Avioehto vai ei, ja jos niin millainen?
Tilanteemme on siis se, että olemme naimisissa, ei lapsia eikä avioehtoa. Nyt kuitenkin yritämme lasta, ja olemme miettineet avioehdon tarpeellisuutta. Myös asunnon osto on suunnitteilla.
Haluaisin kuulla näkemyksenne ja mielipiteenne siitä, miten asiat kannattaisi mielestänne järjestää. Tässä piiitka selostus tilanteestamme, toivottavasti jaksatte lukea ja kommentoida. Jakakaa neuvojanne, arvon mammat!
Raha- ja työtilanteemme on sellainen, että minä olen tällä hetkellä "kotona" tekemässä graduani. Valmistun syksyllä. Lisäksi teen jokseenkin omaa alaa liippaavia keikkatöitä, joista tuloja on n. 400e/kk. Opiskeluaikana olen tehnyt osa-aikaisia töitä ja viime vuoden olin myös oman alan (pienipalkaisessa) kokopäivätyössä. Olen mennyt opiskelemaan vasta aika myöhään, joten valmistun siis aika "vanhana". Kun oman alan työkokemuskin on aika vähissä, niin työnsaantimahdollisuuteni eivät ole mitenkään erityisen huikeat. Jotain työtä uskon saavani (ja sillä aikaa pientä ansiosidonnaista), mutta en välttämättä aivan heti enkä taatusti mitenkään huikealla palkalla (korkeakoulutus, mutta ala on mitä on; pienet palkat ja työt tiukassa).
Mies on töissä ja tienaa ihan ok (emme ole köyhiä mutta emme todellakaan mitenkään varakkaitakaan, säästöjä ei juurikaan ole). Hän on ollut töissä koko ajan ja siis pitkälti elättänyt minua ja mahdollistanut suht rauhallisen opiskelun, mikä on ollutkin elämänlaatumme kannalta tosi tärkeää.
Tällä hetkellä olen siis melko selvästi "saamapuolella" tässä liitossa. Olemme tosin saaneet jonkin verran apua minun vanhemmiltani, ja ne on tottakai käytetty aina yhteisiin asioihin. Mutta entäs sitten, jos saamme lapsia? Tavoitteenani ei ole vuosien kotiäititys, mutta kyllähän lapset joka tapauksessa heikentävät minun työllistymismahdollisuuksiani, kun työkokemusta ei pääse kerryttämään. Mies tuskin voi jäädä hoitamaan lapsia, kun perheemme tulot ovat hänen harteillaan (eikä varmaan haluaisikaan, kun pientä sovinistin vikaakin löytyy) Ei ole kovin todennäköistä että saisin raskauden tai äitiysloman aikana vakipaikkaa, johon palata. Vakituiset työt ovat tällä alalla muutenkin harvinaisuus. Tilanne olisi tietysti aivan eri, jos olisin ehtinyt kerryttää oman alan kokemusta. Iän takia lasten "tekoa" ei kuitenkaan kannata enää lykätä.
Tulevaisuudesta vielä sen verran, että minä tulen saamaan jonkin verran perintöä (en todella tiedä kuinka paljon, ehkä n. 100 000e). Tähän voi kulua (ja toivottavasti kuluukin!) vielä ainakin pari kymmentä vuotta.
Miten te järjestäisitte asianne tässä tilanteessa? Miten turvaan oman tilanteeni mahdollisen eron sattuessa? Mikä olisi kohtuullinen ja järkevä ratkaisu? En halua ajatella että eroaisimme koskaan mutta olen realisti, mieshän voi vaikka saada viidenkympin villityksen ja jättää mut pienten lasten kanssa, hänhän ei ole mitenkään meistä riippuvainen.
Kommentit (14)
Omaa tilannetta ei tarvitse turvata eron varalta, et kai voi elämääsi miehen rahojen varaan laskea?
Meillä on avioehto, jossa eron sattuessa molemmat pitävät oman omaisuutensa. Samoin perintö rajattu puolison ulottumattomiin. Kuolemantapauksessa avioehto kumoutuu.
