Mitä tekisitte/olette tehneet, jos olette tavanneet puolisoehdokkaan, joka asuu kaukana?

Sittemmin muutettiin molemmille vieraaseen kaupunkiin yhdessä ja sillä tiellä ollaan. 12 vuotta oltu :)

vuoden verran :) Sitten mies muuttikin minun kotikaupunkiini ja nyt ollaan asuttu reilu vuosi omassa kodissa.. :)



Kyllähän sitä oli välillä epätoivon hetkiä kun ei toista nähnyt mutta hyvin tämä lopulta päättyi.

Puolitoista vuotta asuttiin eri maissa (molemmat ollaan kyllä suomalaisia). Hankin töitä Suomesta, miehellä hyvä duuni täällä, joten siksi tehtiin näin.



Minusta etäsuhteessa on paljon hyvääkin, arki ei ala niin nopeasti ja kaipaus mahanpohjassa ei ole pelkästään huono asia.

Kaks vuotta mies kulki vapaansa mun luona. Kun lopetin opiskelut muutin lasten kanssa miehen asuinpaikkakunnalle asumaan. Yhdessä nyt oltu jo 17 vuotta.

Mies asuu pienellä paikkakunnalla. Olen itse asunut aina Helsingissä. Koti on täällä. Miehellä taas on omat vakiintuneet kuvionsa.



ap

Mies asuu pienellä paikkakunnalla. Olen itse asunut aina Helsingissä. Koti on täällä. Miehellä taas on omat vakiintuneet kuvionsa. ap

Auts. Toi voi mennä reisille...

Suomalaiset pikkukaupungit on aika sisäänpäin lämpiäviä, ja niistä löytyy ne pakolliset Prismat ja Lindexit, ei juuri muuta.

Mites sun duunit?

Nro 4

Mies asuu pienellä paikkakunnalla. Olen itse asunut aina Helsingissä. Koti on täällä. Miehellä taas on omat vakiintuneet kuvionsa. ap

Auts. Toi voi mennä reisille...

Suomalaiset pikkukaupungit on aika sisäänpäin lämpiäviä, ja niistä löytyy ne pakolliset Prismat ja Lindexit, ei juuri muuta.

Mites sun duunit?

Nro 4

Tosin en niinkään liike-elämää, vaan sitä sisäänlämpiävyyttä. Enkä tuntisi sieltä ketään ja juuri nyt ei edes huvittaisi tutustua uusiin ihmisiin.

Oma työtilanteeni sallisi muuton paremmin. Toisaalta mies voisi ehkä saada siirrettyä hommansa Helsinkiin.

ap

minun luokseni. Sitä ennen hän yleensä matkusti vapaillaan luokseni, ja sitten ikävä yltyi ja hän muutti pysyvästi. Nyt olemme olleet aviossa parikymmentä vuotta.



Varmaankin sinun ja teidän molempien kannattaa selvittää nuo työkuviot kuntoon.

Mies asuu pienellä paikkakunnalla. Olen itse asunut aina Helsingissä. Koti on täällä. Miehellä taas on omat vakiintuneet kuvionsa. ap

Auts. Toi voi mennä reisille... Suomalaiset pikkukaupungit on aika sisäänpäin lämpiäviä, ja niistä löytyy ne pakolliset Prismat ja Lindexit, ei juuri muuta. Mites sun duunit? Nro 4

Tosin en niinkään liike-elämää, vaan sitä sisäänlämpiävyyttä. Enkä tuntisi sieltä ketään ja juuri nyt ei edes huvittaisi tutustua uusiin ihmisiin. Oma työtilanteeni sallisi muuton paremmin. Toisaalta mies voisi ehkä saada siirrettyä hommansa Helsinkiin. ap

Millaista arkea sä elät, siis duunin lisäksi? Vaikuttaisiko muutto positiivisesti vai negatiivisesti? Tarkoitan esim. sitä, että ahkerasti luonnossa liikkuva usein viihtyy paremmin pienemmällä paikkakunnalla. Toisaalta harrastusmahdollisuudet on pienellä paikkakunnalla aina rajoitetummat.

