mokasin treffeillä :(
menin sanomaan vanhingossa nuoruuden bilettämisestäni, mies ei selvästi tykännyt. Miksi olen idiootti? Olen ollut tosi villi, nykyään normaaali nainen. Menin lipsauttamaan extacyn käytöstä(hei haloo, 15v sitten!), kun mies kerta kysyi. Olisiko pitänyt valehdella? Tuntuu että kaikki on pilalla, ja onkin :( Nää oli tokat treffit, seksiä ei ole vielä ollut, koska mies selkeesti OLI tositarkoituksella liikkeellä. Mutta tuo tais olla liikaa. Kylläpä hävettää. Suudeltiinb kyllä lopuksi, mutta tuntui et mies ei enää halunnut mua, saastaista naista.
Kommentit (58)
niin ei ollut tarkoitettu. Miksi mies kyseli moisia?
Minkä ikäisiä te puolustelijat olette?
jos miehellä ei olisi edes pilvenpoltosta kokemusta, jopa Clintonilla on..:D
Minkä ikäisiä te puolustelijat olette?
ja akateeminen.
ja sen takia häntä pitäisi vielä vuosia myöhemmin karttaa kuin tautista? Eiköhän sen pitäis ratkaista, mitä ihminen on nyt. Ja tämä "puolustelija" on 36.
Huumeille ehdoton ei. Viinakset on ihan eri juttu.
Nuoruudessani polttanut muutaman kerran pilveä, kuten moni kaverinikin. Muutama kokeili myös muita huumeita. Kaikki olemme tänä päivänä korkeasti koulutettuja ja hyvissä töissä, suurin osa perheellisiä.
enkä ole eläissäni kokeillut mitään huumetta, en edes maria (itse asiassa en edes tupakkaa). Alkoholia olen sitten aikoinani juonut senkin edestä.
Jos ihminen ei ole kasvanut missään peräseinäjoella nuoruuttaan, niin häneltä luultavasti löytyy joku huumekokeilu.
Mun pitäs kertoo, että vaikken näytä nyt siltä tai vaikuta, niin mulla on maanis-depressio ja tarvin jokapäiväisen lääkityksen ja olen ollut kolmesti suljetulla. Että juu, enpä käy treffeillä. Huumekokeilu on vielä aika pientä.
että poltin nuorena kerran pilveä, ollessani Keski-Euroopassa au pairina. En oikein onnistunut siinä koska en ollut koskaan aiemmin edes tupakoinut, enkä koskaan ole juonut humalahakuisesti.
Treffikumppani säikähti ja lähti pois tapaamisesta siltä seisomalta. Sama mies on kuitenkin tullut itse useasti kaatokännissä vastaan kaupungilla, ilmeisesti jotkut ei siis oikeasti pidä alkoholia huumeena?
Olen siis todellakin aivan normaali työssäkäyvä AMK:n käynyt nainen. En käytä edes alkoholia nykyään, siis humalassa en ole koskaan, viiniä otan kuussa ehkä lasillisen. Miten sivistys määritellään?
Ehkä mies on liian hyvä minulle? Mikäli näin on, niin antaa olla. Ei ole maailman ainut kakslahkeinen :) Ainakin olin rehellinen, jos ei muuta. Olisi ollut helppoa sanoa: en ole koskaan kokeillut, mutta en valehtele.
Nuorena kokeilin ekstaasia, koska se oli hemmetin hauskaa! Olis kannattanut varmaan monen muunkin niin maailmankuva avartuisi hieman...t.ap
Olet aivan oikeassa, ei todellakaan ollut maailman ainoa kaksilahkeinen. Ja rehellisyys oli aivan ehdottomasti plussaa.
Mutta että maailmankuvaa avartamaan kemiallisesti, no, tuollaiset kommentit juuri paljastavat että esimerkiksi itse en voisi kanssasi seurustella. Enkä ihmettele, jos löytyy muitakin samalla lailla ajattelevia miehiä.
