Miksi korkeasti koulutettujen kaupunkilaisäitien keskuudessa on IN olla huono äiti?
Imettäminen on perCstä ja liian sitovaa, lopetetaan kahden viikon jälkeen. Hoitoon viedään yhdeksänkuisena koska ammattitaidon ylläpito ja "tää on niinq naisten oikeuksista kyse ja mä oon feministi!", juostaan ihan alusta asti ties missä riennoissa ja kulttuurikekkereillä ilman lasta (taas ne naisen oikeudet) ja pidetään blogin tai jonkun muun some-väylän kautta huolta siitä, että kaikki tietävät miten PASKAA tämä vauva-aika on ja miten kovasti äiti kaipaisi jotain ÄLYKÄSTÄ ja ARVOLLE SOPIVAA tekemistä.
Kommentit (47)
Jotenkin on tosi in kaivaa kaikesta ne huonoimmat puolet esiin ja länkyttää sitten niistä. Kaiken huipuksi ihmiset pitää sitä jotenkin tosi hienona. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka toi Project mama-blogisti, jonka koko blogin idea on länkyttää siitä miten paskaa kaikki on. Silti typeryyden huippuna tyyppi teki toisenkin lapsen, jotta saisi taas alusta asti valittaa siitä miten hirveää vauva-aika on, miten kamalia lapset ovat, miten tisseistäkin tulee maitoa ja yhyy-yhyy. Ja kaikki ovat ihastuksissaan ja tarjotaan kustannussopimuksia ja kolumnipaikkoja noin ala-arvoisille jutuille koska on muka jotenkin omintakeista sanoa miten paskaa kaikki on ja miten sen sanominen vapauttaa kaikki äidit...
En tajua miksei voi panna lapsia heti adoptioon tai piuhoja poikki jos on niin saakelin kamalaa se että saa lapsia. Ihan kuin se lasten vika olisi että äiti on toiminta- ja empatiakyvytön. Kaikesta pitäisi aina päästä mahdollisimman helpolla. Ei niitä lapsia ole pakko tehdä.
En nyt tarkoita etteikö lasten kanssa olisi joskus rankkaa, mikä tahansa elämä on joskus rankkaa, mutta mikäs oletus se muka on että kaiken olisi aina sujuttava ihan superhienosti? Kyllä se on asenteesta kiinni onko vanhemmuus paskaa vai ei. Mutta kirjasopimusta aiheesta en ymmärrä, tuollaiset valittajat voisi vaieta kuoliaaksi. Enemmän maailmaan tarvitaan ihmisiä jotka rohkaisevat positiiviseen ja luovaan arkeen ja siihen että lapsille kerrotaan koko ajan kuinka he ovat tärkeitä ja heistä välitetään.
se varmaan myös häviää?
Jos joku asia on kurja, se on kurja vaikkei sitä ääneen sanottaisikaan. Jos jonkun mielestä lastenhoito on kurjaa, miksei sitä saisi sanoa?
Miksi heitä edes pitäisi kouluttaa, kun he kuitenkaan eivät mitään hyödyllistä tee vaan tekevät lapsia, joille annetaan nimeksi Kuutti, Kanerva ja Lumia-Vellamo, jäävät kotiin näpertelemään vanhan näköisiä taulunkehyksiä ja sönköttämään "ekologisista valinnoista" ja "oikeista arvoista"?
Nyt on asijan tuntia äänessä! Kerro ihmeessä lisää.
ollut yhteiskunnan pyörittämistä? :D Siinä ei lisäänny hyvinvointi kuin Sinooperin omistajalla.
Miksi heitä edes pitäisi kouluttaa, kun he kuitenkaan eivät mitään hyödyllistä tee vaan tekevät lapsia, joille annetaan nimeksi Kuutti, Kanerva ja Lumia-Vellamo, jäävät kotiin näpertelemään vanhan näköisiä taulunkehyksiä ja sönköttämään "ekologisista valinnoista" ja "oikeista arvoista"?
No kun jonkun täytyy pyörittää tätä yhteiskuntaa sittenkin, kun kovien arvojen nimiin vannoneiden "vanhempien" lapset ovat nuorisovankilan kautta päätyneet aikuisten vastaavaan...
Sillä välin rakkaudella ja luomuruoalla kasvatetut lapset ovat kapinoineet opiskelemalla putkimiehiksi, diplomi-insinööreiksi ja lakimiehiksi ja ottavat ohjat käsiinsä.

Niin, mitä siitä? Oliko siinä joku logiikka?
Kirjoittajan mukaan "kovien arvojen" nimiin vannoneiden (mitä mahdetaan tarkoittaa?) lapset ovat vankilasakkia.
