Muka-paniikkihäiriö - oletteko törmänneet tähän ilmiöön?

että AP:lla tuntuu olevan ongelmia sosiaalisissa tilanteissa, haluaisin huomauttaa että näitä pakenijoita on oikeasti olemassa.



Itselläni oli yksi ystävä jonka piti olla jatkuvasti tilanteen herra ja huomion keskipiste. Monta vuotta hän toimi niin että keksi yllättävää menoa kun ei tehtykään hänen juttuaan, tai yksinkertaisesti tehtävä juttu oli toisen ehdottama eikä hänellä ollut omia ideoita. Aina yhtäkkiä muistui jotain ja pitikin lähteä.



Myöhemmin hän keksi migreenin. Se oli niin tehokas poistumiskeino ettei kukaan voinut sanoa mitään. Se oli myös hyvä syy lopettaa kaikki tekeminen siihen ja kääntää huomio itseen.



Jossain vaiheessa hän keksi paniikkihäiriön jolloin migreenikohtaukset jostain syystä loppuivat. Tällä tavoin sai koko porukan huomion itselleen, kaikki tekeminen piti lopettaa, paniikin aiheuttaneesta puheenaiheesta ei saanut enää keskustella jne. Joskus hän keskeytti puheeni sanomalla "eiiii tunnen miten paniikki alkaa tulla! Älä puhu kun tää liittyy siihen ja siihen...", enkä ollut tyyliin tehnyt muuta kuin puhunut yhdestä lempibändistäni (joka on sen verran tuntematon ettei hänellä ollut siitä haisuakaan).



Tyyppi ei muutenkaan ollut ihan sitä mitä esitti ja koska aloimme olla jo aikuisia olen jättänyt hänen seuransa sittemmin sikseen.

Toinen paniikkikaveri on sellainen, että harrastaa tosi tökeröitä poistumisia jos minulle tai läheiselleni on tapahtunut jotain tosi ikävää ja kerron siitä. Puhuin hänen kanssaan esimerkiksi puhelimessa kun rakas mummini oli hyvin sairaana ja olin ahdistunut. Mielestäni nämä ovat sellaisia asioita joita haluan jakaa ystävän kanssa jos olemme puheissa. Juttuni meni jossain vaiheessa sitten kuoleman ja ikuisuuden pohtimiseen. Hän vain siihen yhtäkkiä, että "sori mun pitää nyt lopettaa, hei". Sama juttu kun tilitin hänelle avioeroani. Hän hävisi linjalta muutamassa sekunnissa ja minä jäin tuijottamaan luuria hölmistyneenä.



Miksei tämä kaverini voinut vain sanoa, että anteeksi, mutta hän ei pysty kuuntelemaan tai puhumaan näin raskaista aiheista, sopiiko että puhutaan jostain muusta. Sen sijaan vain äkillinen puhelun katkaisu ja selitykset jostain "paniikkihäiriöstä".



Tähän paniikkihäiriöön ei tälläkään henkilöllä ole tietääkseni mitään lääkitystä, ei myöskään "migreeniin", jota myös mainitsi potevansa.



ap

mun äiti oli tässä mestari kun olin lapsi-

hän PYÖRTYI paetakseen ahdistavasta tilanteesta esim. riitoja yms.



Hyvin tehokjas myös kasvatuskeinona, veljeni täysin läheisriippuvainen.



Sain välit poikki ja hakeuduin terapiaan, mun onni oli myös mummon luona asuminen ad. 7v.



Että provoa turha huutaa- ennemmin kysyisin kalahtiko kalikka??

sukulaistani.

Omasta mielestään hyvinkin fiksu, on opiskellut ja haluaa aina ottaa kantaa ja joka asiaan on joku näkemys.

Keskustelu hänen kanssaan ei koskaan voi olla kevyttä ja mukavaa, sillä aina pitää puhua asiaa. Asiasta keskusteltu johtaa siihen, että keskustestusta tulee hyvin raskas kun joudut itse koko ajan puolustamaan itseäsi ja omaa näkökulmaa. On kuin olisit jatkuvasti poliittiisessa väittelyssä.

sillä aika harva edes tietää sairaudesta, enkä pakene tilanteista. En koe mitään tarvetta mainostaa asiaa, sillä tätä ei ymmärretä kuitenkaan.



