Kumman valitsisit (yksilapsisuus vs. aikainen päivähoito)

Tämä on kyllä vaikea asia. Kyllä minä toisen haluaisin, mutta toista ei kyllä putkeen tule (ihan jo imetyksenkään takia, ei ole edes mahdollisuutta raskautua ilman kiertoa) ja jos pääsen opiskelemaan, haluan keskittyä niihin juttuihin, en tehdä lapsia siinä sivussa. Toivottavasti mies lämpenee siis lisääntymään vanhemmalla iällä...



Kurjia nämä valinnat, joita nainen joutuu tekemään. Miehillä harvemmin on mitään suurempia haluja nauttia lastensa pikkulapsiajasta kotona.

Minä olin pitkään kotona esikoisen kanssa ja se aika oli mielestäni elämäni ihaninta ja sain luotua perustan todella hyvälle äiti-lapsisuhteelle.



Ja jos aiot aloittaa myöhemmin vaativat opiskelut niin kuvittelepa vain tilannetta kotona kun yrität jatkuvasti selvittää kahden tai useamman lapsen tappeluita...



Jo yhden lapsenkin kanssa saattaa tulla sellaisia ajatuksia (varsinkin jos itsellä on esim. ne vaativat opiskelut menossa), että miten minusta riittää jaettavaksi myös tällä lapselle. Kuvittelepa vain tuota itsesyytösten määrää kun on kaksi tai useampaa lasta.



Nimin. "Kokemusta on", koska myöhemmin tein sen toisen lapsen.

ja kotona oli 3 vuotta ekan syntymstä 2 hioenosti keskenään leikkivää lasta. Pari kaveria valittaa, kun ei saa rauhassa ees siivota tai tehdä yhtän mitään, kun lapsi ei tee mitään yksin...

Tälläistä viestiä melkein toivoin :) Nautin tästä ajasta ihan suunnattomasti, mutta en tiedä haluanko tätä montaa kertaa kokea.



Toinen putkeen ei tule kyseeseen, tämä ensimmäinen nukkuu vieläkin niin sairaalloisen huonosti. Eikä ole edes raskautumisen mahdollisuutta, kun imetän eikä ole menkkoja.

Ai niin, ja toistaiseksi tämä lapseni on osoittautunut erittäin reippaaksi ja omatoimiseksi tapaukseksi. Äiti ei paljon päivän aikana kaipailla... Saa nyt nähdä, onko tälläistä tulevaisuudessa. Toisaalta taas, onhan minulla aikaakin hänelle!

Ainoana lapsena olo on kurjaa! Tiedän omasta kokemuksesta =(.



Siinä se toinen menee samoilla valvomisilla. Kuulostaa tyhmältä, mutta niin se vain on. Ja sitten on toisilleen seuraa myöhemmin.



Ainokaisista tuppaa tulemaan rasittavia äidin perässä kulkijoita, jotka eivät kykene tekemään mitään ilman äitiä. Tarvitsevat äidistä sitä leikkikaveria, joka muilla lapsilla on sisaruksissa.



Itse tein omien kokemusteni perusteella 4 lasta :)

Minä en vain usko, että pystyisin kahta pientä kasvattamaan kotona. Omat resurssit on mietittävä ja niiden mukaan elettävä. Ja haluan kuitenkin pystyä nauttimaan tästä.



Minä en ole kokenut isoa sisaruslaumaa mitenkään erityisen tärkeänä. Tulen viisilapsisesta perheestä. Miehellä ei ole ollenkaan välejä ainoaan veljeensä, että se siitä sisarussuhteesta...

...unohdin laittaa sen, että kaikki lapset on hoidettu kotona, eskarissa vain ovat käyneet tarhassa. Että aikaa on ollut kaikille :)

Meillä on 3 lasta ja he ovat aloittaneet hoidon 1-vuotiaina. Se sujui kaiken kaikkiaan todella hienosti. Ei 1...2-vuotiaana hoidon aloittamisessa ole mitään pelättävää. Vanhempien asenne on a ja o, jos lapselle näyttää ettei luota hoitopaikkaan ja pelkää siellä viihtymistä, lapsestakin tulee epävarma.

En usko, että lapselle hoito olisi jotenkin haitallista. En usko, että yksilapsisuus olisi jotenkin haitallista. Mutta itselleni kotihoito on niin tärkeä ja rakas asia, etten haluaisi lisää lapsia tehdä, jos en heitä pysty kotona hoitamaan ja heidän kasvustaan kiireettä nauttia. Ruuhkavuodet ei ole ehkä minun juttu...



