Olen nyt seurannut tapaus Taviota ja en voi kun ihmetellä
Hallituksessa on muitakin puolueita ja sen pitäisi edustaa yhdessä hyväksyttyä linjaa, lisäksi virkavalan tarkoituksena on sitoa yksilö eettisesti valtioon, hallitus ja ministerit edustaa koko Suomea, ei vain itseään tai puoluetta.
Mutta nyt siihen ihmettelyyn, ei voi olla niin että muilla hallituspuolueilla varsinkin kokoomuksella ja rkp ei ole arvoja ollenkaan joidenka takana ei seistä. Mitä arvoja ne on, jos ne ollaan valmiit hylkäämään eikä niistä välitetä. Arvot on myös konkreettisia tekoja, ei vain hei mepäs pikkuisen käydään torumassa ja juttelemassa.
Perussuomalaiset sooloilevat, ikäänkuin heidän linjansa on koko Suomen linja, puolue joka hädintuskin nauttii 15% kannatusta ja voi olla, että seuraavissa vaaleissa 10% on mahdotonta saavuttaa. Miksi äänestäisin tulevaisuudessa ikinä rkp, kokoomusta jos te annatte muiden kävellä teidän yli jatkuvasti, pitäen teitä pilkkanaan.
Kommentit (36)
Sanopa muuta. On vähän kriisin paikka että ketä tässä nyt äänestää. Kokoomukseen olen todellakin pettynyt. RKP:tä ajattelin oikeasti, mutta eipä näytä tapahtuvan mitään siltäkään suunnalta. Ketä sitten? Kepua nyt ei kun en ole maalta. Vihreät ei koskaan ole olleet oikein tarpeeksi poliittisia. Listä tykkään kovasti mutta vasemmisto ei vain ole henkinen porukkani. SDP myös aika sekava nykyään. Vaikeaa on.
Haluan muistuttaa varsinkin kokoomusta ja rkpeetä kuinka teidän kannatus ja menestys on paljon riippuvainen liberaaleista. Ja meidän pitää ihan vakavasti harkita, äänestämmekö kumpaakaan vai pitääkö vaihtoehtoja ruveta etsimään muista puolueista.
Ukrainan avustaminen ei millään tavalla edellytä kuulumista johonkin transuliittoumaan.
Hjallikselta tuli hyvä kommenttti: Kumpi Suomen ulkopolitiikkaa johtaa: Stubb vai Tavio?
Perussuomalaiset voi perseillä huoletta, koska Orpo ja EK ei halua hallituksen hajoavan ennen kuin kaikki työelämän heikennykset on ajettu läpi.
Vierailija kirjoitti:

Perehdy ensin asiaan ennen kuin kommentoit! Liittouman jäsenet ovat sitoutuneet ennen kaikkea naisten ja miesten välisen tasa-arvon ja naisnäkökulman huomiointiin Ukrainan jälleenrakentamisessa. No asiakirjassa oli yhdessä lauseessa mainittuna sana seksuaalivähemmistöt, niin Tavio päätti sitten torpata Suomen osalta koko hankkeen! Homofobia kaiken edelle ilmeisesti?

Hjallis - kuka sitä kuuntelee?
Vierailija kirjoitti:
Ukrainan avustaminen ei millään tavalla edellytä kuulumista johonkin transuliittoumaan.
Miksi alat puhumaan asian vierestä. Tässä ei tuosta ole kysymys.
Kyllä silti olen kallistumassa RKP:n puoleen. Kokoomusta on vedetty niin kölin alta että en enää pysty.
Yks transutonttu, sanonko kuka?
Tekee seuraa puutarhatontulle.
että tällainen ulkomaankauppaministeri, työkseen yrittää estää kauppaa
Vierailija kirjoitti:
Perussuomalaiset voi perseillä huoletta, koska Orpo ja EK ei halua hallituksen hajoavan ennen kuin kaikki työelämän heikennykset on ajettu läpi.
Juuri näin. Kun tavoitteet Purran kustannuksella ovat saaneet ei Kokkarit edes kuse persuihin päin..
Vierailija kirjoitti:
Perussuomalaiset voi perseillä huoletta, koska Orpo ja EK ei halua hallituksen hajoavan ennen kuin kaikki työelämän heikennykset on ajettu läpi.
mutta kun se on tehty persut saa mennä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainan avustaminen ei millään tavalla edellytä kuulumista johonkin transuliittoumaan.
Perehdy ensin asiaan ennen kuin kommentoit! Liittouman jäsenet ovat sitoutuneet ennen kaikkea naisten ja miesten välisen tasa-arvon ja naisnäkökulman huomiointiin Ukrainan jälleenrakentamisessa. No asiakirjassa oli yhdessä lauseessa mainittuna sana seksuaalivähemmistöt, niin Tavio päätti sitten torpata Suomen osalta koko hankkeen! Homofobia kaiken edelle ilmeisesti?
Eli Suomen Ukrainalle antamat tykit ja muu sotakalusto tulisi maalata jatkossa pinkeiksi, niin transuliittouma olisi tyytyväinen? Tai kenties Suomen lahjoittamiin kouluihin tulisi ylimääräinen unisex-vessa tai lbqt-alttari? Kuulostaa erittäin typerältä.
Vierailija kirjoitti:
TAVIO ON NYT VAAN MINISTERI!!!!
TYHMÄ SE ON!!!!

Näin tyhmä voi olla vain persu.
Katsos kun sateenkaariväen jatkuvaa älämölöä ei normaalit suomalaiset jaksa enää kuunnella. Sairasta itsensä nostamista.
Hyvä, Tavio! :)