kuten olin tilanteen harjoitellut enkä ymmärtämään edes omia muistiinpanojani! Tuntui että menetän hallinnan kokonaan ja sekoan.

Kummallista tapauksessa oli se että olen kokenut esiintyjä ja useimmiten olen pitänyt esiintymistilanteista. Kokemukseni jälkeen olen pelännyt että en enää koskaan pysty esiintymään julkisesti.

Mikä lääkitys auttaa estämään paniikkikohtauksen?

Mikä lääkitys auttaa estämään paniikkikohtauksen?

se hillitsee sydämen sykettä joten se voi estää sen myötä kohtauksenkin tai ainakin laimentaa sitä.

Sitten paniikkihäiriöön käytetään noita nykyaikaisia masislääkkeitä. Ne auttamat myös estämään paniikkikohtauksia., mutta niitä syödään joka päivä.

Rauhoittavien käyttö esiintymistilanteessa on vähän kyseenalaista, koska sitten ei välttämättä ole kovin skarppina.

Terapiaakaan ei kannata unohtaa. siitäkin voi apua saada.

no, ei ehkä moka, mutta kerran paniikkikohtauksen saatuani kaaduin jotain tolppaa päin ja vielä, melkein kymmenen vuotta tapahtuman jälkeen, on vasemmassa ohimossa n. 1cm korkuinen kohouma, mikä lie kuhmu siihen sitten jäi loppuelämäksi.



Se miksi paniikkohtaus iski kadulla kulkiessa on kysymys. Ihmisiä en pelkää eikä siinä muutenkaan ollut mitään kummallista, yhtäkkiä vain rupesi sydäntä tykyttämään ja huimaamaan ja seuraavaksi näinkin kun veri valui päästä.

olisitte aivan avoimesti siinä tilanteessa sanoneet, että Minulla on nyt paniikkikohtaus. Olisiko mahdollista pitää pieni tauko tai jotain

Tai sitten vain sanoa, että yrittäkää kestää, vointini ei ole hyvä, mutta yritän.



Olisiko tuollaista jotain ollut edes mahdollista sanoa ja miten ympäristö olisi suhtautunut?

Ja olisitteko pystyneet sanomaan?

vaan puskee eteenpäin ja opponentti vaan jatkaa kysymyksiään jne. Luulisi, että proffa tai joku olisi kysynyt myös, että onko kaikki ok vai tarvitsetko pienen tauon. Tsemppiä teille, varmasti jää mieleen tuollainen kokemus. Itse olen kärsinyt pahasta esiintymisjännityksestä, joka ei kuitenkaan ole (kaiketi) paniikkihäiriö. Mutta en muista aina esityksistä mitään, en ole pystynyt sanomaan kaikkea mitä on pitänyt jne.

olisitte aivan avoimesti siinä tilanteessa sanoneet, että Minulla on nyt paniikkikohtaus. Olisiko mahdollista pitää pieni tauko tai jotain Tai sitten vain sanoa, että yrittäkää kestää, vointini ei ole hyvä, mutta yritän. Olisiko tuollaista jotain ollut edes mahdollista sanoa ja miten ympäristö olisi suhtautunut? Ja olisitteko pystyneet sanomaan?

Jätin sitten koulutkin käymättä, etten joutuisi koskaan esiintymään :D



Eli vältytty pahimmilta mokilta.

olisitte aivan avoimesti siinä tilanteessa sanoneet, että Minulla on nyt paniikkikohtaus. Olisiko mahdollista pitää pieni tauko tai jotain

Tai sitten vain sanoa, että yrittäkää kestää, vointini ei ole hyvä, mutta yritän.

Olisiko tuollaista jotain ollut edes mahdollista sanoa ja miten ympäristö olisi suhtautunut?

Ja olisitteko pystyneet sanomaan?

ja niitä kohtauksia sivusta seuranneena voin sanoa että järki ei toimi kohtauksen iskiessä. Siis tarkoitan, että järjellä ajatellen voisi selittää muille miksi ei pysty toimimaan kunnolla, mutta kun aivot ovat niin lukossa ettei pysty. Sitä menee niin lukkoon, ja se vielä pahentaa paniikkia. Toivoisin, että joku pöivä vielä ympäristökin täysin ymmärtäisi paniikkikohtauksen, mutta mieskin on puhunut siitä miten ei uskalla aina näyttää paniikkiaan kun voi saada ilkeitä kommentteja osakseen.

jännittäminen ja esim. kahvikuppineuroosi?

Pidin lukioaikaan koko koulun vanhempainillassa puheen koulun draamatoiminnasta. Olin itse ohjannut alempana vuonna näytelmän (ja myös esiintynyt siinä). Olin harjoitellut, mutta kun minun piti odottaa vuoroani penkillä kaikkien edessä, paniikki alkoi nousta. Vieressäni istui poika, joka ei pitänyt minusta ja oli rasittavan itsevarma. Hän katsoi minua jotenkin välinpitämättömästi ja puhui jonkun suositun tytön kanssa. Tunsin oloni todella surkeaksi, palasin jotenkin kaikkiin koulukiusaushetkiin.