Mutta kuulostaa oikeasti kauhealta, että ap hiillostaa jossain kahvilla käydessä niin paljon että on pakko lähteä pois. Tuosta syystä tuo kuulostaa ihan uskomattomalta, etenkin jos noita pakenijoita on useita.

jokainen paniikkikohtaus on erilainen eri ihmisillä-.



jos on tukala tilanne tai taustalla stressiä, se ilmenee juuri tuolla lailla.



jos sulla on paniikkikohtaus tullut normaaleissa tilanteissa(kerropa millaisissa?) niin sen on laukaissut ihan muu kuin sen hetkinen tilanne.



Itsekin voin olla normaalitilanteessa, mutta kohtaus tulee yllättäen.



tapana lähteä lipettiin kuulostaa aika hölmöltä..

Tunnen ihmisiä joiden seurassa minua alkaa aina ahdistamaan. Kanssakäyminen näiden tapausten kanssa on lähes yksinomaan väittelyitä, ahdistavia kysymyksiä, riitoja... Heidän kanssaan ei missään nimessä saa olla eri mieltä, ei samaa mieltä, eikä saa sanoa omaa mielipiteitään. Ja kaikkia näitä tietty tiukataan agressiiviseen sävyyn. Aina kaikki asiat pitää "selvittää". Mikä voi olla niin epäselvää, en voi tietää.

Kyllä ne nimenomaa iskevät ahdistavassa tilanteessa, esim. kaupan kassajonossa, jonkun tivatessa vastausta, äkillisistä kovista äänistä tms.



Pakeneminen ei enää kuulu noiden tilanteiden hallintaan (tosin poistun paikalta heti kun voin, edelleen), mutten kyllä lähtisi kanssasi kovin montaa kertaa kahville, jos keskustelu kanssasi kohtauksiin johtaa. Omasta paniikkihäiriöstä taiteilen hitaasti eroon pakottautumalla tilanteisiin, jotka jo ennalta tiedän ahdistaviksi, mutta joiden samaan aikaan tiedän olevan turvallisia ja hallinnassa.



Sitä sitten on mahdotonta sanoa, että teeskentelevätkö nämä tuttavasi ja ihan oikeasti vaan lopettavat kiperät keskustelut kanssasi noin. Siinä tapauksessa tuttaviesi lisäksi peiliin pitäisi vilkaista myös sinun.

jos ei siitä kärsi? Katsopa nyt peiliin ja mieti, mitä sinä olet aiheuttanut tai aiheutat läheisellesi. Onko sinulla tapana väitellä kavereidesi kanssa tai laittaa heidät tukaliin tilanteisiin. Ei ihme, että alkaa ahdistaa. Ei normaalisa ystävyysuhteissa sellaista harrasteta.

mitä tarkoittaa "haastava tilanne, väittely tai tiukka paikka"?



Jos sanot, että jopa muutama ihminen on tehnyt sinulle tuollaisen katoamistempun, herää kysymys, millaiset ovat sinun sosiaaliset taitosi.



Paniikkihäiriö on ihan todellinen sairaus, jota en soisi kenenkään sairastavan.

Minulla ei ole paniikkihäiriötä, mutta eräitä tiukkapipoisia tuttuja kyllä välttelen ihan niin paljon kuin vain kohteliaasti voin. Valitettavasti kokonaan ei ole mahdollista välejä katkaista.

Jos sanot, että jopa muutama ihminen on tehnyt sinulle tuollaisen katoamistempun, herää kysymys, millaiset ovat sinun sosiaaliset taitosi.

Kenessäköhän se vika on ap!! :O

Ai ihan useampi ihminen poistunut paikalta kesken jutteluiden? No mistähän sä mahdat niille ystävilles jutella jos noin alkaa ahdistaa.. Itselläni ainakin nimenomaan kahvittelu muiden seurassa on vaikeaa (oli tilanne miten mukava tahansa) ettei johtuisi kahvikuppineuroosista tms?