Noista sun miehen omista kuvioista, harrastaako hän jotakin? Vai kaveritko on kyseessä? Miten olette miehen kanssa puhuneet vapaa-ajan vietosta? Kuinka paljon molemmilla olisi omia menoja? Meinaan jos mies aikoo jatkaa omia harrastuksiaan ym. ja yhteistä vapaa-aikaa ei kuitenkaan tule enempää (vaan pelkkää arkea ja pyykinpesua), niin sitten muutossa ei taida olla pointtia.

Itse muutin miehen perässä 10 vuotta sitten, yhdessä ollaan edelleen, mutta kyllä etenkin alussa oli päiviä jolloin kaduin päätöstäni...

Nro 4

Mies asuu pienellä paikkakunnalla. Olen itse asunut aina Helsingissä. Koti on täällä. Miehellä taas on omat vakiintuneet kuvionsa. ap

Auts. Toi voi mennä reisille... Suomalaiset pikkukaupungit on aika sisäänpäin lämpiäviä, ja niistä löytyy ne pakolliset Prismat ja Lindexit, ei juuri muuta. Mites sun duunit? Nro 4

Tosin en niinkään liike-elämää, vaan sitä sisäänlämpiävyyttä. Enkä tuntisi sieltä ketään ja juuri nyt ei edes huvittaisi tutustua uusiin ihmisiin. Oma työtilanteeni sallisi muuton paremmin. Toisaalta mies voisi ehkä saada siirrettyä hommansa Helsinkiin. ap

Millaista arkea sä elät, siis duunin lisäksi? Vaikuttaisiko muutto positiivisesti vai negatiivisesti? Tarkoitan esim. sitä, että ahkerasti luonnossa liikkuva usein viihtyy paremmin pienemmällä paikkakunnalla. Toisaalta harrastusmahdollisuudet on pienellä paikkakunnalla aina rajoitetummat.

Noista sun miehen omista kuvioista, harrastaako hän jotakin? Vai kaveritko on kyseessä? Miten olette miehen kanssa puhuneet vapaa-ajan vietosta? Kuinka paljon molemmilla olisi omia menoja? Meinaan jos mies aikoo jatkaa omia harrastuksiaan ym. ja yhteistä vapaa-aikaa ei kuitenkaan tule enempää (vaan pelkkää arkea ja pyykinpesua), niin sitten muutossa ei taida olla pointtia.

Itse muutin miehen perässä 10 vuotta sitten, yhdessä ollaan edelleen, mutta kyllä etenkin alussa oli päiviä jolloin kaduin päätöstäni...

Nro 4

Omat harrastukseni taas eivät ole paikasta kiinni. Mutta minulle olisi jo Helsingin sisälläkin muuttaminen iso juttu, koska olen sisustanut kotini mieleisekseni ja minulla on paljon tilaa. Eli tässä on kyse muustakin kuin mahdollisesta paikkakunnan vaihtamisesta.

Jotkut pikkukaupungit ovat kivoja, kun niissä viettää kesällä pari päivää, mutta voiko niissä asua vuosia? Entä jos alkaa inhota koko paikkaa?

ap

Jotkut pikkukaupungit ovat kivoja, kun niissä viettää kesällä pari päivää, mutta voiko niissä asua vuosia? Entä jos alkaa inhota koko paikkaa? ap

Riippuu paikkakunnasta. Omalla kohdallani ei ole sattumankauppaa, että asun Helsingissä ;)

Toki matkustaminen on nykyisin helpompaa kuin ennen, joten lentokoneeseen, junaan tai autoon vain jos rupeaa ahdistamaan.

Mutta on ihan mahdollista inhota paikkaa, itse olen pikkukaupungissa kasvanut, ja käyn siellä n. kerran viidessä vuodessa. Se karu betoniarkkitehtuuri ... sitä en kaipaa.

Meillä minä muutin 800km koska miehen paikkakunnalla oli minun alan töitä enemmän ja miehen paikkakunta oli isompi, enemmän vuokra-asuntoja ja enemmän harratus yms toimintaa.



