Kysymys uskottomuudesta alkaneissa suhteissa eläneille?

puolisoni edellinen liitto oli ihan surkea? Onneksi lapset saivat 12v päättää, asuvatko isänsä vai äitinsä luona ja heti muuttivat meille. Mies ei ollut uskaltanut erota aiemmin, koska pelkäsi, että ei ikinä näe lapsiaan. Vasta kun tapasi minut, ymmärsi, että ei taistele lapsista yksin vaan minä olen tukena.

Miehen ex-vaimo kulkee kierrosta lähipubi-AA-klinikka jne..

Miksi pitäisi kokea syyllisyyttä?

tämä ketju vahvistaa sanonnan Self-deceit is the greatest form of deception.

Alitajunta ei unohda mitään. Syyllisyys on aina läsnä - ellei sitten ole psykopaatti tai muuten vain hijentänyt omatuntonsa. Toisen ihmisen näkee aina syyllisyyden silmälasien läpi.

puolisoni edellinen liitto oli ihan surkea? Onneksi lapset saivat 12v päättää, asuvatko isänsä vai äitinsä luona ja heti muuttivat meille. Mies ei ollut uskaltanut erota aiemmin, koska pelkäsi, että ei ikinä näe lapsiaan. Vasta kun tapasi minut, ymmärsi, että ei taistele lapsista yksin vaan minä olen tukena.

Miehen ex-vaimo kulkee kierrosta lähipubi-AA-klinikka jne..

Miksi pitäisi kokea syyllisyyttä?

tämä ketju vahvistaa sanonnan Self-deceit is the greatest form of deception.

Alitajunta ei unohda mitään. Syyllisyys on aina läsnä - ellei sitten ole psykopaatti tai muuten vain hijentänyt omatuntonsa. Toisen ihmisen näkee aina syyllisyyden silmälasien läpi.

on eroja ja eroja. Puhun lähinnä siitä tilanteesta, että vaihdetaan lennosta oman sisäisen pahan olonsa tähden.

Toinen nyrkkisääntö on se, että jos mies haukkuu exäänsä hulluksi, niin kannattaa olla äärimmäisen varuillaan siitä miehestä. On sitten tilanteita, joissa mies puhuukin totta, kuten ehkä sinun kohdallasi. Poikkeus vahvistaa...

"Siis petät jos ei suju hyvin? :D"





Otin eron kun ei sujunut hyvin - yrityksistä huolimatta. Ehkä näin jälkeenpäin 10 vuotta viisaampana ajateltuna olis kannattanut käydä vaan vieraissa...



#46

olisi ollut lapsia, se ei olisi tilanteeseen vaikuttanut. Emme vain päässeet toistemme ohi.



Tyttöystävä hänellä oli ja oli minullakin jonkinlainen avokki. Mutta heillä ei ollut tavattuamme mitään merkitystä.



Olen sanonut miehelle, että edes avioliitto ei olisi ollut esteenä meille. Näin oli tarkoitettu.



Naimisissa 24v, edelleen onnellisia, vaikka kumpikin petimme sen hetkisiä seurustelusuhteitamme.

1) liitto oli jo toinen miehellä, ei yhteisiä lapisa uuden puolison kanssa, mihen oma lapsi jo aikuinen. Liitto ei toiminut.



2) aikansa kutakin. nyt hyvä, jos tämä ei toimi, sitten ei toimi. Meillä on omat lapset jo olemassa ja yhteisistä emme haaveile,

1) Etkä yhtään säälinyt/sääli sitä puolisoa ja lapsia, jotka nykypuolisosi jätti vuoksesi?



Meillä tilanne meni niin että minä jätin exäni toisen miehen vuoksi. Minulla ja exällä ei ollut lapsia, toinen mies oli sinkku. Kyllä säälin exääni jonkun verran, tämä oli ihan sekaisin ja taisipa miettiä itsemurhaakin. En kuitenkaan katunut sillä ero oli ollut puheissa pitkään ja ex oli puheissaan valmis yrittämään mutta käytännössä ei pätkääkään.





2) Etkö koskaan ajattele, että jos perheensä/puolisonsa petollisesti vuoksesi jättäneellä oli tarpeeksi löyhä moraali jättää perheensä sinun vuoksesi, eikö hän tekisi sen muutaman vuoden päästä uudelleen, kun sinun antama huuma hellittää?



En pettänyt uutta miestä koskaan, ero tuli muista syistä. En siis ole enää yhdessä toisen miehen kansa.

omaa puolisoani, ketä siis petin, säälin kyllä jonkin verran. ero meni luonnollisesti sotkuiseksi ja kaikesta avioliitossa olleesta paskasta huolimatta olen pahoillani siitä, että pistin hänet sellaiseen tilanteeseen. uuden rakkauteni lyhytaikaista tyttöystävää en oikein osannut/ osaa sääliä, varsinkaan kun tämä ei edes tiedä minusta ja suhde oli muutenkin hiipumassa. kaikkein pahimmat synnintuntoni olen kuitenkin kärsinyt pienen tyttäreni takia, joka joutui perheen hajoamisen sulattelemaan ja lisäksi uuden miehen tulemiseen elämäänsä liian nopeasti äidin huumaantumisen vuoksi.