Meillä on tosiaan niin isot ikäerot kaikilla sisaruksilla, että ollaan kaikki vähän niin kuin yksilapsisesta perheestä. Itse en muista koskaan leikkineeni sisarusteni kanssa, korkeintaan ollaan vain riidelty. Kaverit on ollut sitten muualta, itse olen aina ollut tosi sosiaalinen persoona. Eikö kavereita ole mahdollisuus hankkia muista kuin sisaruksista, ei minulla ole ainakaan ollut koskaan pulaa?

Miksi ajattelet, että ne lapset on ihan pakko tehdä saman tien putkeen? Voithan opiskella välissä, tehdä vähän töitäkin ja tehdä sitten toisen lapsen?



Siis ei yksilapsisuudessa ole mitään vikaa, mutta kyllä monella uraäidillä on jopa neljäkin lasta, ja hyvin sujuu elämä.



T: kolmen lapsen uraäiti

22, eli eiköhän tässä minulla ole hyvin aikaa. Mies on 28, eikä halua enää seitsemän-kahdeksan vuoden päästä kuulemma lapsia, eli nyt tai ei koskaan.

Minä tein "itsekkäästi" ratkaisun olla lapsen kanssa kotona 4.5 v. En sen takia, että se olisi ollut lapselle jotenkin ikävää mennä pienenä päivähoitoon.



Ja esikoisestani ei tullut 'äidin perässähiihtäjää'. Tiesin kyllä, että tässä meidän naapurissa on paljon saman ikäisiä lapsia kavereiksi, ja niitä on kyllä riittänyt. Erittäin sosiaalinen ja hyvin muiden lasten kanssa toimeentuleva tapaus.



Enkä tehnyt lapsia sen takia, että ne keskenänsä leikkivät, vaan siksi koska lapset ovat kivoja, ja niiden kanssa on kiva olla.

koska sitten he leikkivät todennäköisesti keskenään ja pääset itse vähemmällä. Voit vaikka lukea lääketieteellistä kirjallisuutta, ei nyt uppoutua tietenkään voi, mutta sellaista helpompaa tekstiä voit lukea, kun lapset leikkivät keskenään. Kun on vain yksi, se luultavasti lähinnä roikkuu sun perässä ja vaatii viihdytystä ja seuraa. Minulla on kaksi lasta ja ura, olin kotona 4v.

En usko, että lapselle hoito olisi jotenkin haitallista. En usko, että yksilapsisuus olisi jotenkin haitallista. Mutta itselleni kotihoito on niin tärkeä ja rakas asia, etten haluaisi lisää lapsia tehdä, jos en heitä pysty kotona hoitamaan ja heidän kasvustaan kiireettä nauttia. Ruuhkavuodet ei ole ehkä minun juttu...

Meillä on tosiaan niin isot ikäerot kaikilla sisaruksilla, että ollaan kaikki vähän niin kuin yksilapsisesta perheestä. Itse en muista koskaan leikkineeni sisarusteni kanssa, korkeintaan ollaan vain riidelty. Kaverit on ollut sitten muualta, itse olen aina ollut tosi sosiaalinen persoona. Eikö kavereita ole mahdollisuus hankkia muista kuin sisaruksista, ei minulla ole ainakaan ollut koskaan pulaa?

Mutta mä myös sanoisin, että kyllä se, miten sisarukset tulee keskenään toimeen, on myös kotikasvatuksesta paljon kiinni. Siitä, miten kiinteä perhe on muuten, ja miten sisarukset opetetaan toisiaan kohtelemaan, ottamaan huomioon jne.

Mulla on yksi veli ja yksi sisko, ja kyllä se suhde sisarukseen on kuitenkin aina erilainen kuin ystäviin, edes niihin parhaisiin. Mun mielestäni.

Mä myös tunnen nyt useamman perheen, joissa yksilapsisuus on periytynyt, ja se on vähän huvittavaa, kun äidit kertoo kuinka heille lapsuudessaan on olleet omat serkut sitten niitä sisarusten korvikkeita, että ei mitään sisaruksia ole kaivattu. Ja unohdettu, että sillä omalla ainokaisella ei ole edes niitä serkkuja, kun kummatkin vanhemmat ovat olleet ainoita lapsia. Kyllä siinä aika yksin on tietyllä tapaa maailmassa.