Minun paikkakunnalla ei olisi ollut miehelle töitä eikä (tulevalle) perheelle kunnon asuntoa.



Omistusasumista emme siinä vaiheessa harkinneet.



Nyt kun olemme olleeet 10v yhdessä, olemme asuneet 3 paikkakunnalla, 5 viimeistä vuotta samalla paikkakunnalla jossa olemme päätyneet perustamaan perheemme.

Eihän se tarkoita, että jos parisuhteen alussa muuttaa johonkin, että se on sitten seuraavat sata vuotta pysyvää.

Jotkut pikkukaupungit ovat kivoja, kun niissä viettää kesällä pari päivää, mutta voiko niissä asua vuosia? Entä jos alkaa inhota koko paikkaa? ap

Riippuu paikkakunnasta. Omalla kohdallani ei ole sattumankauppaa, että asun Helsingissä ;)

Toki matkustaminen on nykyisin helpompaa kuin ennen, joten lentokoneeseen, junaan tai autoon vain jos rupeaa ahdistamaan.

Mutta on ihan mahdollista inhota paikkaa, itse olen pikkukaupungissa kasvanut, ja käyn siellä n. kerran viidessä vuodessa. Se karu betoniarkkitehtuuri ... sitä en kaipaa.

Mutta täytyy nyt katsella. Onneksi mies haluaa nähdä vaivaa suhteen eteen.

ap

En tosin ollut sinne 10 vuodessa juurtunutkaan, kun minulla ei ollut varaa asua keskustassa. En oikein kestä sitä että nuppineulan ostamiseen kuluu kolme tuntia.



Minulla oli paljon kavereita ja mahtava työyhteisö ja rakastin työtäni, josta maksettiin hyvää palkkaa ja sekä aineettomat että aineelliset edut olivat erinomaiset. Nämä kaikki sitten lopulta jätin taakseni. Noista olen 10 vuodessa saavuttanut uudella paikkakunnalla vain yhden: nykyään rakastan työtäni täälläkin, kun olen vuosien mittaan ehtinyt kaivertaa itselleni sopivan toimenkuvan.



Sain kuitenkin jotakin muuta. Elämisen laatu on pienemmässä kaupungissa aivan toista kuin pääkaupunkiseudulla. Pystyn asumaan keskustassa isossa, kauniissa huoneistossa. Kaikkialle on kävelymatka. Asioiden hoitaminen on helppoa. Ja lisäksi sain perheen.



Muuttopäätös perustui yksinomaan siihen, että miehen lapset asuivat täällä eikä tiedossamme ollut, että heidän äitinsä olisi aikeissa vaihtaa asuinpaikkaa. Mies halusi elää mahdollisimman lähellä lapsiaan. Sekin vaikutti, että hänellä oli omaan maineeseensa perustuva yritys, jonka kanssa hän olisi joutunut aloittamaan Helsingissä uudestaan alusta.



Päätöksenteko kesti kuitenkin pitkään. Menimme naimisiin noin vuoden päästä ensitapaamisesta, mutta muutin tänne pysyvästi vasta noin kolmen vuoden kuluttua ensitapaamisestame.



Kotikaupunkini on niiden kolmen joukossa, joissa suomalaiset mieluiten haluaisivat asua.

Moi, olin jo 37v., kun tapasin keikkatyötä tehdessä miehen. Aluksi oltiin työkavereita pari vuotta, ajattelin vain, että "ihana tyyppi". Sitten tuntui, etten löydä miestä, vaikka ikä painaa ja haluan perheen.

Mies oli selvästi tosissani, mutta seurustelun alusta vielä emmin puoli vuotta, kun tuntui, että mies on ihan erilainen ja maaseututaajamasta. Itse olin pesunkestävä stadilainen uraohjus.