Humanistien luomuruokaa popsineista lapsista taas kasvaa "kapinan" takia ilmeisesti myös tätä "kovien arvojen" porukkaa.
Mistä näitä puidenhalaajia sitten tulee, vankilakundien ja -gimmojen lapsistako?
???
Luepa se viesti uudelleen..

Kommentoijat taas sitä tasoa, että filosofian maisterit on filosofeja ja humanistit taidemaalareita. :D
enemminkin. Esim. meillä kummatkin vanhemmista akateemisia, imetän edelleen vaikka lapsi täyttää pian. Kotihoidossa on kolmivuotiaaksi, tosin vipan vuoden kotona isänsä kanssa. Kolmivuotiaanakaan ei tule olemaan päiväkodissa täyttä viikkoa. Kestot käytössä ja kannettu on kanssa paljon vauvana ja taaperona.
Mutta älyllistä puuhaa olen myös kaivannut ja sitä puolta toteuttanut kotonaollessani lähinnä opiskelemalla verkko-opintoja avoimessa yliopistossa. Omaa aikaa olen ilman lasta viettänyt hyvin vähän ennen kuin lapsi täytti kaksi enkä vieläkään jatkuvasti juokse omissa riennoissa.
Mutta minua ei häiritse se jos joku tuttu vie vuosikkaan lapsensa hoitoon olisi sitten akateeminen tai ei-akateeminen. Ja tilastollisesti korkeakoulutus korreloi pidemmän imetyksen kanssa kun vähempi koulutus joten ap:n juttu on mielestäni puutaheinää. Toki kaikissa piireissä kaikenlaista kulkijaa ja kukin tyylillään.
Niin, mitä siitä? Oliko siinä joku logiikka?
Kirjoittajan mukaan "kovien arvojen" nimiin vannoneiden (mitä mahdetaan tarkoittaa?) lapset ovat vankilasakkia.
Humanistien luomuruokaa popsineista lapsista taas kasvaa "kapinan" takia ilmeisesti myös tätä "kovien arvojen" porukkaa.
Mistä näitä puidenhalaajia sitten tulee, vankilakundien ja -gimmojen lapsistako?
???
Luepa se viesti uudelleen..
ollut yhteiskunnan pyörittämistä? :D Siinä ei lisäänny hyvinvointi kuin Sinooperin omistajalla.
Miksi heitä edes pitäisi kouluttaa, kun he kuitenkaan eivät mitään hyödyllistä tee vaan tekevät lapsia, joille annetaan nimeksi Kuutti, Kanerva ja Lumia-Vellamo, jäävät kotiin näpertelemään vanhan näköisiä taulunkehyksiä ja sönköttämään "ekologisista valinnoista" ja "oikeista arvoista"?
No kun jonkun täytyy pyörittää tätä yhteiskuntaa sittenkin, kun kovien arvojen nimiin vannoneiden "vanhempien" lapset ovat nuorisovankilan kautta päätyneet aikuisten vastaavaan...
Sillä välin rakkaudella ja luomuruoalla kasvatetut lapset ovat kapinoineet opiskelemalla putkimiehiksi, diplomi-insinööreiksi ja lakimiehiksi ja ottavat ohjat käsiinsä.
Kovilla arvoillahan tässä tietysti haetaan vastakohtaa aiemmassa viestissä mainituille "oikeille arvoille". (No, toisten mielestä kova on se ainoa oikea...).
Rakkaudella kasvatetut lapset valitsevat itse tiensä, osasta tulee puunhalaajia, osa kokeilee moraalinsa kestävyyttä talousmaailmassa jne.
Puunhalaajia syntyy auringonkukansiemenistä, eivätkä ne harmiksesi lopu ihan pian.
..maisteri siis..vaikka tänäänhän maistereita riittää ja näin ollen heitä riittää joka lähtöön, kuten amis-ihmisiä.
Itse hoidin lastani 3-vuotiaaksi ja sen jälkeen olin paljon osa-aikatyössä, joka tarkoittaa, että lapseni oli kokopäivähoidossa vain noin pari vuotta ennen koulua. En mielestäni tullut tyhmemmäksi, mutta ainokaisemme kirjoitti viime keväänä laudaturin paperit. Hän taisi saada sellaisen kasvuympäristön, että polla pelaa.
HAHAHAHA Kommentoijat taas sitä tasoa, että filosofian maisterit on filosofeja ja humanistit taidemaalareita. :D
"Hei nyt me askarrellaan paskarrellaan pilttipurkeista ja sanomalehtipaperista hiilijalanjälkeä pienentävät tuikut!"-tyypit ovat olleet taidemaalareita?
riipu alkuunkaan siitä miten paljon aikaa äiti viettää lapsen kanssa. Kotona oleva äiti voi olla huono äiti, vaikka olisi paljon aikaa lapsen kanssa, jos esim juo tai kiroilee lapsen kuullen, syöttää lapsen lihavaksi, väheksyy koulutuksen hankkimista yms.

