APUA KAIVATAAN: Kannattaako vauvaikäiset vanhempien erota? Kokemuksia!

korjaus otsikkoon: Kannattaako vauvaikäiseN vanhempien erota? Heh, vaikka välillä tuntuu kyllä että aikuisetkin on vajonnut samalle kehitysasteelle...



ap

jos ei taustalla väkivaltaa, alkoholismia tms. ilmiselvää. Vauvavuosi on kuitenkin niin rankka että ongelmat voivat johtua silkasta väsymyksestä. Minusta ihmiset luovuttavat nykyään liian helpolla.

taustalla ole pettämistä, väkivaltaa tms.

Kukaan ei ole vauva-aikana oma itsensä, väitän näin. Odota vuosi tai pari niin arki asettuu ja kasvatte uuteen elämäntilanteeseen.

Kun tuntuu ettei toisen kanssa ole edes enää mitään yhteistä. Ihan kuin oltais eri planeetoilla. Voiko kaikki johtua vain hormooneista? Kuinka paljon miehet yleensä osallistuu arjen pyörittämiseen?



ap

kuunnellut myös noita neuvoja, että vauva-aikana ei kannata erota. Milloinkohan sitten, nyt ovat lapset 3 ja 1,5v ja menee päin persettä lähes koko ajan. Ihan sietämättömästä siedettävään. Surkeaa :(



Tämä elämänävaihe kun olis rankkaa VAIKKA tuettais toisiamme ja arvostettais toisiamme mutta kun taidetaan vaan inhota toisiamme.



Sitten sanotaan, että kun lapset ovat isoja...Enpä kyllä jaksaisi arkea pyörittääkään yksin, koska mieheni kuitenkin osallistuu melko paljon. Mitä nyt vaimoaan kohtelee kuin paskaa!

Kun tuntuu ettei toisen kanssa ole edes enää mitään yhteistä. Ihan kuin oltais eri planeetoilla. Voiko kaikki johtua vain hormooneista? Kuinka paljon miehet yleensä osallistuu arjen pyörittämiseen?

ap

ja meillä osallistuu paljon. Jos väsähdät, VAADI mieheltä osallistumista. Eli lähde jumppaan, kaupungille, kavereiden kanssa kahville tms. Pidä itsestäänselvyytenä että mies pärjää lapsen kanssa niin se pärjää. Anna sille mahdollisuus olla omanlaisensa isä.

mutta jos ei mitään aivan peruuttamatonta ole tapahtunut, sinnittelisin ainakin vuoden. Hormonit todella voi tehdä tepposet, samoin jatkuva väsymys jos lapsi valvottaa paljon.

Moni mies ei uskalla ottaa vastuuta vauvan hoidosta jos äiti on läsnä joten sinun tehtäväksesi jää opettaa mies siihen. Lapsi ei mene rikki vaikka mies tekee asiat eri tavalla kuin sinä tai vaikka vauva vähän itkisikin.

Heippa vaan ja lähdet ulos, lenkille tai kahville kavereiden kanssa. Älä anna osallistumisen olla vapaaehtoista!

Itse pakotin miehen alussa ottamaan vastuuta myös yksin ja toisen ja kolmannen kohdalla asia oli jo aivan itsestään selvää.



Itse olen myös sitä mieltä että ei kannata erota, ongelmanne kuulostavat aivan tavallisilta vauvaperheen ongelmilta. Hormonit ja tuore vanhemmuus todennäköisesti syynä.

Jossain telkkuohjelmassa joku nainen sanoi,että pitäisi olla laki, jolla estää vanhempien eroaminen ennen kuin lapsi on 3 ja alan olla samaa mieltä. Oma lapsi on kohta 3 ja menee koko ajan helpommaksi, kun univelka väistyy, lapsi osaa ilmaista itseään paremmin, nukkuu kenties paremmin, osaa välillä viihdyttää itse itseään jne. Mieskään ei ärsytä enää ihan yhtä paljon kuin ennen ;o) Omalta kannalta sanoisin siis, että jos tosiaan ei mitään väkivaltaa ole suhteessa vaan yleistä väsymystä jne. niin miettikääs vielä. Koettakaa jotenkin saada lapsi hoitoon edes pariksi tunniksi silloin tällöin niin, että pääsisitte vaikka ensin leffaan tai kahville yhdessä.. Keksikää jotain yhteistä kivan tekemistä jolloin ei tarttisi puhua ongelmista, tekemättömistä töistä jne.



Niin ja jos on nyt rankkaa, kannattaa huolehtia siitä ehkäisystä kuitenkin.

Niin ja jos on nyt rankkaa, kannattaa huolehtia siitä ehkäisystä kuitenkin.