Kuinkas sitten kävikään? Nyt 4 vuotta tuosta, kun pyysin miestä kahville työpaikan kuppilaan: lapset 2v ja 1 v. Koira. Uusi omakotitalo järven rannalla pienen paikkakunnan taajamassa uudella okt-alueella, kivat naapurit, paljon akateemisia ihmisiä, jopa ulkomaalaisia, mielenkiintoisia tyyppejä. Helsinkiin 200 km, lähellä vireä noin 50 000 asukkaan kaupunki, jossa käyn töissä. Koulutukseni on alalle, jossa oin saada töitä lähes mistä vain (hammaslääkäri).



Olen viihtynyt erinomaisesti. Ja mikään ei estä palaamasta Hkiin joku päivä. Mutta nyt tuntuu hyvältä näin.



nimim. "ei elämää kehä III:n ulkopuolella"

tilanne, jossa mies asuu Usassa. Mun pitäisi harkita jossain vaiheessa muuttoa sinne, jos tämä on loppuelämän juttu. Siellä pitäisi aloittaa tyhjästä ilman sosiaalisia verkostoja ja töidenkin saaminen on epävarmaa. Mutta rakastan miestä ja olisin kyllä valmis yrittämään.

En tosin ollut sinne 10 vuodessa juurtunutkaan, kun minulla ei ollut varaa asua keskustassa. En oikein kestä sitä että nuppineulan ostamiseen kuluu kolme tuntia.

Minulla oli paljon kavereita ja mahtava työyhteisö ja rakastin työtäni, josta maksettiin hyvää palkkaa ja sekä aineettomat että aineelliset edut olivat erinomaiset. Nämä kaikki sitten lopulta jätin taakseni. Noista olen 10 vuodessa saavuttanut uudella paikkakunnalla vain yhden: nykyään rakastan työtäni täälläkin, kun olen vuosien mittaan ehtinyt kaivertaa itselleni sopivan toimenkuvan.

Sain kuitenkin jotakin muuta. Elämisen laatu on pienemmässä kaupungissa aivan toista kuin pääkaupunkiseudulla. Pystyn asumaan keskustassa isossa, kauniissa huoneistossa. Kaikkialle on kävelymatka. Asioiden hoitaminen on helppoa. Ja lisäksi sain perheen.

Muuttopäätös perustui yksinomaan siihen, että miehen lapset asuivat täällä eikä tiedossamme ollut, että heidän äitinsä olisi aikeissa vaihtaa asuinpaikkaa. Mies halusi elää mahdollisimman lähellä lapsiaan. Sekin vaikutti, että hänellä oli omaan maineeseensa perustuva yritys, jonka kanssa hän olisi joutunut aloittamaan Helsingissä uudestaan alusta.

Päätöksenteko kesti kuitenkin pitkään. Menimme naimisiin noin vuoden päästä ensitapaamisesta, mutta muutin tänne pysyvästi vasta noin kolmen vuoden kuluttua ensitapaamisestame.

Kotikaupunkini on niiden kolmen joukossa, joissa suomalaiset mieluiten haluaisivat asua.

Olitte siis naimisissa, mutta eri paikkakunnilla? Minun miesystäväni haluaisi melko nopeasti naimisiin, koska olemme jo aikuisia. Olen miettinyt, pystyisinkö säilyttämään kotini Helsingissä.

ap

tilanne, jossa mies asuu Usassa. Mun pitäisi harkita jossain vaiheessa muuttoa sinne, jos tämä on loppuelämän juttu. Siellä pitäisi aloittaa tyhjästä ilman sosiaalisia verkostoja ja töidenkin saaminen on epävarmaa. Mutta rakastan miestä ja olisin kyllä valmis yrittämään.

Ajatus suomalaisesta pikkukaupungista tuntuu vain niin tylsältä. Ei olisi tavallaan mitään uutta.