Ja olen vähää vaille kolmekymppinen, pääkaupunkiseudulla ikänsä asunut, korkeakoulutettu ja mielipiteiltään varsin arvoliberaali mies. Ei erityistä uskonnollista taustaa, ei raivoraitista perhettä, ei mitään. Silti inhoan tasan kaikkia huumeita enkä luota nykyisiin enkä entisiin käyttäjiin. Ja minunlaisiani on paljonkin.
Viiniä juon ja siideriäkin. Silti en sietäisi nurkissani miestä joka on joskus nuoruudessaankaan kokeillut huumeita. Se että kokeilee e-tä kertoo aika paljon luonteesta. Kaverina sietäisin, mutta en elämänkumppanina.
jos eräille ihmisille mainitsee huumeet niin nämä kyllä karttavat kuin ruttoa. silti viina heille maistuu.
yhtä myötämielisesti? Sanotte sitten heille, että juu ihan tavallista on kokeilla, ei se mitään haittaa...
En mä haluais puolisokseni tuollaista, hyväksynee varmaan saman lapsille mitä itselleenkin hyväksyy.
Jos ihminen ei ole kasvanut missään peräseinäjoella nuoruuttaan, niin häneltä luultavasti löytyy joku huumekokeilu.
Tai ehkä on sukupolvikysymys. Itse olen 70-luvulla syntynyt ja minun ystävistäni kukaan ei ole huumeita kokeillut. Ei niitä siihen aikaan tavallisten nuorten keskuudessa liikkunut. Ja olen elänyt nuoruuteni Tampereella.
t. akateeminen lähes raitis "tiukkapipo" joka ei menisi treffeille huumeita nuoruudessaan kokeilleen miehen kanssa
Huumeet ovat oikeasti punainen vaate suurelle osalle ihmisistä. Sinulle ilmeisesti eivät (ainakaan nuorena) olleet joten tässä tapauksessa arvosi eivät käyneet yhteen treffikamusi kanssa. Ihan hyvä, jos juttu loppui jo nyt, sillä todennäköisesti teillä olisi ollut toisillenne vähän liikaa muitakin luurankoja kaapissa.
Jos oma deittini kertoisi kokeilleensa extacya niin kyllä itsekin vakavasti harkitsisin tapailun lopettamista siihen paikkaan. Todennäköisesti lopettaisinkin. Sellaisiakin naisia on vielä nimittäin olemassa, jotka ovat aina olleet henkisesti tarpeeksi vahvoja vastustaakseen ryhmäpainetta ja bilehuumeita.
Oikeasti oli kyllä vähän huono idea lipsauttaa näin aikaisessa vaiheessa moinen tieto. Mutta toisaalta jos mies itse kysyi, niin silloin teit oikein kun olit heti rehellinen. Siitä sulle pisteet kotiin.
Nainenhan ei ole itse voinut haluta kokeilla tätä huumetta, vaan häntä "on painostettu". :D Olen itse kokeillut pilveä nuorena (ja vähän muutakin) ja nyk. olen akateeminen perheenäiti enkä oikeastaan edes juo koskaan, ehkä jouluna menee lasi punkkua. :)
Ei pahalla, mutta sinusta tulee mielikuva että vietin nuoruuden juoden kokista yksin huoneessa joystick käteen liimautuneena. :D
Jos ihminen ei ole kasvanut missään peräseinäjoella nuoruuttaan, niin häneltä luultavasti löytyy joku huumekokeilu.
Tai ehkä on sukupolvikysymys. Itse olen 70-luvulla syntynyt ja minun ystävistäni kukaan ei ole huumeita kokeillut. Ei niitä siihen aikaan tavallisten nuorten keskuudessa liikkunut. Ja olen elänyt nuoruuteni Tampereella.
t. akateeminen lähes raitis "tiukkapipo" joka ei menisi treffeille huumeita nuoruudessaan kokeilleen miehen kanssa
Tunnen kyllä varsin monta akateemista 70-luvulla syntynyttä henkilöä, jotka ovat kokeilleet tai käyttäneet joskus huumeita. Toki, jos harrastelit enemmänkin Popedan konsertteja niin varmaan vältyit tapaamasta näitä minun tuntemia ihmisiä. Tai ehkä et käynyt nuorena missään? :o
yhtä myötämielisesti? Sanotte sitten heille, että juu ihan tavallista on kokeilla, ei se mitään haittaa...