Voisin kyllä itsekin kuvitella poistuvani paikalta jos keskustelun aihe on epämiellyttävä, mutta varoitan ensin. Tai sitten huokailen ja myötäilen hullua. Ihmisillä kun on oma tahto johon sisältyy mm. haluttomuus keskustella epämiellyttävistä asioista ihan jo määritelmän perusteella. Ihmiset juttelevat vaikeista asioista silloin kun se heille sopii, ei silloin kun sinulle sopii.

voi olla ihan yksinkertaisesti hermostuneisuutta ja turhautuneisuutta, ajatuksia siitä että "Vittu mulla on parempaakin tekemistä kuin kärsiä täällä".

kertomaan lisää, miksi luulet kenenkään valehtelevan sairaudestaan?



herää kyllä kysymys mullakin millainen ystävä oikein olet, moisella vähättelylläsi...

minusta on vastenmielistä se jos ihminen ei ole rehellinen. Arvostaisin sellaista että ihminen sanoisi että hänestä tämä keskustelu ei tunnu kivalta, puhutaanko jostain muusta, tai että asiasta on vaikea puhua. Sen sijaan vain häivytään paikalta ja puhutaan jostain epämääräsiestä paniikkihäiriöstä.



Tosiasiassa kyse on ehkä pikemmin vastuunpakoilusta tai luonteenpiirteestä jossa ei pystytä kohtaamaan tilanteita joissa joutuisi ottamaan vastuun omista sanomisista tai tekemisistä, esimerkiksi.



Joo, olen vähän ollut kyllä harmissani siitä että parin ihmisen kohdalla tämä pakeneminen on tosiaan tullut tilanteissa jossa puheenaihe on kääntynyt jotenkin vaikeaksi (ilmeisesti) heidän kannaltaan. Yhdellä miehellä, kaverini puolisolla, tapahtui niin että juteltiin ihmissuhteista, ja sanoin siinä kuulleeni että hänellä on toinen nainen ollut jo monta vuotta. okei, aihe oli hankala. Mutta otin tämän esille koska minua vaivasi ettei tämä mies ollut ystävälleni (puolisonsa) kertonut mitään. Mies sitten vain kesken sinänsä rauhallisen juttutuokion yhtäkkiä nousi paikalta, ryysti kahvinsa hätäisesti loppuun ja sanoi että hänen täytyy nyt mennä. Myöhemmin olen kuullut hänen selittävän miten hänellä on paniikkihäiriö.



ap

Keskity omiin ongelmiisi (usko minua ap, sinulla on monta!)äläkä kyylää toisten parisuhteita. Ystäväsi eivät tarvitse sinua tunkemaan nokkaasi joka asiaan, ei heitä tarvitse auttaa ja puolustaa pahoilta miehiltä. Selvittele vain itse omat miesasiasi ja anna toisten opetella selviämään itsenäisesti ;)

aika hyvä provo. Itsekin olin tuosta ensimmäisestä viestistä ihan tosissani, että eijjumamikäurpo, nyt vasta tajusin :D

Yhdellä miehellä, kaverini puolisolla, tapahtui niin että juteltiin ihmissuhteista, ja sanoin siinä kuulleeni että hänellä on toinen nainen ollut jo monta vuotta. okei, aihe oli hankala. Mutta otin tämän esille koska minua vaivasi ettei tämä mies ollut ystävälleni (puolisonsa) kertonut mitään. Mies sitten vain kesken sinänsä rauhallisen juttutuokion yhtäkkiä nousi paikalta, ryysti kahvinsa hätäisesti loppuun ja sanoi että hänen täytyy nyt mennä. Myöhemmin olen kuullut hänen selittävän miten hänellä on paniikkihäiriö. ap

etkä mikään ystävä. Et ole ehkä parasta seuraa, jos tapanasi on ottaa jatkuvasti esille asioita, joista muut eivät halua puhua.