Kuitenkaan sitä, että lähdin nykyisen mieheni mukaan, en kadu pätkääkään. Vaihtamalla todellakin parani, myös loppujen lopuksi tyttärenikin elämä (nyt kun kaikki kuviot on saatu selkeiksi ja välit on kohdallaan exän kanssa). suhteen alkuvaiheessa oli vaikea kummallakin toiseen luottaa ja mustasukkaisuutta oli paljon ilmassa, mutta siitä selvittiin puhumalla. en pelkää mieheni pettävän minua, toki ymmärrän sen olevan täysin mahdollista (realismia), mutta en usko enkä ole enää kovin mustasukkainenkaan. itselläni ei ole myöskään minkäänlaista tarvetta pettää miestäni. en siis todellakaan usko väittämään, kun kerran pettää, aina pettää!

Vastaus molempiin on EN. En sääli ketään, sillä minua ei kiinosta ihmisten keskinkertaiset ongelmat. Moraali on niin suhteellinen käsite. Ihminen ei ole yksiavioinen eläin. Ihminen on vaistojensa vanki, vaikka se halutaankin kieltää. Minä en välitä jos äijä lähtee lätkimään. Olipahan hetken hauskaa.

hinnan maksamaan moraalisesti. Aina kulkee syyllisyys mukana, vaikka alussa onkin onnesta sekaisin. Anteeksi on pyydettävä siltä, kenet on pettänyt ja jättänyt.

Ei siitä koskaan selviä, pettäjä ainakaan. Petetty varmaankin, kun eroon pääsi paskasta.

Mies, jonka kanssa aviopuolisoani petin, oli sinkku. Minulla ei ollut lapsia. En sääli enkä tunne mitään muitakaan negatiivisia tunteita. Olen onnellinen, että älysin lähteä huonosta suhteesta, vaikka petinkin.



Nyt on uuden miehen kanssa 14 yhteistä vuotta ja yhteiset lapset, ja olen onnellinen. Ex asustelee erakoituneena yksin, eikä ole seurustellut kenenkään kanssa minun jälkeeni. Viettää juuri selllaista elämää kuin haluaa, hänkin.



Nykyistä miestä en ole koskaan pettänyt, eikä ole käynyt mielessäkään. Meillä on asiat hyvin.

hinnan maksamaan moraalisesti. Aina kulkee syyllisyys mukana, vaikka alussa onkin onnesta sekaisin. Anteeksi on pyydettävä siltä, kenet on pettänyt ja jättänyt. Ei siitä koskaan selviä, pettäjä ainakaan. Petetty varmaankin, kun eroon pääsi paskasta.

mutta anoppini on, ja se hänen uusi 10 v. nuorempi mies oli naimisissa ja vaimo odotti lastakin. Uutta suhdetta kesti 8 vuotta. Ja mihin se päättyi? Se mies petti. Samoin anoppi erehtyi suhteen aikana ainakin kerran harharetkelle, valehteli pojalleen toista, puhelimessa toista, ja lipsautti jotain, mistä olikin helppo laskea että 1+1=kolmiodraaman ainekset.

Appeni yritti itsemurhaa vaimonsa uskottomuuden takia, alkoi ryypätä ja latasi haulikon. Mieheni ehti onneksi hätiin. 25 vuotta sentään avioliittoa takana ja itse appi on hyvin rehellinen ja vastuuntuntoinen mies, joka rakasti vaimoaan paljon, mutta kun naiseen iskee villitys ja tansseihin pitää päästä... Mieheni on ottanut äitinsä seikkailut hyvin raskaasti, ja ilmoittanut, että kun hänen omat lapset kasvaa aikuisiksi, hän "ei pidä mitään yhteyttä siihen akkaan, vaikka noiden mummo onkin". Heidän välinsä on kainosti sanottuna viralliset ja viileät, oli poikki vuosia ja minä sain niitä vähän paikattua, eli siis minun vuoksi mies pitää yhteyttä äitiinsä. Itsekään en anopille voi kovin suurta kunnoitusta suoda. En pidä epärehellisistä ihmisistä, en voi kunnioittaa heitä.

Appi on nyt vasta 10 vuoden jälkeen toipunut.

Muistuttaisin, että lapset ei aina anna anteeksi, vaikka olisi jo aikuisiakin uskottomuuden tapahtuessa. Ja se jätetty voi todella ottaa hengenvaarallisesti sen eron, se ei ehkä niin vain toivukaan, vaikka sitä toitotetaan. Minkä taakses jätät, sen voit edestäs löytää.

1. Mies antoi vaimostaan niin vastenmielisen ja suorastaan hullun kuvan, että en osannut sitä sääliä, päinvastoin säälin miestä kun vielä joutuu sen kanssa olemaan. Paljon myöhemmin sitten paljastui että eipä se nainen semmoinen ollutkaan vaan ihan tavallinen mukava ihminen, mutta sillloin olivat jo eronneet ja minä asuin miehen kanssa.



