Lue keskustelun säännöt.
Mies itki keittiössä
13.04.2012 |
Tyypillinen ikävämpi ilta taas meillä: natkutettiin toisillemme kun tultiin kotiin samaa matkaa raivonälässä.
Jäin vauvaan tissistäni jumiin joten en saanut tehtyä asialle mitään. Mies alkoi tehdä ruokaa. Nukutin vauvan, menin keittiöön ja mies itki siellä.
Yritin halata ja lohduttaa, kysyin että mikä on. No: mies ei halua muuttaa perintökämppään mun sukulaisten naapuriin.
Voi vinetto mikä itkun aihe! Olisi sen sijaan riemuissaan että siitä huolimatta että me tuskin koskaan tullaan kummoisia rahoja ansaitsemaan, meillä on kumminkin mahdollisuus jossain vaiheessa asua kohtalaisen väljästi, jos nyt sitä haluamme. Vieläpä pääkaupunkiseudulla.
Voiko se todella syödä miestä noin kovasti että SE ei meillä ole elättäjä eikä SE siis viime kädessä voi päättää että mihin asettaudutaan elämään?
Kommentit (38)
Teillähän on siinä mielessä hyvä tilanne, että voitte laittaa vuokralle sen perintökämpän, ja saatte siitä joka kuukausi rahaa omaan asumiseenne. Varmaan jokin sellainen vaihtoehto löytyy, joka on molemmille mieleinen ja jonka pystytte myös rahoittamaan. En ymmärrä, miksi valitat täällä sen sijaan, että keskustelisit asiasta miehesi kanssa.
Itse varmaan yrittäisin sopia miehen kanssa niin, että asumme lapsen teini-ikään asti paikassa, joka on kummankin mieleen, ja lapsen tarvitessa omaa huonetta muuttaisimme kahdeksi vuodeksi tuohon perintökämppään. Sen jälkeen sen voisi myydä verovapaasti hyvällä voitolla, jolloin olisitte taas vapaita miettimään uusiksi sitä kaikille parasta asumismuotoa. Näin miehesikin saisi useamman vuoden aikaa valmistautua henkisesti lähiöelämäpätkään, ja myös aikaa rakentaa uraansa paremmalle mallille.
Teillä ei oikeasti ole sellaista taloudellista ongelmaa, joista moni muu pari joutuu selviytymään ja pitämään silti suhteensa pystyssä. Ette vain osaa kommunikoida keskenänne. Olisitte todennäköisesti samaan tapaan riidoissa, vaikka kumpikin teistä tienaisi 400 000 vuodessa.
Joten siitä vain opettelemaan toisen kuuntelemista ja heikkouden hyväksymistä sekä itsessä että muissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin voitte elää ruhtinaiksi jossain kaukana pääkaupunkiseudusta
ihan sama kumpi, mutta mulle tuli tosta ekana mieleen, ettei sun mies ehkä uskalla sanoa syvimpiä tuntojaan sun sukua kohtaan. Että sillä on jotain perustavanlaatuista sun suvun naapuriin muuttamisessa. Siis jos sanois niin vois pelätä loukkaavansa sua pahemmin kun kyse kumminkin sun sukulaisista.
oisko itkun syy joku vakavampi? naamioi vaan tuon syyksi.. kuinka vanhoja olette?
Asukoon sitten muualla, jos ei kelpaa.
Ettehän te silloin sun suvun nurkissa elä vaan NAAPURISSA. Mitä merkitystä, ketä siinä on naapurina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta jossain vaiheessa ne vaihoehdot hupenevat siihen että jatketaanko tässä yksiössä (kookkaassa mutta kumminkin) tyyliin teini-ikäisen kanssa, vai eletäänkö ihmisarvoista elämää lähiössä.
Mutta jossain vaiheessa ne vaihoehdot hupenevat siihen että jatketaanko tässä yksiössä (kookkaassa mutta kumminkin) tyyliin teini-ikäisen kanssa, vai eletäänkö ihmisarvoista elämää lähiössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No todellakin, ei se voi se olla se itkun syy pelkästään tässä. Mutta tähän on tyytyminen kun herra ei tuon enempää avautunut ennen kuin katosi "iltakävelylle".
