en stressaisi jos jäisin 50 v iässä työttömäksi.
Nauttisin vapaudesta täysin, enkä haikailisi enää töihin.
Kommentit (59)
sillä eläisin ihan hyvin, koska kaikki on jo maksettu. Vaatimaton elämä on rikasta elämää. ja lisäksi saisihan sitä peruspäivärahaa eläkkeeseen asti.
Ihmiset tulevat pienellä toimeen. Kuluttaminen on niin turhaa. Siksi kai minulle säästöjä kertyy nykyäänkin, koska en näe mitään järkeä tuhlaamisessa.
Pieni on kaunista ja elämä voi olla rikasta pienituloisenakin. Joten elämäni ei todellakaan romahtaisi jos jäisin työttömäksi 50 vuotiaana. Eläisin silti rikasta elämää loppuelämäni.
No, 50v olen jo tienannut ihan kohtuullisen peruseläkkeen. Hyväpalkkaista työtä on tehty nuoresta asti, joten eläkettä tulisi jo jonkin verran. Velat maksettu, 2 sijoitusasuntoa ostettu ja säästöjä on kertynyt. Joten ihan hyvin elelisi sen 40v vielä jos joutuisi työttömäksi. Ei maailma kaatuisi.
10-15 vuotta pidempään ja pystyy elämään pienemmällä eläkkeellä. Mutta onhan noita raharikkaita
kuinka paljin eläkettä tulisi? Kerro. Ja sitähän alat saamaan vasta joskus 63-65 vai mitä se nyt on. Millä elät siihen asti, kun et sitä työttömyyskorvaystakaan saa kuin sen 500 päivää?
nykyään puolison tulot huomioon sen 500 päivän työttömyysrahan jälkeen? Eli jos puolisolla hyvät tulot paljonko peruspäivärahaa saa? Siisa paljoko se on?
kamalaa jos ei keksi elämäänsä muuta sisältöä kuin tehdä työtä työnantajalle.
Onneksi on muutakin elämää. Ei ole kaikki munat samassa korissa.
Kannattaa miettiä valmiiksi muitakin selviytymiskeinoja. Katsoa ympärilleen ja miettiä jo etukäteen, olisiko elämässä kaikesta huolimatta muutakin merkitystä ja sisältöä kuin työ.
Täytän kesällä 48v ja minulle ei paniikki iskisi jos joutuisin työttömäksi.
Kas kun hoitaa raha-asiansa kunnolla, ei tarvitse oravanpyörässä juosta loppuun asti.mä täytän ihan kohta 50 v ja oli katastrofi, jos jäisin työttömäksi hyvinpalkatusta työstäni. onneks niin ei tule käymään.
mäkin joskus nuorena luulin, että 50 v on ikäloppu vanhus, mutta nyt kun itse lähestyy sitä rahapyykkiä ei tunnu missään. ihmettelen lähinnä sitä, miten jotkut nuoret voi olla kuin vanhuksia jo 30 v.että kaikki eivät käy töissä pelkästään rahan takia, vaan oikeasti nauttivat siitä ja saavat siitä sisältöä elämään? Silloin olisi varmasti katastrofi joutua työttömäksi.
esim. ammattiurheilijat? Heidän elämänsähän on pakostikin aika pitkälti pelkkää työtä.
Ja tiedän toki tapauksia, joiden elämä on romahtanut kun ura on ohi. Mutta ne selviävät, jotka ovat järjestäneet elämän niin, että heillä on muutakin sisältöä.
Säälin jopa niitä ammattiurheilijoita, jotka heittäytyvät ryyppäämään ja alkoholisoituvat kun elämässä ei ollut muuta kuin urheilu-ura.
Mutta en ala tästä asiasta tinkaamaan. Tunnen muutaman esim. eläkkeelle jääneet ihmisen, jotka istuvat yksin, masentuneina kotona ja puoliso on lähtenyt jo aikoja sitten kun elämä oli vain työtä ja se oli ainoa merkityksellinen asia.
Paremmin selviää ne, joilla on elämässä muitakin tärkeitä asioita ja arvoja kuin työ.
Meillä on vain yksi elämä elettävänä. Onneksi voimem jokainen valita, miten sen elämme. Minulla on elämässä onneksi muutakin sisältöä kuin työ ja elämäni ei todellakaan romahtaisi jos saisin potkut. Onneksi niin.
moni pitää siitä ja haluaa haasteita ja kehitystä. ymmärrän, että halutaan pienelle eläkkeelle mahd. pian, jos ei ole koulutusta ja on tehnyt paskaduuneja 16-vuotiaasta saakka. ja unohtanut elää ja on pakko aloittaa elämä ikäänkuin uudestaan 50-vuotiaana.
että ap ihan säälii yli 50 v ihmisiä, jotka käyvät töissä! :D
kaikille ei se tosi-tv ohjelmien seuraaminen päivittäiseksi ajankuluksi vaan riitä
Olipa tosiaan kova pala, kun joku hanskannut raha-asiansa siihen malliin, ettei oravanpyörässä ole pakko-pakko ollla :) ap
Miksi teet tällaisen aloituksen, jos et yhtään selitä, että millä summalla per kuukausi aioit elellä sitten 50v --> kuolemaasi asti. Mikä tämän aloituksen tarkoitus ylipäänsä oli? Minua ainakin kiinnostaa miten rahoitat elämäsi. Mutta jos sitä ei saanytkaan kysyä, niin ei sitten.
Yleensä paskaduunia tekevä köyhä duunari joutuu painamaan töitä mahdollisimman pitkään. Parempituloiset ja kevyttä työtä tekevät lähtevät aiemmin eläkkeelle kun on varaa ja tajuavat, että elämä on rajallista ja voi toteuttaa itseään kun ei ole niin elämä muutamasta eurosta kiinni.
