Kotiäidit

Auttaa kun saa sen yhdenkin lapsen.

Lapset eivät siis sinun mielestäsi mitenkään hyödy päiväkodin varhaiskasvatuksesta? Entä onko siitä sinusta sitten haittaa, jos laittaa lapsen tarhaan?

Ap

En mä ole ajatellut asiaa mitenkään mustavalkoisesti. meillä on useampi lapsi, yksi meni elämäntilanteen vuoksi hoitoon (pph) jo ½ vuotiaana, ja tämä 1½v kupus ei ole vielä menossakaan hoitoon, ei ainakaan tänävuonna.

Ei näin pieni minusta tarvitse mitään varhaiskasvatusta, koti ja kerhoilu minun knassani riittävät. Olen itse tosiaan hoitoalalla, ja meillä on kaksi erityislasta (toinen jo aikunen), uskoisin että minulla on ammattitaitoa ja kokemusta jopa enemmän kuin pk- henkilökunnalla havaita mahdolliset poikkeavuudet kehityksessä.

Jos elämäntilanteemme olisi toinen, voisin hyvin laittaa lapseni tarhaan tai pph:lle. en näe asiaa mustavalkoisesti.

Pieni lapsi ei hyödy isoista ryhmistä, vaan päinvastoin hänen päivänsä päiväkodissa ovat vain aggresiivista selviytymistä (näin sanoo professori Keltinkangas-Järvinen).



Vasta 3-3,5-vuotias lapsi persoonallisuudesta riippuen on valmis isoon ryhmään. Ja vasta esikouluikäinen HYÖTYY päiväkotiopetuksesta, sitä nuoreman voi huoletta hoitaa kotona. Lapsi ehtii oppua sosiaaliset taitonsa ja selviytymisensä myöhemminkin. Siksi minä hoidan lapseni kotona. :)

mutta hoidan lapseni kotona :D Kauhean mustavalkoista ajatelua. Hoidan lapseni kotona, koska ei ole ollut tarpeen viedä hoitoonkaan. teen osa-aikatyötä sellaisina aikoina kun mies on kotona, eli jompikumpi meistä on aina kotona.

En tunne järkeväksi tyrkätä lasta hoitoon vieraille kun itse olen kotona. En tiedä mitä lapsi hyötyy, virikkeitä saa molemmissa paikoissa, saa toki olla tutun ihmisen kanssa tutussa ympäristössä rauhassa. Ikäistä seuraa ei tietty saa niin paljoa. Luulen, että hyöty/haitta menee aika tasan molmmissa.

voi reissata, saa nukkua aamulla jne.

luulen että lapset jotenkin hyötyy siitä, että heitä hoidetaan. Ja ehkei se rakkain ihminen ole huonoin vaihtoehto siinä asiassa.

Mietin vain, että onko siitä oikeasti jotain hyötyä, että äiti tai isä on kotona lasten kanssa. Päiväkodissa on kuitenkin enemmän virikkeitä ja lapsilla on seuraa toisistaan. Päiväkodissa on myös alaa opiskelleet hoitajat, jotka tietävät mikä on minkäkin ikäiselle lapselle parasta ja huomaavat paremmin kuin esim. neuvolantäti (joka näkee lasta vain harvoin), jos lapsen kehityksessä on jotain outoa. Yritän siis vain selvittää, mikä olisi paras hoitoratkaisu pienelle lapselle. Ymmärrän, että lasten kotona hoitaminen voi olla vanhemmalle mukavaa, mutta entä jos se tarkoittaa köyhyysrajalla elämistä tai jos vanhempi ei viihdy kotona? Onko silti lapselle parasta, että isä tai äiti hoitaa?



Ap

että pääsi kielikoulun eskariin. Nyt on ko. koulussa ja täysin kaksikielinen.



Kuopus hyötyi sen, että astmansa parani, kun ei altistunut päiväkodin pöpöille.



