Nykynuorilla harhoja omista kyvyistään

että kautta aikain nuoret ovat haaveilleet samalla tavoin ja samoilla kyvyillä (en jaksanut lukea tuota blogia). Nykyään vaan blogit asettaa nämä asiat luupin alle. Silloin ennen nuoret ja muutkin ihmiset kirjoitteli pöytälaatikkoon eikä kenenkään taidot olleet samalla tavalla esillä muille kuin nykyään.

Olen varma, että kaikki taiteilijanalut haluavat elätellä sitä mielikuvaa, että ovat "erityisen lahjakkaita". Jotkut sitten ohjautuvat sellaiselle tielle, että voivat kehittää kykyjään, monille jää varmasti ainakin kiva harrastus.

Komppaan osittain kakkosta.



Mutta toisaalta työssäni törmään jatkuvasti ja vuosi vuodelta enemmän ja enemmän sellaisiin nuoriin, jotka oikeasti kuvittelevat olevansa lahjakkaita ja haluavat vain taiteilijoiksi.



Taiteilijan ura on kuitenkin sellainen, jossa pitää olla valmis tekemään töitä ja paljon. On kehityttävä ja ennenkaikkea oltava kiinnostuneita oman osaamisen kehittämisestä.



Niin moni on just ton bloginuoren (sinänsä symppis) kaltaisia, että "tein tällaisen jutun eikä tälle tartte mitään enää tehdä, uskon että kohta kustantamo tähän tarttuu". Sitten se nöyryys löytyy, kun elämän realiteetit puskee päälle ja hylkykirjeitä alkaa tulla postiluukusta. Eikä siinä mitään.



Mutta siinä kohtaa se tekeminen vasta alkaa, sanon mä.

Parempi tollasia haaveita ku sellaisia 14-v-ja-elämme-kohta-ihanaa-vauvaperheen-arkea-haaveet....

ehkä nykyään korostetaan enemmän sitä, että kaikki ovat "ainutlaatuisia yksilöitä ja lahjakkuuksia", se on jotenkin ajassa.



Ennen vanhaan taiteilijuus käsitteistettiin vähän eri tavoin, eikä niin, että kaikki jotka jotain kirjoittavat, ovat heti "ainutlaatuisia superlahjakkuuksia". Nöyryys puuttuu, tai siis ainahan nuoret ovat olleet pöyhkeitä, mutta tässä ajassa ei ole "in" ponnistella ja tehdä töitä lahjakkaana ihmisenä.

2

satoja ihmisiä hakemassa laulukilpailuun, kuvitellen että nyt musta tulee maailmanluokan tähti ja saan mainetta ja kuuluisuutta kun vähän vetäisen jokun maailman tähden piisin.

tässä niitetään myös sitä satoa, mitä seuraa, kun etenkin tytöille alettiin puhua, että "Sinä osaat, luota vain itseesi", mikä tietysti oli sinänsä tervettä vastapainoa naisten huonolle itsetunnolle. Haluttiin omista tytöistä itsetunnoltaan terveempiä. MUTTA kun se meni helposti överiksi, eikä tyttö välttämättä siis edes osannut, hoettiin vaan että olet mahtava ja osaat kyllä. Ja yleensä tietotaitoa tärkeämmäksi on tullut VAIKUTELMA, että osaa. En yhtään ihmettele, jos nuorilla ei ole realistista käsitystä kyvyistään.

maailma on sellainen, että jokainen kakara ja nuori kehutaan maasta taivaaseen mahtavaksi, ihanaksi ja upeaksi, sitten kun nää leijailijat tömähtää maahan niin voi itku ja tiraus.



Oikeesti, kyllä sille nuorelle voi myös sanoa, jos se on toivottoman surkea jossain ja ohjata se tekemään jotain muuta mitä osaa paremmin...

vaikka ei olisikaan erityislahjakkuus, jos on valmis tekemään töitä. Kirjoittamista voi opiskella, kuvataidetta voi opiskella, musiikkia voi opiskella - jotain lahjoja täytyy tietty olla pohjalla, mutta ei tarvitse olla jokin poikkeusyksilö.



