Olen raskaana, ja olen nyt tehnyt raskaan päätöksen.

Yksikään ihminen ei voi minua haukkua pahemmin kuin itse olen jo tehnyt, vihaiset viestit ei enää satuta minua. Kiitos lohduttavista sanoista heille, jotka niitä kirjoittivat :´)



Olen yksin lasteni kanssa, ilman minkäänlaista tukiverkostoa. Osa lapsistani on erityislapsia ja olen jaksamisen äärisajoilla nytkin. Ehkäisyn luulin olevan kunnossa, lisäksi hoitavan lääkärini mukaan luulin että en voi tulla raskaaksi. Oli siis tuplavarmistus. Tai näin luulin.



Odottamani lapsen isä oli aluksi hurmaava ja ihana ja halusi osallistua koko perheeni elämään. Ajan kanssa julkisivu alkoi rakoilla ja säröjen takaa näin ihmisen jota en todellakaan halua lasteni, enkä itseni, lähelle. Tiedättehän kun sanotaan, että jos jokin asia on liian hyvä ollakseen totta, niin se useinmiten ei ole totta? Hänestä ei ole lapselle isäksi, ei kasvattajana, eikä tukevana tai rakastavana vanhempana. Hän tulee vastustamaan päätöstäni, eikä minulla ole pienintäkään tietoa vielä, että miten tämä tulee vaikuttamaan prosessiin.



Olen miettinyt tätä asiaa jo 6viikkoa, ei ole siis mikään hetken päätös. Alussa jo varasin ajan keskeytystä varten lääkärille, mutta en kyennytkään siihen. En voinut tappaa tätä, vaikka toivottuna hän ei olekaan tulossa. Adoption kautta hän tulee saamaan vanhemmat jotka häntä oikeasti odottavat ja toivovat.



Sisarukset tulevat tulevaisuudessa toivottavasti olemaan yhteyksissä keskenään, ja toivottavasti saan itsekin välillä kuulla mitä vauvalle kuuluu, aion pyytää avointa adoptiota. Tiedän että olen tehnyt oikean päätöksen, niin vauvan kuin itseni kannalta, joten nyt otan puhelimen käteen ja soitan PeLa:an.

hyviä ja rakastavia. Eräskin pariskunta oli kyllä vuosikaudet lapsen perään, mutta sitten kun lapsen saivat ja ei ollutkaan ihan niin helppo tapaus kuin ilmeisesti odottivat lapsien olevan, rakkaus tuntui loppuvan kuin seinään jos sitä koskaan oli.



Lapsi oli erittäin ongelmainen jo ala-asteella, mielenterveyshäiriöitä ja päihdeongelmia, vanhemmat heittivät kotoa 15-vuotiaana jne.



Ei ne vanhemmat enkeleitä ole, vaikka eivät omia lapsia saisikaan. Tippuvat vain korkeammalta ja kovempaa jos lapsia ei olekaan täydellisesti odotusten mukainen. Valitettavasti.

kun kerran on jo 3 lasta. hirveetä ahneutta oiskin pitää kaikki itsellä.

hyviä ja rakastavia. Eräskin pariskunta oli kyllä vuosikaudet lapsen perään, mutta sitten kun lapsen saivat ja ei ollutkaan ihan niin helppo tapaus kuin ilmeisesti odottivat lapsien olevan, rakkaus tuntui loppuvan kuin seinään jos sitä koskaan oli.

Lapsi oli erittäin ongelmainen jo ala-asteella, mielenterveyshäiriöitä ja päihdeongelmia, vanhemmat heittivät kotoa 15-vuotiaana jne.

Ei ne vanhemmat enkeleitä ole, vaikka eivät omia lapsia saisikaan. Tippuvat vain korkeammalta ja kovempaa jos lapsia ei olekaan täydellisesti odotusten mukainen. Valitettavasti.

että kuinka paljon se vituttaa uhrata vuosia jonkun pennun perään ja hirveesti rahaa ja siitä saa vain taas vuosia kestävän vitutuksen.

up

Miksi ihmeessä tää vanha aihe piti nyt uppia?? Eikö tää nyt oltu jo käsitelty aikoja sitten.. :O

Päätöksesi on varmasti raskas.