Ja minä tein kyllä töitä ihan koko ajan, joten ei todellakaan köyhyysrajaa nähtykään!

Lapset eivät siis sinun mielestäsi mitenkään hyödy päiväkodin varhaiskasvatuksesta? Entä onko siitä sinusta sitten haittaa, jos laittaa lapsen tarhaan?



Ap

ennen kuin n. 3-vuotiaina, tai siinä iässä alkavat yhteisleikit. Pienempi voi toki katsella kiinnostuneina toisia lapsia ja leikkiä heidän rinnallaan. Päiväkodit ovat kuitenkin meluisia paikkoja, ja menlun on todettu vaikuttavan haitallisesti kehitykseen. Samoin kaikkien on pakko mennä samassa rytmissä, huomiota ja tukea ei saa tarpeeksi kun kaikki hoitajat harvoin yhtä aikaa paikalla jne.



Hoidan lapseni kotona koska hän saa rauhassa opetella elämää: opetella kuivaksi omassa tahdissaan, opetella syömään omassa tahdissaa jne toki häntä ohjaan oikeaan suuntaan. Päivärytmistä pidetään kotonakin kiinni, mutta se on juuri minun lapselleni sopiva. Lapsi saa huomiota ja syliä juuri niin paljon kuin tarvitsee. Ei tarvitse turhautua ja stressaantua ja odottaa (päiväkodissa on paljon odottamista: potalle, syömään, ulkovaatteiden pukemista jne).



Haluan myös itse nauttia näistä vuosista, koska lapset kasvavat niin nopeasti.



t. 2 v 5 kk pojan äiti

hyödy varhaiskasvatuksesta,koska ei sitä vielä tarvitse. Tavallinen kotielämä riittää. Rajoja,paljon rakkautta ja rutiineja. Uskon pienelle lapselle kotihoidon olevan parempaa,koska lapsi saa aitoa rakkautta muun hoidon lisäksi.



Päivähoidon virikkeet ja varhaiskasvatus alkaa hyödyttää sellaista lasta,joka jo vähän ymmärtää mistä on kyse. Eli +2-4-vuotiasta lapsesta riippuen.

ei osaa puhua mut ilmaisee sujuvasti itseään sellaselle joka tietää kontekstit eli viettää paljon aikaa hänen kanssaan, ja joka jaksaa kiinnostua pojasta ja hänen 'jutuistaan'. Tämä lienee normaalia. Pk:ssa en usko olevan resursseja moiseen keskusteluun.

Teen työtä kotona. Lapsetkin ovat kotona. Virikkeitä on muuallakin kuin päiväkodissa :)

Ja uskoisin kyllä olevani oikein pätevä kasvattamaan lapseni ilman päiväkotiakin :)

varhaiskasvatuksen tulisi olla lapsilähtöistä, ja sitä joskus vaalipuheissa ym. toitotetaankin, mutta sitä se ei päiväkodissa koskaan pysty olemaan - taloudelliset resurssit, ulkopuolelta päiväkotiin tulevat vaatimukset, vanhempien työajat ym. määräävät hyvin pitkälti, mitä hoitopäivän aikana tapahtuu. Eli hyötynä on se, että kasvatus voi olla kotona paljon paremmin oikeasti lapsilähtöistä. Lapsen persoonallisuus ja useamman lapsen persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet pystyy ottamaan paremmin huomioon kotona. Lapsi välttyy liialliselta aikatauluttamiselta - rytmi on hyvä ja tarpeellinen, mutta ei välttämättä se, että lapsi revitään sängystä kello 6, että ehtii hoitoon.

