Kohta 5 v naimisissa ja alkaa pänniä...

ei taida olla viisasta tehdä lasta tuollaiseen suhteeseen.



ihan ensin: kasva aikuiseksi. tee lapsia vasta sitten.

no ihan ok menee (no peremminkin voisi mennä) kaks lasta meillä 5vuotias ja 3kk...

olen kärsinyt 3 km ja kokeilunhalu on alkanut tulla siksi, kun tuntuu että kaikki menee pieleen.



tiedän, että sse ei ole ratkaisu, mutta silti.

sitten koitti meilläkin lapsettomuuden kurimus. sitä kesti muutaman vuoden, kunnes luovuttajan siittiöillä ja IVF:llä saimme kaksoset. Kertaakaan en eroa miettinyt vaikka vika oli miehessä. Lapsettomuus on yhteinen ongelma.



Oletteko hakeneet apua lapsettomuuteenne? Tosin jos suhde on noin epävakaalla pohjalla, en tiedä onko järkeäkään.



Me olemme nyt olleet naimisissa 16 ja puoli vuotta.

Oletkoa kuullut kriisistä joka tulee siinä 7 vuoden yhdessä olon paikkeilla???

Luulen että meillä se alkaa olla sitä...

T:3

koska koskaan aikaisemmin en ole ajatellut tällaisia... Välillä tuntuu vaan, että pää hajoaa näihin menetyksiin ja sitä sitten yrittää keksiä kaiken maailman ratkaisuja...



Siis apua.

siitä kyllä puhutaan, muttta mitä se käytännössä tarkoittaa?

niihin aikoihin tulee kriisi suhteeseen, siis että kaikki menee päin helvettiä tai ei nyt välttämättä kaikki, mutta tiedäthän nyt mitä kriisi tarkottaa???

Meillä ainakin tuntuu, tai oikeestaan mulla tuntuu siltä että en vaan enää jaksa ja että haluis päästä pois...

kun tuntuu, että asiat menee päin helvettiä.



Lähinnä tarkoitin sitä, että onko toi 7vuoden kriisi jotenkin määritelty oikeesti kun siitä niin paljon puhutaan.



Lapsettomuudessa on jo kriisiä kerrakseen.

Ensimmäinen seitsemän vuoden kriisi on tosiaan paljon puheissa ja on ihan totta useilla. Seuraava kriisi tulee taas seitsemän vuoden päästä (eli on neljäntoista vuoden kriisi), siitä vaan ei ehkä enää niin puhuta, kun tuo neljätoistavuotta pitää kai sisällään jo itsekullakin vaikka mitä kriisejä, ettei yksi neljäntoista vuoden kriisi enää tunnu missään. ;)

Ei kriisit itsestään synny.

Ihan kamalan vaikea miettiä mitä oikeasti haluan, kun olen aina halunnut paljon lapsia ja olen oikeasti rakastanut miestäni tosi paljon ja nyt tämä lapsettomuus romuttaa kaiken...



Hermot on pinnassa ja toinen ei enää tunnu mielenkiintoiselta ja silti ois TOOOSI pelottavaa tehdä joku lähtöratkaisu...



Niin, kun en tiedä mitä haluan. Ennen tiesin, mutta kun en ole sitä saanut, niin se onkin pistänyt kaikki sekaisin



äh.



ap

Joko haluat tämän miehen silläkin uhalla ettei teillä ole koskaan lapsia. Tai sitten haluat lapsia, piste. Jälkimmäisessä tapauksessa sanoisin että olet vielä nuori, tuolla on vielä hyviä miehiä sinun iässäsi vapaalla vain odottamassa että se oikea osuu kohdalle ja perustetaan perhe.



Meillä 7 vuoden kriisin olisi pitänyt kertoa minulle jotain. Selvisimme siitä ja teimme lapsen. Nyt tiedän että olisi pitänyt uskoa niitä varoitusmerkkejä silloin ja lähteä ja tehdä lapsi jonkun muun kanssa. Nyt lähden kuitenkin ja pieni lapsi kärsii siitä.

Pelkään lähteä, koska ongelmia en pääse pakoon...

Mies ei ole valmis adoptioon.

vuosi yhdessä ja pännii. lapsi 6kk:tta.

Nyt olemme olleet naimisissa 4 vuotta, yhdessä 8,5 vuotta. Ja yhdessä aiomme olle lopun elämäämme. Niinhän olemme luvanneet!



Meillä ei toki ole ollut lapsettomuusongelmaa, joka olisi meitä ajanut erilleen, esikoinen on nyt 2v. Mutta ongelmia on ollut, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Meillä kuitenkin otetaan avioliittolupaus ihan todesta. Olemme luvanneet tahtoa rakastaa toisiamme elämämme loppuun. Ja niin teemme. Ero ei ole edes vaihtoehto, sitä ei voi edes ajatella!



Välillä kun tulee riitaa, niin oikein suututtaa se, että eihän tuosta äijästä pääse edes eroon, kun on kerran naimisiin menty ;) Toisaalta se on kyllä vain hyvä juttu! Se, että olemme " pakosta" yhdessä tarkoittaa sitä, että meidän on pakko tehdä suhteen eteen töitä! Toki mieluummin elän loppu elämäni onnellisessa liitossa kuin onnettomassa.



Samaa suosittelen teillekin. Eli tajutkaa se, että te olette lupautuneet toisillenne, eikä sitä lupausta voi rikkoa! Olette luvanneet TAHTOA, tahtokaa siis myös nyt kunon vaikeaa! Vastaus ongelmiin ei löydy toisesta miehestä/naisesta vaan siitä omasta puolisosta. Keskittykää toisiinne, jutelkaa, hemmotelkaa toisianne, rakastukaa uudelleen. Tehkää siitä suhteesta sellainen, että molemmilla on hyvä olla. Edelleen, se suhde ei parane sillä, että sinä haikailet toisten miesten perään. Ei, sillä sinä vain rikot välejänne enemmän, jos vain keskityt haaveilemaan sellaisesta, mitä ei ehkä olekaan sen sijaan että keskittyisit siihen, mitä sinulla jo on!

Niin kuni aikaisemmin sanoin, koskaan ennen en ole tällaisia ajatellut ja ero ei ole ollut edes vaihtoehto.

Vierailija:

Keskittykää toisiinne, jutelkaa, hemmotelkaa toisianne, rakastukaa uudelleen. Tehkää siitä suhteesta sellainen, että molemmilla on hyvä olla. Edelleen, se suhde ei parane sillä, että sinä haikailet toisten miesten perään. Ei, sillä sinä vain rikot välejänne enemmän, jos vain keskityt haaveilemaan sellaisesta, mitä ei ehkä olekaan sen sijaan että keskittyisit siihen, mitä sinulla jo on!

Mutta mitä jos tuo on vain yksipuolista ja vaikka kuinka yrittäisi miehen kanssa puhua ja keskustella ja ehdottaa tuollaisia niin sille riittää vaan ihan normaali tasapaksu elämä; aamulla töihin, päivällä syömään, illalla kotiin, huilaamaan tai koneelle ja sit nukkumaan... mutta mulle se ei riitä minä tahdon jotain enemmän pikkasen enemmän huomaavaisuutta minua kohtaan, minä en ole tyytyväinen tähän kodin ja lasten hoitoon ja arjen pyöritykseen. Mies ei sitä käsitä vaikka kuinka siitä olen puhunut ja valittanut.

sitä vielä lisään että mies on tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen...

On kai kun minä teen kaiken muun ja hän käy töissä, näin oli myös silloin kun minä vielä olin myös töissä.