Lue keskustelun säännöt.
Mies itki keittiössä
13.04.2012 |
Tyypillinen ikävämpi ilta taas meillä: natkutettiin toisillemme kun tultiin kotiin samaa matkaa raivonälässä.
Jäin vauvaan tissistäni jumiin joten en saanut tehtyä asialle mitään. Mies alkoi tehdä ruokaa. Nukutin vauvan, menin keittiöön ja mies itki siellä.
Yritin halata ja lohduttaa, kysyin että mikä on. No: mies ei halua muuttaa perintökämppään mun sukulaisten naapuriin.
Voi vinetto mikä itkun aihe! Olisi sen sijaan riemuissaan että siitä huolimatta että me tuskin koskaan tullaan kummoisia rahoja ansaitsemaan, meillä on kumminkin mahdollisuus jossain vaiheessa asua kohtalaisen väljästi, jos nyt sitä haluamme. Vieläpä pääkaupunkiseudulla.
Voiko se todella syödä miestä noin kovasti että SE ei meillä ole elättäjä eikä SE siis viime kädessä voi päättää että mihin asettaudutaan elämään?
Kommentit (38)
Ja ennen kuin otetaan hatkat niin nautitaan siitä naapurin lastenhoitoavusta. Mut ei taida ukko ymmärtää ton päälle mitään. Katsotaan mikä ääni on kellossa kun on käyttänyt sen isäkuukautensa...
[/quote]
Olette nuoria? Lapsi haastava?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä lapsenhoitoapua taitaa puoliso pelätäkin, aina on syy piipahdella kylään ja sekaantua elämään. Tee miehen kanssa sopimus asumisesta siellä kaksi vuotta. Tai vielä parempi: kämppä vuokralle ja tuotolla sekä nyt asumiseen menevillä rahoilla makselette omaa, molempien mieleistä.
Itse olen asunut jo monta vuotta appivanhempien naapurissa, enkä parempia naapureita voisi itselleni kuvitella.
Tuo itkun syy vaikuttaa niin oudolta, että tulee mieleen ettei taustalla olisinyt jotain ihan muuta, masennus esim.
Silti ei ole mitään sitä vastaan, että välimatkaa on sata kilometriä. Vielä mukavampaa, että sitä on omiin vanhempiin vielä enemmän. Herttaisia, avuliaita ja liian avuliaita hössöttäjiä ovat jokainen.
Saahan sitä asua vaikka kolmen sukupolven taloudessa, mutta molempien puolisoille sen pitää sopia,
Ihan normi-ikäisiä ollaan, 30-kymppisiä teinejä, lapsikin helppo (mutta miehen mielestä haastava, se kun alottaa iltaväsyitkunsa suunnilleen sillä hetkellä kun mies tulee "töistä" = kulttuurialan keikoilta joista hyvä kun ei itse joudu maksamaan että pääsee osalliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaahas: nyt kun tajuan miten negatiivisesti ukko suhtautuu esimerkiksi vauvan normi-itkuun niin luulen että joku depis sillä on meneillään.
Ääh. Just kun olen itse jotenkin selviytynyt noista synnytyshuuruista niin pitäis lähteä ukkoa kaivamaan pois kuopastaan.
Vaimo avoin halveksunta varmasti piristää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että mies itki sitä, kun vaimo ei häntä ymmärrä ja on muutenkin ilkeä mielinen. Siltä nimittäin kuulostat ap. Ehkä perhe-elämä ei olekaan mitä toivoisi?
Onko teillä usein tällaista...tyypillinen ikävä ilta...
Vauvaan? ja nyt jo suunnittellit sen teini-ikää?
En tajunnut juuri hölkäsen pöläistä tosta viestistäsi, mutta mitäpäs jos juttelisitte keskenänne?
Esim. Missä haluatte asua, mikä on mahdollista jne.
Tuntuu, että sukunaapurikämppä on sulle ok, mutta miehelle ei. Perheenä keksisitte varmaan kaikki tyydyttävän ratkaisun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama vaikka panette koko jutun mun niskoille: olen minäkin oman lastini halveksuntaa ja kiroilua niellyt.
Se on semmoinen tietty raja minkä jälkeen alkaa sympatia ihmistä kohtaan karisemaan. Sen tietää itse kun se tulee vastaan.
Hauskaa on jos teille ei ole tullut. Toivottavasti ei koskaan tulekaan.
En todellakaan. En halua, että meiltä kuuluu äänet niille ja päin vastoin. En halua, että periaatteessa voisi joka päivä nähdä. En en en. Onhan siinä se lastenhoitoapu, pidän sisaruksistani paljon, mutta en halua olla ihan NIIN lähellä.
Sukulaisille voi aina tehdä rajat, koska sopii nähdä, mutta ymmärrän miestäsi mikäli hän ei sukulaisia viereen halua. Itse olen tällä hetkellä totaalisen kyllästynyt olemaan sosiaalinen. Olen tehnyt sosiaalista työtä pitkään ja sitä haluaa usein olla vain kotona lasten kanssa ja illat rauhassa.