Mutta adoptoidun isänä voin sanoa, että lapsi saa kodin johon lasta on odotettu kauan. Perheet Suomessa kun odottavat kauan pienokaistaan. Mutta älä unohda lasta, koska todennäköisesti hän haluaa tavata sinut kun hän on aikuinen.



Voimia !!

mielestäni teet jalon ja hienon teon sikäli, että et tehnyt aborttia ja tuhonnut ihmiselämää, ja toisekseen teet jonkun perheen todella onnelliseksi. Lapsesi takia mieti kuitenkin ns. avointa adoptiota, eli että lapsesi saa aikanaan tietää henkilöllisyytesi ja annat etukäteen jo luvan että lapsesi saa ottaa yhteyttä. Nimittäin lastasi jossain vaiheessa voi omat juuret kiinnostaa kovastikin ja halu löytää alkuperäinen bioäiti voi olla todella suuri. Ja ehkä halu tietää miksi annettiin adoptioon.



Sinulla ei ole mitään hävettävää syissäsi, vaan jos lapsesi joskus 20v päästä tulisi ovellesi, niin voisit hyvin selittää tuon saman syyn, ja varmasti ymmärtäisi.



Yksi asia mikä on raskasta vauvalle adoptiossa on se puolen vuoden aika, jona vauva laitetaan sijaisperheeseen odottamaan adoptiota. Vauva ehtii puolessa vuodessa kiintyä sijaisäitiin, ja sitten yhtäkkiä repäistään siitä kodista niille varsinaisille adoptiovanhemmille. Tämä sijaisäidistä repimisen trauma on paljon suurempi kuin se, että sairaalassa vauva luovutettaisiin adoptioperheeseen. Nyt vauva joutuu siis yhden kerran lisää riepoteltavaksi vieraaseen perheeseen.



Jos mahdollista niin sovi adoptio suoraan adoptoivan perheen kanssa (PeLa osaa auttaa) eli että lapsi menisi suoraan sairaalasta jo heille. Eikä niin että lapsi ehtii puolen vuoden sijaisperheaikana kiintyä sijaisäitiin ja sitten taas revitään irti siitä äidistä ja sirretään adoptioäidille.



Ihanne olisi että sairaalasta vauva vietäisiin suoraan adoptioperheeseen ja sinun harkinta-aikasi kuluisi sinä aikana. Uskon että tämä voisi onnistua jos sinä thän suostut. Lapsesi parasta ajatellen ymmärtänet että tämä olisi niin sinun, lapsen kuin adoptiovanhempien etu.



Hyvää jatkoa ja rakkautta sinulle, älä piittaa syyllistäjistä. Mutta mieti vielä sekin vaihtoehto että jos kuitenkin vielä jaksaisit yhden lapsen. Jos et jaksa, on parempi koko perheen kannalta että annat adoptioon.



t. itse neljännestä haaveileva, mutta sinun ratkaisusi täysin ymmärtävä äiti

Tää äiti on maaliskuussa tätä asiaa pohtinut. Tsempit tuskin on enää ajankohtaisia!! :D

abortin tekijöistä ei voi sanoa samaa (jos ei vakavaa syytä).

Kuin antaa se jollekin vieraalle ihmiselle, joka saataakin olla joku mielisairas ja kehitysvammainen lapsenraiskaaja-psykopaatti, joka rääkkää, raiskaa ja kiusaa sinun lastasi?

Kuin antaa se jollekin vieraalle ihmiselle, joka saataakin olla joku mielisairas ja kehitysvammainen lapsenraiskaaja-psykopaatti, joka rääkkää, raiskaa ja kiusaa sinun lastasi?

Voi kun ap vielä olisi kuulolla!!!