Eiköhän ammatikseen askartelijat ole kasvatustieteilijöitä. :D
riipu alkuunkaan siitä miten paljon aikaa äiti viettää lapsen kanssa. Kotona oleva äiti voi olla huono äiti, vaikka olisi paljon aikaa lapsen kanssa, jos esim juo tai kiroilee lapsen kuullen, syöttää lapsen lihavaksi, väheksyy koulutuksen hankkimista yms.
jos ei vietä paljon aikaa lapsen kanssa, ei voi olla hyvä äiti. Tietysti ei välttämättä ole hyvä äiti, vaikka viettäisikin paljon aikaa lapsen kanssa, mutta ajan viettäminen lapsen kanssa on välttämätön (vaikkei riittävä) ehto sille, että on hyvä äiti.
- Kaveriporukalla otetaan lapsille kotiin hoitaja
Mistä olette hommanneet ja paljonko maksoi? Montako lasta ja minkä ikäisiä? Tämä voisi olla sopiva ratkaisu meillekin.
Itse keskusteluun; lopettaisitte jo. Se, että ihmiset toteuttavat äitiyttä ja vanemmuutta eri tavoilla, ei ole uhka. Hyvin harvoin on kyse siitä että lasta kohdeltaisiin huonosti, yleensä näiden kauhisteljen aiheena on asiat jotka eivät vahingoita lasta mitenkään. Joku viihtyy 6 vuotta kotiäitinä eikä kaipaa omaa aikaa, joku toinen taas haluaa käydä jumpassa ym. ilman lasta ja tehdä töitä. Molempien lapsista kasvaa varmasti ihan tasapainoisia yksilöitä, olennaistahan on se että lasta rakastetaan, tuetaan ja hänen kanssaan vietetään aikaa riittävästi ja että kotona ja vanhempien suhteessa (jos on kaksi vanhempaa) on asiat hyvin. Myös vanhempien hyvinvointi on tärkeää ja se toteutuu eri ihmisillä eri tavoilla.
Lapsia imetetään, osa käyttää kestovaippoja. Suurin osa hoitaa lapset pitkään kotona, ei tosin kaikki. Osa viihtyy kotona paremmin, osa vähän huonommin. Siihen nyt vaikuttaa niin moni asia. Mutta yleisesti sanoisin olevan muodissa ihan toisenlainen äitiys kuin mistä puhut.
Miksi korkeasti koulutettujen kaupunkilaisäitien keskuudessa on IN olla huono äiti?
Olen aika varma, että koulutetuissa äideissä on keskimääräisesti suurempi osa erittäin hyviä äitejä kuin kouluttamattomissa.
koska olen korkeasti koulutettu kaupunkilaisäiti, kestin sen mukisematta, sillä tiedän että vauvat kasvavat aika äkkiä isoiksi.
Nyt en kyllä ihan ymmärrä ap:n pointtia. Huono äiti on kaiketi sellainen äiti, joka ei huolehdi/välitä lapsestaan ja lapsi kärsii.
Tarkoittaako ap kenties huonolla äitiydellä sitä suuntausta, että keskinkertainen olisikin riittävän hyvä taso? Että täydellisyyden tavoittelun vanhemmuudessa voisikin heittää romukoppaan... Se on varsin virkistävä näkemys tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme. Eräänlainen vastaliike kaikelle kiintymysvanhemmuus-, alle 3-v:n paikka on kotona PISTE -propagandalle. Että vanhemmmuutta ei suoriteta hampaat irvessä opaskirja kädessä, viimeisiin tutkimustuloksiin nojaten, vaan rennosti omana itsenään.
Suorittaminen ja vanhemmuus sopivat huonosti yhteen. Vanhemmuus on jotain paljon kokonaisvaltaisempaa, kuin pelkkä projekti, jolla on selkeä alku ja loppu (ja projektipäällikkö...) Tämä totuus on monelle äidille ja isälle liian vaikea myöntää. Vanhemmuus on matka.
Päivastoin, oman konemukseni mukaan lakimiehet suhtautuvat lasten kasvatukseen yhtä kunnianhimoisesti kuin uraansa. Kaikki tehdään viimeisen päälle ja joskus jopa liian pedantisti.
Itse olen monesti sitä miettinytkin, että kuinka ollakaan, kukaan tuttavapiirissäni ei ole esim. epäonnistunut imetyksessään.