Tarkoitatko ettei heti toista perään? Ei kyllä tulisi mieleenkään... Ei kyllä pahemmin mitään sen suuntaista toimintaakaan ole että näin voisi käydä, sekin vielä.

niinku on jo moneen kertaan mainittu, et ero voi olla parempi ratkaisu jos väkivaltaa tai alkoholismia, unohtamatta henkistä väkivaltaa. Juu jos todella ois laki, joka kieltää eron alle 3v. niin toivottavasti erota vois kuitenki jos pätevä syy! Ite lähdin henkisen väkivallan vuoksi pari viikkoa ennen muksun syntymää: vauva nyt 6 kk ja päivääkään en oo katunu.

niinku on jo moneen kertaan mainittu, et ero voi olla parempi ratkaisu jos väkivaltaa tai alkoholismia, unohtamatta henkistä väkivaltaa. Juu jos todella ois laki, joka kieltää eron alle 3v. niin toivottavasti erota vois kuitenki jos pätevä syy! Ite lähdin henkisen väkivallan vuoksi pari viikkoa ennen muksun syntymää: vauva nyt 6 kk ja päivääkään en oo katunu.

Välillä kyllä tuntuu ihan henkiseltä väkivallalta, sitten taas mietin oonko jotenkin ite vaan päästäni sekaisin tän lapsen tai siis hormonien takia? :/ Miten teillä se henkinen väkivalta ilmeni? Mikä oli viimeinen pisara? Entä nyt? Tapaako mies lastaan? Miten ootte hoitanut tapaamisasiat?

Oon kuullut ton ei eroa ennen kuin lapsi 3v.-jutun moneen kertaan mut silti mietin kuinka paljon lapsen psyyken kehitykseen vaikuttaa ilmapiiri jossa se kehittyy ekat 3 vuotta... Ja tällä hetkellä meillä ainakin on aika nihkeä ilmapiiri ja vaikka aina sovitaan että nyt loppuu ettei ainakaan lapsen kuullen niin SILTI ainakin joka toinen päivä joku tappelu käynnissä, välillä päivittäin...

-ap

muita viestejä lukematta: oliko ongelmia jo ennen vauvaa, vai olitteko onnellinen pari? Jos ongelmat ovat tulleet vasta vauvan syntymän jälkeen, eikä tilanteeseen liity väkivaltaa yms, sanoisin että johtuu luultavasti hormooneista yms. pyytäkää neuvolasta apua, käykää keskustelemassa jossain ulkopuolisella parisuhdeongelmista. Jos puolisosi on väkivaltainen, luonnehäiriöinen, yms. silloin kannattaa erota!

Itse erosimme, kun kuopus oli 6kk (meillä neljä lasta, ja kuopus on vahinko). Takana oli siinä kohtaa yhteistä elämää jo vuosikymmen, ja taskussa tieto siitä, että pelkkä rakkaus ei riitä. Mies ei voinut olla onnellinen kanssani, enkä minä hänen kanssaan, kaikki mahdollinen oli jo tehty, terapiat koettu ja kotityöt jaettu uusiksi.



Silti minäkin neuvoisin, että kannattaa pysyä se vauva-aika yhdessä. Ihan vain siksi, että elämä yksin lasten kanssa vauva-aikana ei todellakaan ole helppoa. On huomattavasti helpompi olla huonossa suhteessa kunnes lapset edes osaavat nukkua noin suunnilleen, kuin joutua selviytymään ihan kaikesta ihan itse.



Ja ei, en kadu eroani. Mutten tosiaankaan kaipaa kuopuksen vauva-aikaa. Kun ei ehdi nukkua eikä syödä ja perhe on silti hoidettava, eikä ole ketään muuta, joka voisi edes sen aikaa pidellä itkevää lasta, että itse pääsisit suihkuun.

Ja tällä hetkellä meillä ainakin on aika nihkeä ilmapiiri ja vaikka aina sovitaan että nyt loppuu ettei ainakaan lapsen kuullen niin SILTI ainakin joka toinen päivä joku tappelu käynnissä, välillä päivittäin...

-ap

huoh. Keskiverto pari riitelee n. 3 krt/vrk, terveisiä tilastoista. Väsymys lisää riitelyä. Jos teillä riidat pysyy "asiallisina" ja riitelette vain siitä yhdestä hommasta kerrallaan (eli ette revi mukaan juttuja vuodelta nakki ja muusi), niin tuo on normaalia. Sellaista suhdetta, jossa ei koskaan ikinä riidellä, on vain niillä, joilla on loistavat kulissit.

vauvavuonna. Oikeasti kun ei saa tarpeeksi unta, ja vauvan syntymä on iso muutos ja kriisi molemmille, niin huonot piirteet pääsevät esille. Ajan myötä tilanne voi huomattavasti parantua.