Ap voi saada paljonkin tukea sosiaalitoimistosta! Tukiperheen ja/tai tukihenkilöitä lapsille, perhetyöntekijän, sosiaalityöntekijän, taloudellista apua jne. Tarvittaessa myös sijaisperheen.



Adoptio on lapselle aina traumaattinen hylkäyskokemus. Ensin kannattaa miettiä muut mahdollisuudet. Mutta joka tapauksessa ap joutuu asioimaan sosiaalitoimistossa jos haluaa antaa lapsen adoptioon, joten kuulee nämä vaihtoehdot varmasti sosiaalityöntekijältään.

Olen adoptioäiti ja tulen olemaan loppuelämäni ikikiitollinen tyttäreni biologisille vanhemmille, jotka omista hyvin inhimillisistä syistään aikanaan luopuivat vauvastaan, josta tuli meidän kauan kaipaamamme lapsi.



Jos lapsi aikanaan haluaa tutustua alkuperäisiin vanhempiinsa, tuemme häntä täydellä sydämellä. Meillä hän on maailman rakkain joka tapauksessa ikuisesti.



Ei adoptioon annettava vauva kyllä joudu odottamaan lyhytaikaisessa sijoituksessa kuin kahdeksan viikkoa, joka on lakisääteinen harkinta-aika biologisille vanhemmille. Viivytyksiä syntyy vain epäselvissä tapauksissa, puoli vuotta kun on maksimiaika, jonka lapsi voi olla lain mukaan lyhytaikaisessa sijoituksessa. Eli mikäli esim ap allekirjoittaa luovutuspaperit heti harkinta-ajan päättyessä, vauva voidaan siirtää omaan perheeseensä jo silloin. Tai kai sen voisi siirtää jo aiemminkin, mutta silloin on aina vaarana, että perheen sydän särkyy jos lasta ei luovutetakaan.



Adoptioperheet on syynätty todella tarkasti, ap:n ei tarvitse pelätä että hänen lapsensa päätyisi huonoihin oloihin. Toki jossain perheessä voi esiintyä myöhemmin pahojakin ongelmia, mutta todennäköisyys ei ole niin suuri että kannattaisi sitä pelätä. Tunnen useita adoptioperheitä ja kaikissa lapsi tai lapset ovat todella rakastettuja ja hellästi hoidettuja.



Voimia ap:lle. Jos tämä on sinulle oikea ratkaisu, voit ajatella että lapsi päätyy rakastavaan kotiin. Saat PeLalta adoptioneuvontaa, jonka aikana varmistut kyllä lopullisesta kannastasi.



On suurta rakkautta lasta kohtaan haluta antaa hänelle mahdollisimman hyvä elämä.

Adoptoisin lapsesi heti. En voi itse lapsia tehdä enään,vaikka ikää on vasta alle 30v.

Adoptio on edennyt, sijaisperhe harkinta-ajaksi on selvillä ja lopulliseen perheeseensä vauva pääsee heti kun adoperhe selviää. Yksi perhe oli jo, heidän piti vauva ottaa heti synnäriltä mukaansa, mutta yllättäin pariskunta erosikin enkä sellaiseen tilanteeseen halua vauvaa antaa. Neuvonta on omalta osaltani ohi, nyt vain odotellaan vauvan syntymää.



Meille tulee avoin adoptio ja tapaamme(minä ja lapset) lasta säännöllisesti heti vauvasta lähtien, tulevat vanhemmat sitoutuvat siihen että alusta asti kaikki on avointa lapselle. En todellakaan halua hänelle enempää ongelmia, kuin mitä tämä asia itsessään voi jo aiheuttaa. Paljon olen puhunut ihmisten kanssa jotka on adoptoitu lapsena ja jokainen on sanonut että traumoja eivät ole adosta saaneet kun ovat tienneet asiasta alusta lähtien. Yhdelle adoptio oli ollut järkytys, hän oli saanut sen ikävästi selville vasta perunkirjoituksessa :(



Joku ehdotti sosiaalitoimiston avun kysymistä, olen sen tehnyt. Kaikkien(minun+sosiaalityöntekijöiden+PeLan+terapeuttien yms) mielestä on parempi että lapsi on suoraan pysyvässä perheessä, kuin sitten sijaisperheessä X-aikaa elämänsä alkutaipaleella, kun omasta kuntoutumisestani ei voi tietää.