Pystyn paremmin vaikuttamaan minkälaisilla leluilla lapsi leikkii, minkälaista kieltä lapsi kuulee, joutuuko kiusattavaksi vai ei. Pystyn opettamaan hänelle niitä arvoja, jotka ovat meidän perheelle tärkeitä, koska olen mukana suurimmassa osassa tilanteita. Lapset ovat vähemmän kipeinä. Lapset oppivat enemmän sosiaalista kanssa käymistä erilaisten ihmisten kanssa, koska eivät ole vain omanikäistensä ryhmässä vaan tapaavat kanssani kaikenikäisiä ja kaikenlaisia ihmisiä. Lapset pääsevät liikkumaan kotona kanssani enemmän. Samoin voimme askarrella ym. silloin kun lapsi sitä haluaa, niillä materiaaleilla kuin haluaa, eikä kaikki yhdessä silloin kuin hoitaja päättää (joissain päiväkodeissa tosin lapsikin saa itse omatoimisesti mennä ja tehdä, mutta ne ovat poikkeuksia). Lapsen kehitykselle on parempi olla kotiympäristössä, koska meidän tapauksessamme se kotiympäristö on tasapainoinen. Tässä nyt muutamia ihan ekaksi mieleen tulevia. Syitä löytyy kyllä lisääkin.



Enkä nyt ihan hirveästi halua vähätellä lastentarhanopettajien merkitystä. On todellakin tärkeää, että he ovat ammattitaitoisia, mutta ei se ns. ammattitaito tarkoita, että he olisivat parempia kuin oma vanhempi, joka tuntee lapsen todella hyvin, tai että se ammattitaidon mukanaan tuoma tietämys olisi lapsen kannalta tarpeellinen. Siis meinaan, että äiti saattaa tietämättään toimia kaikkien teorioiden mukaan täysin oikein, kun taas opiskellut lastentarhanopettaja, jolla asiat pitäisi olla hallussa, toimiikin täysin teorioiden vastaisesti.



(olen luokanopettaja, opiskellut myös psykologiaa sekä vetänyt kasvatuskursseja vanhemmille)

arkea päiväkodissa, niin ehkä sinullekin alkaa asiasta mielipide muodostua.



Jos viet lapsesi kovin pienenä hoitoon (alle 2 v.), etsi hyvä perhepäivähoitaja tai palkkaa hoitaja kotiin.

Kiitos asiallisista vastauksista! Täytyy tätä nyt vielä pohtia, mutta onneksi aikaa on, kun ei ole lapsi vielä syntynytkään. Tuntuu vain,että sekä päiväkotia että kotihoitoa voidaan perustella niin, että juuri toinen niistä on ehdottomasti parempi kuin toinen. Ehkä pitää sitten ratkaista asia sen perusteella kummassa on enemmän riskejä. Ja tietenkin ottaa selvää, mitä minkäkin ikäisen lapsen on osattava.

Ap

Käsitinkö nyt oikein että olisit laittamassa lapsesi miltei heti hänen synnyttyään johonkin päiväkotiin "saamaan kasvatusta"? Korjaa ihmeessä jos käsitin väärin.

Lapsen ensimäiset elinvuodet kun menevät oppiessa sitä elämää ylipäätään. Ensin opetellaan alkeellinen kommunikointi, itku, ilmeet, sitten lähdetään pikkuhiljaa tutkimaan mitä itsestään löytyy, sitten opetellaan liikkumista ja puhumista. Siinä samalla luodaan kiintymyssuhdetta vanhempiin, etenkin äitiin, joka siis on vauvan koko maailma ensimäisen vuoden ajan.

Tutkittu on että lapsen sosiaalisen kasvun kehityskausi alkaa noin 3-vuotiaana, eli samaan aikaan kun lapsen muisti kehittyy enemmän. Ennenkuin lapsi alkaa kaivata leikkiseuraa, on hänen itsenäistyttävä vanhemmistaan.

Lapsen ensimäiset elinvuodet ovat tosiaan perusasioiden opettelua, eikä vielä silloin tarvita muuta kasvatusta kuin kieltojen opettelu.

Suosittelen lukemaan lapsen kehityspsykologiaa, ennen kuin se lapsi on syntynyt ettei kaikki asiat tule totaalisena yllätyksenä.