Tuosta sinä osaat-hokemisesta on vaan jäänyt se toinen osa pois: sinät osaat, kunhat teet paljon töitä sen eteen.



Ja toisaalta tuo lahjakkuuden kuvitelma voi olla aika tärkeäkin puolustuskeino ihmisille, jos on esimerkiksi huonot kotiolosuhteet, koulussa kiusataan tmv. Voi edes kuvitella, että on itse parempi kuin muut.

Niin no, kyllä jokainen on mahtava, ihana ja upea.



Mutta on kuitenkin ihan eri asia vaikkapa alkuperäiseen viestiin liittyen ylittää kustannusyhtiön julkaisukynnys. Se vaatii pääsääntöisesti hitosti töitä. Suomi on sellainen pussinperä, että täällä ei tajuta kuinka lahjakkaita ihmisiä oikeasti maailmassa on. Täällä joku Kata Kärkkäinen on lahjakas taiteilija ja kirjailija. Tai Anja Snellman. Tai joku helvetin mielensäpahoitin-Tuomas Kyrö.



Ehkä toi nuori kirjoittaa läpällä noin surkean tasoista tekstiä tuonne blogiinsa? Muuten alkaa itkettää....



Ja kirjoittamalla ei elä, joku ammatti pitää ihmisellä olla....

vaikka ei olisikaan erityislahjakkuus, jos on valmis tekemään töitä. Kirjoittamista voi opiskella, kuvataidetta voi opiskella, musiikkia voi opiskella - jotain lahjoja täytyy tietty olla pohjalla, mutta ei tarvitse olla jokin poikkeusyksilö.

Tuosta sinä osaat-hokemisesta on vaan jäänyt se toinen osa pois: sinät osaat, kunhat teet paljon töitä sen eteen.

Ja toisaalta tuo lahjakkuuden kuvitelma voi olla aika tärkeäkin puolustuskeino ihmisille, jos on esimerkiksi huonot kotiolosuhteet, koulussa kiusataan tmv. Voi edes kuvitella, että on itse parempi kuin muut.

Juuri näin! Kukaan ei viitsi tehdä töitä minkään eteen, kun ollaan mukamas niin helvetin lahjakkaita.

Missä on nöyryys ja älykkyys?

sama kohtalo oli Juhani Aholla. Aikalaisten aikuisten mielestä kumpikaan ei ollut kaksinen kirjoittaja, mutta niinpä vain nykylapset joutuvat molempien tekstejä koulussa lukemaan.



Olen aikaa sitten oppinut, että täytettyäni 40 vuotta olen menettänyt otteen elämästä ja tukeudun liikaa menneeseen. En voi tietää, mitä huomenna tarvitaan ja mitä huomenna luetaan. Siksi uskon, että nuorilla on aivan erilaiset taidot ja mahdollisuudet kuin meillä oli heidän iässään. Ap:n tavoin jonkun latistaminen kertoo vain siitä, että ne omat mahdollisuudet menetettiin aikoja sitten.

vaikka ei olisikaan erityislahjakkuus, jos on valmis tekemään töitä. Kirjoittamista voi opiskella, kuvataidetta voi opiskella, musiikkia voi opiskella - jotain lahjoja täytyy tietty olla pohjalla, mutta ei tarvitse olla jokin poikkeusyksilö. Tuosta sinä osaat-hokemisesta on vaan jäänyt se toinen osa pois: sinät osaat, kunhat teet paljon töitä sen eteen. Ja toisaalta tuo lahjakkuuden kuvitelma voi olla aika tärkeäkin puolustuskeino ihmisille, jos on esimerkiksi huonot kotiolosuhteet, koulussa kiusataan tmv. Voi edes kuvitella, että on itse parempi kuin muut.

Juuri näin! Kukaan ei viitsi tehdä töitä minkään eteen, kun ollaan mukamas niin helvetin lahjakkaita. Missä on nöyryys ja älykkyys?

ne nöyrät kirjailijat on aikaa sitten unohdettu. Aleksis Kiven muistamme, mutta hän ei todellakaan ole nöyrä.

Nykyään maailma on sellainen, että jokainen kakara ja nuori kehutaan maasta taivaaseen mahtavaksi, ihanaksi ja upeaksi, sitten kun nää leijailijat tömähtää maahan niin voi itku ja tiraus.

