Kuinka äänekäs synnyttäjä olit?

avautumisvaiheessa. Ponnistusvaiheessa huusin mm. että "mä halkean" ja "mä kuolen". Kätilöt siinä sitten vakuuttelivat, että ei niin käy. Tosin imukuppiinhan se synnytys päättyi, että tiukkaa teki. Kun lasta toden teolla vedettiin ulos ja ponnistelin niin olin aika hiljaa, keskityin vaan ponnistamiseen.



Toisen lapsen synnytys meni pelkällä ilokaasulla (ekassa siis epiduraali) ja silloin kyllä olin äänekkäämpi. Kiroilin kun anestesialääkäri ei tullut paikalle (epiduraali oli tilattu, mutta en ehdinyt sitten sitä saada kun lääkäri kuhnaili) ja huusin kyllä vaikka mitä ponnitusvaiheen aikana. Koko ajan hoin, että "kuinka kauan vielä, meneekö tunti vai pidempään jne" ja huusin perkelettä sun muuta. Kätilöt totesivat, että huuda vaan, kunhan sitten keskityt ponnistamiseen. Ja keskityinhän minä, nopeasti meni se synnytys.

enkä huutanut. Jotain huokailuja päästin.



Mies ei ollut mukana.

Itse sanoisin olleeni melko rauhallinen. En huutanut tai kiroillut.. miehelle taisin tokaista jotain että "Ota nyt siitä jalasta kiinni" :D puolikas "vittu" pääsi supistusten aikana..

oli kuulunut viereiseen synnytyssaliin, huonekaverin lapsivuodeosastolla kertoi kuulleensa että huusin.

Miestä en synnytyskokemustani pilaamaan huolinut, synnytin yksin, vain kätilö oli seurassani.

2. kerralla pääsi karjaisukin

kätilöllä hauskaa..ja miehelle huusin samalla kyllä helpotti..

en halunnut miestä synnytykseen eikä mies itsekään hinkunut mukaan (meinasi että olisi varmaan pyörtynyt tai oksentanut).



Itse keskityin siihen etten mitenkään ääntelisi ja onnistuinkin synnyttämään ilman muuta ääntelyä kuin hengitysähinää. Uskon että tämä auttoi minua hyvin hallitsemaan kipua kun oli muuta keskityttävää kuin itse kipu, se että en missään nimessä saa osoittaa heikkoutta ja huutaa. Yksi syy tähän oli se, että ekassa synnytyksessä minulla oli kätilö joka suhtautui erittäin kriittisesti aikeisiini synnyttää ilman kivunlievitystä. Koko ajan hössötti siitä että vielä ehtii ottaa sitä tai tätä mutta pian ei enää pysty. Päätin että en näytä kipua sille lainkaan, ja aika hyvin onnistuinkin. Alapään kokoon kursiminen homman jälkeen kyllä sitten sattui niin paljon että silmissä pimeni.

kuin rakkauden syntyma uuteen aamuun. miten teilla siella?

kun mina en nahnyt niita kuvia viela.

Mutta toisella kerralla ihan päätin, että huutoa en pidättele yhtään, jos se tuntuu helpottavan oloa. Ekalla kertaa olin jotenkin ujompi sen huutamisen suhteen, etenkin kun oli kaveri tukena synnytyksessä (esikoisen isää en sinne olisi missään nimessä edes halunnut).



Mies (kuopuksen isä) tosin oli sitä mieltä, ettei se huutaminen ollut yhtään niin pahaa, kuin mitä oli etukäteen kuvitellut voivan olla :). Tuntui tuo huutaminen ihan auttavan siinä ponnistamisessa.

Ennen epiduraalia uikutin ja valitin, tuskin kovin kovaäänisesti. Epiduraalin ajoitus meni nappiin eikä ponnistaminen tuntunut oikein missään, eipä tullut huudeltua.

Aika hiljaista oli :)

Itse en edes ehtinyt ottaa mitään lievityksiä vaikka ennen synnytystä uhosin että otan kaiken mitä irti vaan lähtee kun synnärille pääsen.. no.. en ehtinyt vaikka eka synnytys oli kyseessä ja neuvolassa aina toitotettiin että eka synnytys yleensä kestää sen 10h.. hmph.. Mutta toisaalta olen myös onnellinen että en ehtinyt ottaa mitään.. Mua pelottaa piikit :D

enkä kertaakaan ole huutanut tai karjunut, korkeintaan ähissyt ja puhissut ponnistusvaiheessa.

kuopuksen synnytyksessäkään en saanut kuin ilokaasua. Minua otti päähän, kun viereisessä salissa joku muija kiljui ja karjui. Oli ärsyttävää kuunneltavaa vaikka synnytin itsekin.

Tuohon toiseen ketjuun kirjoitinkin, että esikoisen synnytyksessä huokaisin kerran "vittu", kun ponnistukset eivät tuottaneet tulosta.



Kuopuksen synnytyksessä jälkikäteen vähän harmittelinkin hiljaisuuttani. Viereisessä huoneessa pidettiin synnytysvalmennusta, ja olisin voinut saattaa valmennettavat oikeaan tunnelmaan huutamalla ja kiroilemalla :)

jokusen kerran "ai saatana" päästä supistuksen aikana, mutta lähinnä itsekseni puhisin. yritin vain keskittyä hengittämiseen, ja kyllä uloshengittäessä samalla pidin matalaa ääntä, jonka oli tarkoitus rentouttaa. ärsytti ihan kamalasti, kun molemmilla puolilla viereisissä huoneissa oli ihan kamala huuto. varsinkin kun toinen huusi siinä vaiheessa, kun menin synnytyshuoneeseen kalvojenpuhkaisuun, enkä ollut vielä yhtään supistusta tuntenut. siinä sitten ajattelin, että ai tuollaistako se sitten oikeasti on.. :)

huusin, karjuin, kiljuin, itkin.. Nämä siis avautumisvaiheessa enne kohdunkaulanpuudutusta. Avautuminen oli nopea ja sattu ihan törkeästi. Huusin myös ponnistaessa ja meinasin pyörtyä sen jälkeen. Olin siis oikea unelmasynnyttäjä:D



Ai niin ja ilokaasusta tuli niin huono olo, että en suostunu ottamaan sitä enempää vaan olin kiepsahtaa sängyltä lattialle. Voi jeesus nyt kun ajattelee:D