Meillä meni esikoinen 1-vuotiaana hoitoon ja kyllähän se siellä hyvin pärjäsi, mutta mä olin ite aivan piipussa! Siis kun on koko päivän töissä ja sitte sen jälkeen työmatkat, päiväkotimatkat,usein kauppareissu, vasta sitten ne kaikki kotityöt, ruuanlaitot, pyykinpesut imuroinnit jne., ja noin pieni tarvii kuitenkin todella paljon ihan äidin läheisyyttäkin, niin se oli kyllä mulle itelleni ainakin tosi kiireistä ja väsyttävääkin aikaa!



Nyt pikkukakkonen on 1,5-vuotias ja elämä on ihanan rentoa ja mutkatonta kun saadaan olla vaan kotona! Meidän ei onneksi tarvi mitenkään erityisesti kituuttaa taloudellisesti sen takia (ei kuitenkaan asuta missään isossa talossa eikä ajeta hienolla autolla), aamut alkaa kiireettömästi, arjen pyöritys toimii päivisin ja illat voidaan vaan hengailla tai tehdä jotain kivaa koko perheen kesken. Esikoinen on kohta 4-vuotias ja hän on neljä kertaa viikossa noin 4-5 tuntia päivässä päiväkodissa (meidän lähellä ei ole kerhomahdollisuutta), ja sielläkin mun mielestä ne "virikkeet" ei oo tärkeitä, vaan se että tuon ikäinen nauttii ihan tavallisista leikeistä samanikäisten lasten kanssa.



Pidä siis mielessä, että se työarki ei ole samanlaista sitten kun on se lapsi, vaikka hän olisikin päivähoidossa. Kotitöitä ja velvollisuuksia, aikataulutusta ja menemistä ja tulemista riittää sitten ihan erilailla, ja jossain vaiheessa pitäisi äidinkin ehtiä ihan vaan olemaan lapsen kanssa.

en ole kotiäiti vaan olen perhepäivähoitaja joka on toistakymmentä vuotta hoitanut eri lapsia näiden omissa kodeissa. Mielestäni kotihoitoa puoltavat seuraavat asiat :

- lapsi saa aamulla herätä rauhassa ilman kiirettä ja hoppua. Tämä ei tarkoita että lapsen silti annettaisiin nukkua koko aamupäivä.

- lapsi saa syödä aamupalan rauhassa ja opetella samalla hyviä pöytätapoja

- lapsella on aikaa opetella itse pukeutumaan kehitysvaiheensa ja -tasonsa mukaisessa tahdissa

- ulkoilu puistossa sosiaalistaa myös kotihoidossa olevaa lasta. Silloinkin kun lapsi ei vielä leiki muiden kanssa. Lapsi saa rauhassa totutella muihin lapsiin.

- kotona ulkoiltaessa lapsi oppii huomaamattaan liikennesääntöjä jne muuallla kuin omalla pihalla leikittäessä

- lounas syödään silloin kun lapsella on nälkä n 11-12 kuitenkin

- lapsi saa nukkua päiväunet tutussa ympäristössä ja sen aikaa kun nukuttaa

- erikoisruokavaliot on helpompaa huomioida kotihoidossa

- lapsi on virkeämpi vanhemman tullessa kotiin kuin päivähoitopäivän jälkeen



Päiväkodissa tapahtuvaa hoitoa puoltavat seuraavat asiat:

- lapsen kielellinen kehitys saa enemmän tukea. Tästä on hyötyä kaksosille ja lapsille joilla on puheen kehityksen viivästymä

- mikäli kotona on ongelmia, päiväkodissa lapsi saa säännöllisesti ruokaa useita kertoja päivässä

- päiväkodin henkilökunta huomaa yleensä vanhempia nopeammin kehitysviivästymät ja -poikkeamat

- lapsella on ikäistään seuraa

- päiväkoti valmentaa isompaa lasta eskariin ja kouluun

- päiväkodissa lapsi askartelee ja tutustuu materiaaleihin usein monipuolisemmin kuin kotona