Ja hei, mikä pakko tuo muuttaminen on NYT päättää? Nukkukaa muutama yö ja katsokaa sitten asiaa. Käykää tuossa perintökämpässä ja miettikää, tuntuuko se teistä omalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis jos nyt asutte jossain kantakaupungissa tai keskustassa ja edessä on lähtö lähiöön, niin ymmärrän hyvin että mies itkee. Ihminen voi kummasti kiintyä asuinpaikkaansa ja kun on tottunut siihen että kaikki on lähellä, ei sitä niin vain tee lähiöön mieli.
Me muutimme miehen poikamiesboksista lähiöön kun vauva oli pieni, mutta meni siinä todella monta vuotta ennen kuin lapsi oikeasti tarvitsi omaa huonetta. Jos teillä on nyt tissiäinen, niin ei teillä vielä ensi vuonna mitään teiniä ole. Mikä kiire teillä on muuttaa jos vielä mahdutte hyvin? Pieni lapsi haluaa kuitenkin olla siellä missä muutkin ihmiset ja ne leikit ja lelut on usein olohuoneessa ja keittiössä.
Hmm.. Kuulostaa siltä, että teidän parisuhteenne on yleensäkin kriisissä. Sulla on katkeruutta miestä kohtaan, miehelläkin selvästi paha olo. Ei siinä tilanteessa varmastikaan perintökämppään muutto oo maailman mahtavin asia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. En halua, että meiltä kuuluu äänet niille ja päin vastoin. En halua, että periaatteessa voisi joka päivä nähdä. En en en. Onhan siinä se lastenhoitoapu, pidän sisaruksistani paljon, mutta en halua olla ihan NIIN lähellä.
Sukulaisille voi aina tehdä rajat, koska sopii nähdä, mutta ymmärrän miestäsi mikäli hän ei sukulaisia viereen halua. Itse olen tällä hetkellä totaalisen kyllästynyt olemaan sosiaalinen. Olen tehnyt sosiaalista työtä pitkään ja sitä haluaa usein olla vain kotona lasten kanssa ja illat rauhassa.
Ja hei, mikä pakko tuo muuttaminen on NYT päättää? Nukkukaa muutama yö ja katsokaa sitten asiaa. Käykää tuossa perintökämpässä ja miettikää, tuntuuko se teistä omalta.
Ai niin, enkä halua muuttaa myöskään miehen sukulaisten naapuriin.
Varmaan aika ratkaisevaa on sekin, millaiset kulkuyhteydet sieltä on. Miten työpaikat ja koulut, päiväkodit sijoittuvat yms.
Voisiko kämppää pistää vuokralle alkuun?
Niin no: tämähän tässä onkin niin eksoottista että mä en ole edes asiasta keskustellut. Ja että meillä molemmille on ollut selvää että kyllä me tässä pari vuotta pärjätään aivan helposti.
Joku muu tässä siis on se oikea ongelma, mutta mua helpotti avautua. Ehka saan nyt tarkemmin ongittua että mikä sitä kekkulia riivaa.
Niin no: tämähän tässä onkin niin eksoottista että mä en ole edes asiasta keskustellut. Ja että meillä molemmille on ollut selvää että kyllä me tässä pari vuotta pärjätään aivan helposti.
Joku muu tässä siis on se oikea ongelma, mutta mua helpotti avautua. Ehka saan nyt tarkemmin ongittua että mikä sitä kekkulia riivaa.
olet niin kova
vai huomaatko itsekään?
No, ei ole kyllä mikään pakko, mutta millään helvetin keinolla en muuttais anopin naapuriin. Ja minä pidän anopistani.
Niin no: tämähän tässä onkin niin eksoottista että mä en ole edes asiasta keskustellut. Ja että meillä molemmille on ollut selvää että kyllä me tässä pari vuotta pärjätään aivan helposti.
Joku muu tässä siis on se oikea ongelma, mutta mua helpotti avautua. Ehka saan nyt tarkemmin ongittua että mikä sitä kekkulia riivaa.
miksi olet niin kova
vai huomaatko itsekään?
Entä toisinpäin: millainen mies on sinua (ap:ta) kohtaan silloin kun sinä itket (kai sinäkin sentään joskus itket?)?
Vähän itse aiheen sivusta, mutta kysyn silti.
että vaikea ottaa kantaa. Eli minkätyyppusistä kämpistä on kyse, milloin muutto ehkä olisi edessä, oletteko neuvotelleet asiasta ym. Nyt puhut vain jostain vauvan syöttämisestä ja raivonälästä.. D
Sitä lapsenhoitoapua taitaa puoliso pelätäkin, aina on syy piipahdella kylään ja sekaantua elämään. Tee miehen kanssa sopimus asumisesta siellä kaksi vuotta. Tai vielä parempi: kämppä vuokralle ja tuotolla sekä nyt asumiseen menevillä rahoilla makselette omaa, molempien mieleistä.