Lue keskustelun säännöt.
Kai se on vaan myönnettävä. Mulla on ongelma nimeltä syömishäiriö.
30.03.2012 |
Olen ajatellut aikaisemmin että olen ihan normaali. Tarkkailen kyllä syömisiäni ja sitten saan välillä hillittömiä ahmimiskohtauksia, mutta aina ennen olen ajatellut että ne kuuluvat elämään.
Nyt olen kuitenkin huomannut, että aina kun syön vähänkin enemmän käyn oksentamassa. Äsken mulla oli niin kamala nälkä kun en ollut koko päivänä syönyt kunnon ruokaa että vetäisin 6 siivua vaasan ruispaloja joiden päällä juustoa. Hetken kuluttua tulee morkkis olo ja menin sitten oksentamaan :/
En vaan saa rauhaa jos en käy oksentamassa ahmimisen päätteeksi. Ahdistavaa.
Lähinnä ehkä vertaistukea haen täältä tai jotain neuvoja miten muut ovat parantuneet näistä syömishäiriöistä, kun tämä on kuitenkin sellainen asia josta en pysty kellekään puhumaan, liian noloa.. :(
Kommentit (25)
Säikähdin kun sain lääkettä jonka sivuvaikutuksena on ruokahalun nouseminen, ja aloin välittömästi tarkkailla syömistäni. Helpottaakseni kaikkea laskemista aloin nutraamaan. Nälkää ei ole, ja huomaan unohtavani ottaa pirtelöitä ja muita. Joinakin päivinä otan vain 2-3 annosta. Tiedän, ettei ole tervettä, mutta jotenkin aina lykkään ja lykkään syömistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12 vuotta bulimiasta ja nyt 31 vuotiaana olen paremmassa kunnossa asian kanssa kuin koskaan! Tulin raskaaksi ja raskausaikana alkoi väheneen oksentelukerrat ja synnytyksen jälkeen en ole oksentanut kertaakaan!!! Eli n. puoli vuotta oksentamatta, enkä aio enää lähteä sille tielle. Se on yhtä helvettiä.
Mulla asiaan auttoi itseni hyväksyminen, asian ääneen myöntäminen, väsymys koko touhuun, psykologilla käynnit ja lihomisen pelon kohtaaminen. Niin ja ihana mies joka rakastaa minua ja meidän vauvaa. Tsemppiä paljon!
raskaus ja lapsen saaminen pistää asioita mittasuhteisiin. Ja parisuhde, jossa voi puhua peloistaan, ja kokea olevansa rakastettu minkä painoisena tahansa.
12 vuotta bulimiasta ja nyt 31 vuotiaana olen paremmassa kunnossa asian kanssa kuin koskaan! Tulin raskaaksi ja raskausaikana alkoi väheneen oksentelukerrat ja synnytyksen jälkeen en ole oksentanut kertaakaan!!! Eli n. puoli vuotta oksentamatta, enkä aio enää lähteä sille tielle. Se on yhtä helvettiä.
Mulla asiaan auttoi itseni hyväksyminen, asian ääneen myöntäminen, väsymys koko touhuun, psykologilla käynnit ja lihomisen pelon kohtaaminen. Niin ja ihana mies joka rakastaa minua ja meidän vauvaa. Tsemppiä paljon! [/iraskaus ja lapsen saaminen pistää asioita mittasuhteisiin. Ja parisuhde, jossa voi puhua peloistaan, ja kokea olevansa rakastettu minkä painoisena tahansa.
Noin mullekin ekan lapsen jälkeen kävi. Sairastuin siis anoreksiaan 14-vuotiaana ja siitä 16-vuotiaana bulimiaan. Ekan lapseni sain 23-vuotiaana ja bulimia tosiaan helpotti raskausaikana ja luulin tosiaan toipuneeni täysin. No, nyt 39-vuotiaana mulla on ed. sama, ihana mies ja kaksi lasta lisää JA viimeisen viiden vuoden aikana koettu kaikki mahdolliset syömishäiriömuodot uudelleen. Myös ortoreksia anoreksian ja bulimian lisäksi. Tällä hetkellä menossa bulimiavaihe. Tai siis mähän olen ed. Himolaiha (tai laihaläski tms.) mutta ruokailut on ihan perseestä. Ostan päivittäin karkkipussin, kermaa (josta teen marjarahkaa) ja jäätelöä. Sitten syön kaikesta vähän, oksennan ja loput heitän roskiin. En muista, koska olisin viimeksi syönyt lämmintä, kunnon ruokaa :(. Plus, että kauppaan menee rahaa ihan sikana :(! Hampaat alkaa olemaan ihan lopussa ja sydän myös. Silti mä vaan vedän kunnialla haadtavan tutkijan työni ja edustan myös mieheni rinnalla "kauniina". Iso osa kavereista kadehtii ja mä mietin päivittäin, että miksi?! Eihän tässä ole mitään kadehtimista, että on sairastanut syömishäiriötä yli puolet elämästään?!
mutta perusasiat sentään. Kyse ei vaan ole tiedosta tai sen puutteesta. Kai tupakoitsijakin tietää (ainakin suurimman osan) tupakoinnin haittavaikutuksista, mutta polttaa silti.
nro 2