Kun tuli vuoroni, änkytin vain jotain epämääräistä näytelmistä ja esiintymisen taidosta. Puheeni oli pientä ja piipitvää. Toistin samoja lauseita.





Toinen kerta tapahtui lapsena sellonsoiton tasokokeessa. Olin harjoitellut kuin hullu, mutta tilanne oli niin pelottava. Iso sali, jonka perällä oli tuoli. Monta aikuista rivissä arvostelemassa hiljaa. Jousikäsi tärisi niin, etten meinannut saada ääntä kulkemaan lainkaan. Silmissä sumeni, en nähnyt nuotteja. Soittamisen jälkeen itkin hillittömästi.



Siitä jäi joku pelko, koska teininä aloitin pianonsoiton ja taas jossain matineassa aloin ihan yhtäkkiä itkeä.

Liittyykö paniikkihäiriöön jännittäminen ja esim. kahvikuppineuroosi?

paniikkihäiriö on eri asia. Paniikkihäiriöstä kärsivä voi kyllä lisäksi jännittää ja kärsiä kahvikuppineuroosista.

Pidin lukioaikaan koko koulun vanhempainillassa puheen koulun draamatoiminnasta. Olin itse ohjannut alempana vuonna näytelmän (ja myös esiintynyt siinä). Olin harjoitellut, mutta kun minun piti odottaa vuoroani penkillä kaikkien edessä, paniikki alkoi nousta. Vieressäni istui poika, joka ei pitänyt minusta ja oli rasittavan itsevarma. Hän katsoi minua jotenkin välinpitämättömästi ja puhui jonkun suositun tytön kanssa. Tunsin oloni todella surkeaksi, palasin jotenkin kaikkiin koulukiusaushetkiin. Kun tuli vuoroni, änkytin vain jotain epämääräistä näytelmistä ja esiintymisen taidosta. Puheeni oli pientä ja piipitvää. Toistin samoja lauseita. Toinen kerta tapahtui lapsena sellonsoiton tasokokeessa. Olin harjoitellut kuin hullu, mutta tilanne oli niin pelottava. Iso sali, jonka perällä oli tuoli. Monta aikuista rivissä arvostelemassa hiljaa. Jousikäsi tärisi niin, etten meinannut saada ääntä kulkemaan lainkaan. Silmissä sumeni, en nähnyt nuotteja. Soittamisen jälkeen itkin hillittömästi. Siitä jäi joku pelko, koska teininä aloitin pianonsoiton ja taas jossain matineassa aloin ihan yhtäkkiä itkeä.

Pahin tilanne liittyy täpötäyteen elokuvateatteriin opiskeluaikanani, jolloin kiirettä ja stressiä piisasi. Sain kesken elokuvan erittäin pahan "sydän hakkaa ja minä tykehdun"-kohtauksen. Aikani vinguin ja hyperventiloin paikallani ja sitten hyppäsin ylös ja menin elokuvateatterin aulaan rauhoittumaan. Se tukehtumisen tunne oli todella järkyttävä, luulin oikeasti kuolevani siihen. Kaverini tietenkin kummeksui pikaista poistumistani, kuten myös leffateatterin työntekijät, kun vain istuskelin aulassa reilun puoli tuntia.



Propral on tosiaankin hyvä lääke hillitsemään sydämen laukkaamista. Itselleni riitti pahimpina stressikausina jo tieto siitä, että tuo

lääkepurkki oli mukanani. Siitä huolimatta välttelen edelleen isoja kauppoja ruuhka-aikoina, sain aikoinaan kohtauksia mm. Prismassa ruokaostoksilla ollessani. Silloin jäi ostokset kesken (miehen kontolle) ja lähdin autoon istumaan.

ja niitä kohtauksia sivusta seuranneena voin sanoa että järki ei toimi kohtauksen iskiessä. Siis tarkoitan, että järjellä ajatellen voisi selittää muille miksi ei pysty toimimaan kunnolla, mutta kun aivot ovat niin lukossa ettei pysty. Sitä menee niin lukkoon, ja se vielä pahentaa paniikkia. Toivoisin, että joku pöivä vielä ympäristökin täysin ymmärtäisi paniikkikohtauksen, mutta mieskin on puhunut siitä miten ei uskalla aina näyttää paniikkiaan kun voi saada ilkeitä kommentteja osakseen.

Löysin tämän keskustelun kun yritin etsiä järkevää selitystä sille mitä minulle tapahtui.