Ja itsekin tiedän että vanhempani, vaikkakin kilttejä ovat, niin ovat myös jonkinlaisia sosiaalisia tomppeleita. Mutta täältä kun lukee mitä appivanhemmat välillä _voivat_ olla... Pieni tomppelius ei ole siihen verrattuna mitään.
Ei toisen itkun aihetta saa väheksyä! Itsekin muistan itkeneeni mm. sitä, etten millään olisi tahtonut lähteä miehen sukulaisten kesämökille juhannuksen viettoon. Se oli vain niin totaalisen vastenmielinen ajatus monella tavalla. Me teimme kompromissin siihen asiaan ja käväisimme siellä aattona saunomassa. Mitäs jos tekin voisitte asua pari vuotta siellä asunnossa ja myydä sitten hyvällä hinnalla pois, niinkuin joku muukin tuossa ehdotti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se haluaa etäisyyttä sukulaisiin. Onhan siinä riski että oman perheen yksityisyys katoaa.
No voisin kuvitella että ainakin se teini osaisi arvostaa esimerkiksi omaa huonetta, vaikka pientäkin. Itse ainakin omassa lapsuudessani arvostin.
Voisi olla äidin ja isän seksielämällekin pieni piristyksen paikka, oma makuuhuone nimittäin. Sen verran siitä ihmisarvosta siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksei perintökämppää voi myydä ja ostaa isomaa omaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksei perintökämppää voi myydä ja ostaa isomaa omaa?
on saanut hieman koota ajatuksiaan. Voihan olla, että itkun syynä joku muukin asia.
Ja toihan mua just riepoo kans että miehelle ei varmaan tullut mieleenkään että vaikka muuttaa lähiöön, ei sinne tarvitse jäädä. Hyvä pointti nimittäin: pannaan röttelö myyntikuntoon ja otetaan hatkat kunhan aika on kypsä!
Ja ennen kuin otetaan hatkat niin nautitaan siitä naapurin lastenhoitoavusta. Mut ei taida ukko ymmärtää ton päälle mitään. Katsotaan mikä ääni on kellossa kun on käyttänyt sen isäkuukautensa...
mies voi olettaa että teillä hyppää sukulaiset alvariinsa ja elätte siinä kunnes kuolema korjaa. Sano sille että se on väärässä.
Miehesi voi kokea pahojakin riittämättömyyden tunteita siitä, ettei pysty kunnolla elättämään kasvanutta perhettään. Lisäksi voi olla, että hänen pahin painajaisensa on muuttaminen lähiöön. Jos vapaa-aika on jo valmiiksi minimissä ja sosiaaliset kontaktit myös, ja ammattikin sellainen jossa täytyy verkostoitua ja pyöriä siellä, missä muutkin alan ihmiset (ettei jää kuvioista täysin ulkopuoliseksi), niin voin kuvitella kuinka ahdistavalta lähiöön muuttaminen tuntuu. Silloin menettäisi ne vähätkin mahdollisuudet lähteä hetkeksi rentoutumaan ja viettämään aikaa kavereiden kanssa. Lisäksi se voi merkitä ammatillista itsemurhaa, alasta riippuen. Jos ammatillisia paineita on paljon jo valmiiksi, on erittäin ymmärrettävää ettei mies halua ainakaan enempää hankaloittaa mahdollisuuksiaan pärjätä.
Jos vielä naapureina olisi sukulaisiasi, joiden kanssa mies ei ole löytänyt yhteistä säveltä, niin hulluksihan siinä tulisi: yhtäkkiä elämässä ei olisi enää yhtään mitään myönteistä. Kukaan ihminen ei jaksa sillä tavalla elää.
Jos olisin itse tuollaisessa tilanteessa, itkisin myös. Ihmettelen näitä joiden mielestä tuo ei ole syy eikä mikään itkemiseen.
Oletteko keskustelleet koskaan siitä, miten miehesi haluaisi asua? Entä miten sinä? Mikä olisi ratkaisu, josta te molemmat pitäisitte?
Teillähän on siinä mielessä hyvä tilanne, että voitte laittaa vuokralle sen perintökämpän, ja saatte siitä joka kuukausi rahaa omaan asumiseenne. Varmaan jokin sellainen vaihtoehto löytyy, joka on molemmille mieleinen ja jonka pystytte myös rahoittamaan. En ymmärrä, miksi valitat täällä sen sijaan, että keskustelisit asiasta miehesi kanssa.