Helsingissä pidän siitä, että saa olla rauhassa. Ihmisten kanssa voi jutella, jos haluaa, mutta ei ole pakko. Mahdollisille tutuillekin, joihin törmää, voi halutessaan sanoa, että on kova kiire ja jatkaa matkaansa. Kukaan ei ihmettele tai paheksu.

ap

minä säilytin velkaisen yksiöni Rööperissä. Nyt se on vuokralla, mutta jouluna olen siellä vähintään viikon, kesällä koko perhe pari viikkoa. Myös helsinkiläisyyteni olen säilyttänyt, olen kirjoilla siellä ja lapset kävin synnyttämässä Naistenklinikalla, jotta heistä tulee stadilaisia;)



On olemassa vireitä ja vähemmän vireitä paikkakuntia. Pienilläkin paikkakunnilla on usein yllättävän paljon muualta tulleita. Itse olen asunut ulkomailla useampaan otteeseen, seurustellut ulkom miehen kanssa vakavasti ym.

Nyt kun asuu täällä "maalla", on enemmän varaa matkustaakin. Ja elintaso ihan eri. Mielenrauha. Työprojektitkin sujuu ihan eri tavalla hyvin, kun on levännyt.



Minäkin istun sydämeni kyllyydestä kahviloissa, kävelen meren rannalla, käyn elokuvissa ja klubeilla..Lapsille ostan urbaaneja vaatteita, eikä mitään Reimatechiä.. kun tulen Hkiin. Äitiyslomalla onneksi pääsi vaikka kerran viikossa junalla, jos halusin, keskimäärin tulen kerran kuussa, mutta sitten olen pitkän viikonlopun.



Älä hylkää hyvää miestä tuon perusteella. Mutta mieheltä pitää odottaa joustoa jollakin tavoin, esim sitten se kesämökki Stadissa, kuten meillä.

Tsemppiä! Siitä voi tulla hauskaakin

minä säilytin velkaisen yksiöni Rööperissä. Nyt se on vuokralla, mutta jouluna olen siellä vähintään viikon, kesällä koko perhe pari viikkoa. Myös helsinkiläisyyteni olen säilyttänyt, olen kirjoilla siellä ja lapset kävin synnyttämässä Naistenklinikalla, jotta heistä tulee stadilaisia;)

On olemassa vireitä ja vähemmän vireitä paikkakuntia. Pienilläkin paikkakunnilla on usein yllättävän paljon muualta tulleita. Itse olen asunut ulkomailla useampaan otteeseen, seurustellut ulkom miehen kanssa vakavasti ym.

Nyt kun asuu täällä "maalla", on enemmän varaa matkustaakin. Ja elintaso ihan eri. Mielenrauha. Työprojektitkin sujuu ihan eri tavalla hyvin, kun on levännyt.

Minäkin istun sydämeni kyllyydestä kahviloissa, kävelen meren rannalla, käyn elokuvissa ja klubeilla..Lapsille ostan urbaaneja vaatteita, eikä mitään Reimatechiä.. kun tulen Hkiin. Äitiyslomalla onneksi pääsi vaikka kerran viikossa junalla, jos halusin, keskimäärin tulen kerran kuussa, mutta sitten olen pitkän viikonlopun.

Älä hylkää hyvää miestä tuon perusteella. Mutta mieheltä pitää odottaa joustoa jollakin tavoin, esim sitten se kesämökki Stadissa, kuten meillä.

Tsemppiä! Siitä voi tulla hauskaakin

Jos en olisi kerran kokeillut etäsuhdetta, olisin ehkä optimistisempi. Olin silloin jatkuvasti väsynyt, koska piti koko ajan olla siirtymässä ja yhteiset ajat oli käytettävä niin tarkkaan. Lopulta suhde kaatuikin siihen, että väsähdin ja aloin käyttäytyä lapsellisesti. Mieskään ei ollut aina niin aikuismaisen kypsä tekemisissään.

Yksi asia, mikä arveluttaa, on etäisyys lentoasemille. Olen tottunut siihen, että voin aamulla päättää lähteä jonnekin kauemmas ja sitten vain hyppään lentokoneeseen. Tavaraahan saa tilattua netistäkin, mutta itseään on vaikeampi siirtää jostain pikkukaupungista Keski-Eurooppaan. Onneksi mies kuitenkin ymmärtää, että pompin sinne tänne ja on itsekin innokas matkustamaan.

ap