Olin kuulotestissä, ja ihan pienen herpaantumisen (sähläsin kuulokkeen kanssa) seurauksena ylitseni vyöryi järjetön kauhu. En pystynyt hengittämään, kopista loppui happi, sydän hakkasi hullun lailla. Päähän ei mahtunut muuta ajatusta kuin että tämä täytyy saada nopeasti loppuun että pääsen ulos hengittämään tai pyörryn. Lopputuloksena testin tulos näyttää tikkatauluun heitetyltä.

Olen viikon miettinyt että miksen keskeyttänyt testiä, sanonut etten pysty jatkamaan? Ajatus ei silloin edes käynyt mielessäni. Nyt minun pitäisi mennä tapaamaan lääkäriä sen testituloksen kanssa. Miten selitän että sain täysin järjettömän kauhukohtauksen enkä pystynyt edes sanomaan mitään? Hävettää niin etten tiedä pystynkö menemään lääkäriin, en saa edes aikaa varattua. Ja pelkään että kohtaus voi iskeä koska tahansa uudestaan mahdollisimman huonolla hetkellä.

Noloin on kun sain paniikkikohtauksen lentokoneessa, ja yritin pakonomaisesti päästä koneesta ulos. Henkilökunta joutui pakkorauhoittamaan minut lattialle. Sen jälkeen minulle juotettiin sen verran alkoholia että pysyinkin rauhallisena.

Tuon jälkeen en ole uskaltanut enää mennä esilm. korkeille paikoille, koska jos saan kohtauksen voin sen vallassa vaikka hypätä alas, minulla on niin voimakas paniikkikohtauksen aikana se halu päästä POIS etten yhtään mieti että jossain tilanteissa siihen pois pääsemiseen voi kuolla.

Lääkäri varmasti ymmärtää jos selität tilanteen. Mua esim. varoiteltiin magneettikuvaukseen mennessä että jotkut on siinä saaneet paniikkikohtauksen vaikkei sellaisia ole aiemmin ollut.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 10:52"]

ja niitä kohtauksia sivusta seuranneena voin sanoa että järki ei toimi kohtauksen iskiessä. Siis tarkoitan, että järjellä ajatellen voisi selittää muille miksi ei pysty toimimaan kunnolla, mutta kun aivot ovat niin lukossa ettei pysty. Sitä menee niin lukkoon, ja se vielä pahentaa paniikkia. Toivoisin, että joku pöivä vielä ympäristökin täysin ymmärtäisi paniikkikohtauksen, mutta mieskin on puhunut siitä miten ei uskalla aina näyttää paniikkiaan kun voi saada ilkeitä kommentteja osakseen.

Löysin tämän keskustelun kun yritin etsiä järkevää selitystä sille mitä minulle tapahtui.

Olin kuulotestissä, ja ihan pienen herpaantumisen (sähläsin kuulokkeen kanssa) seurauksena ylitseni vyöryi järjetön kauhu. En pystynyt hengittämään, kopista loppui happi, sydän hakkasi hullun lailla. Päähän ei mahtunut muuta ajatusta kuin että tämä täytyy saada nopeasti loppuun että pääsen ulos hengittämään tai pyörryn. Lopputuloksena testin tulos näyttää tikkatauluun heitetyltä.

Olen viikon miettinyt että miksen keskeyttänyt testiä, sanonut etten pysty jatkamaan? Ajatus ei silloin edes käynyt mielessäni. Nyt minun pitäisi mennä tapaamaan lääkäriä sen testituloksen kanssa. Miten selitän että sain täysin järjettömän kauhukohtauksen enkä pystynyt edes sanomaan mitään? Hävettää niin etten tiedä pystynkö menemään lääkäriin, en saa edes aikaa varattua. Ja pelkään että kohtaus voi iskeä koska tahansa uudestaan mahdollisimman huonolla hetkellä.

no 22:n tarina on aika paha. Lentokoneesta hyppääminen voi tosiaan olla vaarallista.

Kaikille näille esiintymismolouksista kärsineille voisin kertoa, että minä esiinnyn ammatissani paljon ja olen tehnyt kaiken tuon tässä kuvatun (mukaan lukien sen pylvästä päin kävelyn, tosin minä olin ihmisjoukon edessä silloin) hukannut paikkani ja asiani, hyytynyt unohtanut mitä minun piti sanoa ja muun muassa kirjoittanut vahingossa seinään tussitaulun sijasta, ooni on katkennut kokonaan, olen kompastellut johtoihin, kävellyt pöytiä päin, en IKINÄ saa sanottua kaikkea mitä piti enkä juuri koskaan muista kaikkea, mitä OLEN saonut ja ainakin kertaalleen pitänyt kansainvälisen esitelmän housunvetoketju auki(Onneksi oli väljät housut niin se rako jäi aika pieneksi) - EIKÄ SE KUULKAA OLE OIKEASTI HAITANNUT MITÄÄN. Ei teidänkään mokat mitään haittaa, sinne vaan ja uusiksi. Se on elämää, siitä selviää.