En mä haluais puolisokseni tuollaista, hyväksynee varmaan saman lapsille mitä itselleenkin hyväksyy.
ajatele nyt mitä miehesi miettii yhteisestä tulevaisuudestanne. pian sinä olet piikittämässä hasista suoneen yhdessä lasten kanssa eikä kukaan voi katsoa tällaista mahdollisuutta läpi sormien.
Nainenhan ei ole itse voinut haluta kokeilla tätä huumetta, vaan häntä "on painostettu". :D Olen itse kokeillut pilveä nuorena (ja vähän muutakin) ja nyk. olen akateeminen perheenäiti enkä oikeastaan edes juo koskaan, ehkä jouluna menee lasi punkkua. :)
Ei pahalla, mutta sinusta tulee mielikuva että vietin nuoruuden juoden kokista yksin huoneessa joystick käteen liimautuneena. :D
Ei, en viettänyt nuoruuttani yksin pimeässä huoneessa onanoiden.
Sen sijaan sain teininä useinkin katsella ikäisteni överiksi vedettyä päihteidenkäyttöä: laajennetussa tuttavapiirissäni tehtiin 90-luvulla kolme itsemurhaa päihteiden (alkoholi + muuta) vaikutuksen alaisena, useita ihmisiä pahoinpideltiin ja koomabileet olivat yleisiä. Tiedän ainakin yhden tuolloisista iloisista veikoista myöhemmin siirtyneen diilauspuolelle ja myyneen mm. yläasteikäisille lakkaa. Nyttemmin tämäkin henkilö on kuollut.
Minä inhoan huumeita enkä luota niitä kokeilleisiin koskaan. Oman kokemukseni mukaan aineisiin liittyy usein todella ikäviä lieveilmiöitä. Siksi antaisin ekstaasia nuoruuden bileissä käyttäneelle kyllä pakit.
Sivumennen sanoen, nyky-Suomessa on huumekeskustelu mennyt aika päin peetä. Tuntuu, että on olemassa vain kaksi leiriä, fanaattiset porttiteoriaan uskovat vastustajat ja yhtä fanaattiset (kannabiksen) puolustajat. Nuorten aikuisten keskuudessa mielipidehegemonia on puolustajilla, minkä johdosta minunkin tässä nyt esittämäni mielipiteet näyttäytyvät hyvin epäseksikkäinä.
Jos ihminen ei ole kasvanut missään peräseinäjoella nuoruuttaan, niin häneltä luultavasti löytyy joku huumekokeilu.
Tai ehkä on sukupolvikysymys. Itse olen 70-luvulla syntynyt ja minun ystävistäni kukaan ei ole huumeita kokeillut. Ei niitä siihen aikaan tavallisten nuorten keskuudessa liikkunut. Ja olen elänyt nuoruuteni Tampereella.
t. akateeminen lähes raitis "tiukkapipo" joka ei menisi treffeille huumeita nuoruudessaan kokeilleen miehen kanssa
Tunnen kyllä varsin monta akateemista 70-luvulla syntynyttä henkilöä, jotka ovat kokeilleet tai käyttäneet joskus huumeita. Toki, jos harrastelit enemmänkin Popedan konsertteja niin varmaan vältyit tapaamasta näitä minun tuntemia ihmisiä. Tai ehkä et käynyt nuorena missään? :o
Harrastin enemmän klassisen musiikin konsertteja, mutta kävin kyllä ihan normisti muiden mukana diskoissa, kotibileissä ym. Niissä piireissä ei liikkunut huumeita tai niiden käyttäjiä/kokeilijoita. Mieskin tuosta vierestä huikkaa, ettei hänenkään kavereistaan kukaan kokeillut huumeita. Huumeiden käyttäjiä kyllä tietää, mutta ne onkin sitä nykyistä luuserisakkia tai jo haudassa.
Tällä kaikella halusin vain tuoda esiin sen, että huumekokeilut eivät ole mikään itsestään selvä nuoruuden vaihe, ainakaan meillä 30+ ikäisillä.
niin ei ollut tarkoitettu. Miksi mies kyseli moisia?