Meillä on onnellinen avioliitto, mutta kyllä vauvavuosina (4 lasta) on kireällä oltu ajoittain. Pyri siihen, että yritätte olla tiimi. Kun vaikeuksista selviytyy, avioliitto on jopa entistä parempi ja sitä osaa arvostaa.

opetella itsehillintää ja riidellä huutamatta tai karjumatta. Se on kyllä ällilaji ja vaatii oman ittensä kouluttamista. Aloitappa vaikka itsestäsi! Mieti mitä olet voittanut riitelemällä -et mitään- eikö asia olekin niin?



Lapsen paras on ettei isä ja äiti huuda, kiroile tai meso vihassa. Aloita tästä!

Ellei ole väkivaltaa tai jotain ihan kamalaa, niin pelkästä riitelystä (todnäk) väsymyksen vuoksi ei kannata erota. Niin kauan kun lapsi on alle 4v, eletään erityisen raskasta aikaa perheessä. Voin sanoa kokemukseesta, että esikoisen syntymän jälkeen meilläkin oli paljon riitoja ja sitä kaikkea yhteensovittamista (työ, perhe, kummankin vapaa-ajanmenot, kotityöt jne.), mutta todellakin kannatti vain sinnitellä ne vuodet. Sen jälkeen helpottaa NIIN paljon ja on tilaisuus löytää toisensakin taas uudestaan.



Vanhemmuuteen kasvaminen vain vie aikaa eikä siitä pääse mihinkään. Joskus miehillä vielä kauemmin kuin naisilla. Ei siinä puhuta kuukausista vaan vuosien kasvuprosessista. Aina ei kannata heti heittää hanskoja naulaan, ellei muutamassa kuukaudessa tai vuodessa, parissa kaikki suju täydellisesti. Ja niin kauan kun on yöherätyksiä, ei kumpikaan ole ihan oma itsensä.



Anna elämän tasoittua ja katso sitten. Siitä erosta kun elämä ei tuppaa yhtään helpottumaan. Tulee ristiriidat lasten huoltajuuksista, ikävä omaa lasta kun se on toisen luona, uudet kumppanit, aikataulujen yhteensovittamiset jne. Uskon, että moni joka eroaa lasten ollessa ihan pieniä, katuvat sitä myöhemmin, mutta se on myöhäistä. Elämä ja vanhemmat palautuvat "normaaleiksi" kun siitä ihan pikkulapsiajasta on päästy yli. Silloin voi kirkkain mielin etsiä uudestaan kipinää puolison kanssa ja ellei Sitten homma kerta kaikkiaan suju, harkita sitä eroakin järjen ja ajan kanssa.

Ellei ole väkivaltaa tai jotain ihan kamalaa, niin pelkästä riitelystä (todnäk) väsymyksen vuoksi ei kannata erota. Niin kauan kun lapsi on alle 4v, eletään erityisen raskasta aikaa perheessä. Voin sanoa kokemukseesta, että esikoisen syntymän jälkeen meilläkin oli paljon riitoja ja sitä kaikkea yhteensovittamista (työ, perhe, kummankin vapaa-ajanmenot, kotityöt jne.), mutta todellakin kannatti vain sinnitellä ne vuodet. Sen jälkeen helpottaa NIIN paljon ja on tilaisuus löytää toisensakin taas uudestaan.

Vanhemmuuteen kasvaminen vain vie aikaa eikä siitä pääse mihinkään. Joskus miehillä vielä kauemmin kuin naisilla. Ei siinä puhuta kuukausista vaan vuosien kasvuprosessista. Aina ei kannata heti heittää hanskoja naulaan, ellei muutamassa kuukaudessa tai vuodessa, parissa kaikki suju täydellisesti. Ja niin kauan kun on yöherätyksiä, ei kumpikaan ole ihan oma itsensä.

Anna elämän tasoittua ja katso sitten. Siitä erosta kun elämä ei tuppaa yhtään helpottumaan. Tulee ristiriidat lasten huoltajuuksista, ikävä omaa lasta kun se on toisen luona, uudet kumppanit, aikataulujen yhteensovittamiset jne. Uskon, että moni joka eroaa lasten ollessa ihan pieniä, katuvat sitä myöhemmin, mutta se on myöhäistä. Elämä ja vanhemmat palautuvat "normaaleiksi" kun siitä ihan pikkulapsiajasta on päästy yli. Silloin voi kirkkain mielin etsiä uudestaan kipinää puolison kanssa ja ellei Sitten homma kerta kaikkiaan suju, harkita sitä eroakin järjen ja ajan kanssa.

En ainakaan nopealla lukaisulla saanut selville, minkä ikäinen lapsi on ja oletko jo työelämässä. Joka tapauksessa, yksi pointti vielä, että hanki myös kodin ulkopuolista elämää ja ihan omia juttuja. Jätä lapsi rohkeasti isälle ja käy tuulettumassa. Liikutaan, ystäviä, harrastuksia, työtä, mitä vain. Ei ihme jos pää hajoaa ja tulee riitoja, jos seinät kaatuu päälle ja on liikaa kodin seinien sisäpuolella.