Tunteet kulkevat vuoristorataa, epätoivoisesti olen etsinyt vaihtoehtoja että en tähän 'joutuisi' mutta realistisesti tiedän että tämä on ainoa mahdollinen vaihtoehto meille. Olen itkenyt kymmeniä öitä ja päiviä, mutta en voi muuta.



Perheeni(vanhempani+sisarukseni) on suoraan sanonut, että eivät tämän jälkeen tunnusta minua heihin kuuluvaksi, moni kaveri on lakannut vastaamasta viesteihin ja puheluihin. Yksin olen tämän kanssa mutta enköhän selviä, ajan kanssa.



AP

Adoptio on edennyt, sijaisperhe harkinta-ajaksi on selvillä ja lopulliseen perheeseensä vauva pääsee heti kun adoperhe selviää. Yksi perhe oli jo, heidän piti vauva ottaa heti synnäriltä mukaansa, mutta yllättäin pariskunta erosikin enkä sellaiseen tilanteeseen halua vauvaa antaa. Neuvonta on omalta osaltani ohi, nyt vain odotellaan vauvan syntymää.

Meille tulee avoin adoptio ja tapaamme(minä ja lapset) lasta säännöllisesti heti vauvasta lähtien, tulevat vanhemmat sitoutuvat siihen että alusta asti kaikki on avointa lapselle. En todellakaan halua hänelle enempää ongelmia, kuin mitä tämä asia itsessään voi jo aiheuttaa. Paljon olen puhunut ihmisten kanssa jotka on adoptoitu lapsena ja jokainen on sanonut että traumoja eivät ole adosta saaneet kun ovat tienneet asiasta alusta lähtien. Yhdelle adoptio oli ollut järkytys, hän oli saanut sen ikävästi selville vasta perunkirjoituksessa :(

Joku ehdotti sosiaalitoimiston avun kysymistä, olen sen tehnyt. Kaikkien(minun+sosiaalityöntekijöiden+PeLan+terapeuttien yms) mielestä on parempi että lapsi on suoraan pysyvässä perheessä, kuin sitten sijaisperheessä X-aikaa elämänsä alkutaipaleella, kun omasta kuntoutumisestani ei voi tietää.

Tunteet kulkevat vuoristorataa, epätoivoisesti olen etsinyt vaihtoehtoja että en tähän 'joutuisi' mutta realistisesti tiedän että tämä on ainoa mahdollinen vaihtoehto meille. Olen itkenyt kymmeniä öitä ja päiviä, mutta en voi muuta.

Perheeni(vanhempani+sisarukseni) on suoraan sanonut, että eivät tämän jälkeen tunnusta minua heihin kuuluvaksi, moni kaveri on lakannut vastaamasta viesteihin ja puheluihin. Yksin olen tämän kanssa mutta enköhän selviä, ajan kanssa.

AP

Todella paljon voimia! Kurjaa on läheistesi suhtautuminen, toivottavasti se muuttuu kuitenkin ajan kanssa ymmärtäväisemmäksi. Uskon kirjoittamasi perusteella, että olet varmasti kyllä harkinnut ratkaisuasi kunnolla enkä usko, että lapsesi tulee sinua millään tavalla siitä myöskään tuomitsemaan. Olethan ajatellut hänen etuaan mitä suuremmassa määrin.

Hienoa kun avoin adoptio on olemassa, saatte pitää lapseen suhteen yllä koko ajan. Se varmasti helpottaa kuitenkin asioita, vaikkei niitä helpoiksi tekisikään.

Oikein paljon voimia matkaan, nostan hattua sinulle tavastasi hoitaa asiaa ja rohkeudestasi kertoa siitä.