Niin sellainen avioehto, jossa perintönä tai lahjaksi saatu omaisuus suljetaan pois avio-oikeudesta.
Tai vielä parempi: ei mitään avioehtoa, mutta vanhempasi merkitsevät testamenttiinsa, että lapsen puolisolla ei oikeutta perintöön eron sattuessa.
niin ap tais kysellä juuri mm. sitä, mikä olisi KOHTUULLINEN vaihtoehto... Onko teidän mielestänne ainut kohtuullinen vaihtoehto se, että nainen synnyttää ja hoitaa miehelle lapset ja kärsii (esim. työelämään liittyvät) tappiot ja mies saa tämän ilmaiseksi vailla mitään kompensointivelvoitetta? Ne tappiot kun usein vaikuttavat naisen palkkoihin vielä silloinkin kun työelämässä taas ollaan.
miehen rahat.
Meillä minä olen pienempituloisempi ja meillä on avioehto. Pärjäsin ennen miestäkin ja jos ero tulee, pärjään kyllä taas. Ihan ilman hänen kynimistään.
ja nämä lastenhoidot yms. verottavat vielä naisten eläkkeitäkin eli koko loppuelämään vaikuttaa! Mies porhaltaa töissä jatkuvasti ja palkka nousee.
niin ap tais kysellä juuri mm. sitä, mikä olisi KOHTUULLINEN vaihtoehto... Onko teidän mielestänne ainut kohtuullinen vaihtoehto se, että nainen synnyttää ja hoitaa miehelle lapset ja kärsii (esim. työelämään liittyvät) tappiot ja mies saa tämän ilmaiseksi vailla mitään kompensointivelvoitetta? Ne tappiot kun usein vaikuttavat naisen palkkoihin vielä silloinkin kun työelämässä taas ollaan.
niin huh huh. Jos se rahallinen menetys on niin hirveä niin mitä jos et tekisi lapsia. Ne ovat "taloudellinen menetys" vaikka olisit työelämässäkin.
Olisiko mahdollista, että kun lapsi syntyy, mies alkaa maksaa sinulle jotain eläkevakuutusta, kerryttää rahaa rahastoon, tms? Eli ikään kuin korvauksena lapsen hoitoon menevästä ajasta. Eron sattuessa saat pitää siihen mennessä kertyneet rahat. Muuten ne tulevat sitten eläkkeellä molempien hyödyksi.
Oman omaisuuteni, olemassa olevan tai tulevan turvaisin avioehdolla. Samoin mies voisi turvata oman mahdollisen perintönsä. Eli kyse olisi vain tuohon lastenhoitoon menevän ajan korvaamisesta taloudellisesti.
Tai sitten teette avioehdon, jossa mies on velvollinen tiettyyn summaan asti kuukaudessa maksamaan sinulle jonkinlaista elatusmaksua eron sattuessa. Ameriikan malliin.
Jos kummallakaan ei ole mitään merkittävää omaisuutta, avioehto on suhteellisen tarpeeton mielestäni, koska kyllä molemmat ilmeisesti kykynsä mukaan sitä tulevaa asuntolainaa tulisivat maksamaan. Ja ap hoitaa lapsia kotona jne, niin miehen suurempi osuus lainan maksuista voidaan ehkä katsoa kompensaatioksi ap:n ansiotulon- ja eläkemenetyksistä. Yhdessä tästä eteenpäin varallisuutta kartutetaan, joten miksei sitten se tulisi molempien "hyödyksi" myös mahdollisessa erotilanteessa?
Jos haluatte avioehdon, esim. avioehto, joka sulkee perinnöt pois avio-oikeuden piiristä voisi olla ihan ok(molemminpuolinen).
Ja voisi olla ihan hyvä jos on voimassa vain avioeron varalta, kuolemantapauksessa ei olisi voimassa.