Oikeesti, kyllä sille nuorelle voi myös sanoa, jos se on toivottoman surkea jossain ja ohjata se tekemään jotain muuta mitä osaa paremmin...

Pahinta, mitä tuosta seuraa on se, ettei kykene vastaanottamaan minkäänlaista kritiikkiä, etenkään sellaista, jota ollaan mielellään valmiita viljelemään muille. Jokainen pieninkin arvostelu tehdystä asiasta on henkilökohtainen loukkaus, joista täytyy "itkeä" vähintään Facebookissa katkeraan sävyyn.

Eihän tuolla ole edes peruskielioppi hallussa :(

luin idolsin osanottajien mielipiteitä tuomareista ja kommentit oli tyyliin, se on kiva, se antoi positiivista palautetta. Eli palaute tavallaan ulkoistetaan. Ne jotka kritisoi, on tyhmiä, kateellisia, ilkeitä, ne jotka kehuu, on kivoja jne. Eli kritiikkiä ei otetakaan arvokkaana palautteena ja mahdollisuutena kehittyä..



En sit tiiä, johtuuko se siitä, että lapsesta asti aletaan kehua ja kiittää ja se jää tavallaan "päälle" ja silloinkin kehutaan, kun olis kritiikin aika. Tulee mieleen myös ne vanhemmat, jotka on sitä mieltä, ettei opettaja tiedä lapsen todellista osaamisen tasoa ja moittivat opettajaa, että tämä arvioi lapsen aivan väärin. Ja lapsi saattaa kuitenkin viettää tunnit luokassa paiskomalla pyyhekumin paloja. Näin kärjistäen.



Toisaalta lapset saa nykyään niin paljon ihan vaan siksi, kun ovat olemassa. Sit kuvitellaan, että koko muukin maailma on valmis antamaan kaiken ilmaiseksi. Ja kuitenkin tiedetään, että esim huipputaiteilijat tekee valtavasti töitä onnistumisen eteen.

meillä kyllä on lapsille tullut selväksi ettei se moonwalk ihan jokaiselta ensi yrittämällä onnistu eikä preludit ja fuugatkaan välttämättä. Miten tyhmänä nuoria pidetään jos sanotaan etteivät he tajua omia kykyjään? Tuskinpa tuo bloggarikaan itseään ihan Aleksis Kiveksi kuvittelee.

tulee ihan oma nuoruus mieleen! Nimim. 38-vuotias tuleva nuori kirjailija.

tässä niitetään myös sitä satoa, mitä seuraa, kun etenkin tytöille alettiin puhua, että "Sinä osaat, luota vain itseesi", mikä tietysti oli sinänsä tervettä vastapainoa naisten huonolle itsetunnolle. Haluttiin omista tytöistä itsetunnoltaan terveempiä. MUTTA kun se meni helposti överiksi, eikä tyttö välttämättä siis edes osannut, hoettiin vaan että olet mahtava ja osaat kyllä. Ja yleensä tietotaitoa tärkeämmäksi on tullut VAIKUTELMA, että osaa. En yhtään ihmettele, jos nuorilla ei ole realistista käsitystä kyvyistään.

jota meilläkin käytetään on "pystyt mihin vaan jos vain yrität."

kun käy lueskelemassa "tyyliblogeja". Toivoisi todella, että näille naisille joku antaisi suoraa palautetta tasosta, taidoista ja mahiksista.

Ja moni aikuinen nainen kuvittelee olevansa tyyliguru kun käy lueskelemassa "tyyliblogeja". Toivoisi todella, että näille naisille joku antaisi suoraa palautetta tasosta, taidoista ja mahiksista.

Internet mahdollistaa sen, että kaikki kukat saavat kukkia. On upeaa, että ihmiset harrastavat ja että heillä on yltiöpositiivinen kuva itsestään (tämä on ihan mielenterveydellisestikin hyödyllistä), mutta sitten pitää olla valmis ottamaan vastaan kritiikkiä. Jyvät erottuvat akanoista: yleensä ne rajat tulevat vastaan siinä vaiheessa, kun mietitään, onko omasta osaamisesta ammatiksi ja elannoksi saakka.