Jos ihminen ei keksi elämäänsä mitään muuta sisältöä kuin työ 65 vuotiaana niin aika huonosti on elänyt elämänsä.
moni pitää siitä ja haluaa haasteita ja kehitystä. ymmärrän, että halutaan pienelle eläkkeelle mahd. pian, jos ei ole koulutusta ja on tehnyt paskaduuneja 16-vuotiaasta saakka. ja unohtanut elää ja on pakko aloittaa elämä ikäänkuin uudestaan 50-vuotiaana.
että ap ihan säälii yli 50 v ihmisiä, jotka käyvät töissä! :D
kaikille ei se tosi-tv ohjelmien seuraaminen päivittäiseksi ajankuluksi vaan riitä
Mut on täällä mun lisäksi vielä toinenkin jolle ei paniikki tilanne :). Nyt olen töissä vakituisesti, mutta eihän tulevaisuudesta voi tietää, meidän ala suhdanneherkkä
Mut on täällä mun lisäksi vielä toinenkin jolle ei paniikki tilanne :). Nyt olen töissä vakituisesti, mutta eihän tulevaisuudesta voi tietää, meidän ala suhdanneherkkä
miten joillekin voi työ olla koko elämä? No ehkä joillekin Asperger-ihmisille...
Olipa tosiaan kova pala, kun joku hanskannut raha-asiansa siihen malliin, ettei oravanpyörässä ole pakko-pakko ollla :) ap
Miksi teet tällaisen aloituksen, jos et yhtään selitä, että millä summalla per kuukausi aioit elellä sitten 50v --> kuolemaasi asti. Mikä tämän aloituksen tarkoitus ylipäänsä oli? Minua ainakin kiinnostaa miten rahoitat elämäsi. Mutta jos sitä ei saanytkaan kysyä, niin ei sitten.
Työtön on oikeutettu työttömyyskorvaukseen, eiks vaan. Sillä rahallahan minä jos ei töitä olisi :). Ja pääomaulojakin lisäksi. Ap
se, joka täyttää ensi kesänä 48v ja laskennallinen eläke on 50 vuotiaana n. 1500 euroa.
Eli jos potkut tulisi niin ei olisi paniikkia työpaikan suhteen. Toimeen tulisin pienemmällä ja elämässä on muutakin sisältöä, joten ei tulisi masennustakaan ja elämä ei menettäisi merkitystään.
Työni on mukavaa ja haastavaa. Mutta käsittääkseni kyse olikin nyt siitä, tulisiko paniikkia jos joutuisi työttömäksi 50 vuotiaana. Ei tulisi. Jollekin muulle voisi tulla jos on rahasta pula. Mutta se on eri asia.
On meitä tässä armaassa Suomenmaassa muitakin, joiden ei tarvitse myydä sieluaan työnantajalle siksi, ettei tulisi toimeen jos potkut tulisi. Minä tulisin toimeen ja maailmani ei kaatuisi siihen, vaikka en ikinä enää töitä saisi.
Eli kannattaa jo nuorempana miettiä tulevaisuuttaan ja sitä mahdollisuutta, että työnantajat potkii mielellään päälle viiskymppisiä töistä pois ja uutta työpaikkaa ei helpolla saa. Siksi kannattaa varautua tähänkin mahdollisuuteen niin ei tulisi katastrofia tämän asian suhteen.
Se on ihan hyvää elämänhallintaa ja suunnittelua.
Mut on täällä mun lisäksi vielä toinenkin jolle ei paniikki tilanne :). Nyt olen töissä vakituisesti, mutta eihän tulevaisuudesta voi tietää, meidän ala suhdanneherkkä
vaikka olen jo 50v täyttänyt ja on kesämökki, sijoitusasuntoja, metsää jne. omaisuutta, jonka tuotolla elellä. Mutta kun on tottunut siihen, että joka kuukausi tilille tulee 3200 e, niin ei tee mieli ryhtyä elämään kituuttaen vaivaisella 2500 eurolla/kk.
Töihin en haikailisi, mutta eläke jäisi aika pieneksi, vaikka jo nyt on 30 vuoden työputki takana.
miten joillekin voi työ olla koko elämä? No ehkä joillekin Asperger-ihmisille...
Mutta se raha mitä siitä saa, on varmaan monellekkin "koko elämä".
kun käy töissä, on varaa tehdä kaikkea mukavaa vapaa-ajalla ja lomilla. muutakin kuin vaellella metsissä ja tehdä käpylehmiä.
mitä te tekisitte sitten vapaana? mä olin viime viikolla 3 pvää sairaslomalla (vain käsi levossa) ja meinasin tulla hulluks.
Vieläkin saa tehdä töitä, vaikka eläkkeelle olisi jo päässyt.
vaikka olen jo 50v täyttänyt ja on kesämökki, sijoitusasuntoja, metsää jne. omaisuutta, jonka tuotolla elellä. Mutta kun on tottunut siihen, että joka kuukausi tilille tulee 3200 e, niin ei tee mieli ryhtyä elämään kituuttaen vaivaisella 2500 eurolla/kk.
Töihin en haikailisi, mutta eläke jäisi aika pieneksi, vaikka jo nyt on 30 vuoden työputki takana.
Mulle ne on vain turvallisuudentuoja, ei itseistarkoitus. Hyvin päjäisin pienmmilläkin tuloilla ja saisin jotain muuta tilalle eli vapaa-aikaa. Ap
Kelalta saa ihan eläkeikään asti kun liiton rahat loppu. Olipa tosiaan kova pala, kun joku hanskannut raha-asiansa siihen malliin, ettei oravanpyörässä ole pakko-pakko ollla :) ap