Lue keskustelun säännöt.
Myönnän: pelkkien poikien äitinä on rankkaa
28.03.2012 |
Enkä todellakaan haikaile tyttölasta eikä sukupuoli ole minua aiemmin edes mietityttänyt. Nyt olen ollut muutaman kuukauden kotona työttömänä ja täten päässyt takaisin kotiäidin arkeen ja kyllä ottaa koville.
Ensinnäkin, isoveljellä ei ole minkäänlaista hoivaviettiä pikkuveljeään kohtaan kuten olen kuullut tytöillä olevan. Jatkuvasti saan olla vahtimassa etteivät mätki toisiaan, ja kyse ei ole edes ihan pienistä lapsista (3- ja 6-vuotiaat). Tänäänkin olemme yrittäneet pelata muistipeliä ja lautapelejä ja aina lopputulos on se että pelinappulat on singottu lattialle ja niitä ei kukaan ilman tuhatta kehotusta korjaa.
Kaikki asiat ilmoitetaan huutamalla. Oma-aloitteisuutta ei ole, jos vetskari ei mene ensi vetäisyllä kiinni huudetaan äiti. Joskus jopa 6-vuotias jää tumput suorana odottamaan että äiti pukee hänet, vaikka on siis eskarissa oleva poika ja osannut pukea jo vuosia!
Jos luen heille kirjaa, alkaa jompi kumpi repiä ja käännellä sivuja. Sisällä poljetaan jatkuvasti jotain polkuautoa tai -mopoa joista lähtee kauhea älämölö.
Joo, tiedän että olen kasvattanut lapseni huonosti ja ei meidänpoikaainakaantuollainenole jne jne. Tiedän myös, että tytötkin voi olla rasavillejä (kokemusta on, mm. kummityttöni on ihan pitelemätön). On vaan ollut huono päivä, kiitos kun sain purkeutua.
Kommentit (9)
Katsokaas kun noilla vastaajilla on tosi pieniä lapsia.
Poikien meno vaan jatkuu ja ulkoleikitkin on paljon vauhdikkaampia.
Äsken poika tuli kotiin, kun oli kaatunut skeittilaudan kanssa ja ihmettelee, kun aina törmäilee ja kaatuilee.
Tytöt taas tuolla ulkona leikkii rauhallisesti.
Toki löytyy rauhallisiakin poikia, mutta vilkas ja energinen poika on kyllä aika raskas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis kasvattanut huonosti.
niillä on vaan menneet pasmat sekaisin nyt vähäksi aikaa, kun yhtäkkiä oletkin koko ajan kotona.
kyllä se siitä tasaantuu. ei tyttöjen kirkuna ja kimeät leikinäänet ole yhtään helpompia kestää :)
t. kehityshäiriöisen ekaluokkalaispojan ja tyttötaaperon äiti.
Paljon oli tosiaan joukossa sitä samaa, mitä meilläkin elämä on.
Kaksi pienintä puree ja lyö toisiaan päivittäin, sekä repii hiukista ja vaatteista. Ei auta, vaikka on koitettu ohjata ja opastaa sekä hyvällä, että pahalla.
Kirjaakin on pare lukea muutaman metrin päästä, tai tulee sivujen repimistä (siltä osin mitä niitä sivuja enää edes jälellä on) ja kiukuttelua.
Mopoja yms. meillä ei sattuneesta syystä ole, mutta melko kiva ääni saadaan kaappiakin potkimalla.
En ole kasvattanut lapsiani huonosti...heille nyut vaan on tullut äitinsä luonne, eivätkä he voi sille mitään. Joten itseäni saan syyttää :D
T: kolmen tytön äiti
Tavarat sekaisin siellä täällä ja jatkuva korvia huumaava möykkä. Jaksamisia ja muista toistaa niitä ohjeita vaikka väsyttäisikin, muuten joudut loppuikäsi juosta passaamassa.
terv. 3 pojan äiti, eka jo teini
ei tuo ole totta että "pojilla ei ole hoivaviettiä tai empatiaa" ja "tytöillä taas on". Noin KESKImäärin ehkä enemmän voi tällaista ominaisuutta olla tytöillä mutta yksilöiden erot ovat aina tilastollista keskiarvoa suurempia. Ei siis ole mikään automaatti että "tytöt sitä ja pojat tätä".
Omista lapsistani vain ja ainoastaan _poika_ on empaattinen ja hoivaviettinen. Hoitaa kaikkia leluja, eläimiä, rakastaa vauvoja, suukottelee kaikkien muidenkin vauvat ja auttaa sisarusten hoidossa omasta aloitteestaan. Tytöt taas eivät ole hoivaviettisiä lainkaan, painivat ja tappelevat ja nujuavat todella raisusti. Meillä myös tytöt ovat itsenäisiä ja omaehtoisia, enemmän se poika äidille huolistaan kertoo ja pyrkii syliin ja hakee läheisyyttä.
Eli ymmärrän sinua että sinulla on raskasta, mutta ei se siitä johdu että olet _poikien_ äiti vaan yleensä tietynlaisen tempperamentin omaavien lasten äiti. Minulla on kaksi samanlaista lasta jotka ovat tyttöjä ja yksi sellainen lapsi (jota kuvailit tyttöjen stereotypialla) joka on poika.
Lapsi on aina yksilö, ja yksilöerot ovat todella isoja eivätkä suinkaan korreloi keskiverto-oletusten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä huomaa muuta eroa kuin että pienempänä tyttö huusi ja tappeli vaatteista joka aamu, mitä pojat ei tehneet. Tyttö ei meinaa jaksaa kuunnella mitään tarinoita. Pojat kuunteli sujuvasti nuortenromaaneja jo 1-vuotiaana iltaisin sängyssä 1-2 tuntia. Tyttö ei osaa vielä 7-vuotiaanakaan tehdä kotitöitä, pojista paras leikkas salaattiainekset veitsellä ja paisto jauhelihat pannulla ihan itsenäisesti 3-vuotiaana.
Huudon ja riehumisen määrässä en huomaa eroa.
1) muut ihmiset pitää ottaa huomioon
2) yhteisiä hommia pitää hoitaa tasapuolisesti
3) äiti ei ole passaamassa loppuelämää, vaan hommat on opeteltava
Varmaan niistä muksuista on nyt niin jännä kun ap on kotona, että he sen takia ovat rauhattomampia ja avuttomampia mammanpoikia kuin oikeasti ovatkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta en yhdy aloitukseesi. Mulla ei ole rankkaa, tai mistä sen tietää kun ei ole mitään mihin verrata. Luulin että kaikkien lasten kanssa on tällaista. :)
Meillä on tosin kolme poikaa, tuohon samaan ikäjakaumaan vielä vauva. Tyyppi joka on tuhannen syliriippuvainen, eli toimin erotuomarina ja roikotan 10kg mötkälettä käsivarsilla. Meneeköhän siltä kuulo kun joutuu niin läheltä kuuntelemaan mun huutoa isommille.
Älämölöperheet kunniaan. Täältä tullaan maailma.
Ne kuule tulevaisuuden johtajia, osaavat otta pikku konfliktit rennosti sitten isona.
Kevättä sinne ja ole ylpeä saavutuksistasi.
myös miehen lapsi, joka on tyttö. Ei se niin sukupuolesta ole kiinni, vaan lapsen luonteesta.