Lue keskustelun säännöt.
Kun olin lapsi 70-luvulla en saanut koskaan uusia vaatteita.
04.04.2012 |
Ainoastaan parit pikkuhousut ilmestyivät ja nekin äidin valitsemat. Joulu- ja kevätjuhlaan äiti ompeli mekot.
Kaikki muut vaatteet olivat jostakin pelastusarmeijan kirpputorilta. Mua alettiin kiusaamaan kuudennella luokalla näistä ja itsetuntoni romahti entisestään.
Aloin jakamaan mainoksia 12-vuotiaana ja ostin veljellenikin vaatteita palkallani, ettei häntäkin kiusattaisi.
Molemmat vanhemmat olivat töissä, ostivat omakotitalon, mutta meihin lapsiin ei satsattu yhtään, ei myöskään henkisesti. ei millään lailla.
Ei opetettu mitään kotona, ei kehuttu, kannustettu tms. Selkään kyllä annettiin, kun naapurin hienostoäiti tuli valittamaan, kun puolustauduttiin heidän hirmukersojaan vastaan hyvinkin nätisti.
Kunhan avauduin ja purkauduin....
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jonkun vanhoja vaatteitahan sitä aina saatiin. Niitä leveälahkeisia housuja, joita kukaan ei ollut enää pitänyt vuosikausiin.
Eikä äiti edes ommellut itse.
Minä kaventelin käsin, miten parhaiten taisin, isän vanhoista vakosamettihousuista itselleni housuja, tai kursin niitä hakaneuloilla kapeammaksi.
Yläasteella ostin omilla säästöillä farkut, joita sitten pidinkin senkin jälkeen kun hajosivat polvesta. Tuolloin maailmalla alkoivat tulla muotiin valmiiksi rikkinäiset housut, joten mähän olin kerrankin muodissa mukana..
Eipä sitä kovin helppo ollut tienata rahaa vaatteisiin, kun jouduin ostamaan myös pakolliset sukset yms. kouluun.
Kesätöistä saamani rahat jouduin lainaamaan äidille, ruokalaskun maksuun, sillä isä oli vihainen niistä.
Mutta ei mua vaatteista kiusattu, vaan jostain tuntemattomasta syystä.