Te, joilla on vuonna 2000 syntynyt Millenium baby!
Nyt siis jo 12 vuotta täyttänyt tai täyttävä tänä vuonna: Milloin on syntynyt ja millainen on? Onko tyttö vai poika?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2000 syntyneet siis ovat jo yli parikymppisiä. Sitä on todella vaikea ymmärtää näin 38 vuotiaana. Tuntuu että 2000 vuosi oli vasta ihan hetki sitten.
Periaatteessahan sinullakin voisi olla sen ikäinen pikku-sisarus. Näin 38-vuotiaana? Mikäs ikäisiä lapsia itselläsi on? Luultavasti ovat syntyneet reippaasti tuon vuoden jälkeen, ehkä 2010-luvulla, ellet sitten ole ollut teinivanhempi.
Onko teidän ilkeiden ihmisten todellakin vaikea ymmärtää, että lapsen ikä tai se vuosi milloin siitetään/syntyy, riippuu kaiketi ja vain ainoastaan vanhemmista. Olen kuullut sellaisista ihmisistä ( suurin osa julkisuuden henkilöitä) joilla oli ikänsä puolesta mahdollisuus saada lapsia/ tulla vanhemmiksi jo joskus 70/ 80-luvulla, mutta he tekivätkin lapsensa ( tai osan lapsistaan silloin, osan vasta joskus 2010-luvulla, ilkeitä ja itsekkäitä vanhempia kun ovat.
Minun on vaikea ymmärtää ilkeitä vanhempia. Minä en ikinä voisi aiheuttaa lapsilleni kärsimystä tai pilkata heitä. Kun minä hankin lapsia, minä tiedostin tarkkaan mikä vuosi oli, toisin kuin te, ensin teette lapsia, sitten pilkkaatte heitä,
Älkää piruvie missään tapauksessa haukkuko tai pilkatko viattomia lapsia. Minun käy ihan sääliksi niitä lapsia. Pilkatkaa mieluummin ilkeitä vanhempia.
vieras567 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hassua ajatella, että 2000 syntyneet ovat jo 12! Mä miellän ne vielä ihan vauvoiksi, taidan olla jumiTttunut johonkin 2000-luvun alkuun... :D
Minkä ikäinen olet? Jos olet syntynyt 60-luvulla tai aiemmin, niin Toivottavasti olet tehnyt kaikki lapsesi (myös nuorimmat) 90-luvun loppuun mennessä.
En ole tämä ko kirjoittaja vaikka olenkin ketjuun vastannut. Olen vm. -69 ja vain esikoinen syntyi 90-luvulla, nuorin 2010.
Vierailija kirjoitti:
No jos ikää 19 ja opinnot suoritettuna, eikö se ole ihan hyvä ikä tulla isäksi?
Hän suorittaa nyt korkeakouluopintoja, että ihan hyvä ettei tullut isäksi vielä.
21-vuotias nuori mies aloitti syyskuussa opiskelun Wienin yliopistossa. Reipas ja urheilullinen nuorukainen, pelasi jalkapalloa muutaman pelin Veikkausliigassakin mut intin jälkeen päätti keskittyä opintoihin. Lockdownissa tuskailee opiskelukavereidensa kanssa.
Vuonna 2000 syntyneet on KAIKKI todellisia lumihiutale-itkijä-uhriutuja-muunsukupuolisia.
Absoluuttisesti paskin sukupolvi IKINÄ.
Minulla 21-vuotias sympaattinen ja huomaaavainen insinööriopiskelija. Ei mitään murheita tämän nuoren miehen suhteen.
Tunnen yhden millenium-babyn.
Ei koske häntä, mutta yleisesti olisi mielestäni ollut hyvä, jos tupakkaa (tai nuuskaakaan edes Ruotsissa) ei olisi myyty 2000-luvun puolella syntyneille.
Mutta aina sitä voi soveltaa vaikkapa tänä vuonna syntyville. Että vuonna 2021 ja myöhemmin syntyvät eivät saisi alkaa ostamaan tupakkaa, vaikka täyttäisivätkin 15, 16 tai 18 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2000 syntyneet on KAIKKI todellisia lumihiutale-itkijä-uhriutuja-muunsukupuolisia.
Absoluuttisesti paskin sukupolvi IKINÄ.
Tämä. Milleniaalilapsi työelämässä on itseään täynnä eikä mitään muuta osaa kuun puhelinta tuijottaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla 21-vuotias sympaattinen ja huomaaavainen insinööriopiskelija. Ei mitään murheita tämän nuoren miehen suhteen.
Luultavasti homo.
Huonoa vuosikertaa? Vanhemmathan siihen "vuosikerta-asiaan" voi vaikuttaa, ei lapset. Eihän se lapsi ole huono, vaan tämän vittumaiset vanhemmat.. Kyllä sellainen vanhempi joka tekee lapsista "huonoa vuosikertaa olevia" tai aiheuttaa kärsimystä näille, on joko ääliö tai ilkeä. Sellainen vanhempi sietää kuolla, uudelleen syntyä ja kokea se helvetti, jonka on lapsilleen aiheuttanut.
Itse en voi kuvitellakaan, että voisin aiheuttaa omille lapsille tuollaista tilannetta, henkistä kärsimystä. Tein jokaisen lapseni 90-luvun loppuun mennessä. Voisin ehkä adoptoida vuoden 2000 lapsen, mutten tehdä sellaista itse.
Sääliksi käy noita lapsia..