Miksi pitää haukkua? En ole siis tosiaan miestä kynimässä, pohdin vain vaihtoehtoja ja nimenomaan sitä, mikä olisi kohtuullista. Ja joo, kyllä minä mietin lapsiasioita myös taloudelliselta kannalta. Onko siinä jotain pahaa? Kuten valinnoistani voi huomata, en ole tähänkään mennessä tehnyt valintojani "dollarin kuvat silmissä" joten en pitäisi itseäni pinnallisena tai rahanahneena ihmisenä.
niin ap tais kysellä juuri mm. sitä, mikä olisi KOHTUULLINEN vaihtoehto... Onko teidän mielestänne ainut kohtuullinen vaihtoehto se, että nainen synnyttää ja hoitaa miehelle lapset ja kärsii (esim. työelämään liittyvät) tappiot ja mies saa tämän ilmaiseksi vailla mitään kompensointivelvoitetta? Ne tappiot kun usein vaikuttavat naisen palkkoihin vielä silloinkin kun työelämässä taas ollaan.
niin huh huh. Jos se rahallinen menetys on niin hirveä niin mitä jos et tekisi lapsia. Ne ovat "taloudellinen menetys" vaikka olisit työelämässäkin.
Miksi vain naisen tulisi jostain suuresta äidinrakkaudesta uhrata oma taloudellinen tulevaisuutensa lastenhoidon alttarille? Esim.USAssa, jos nainen kotona ja mies töissä, mies joutuu eron sattuessa maksamaan ex-vaimolle elatusmaksua, jotta tämä tulee toimeen eikä ero vaikuta vaimon ja mahdollisten yhteisten lasten elämään talouden osalta niin paljon. Mikä tässä olisi väärin?
mutta kuitenkin saan sinusta aika ahneen kuvan. Kuten itsekin myönsit, niin miehesi on käytännössä kustantanut sinulle opiskelun korkeakoulussa ja elämisen siinä sivussa ja silti mietit, miten saat miehen maksamaan sinulle mahdollisen eron sattuessa siitä, että uhrauduit perheen edessä?
Jokainen joutuu uhraamaan jotain jos perhettä perustaa. Jos ei siihen ole valmis, ei kannata sitä perhettä perustaa. Kyllä tästä saisin sen kuvan, että ainoa joka uhrauksia tuon liittonne eteen tekee on miehesi.
Ei varmaan sellainen vastaus mitä odotit, mutta rehellinen mielipiteeni.
koska haluamme nimenomaan, että kaikki menee tasan, oli sen sitten muodollisesti hankkinut kumpi hyvänsä tai tulee se sitten kumman tahansa perintönä. Näin siksi, että meille perhe on myös taloudellinen yhteisyritys, jossa kumpikin tukee toisen selviämistä ja tärkeintä on kokonaisuus. Kumpikin myös hoitaa ja huolehtii niistä mummoista, joilta ne perinnöt ehkä joskus tulevat. Joten kummallekin kuuluu puolet kaikesta.
En kuitenkaan myönnä olevani ahne. Jos olisin, miksi kyselisin täällä mielipiteitänne? Ollaan miehen kanssa puhuttu aiheesta ja tiedän että hän suostuisi esim. avioehtoon ja vaikka siihenkin että hänet rajattaisiin pois vanhempien testamentista. Jos olisin ahne, olisin varmaankin vain hoitanut asiat itselleni edullisimmalla tavalla, eikö? Nythän siis nimenomaan mietin sitä mikä on kohtuullista.
Ja olenhan minäkin niitä "uhrauksia" tehnyt, mm. elättänyt miestä suhteen alkuaikoina kun oli työtön (tästä jo 15v joten en maininnut viestissäni). En tosin ajattele niitä uhrauksina, tietenkään.
Jos teillä ei tällä hetkellä ole kummallakaan huomattavaa omaisuutta, ei ole tarvetta avioehtoon. Jatkossa kumpikin osallistuu perheen elatukseen kykyjensä mukaan: toinen ansiotyössä, toinen huolehtimalla yhteisistä lapsista, joten on oikeudenmukaista jakaa kaikki tasan mahdollisen eronkin sattuessa.
Vanhempasi voivat testamentilla määrätä perintönsä jäävän puolison avio-oikeuden ulkopuolelle.
miehen rahat.
Meillä minä olen pienempituloisempi ja meillä on avioehto. Pärjäsin ennen miestäkin ja jos ero tulee, pärjään kyllä taas. Ihan ilman hänen kynimistään.