2. Kyllä, tiesin sen, enkä ole itse koskaan haaveillutkaan mistään avioliitosta tai loppuiän suhteesta. En tiedä viihtyisinkö itsekään kenenkään kanssa kovin montaa vuotta. Eli sillä asenteella mennään että ollaan yhdessä niin kauan kuin se on mukavaa. 3 vuotta tuli oltua tuon miehen kanssa jonka vein vaimoltaan.

KYllä sitä välillä ajattelee, ja morkkis iskee, rakkauden huuma on alussa niin väkevä, että se vie mukanaan.

Eli siis minä olin se joka petin. Olin kihloissa silloin ja avoliitossa, erosimme sitten kihlatun kanssa pettämisen jälkeen suht. sovussa. Nykyisen miehen kanssa (jonka kanssa siis petin) olen ollut nyt vajaat 2 v ja ihan onnellisesti yhdessä. Aluksi riidoissa saattoi nousta esiin aihe että minuun ei voi luottaa kun olen pettäjä yms. Ja tietysti se vähän jäytää luottamusta vieläkin. Mutta nyt olemme avoliitossa ja minä neljännellä kuulla raskaana. Mitään en kadu, mutten myöskään uudelleen tekisi. Edellisen kanssa ei ollut lapsia. Nainen siis olen.

Vaimo oli nalkuttava akka, lapset jo lentämässä pois kotoa.

En usko hänen pettävän ja jättävän, sillä meillä on aivan upeaa seksiä ja voimakas yhteenkuuluvuudentunne.

onneksi vielä lapsia. Se, jonka kanssa olin uskoton, oli sinkku. Enpä ole viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen edes ajatellut pettäväni tätä nykyistä miestäni, jonka kanssa siis olin uskollinen sille exälle.

1) Miehellä ei lapsia tästä suhteesta. Asuivat avoliitossa, mutta miehellä oli oma asunto. Kumpikaan ei ollut tyytyväinen suhteensa laatuun.



2) Mies on jo sellaiseen liian vanha ja väsynyt, kun on kokenut yhtä ja toista. Mutta jos tekee niin, se on hänen asiansa. Toista ei voi sitoa.

Minä jätin pitkäaikaisen tyttöystäväni nykyisen puolisoni vuoksi.



Minusta se on virhepäätelmä, että jos kerran toimii vastoin yleistä moraalia, toimii niin vastakin. Epäilemättä jotkut ovat riippuvaisi parisuhdepelailusta, mutta kyllä minä tiedän montakin parisuhdetta, jotka ovat alkaneet enemmän tai vähemmän vallitsevan moraalin vastaisesti ja silti kestäneet toistaiseksi.



Arvelisin, että koska tällaiset tilanteet ovat suhteellisen tavallisia, niitä kannattaisi tutkia laajemminkin kuin yksilöiden henkilökohtaisen moraalin perusteella. Mitäpä jos tässä vaikka ihan kokeeksi sanon, että elämme kilpailuyhteiskunnassa, jossa joutuu myös kilpailemaan parisuhteensa jatkumisesta. Parisuhteen toki pitäisi olla aikuisen ihmisen sosiaalinen tuki ja turva, mutta niin ei ole. Kilpailu on käytännössä julistettu avoimeksi myös avioliitossa eläville ja muutoin perheellisille. Tästä seikasta johtuva mahdollinen turvattomuus on perin ikävä, mutta jos se saa ymmärtämään parisuhteen hoitamisen tarpeellisuuden, tilanne lienee hyvä. Esittämästäni näkemyksestä huolimatta toivoisin parisuhteen turvallisuuden olevan itse kullakin etusijalla. Mainitsemani kaltainen kilpailu parisuhteista äärimmillään johtaisi kaiketi ihmissuhdemarkkinoiden ylikuumenemiseen. Tilanne olisi sama kuin liike-elämässä, jossa ketään ei enää kiinnosta työn laatu vaan se, millä saadaan kahmittua mahdollisimman nopeasti ja paljon etuja.



Sitten on sekin mahdollisuus, että tosiaan kohtaa jotaki puolisoaan parempaa. Joskus vaihtamalla paranee! Jos äijä juopottelee tai nainen jatkuvasti oikuttelee, niin aika äkkiä tulee mieleen, että on olemassa myös raittiita ja/tai rehellisiä ihmisiä. Tällöin usein vedotaan siihen, että puolison vaihtaminen on myös lasten etu ainakin pitemmällä tähtäimellä. En väitä puolesta enkä vastaan. Isäni erosi äidistäni juuri ennen syntymääni, ja kun mietin äitini, isäni ja isäni nykyisen puolison (liittoa on kestänyt yli 40 vuotta), en voi kuin todeta että se juttu meni aivan oikein.

uskoakseen jonkun miehen "exäni on hullu" tyyppisiä tilityksiä.

Melkein koskaan totuus ei ole noin yksiulotteinen, yksipuolinen, yksinkertainen.

Ja kuka itseään kunnioittaa nainen ei pysähdy miettimään: jos meidän(kin) suhteemme kariutuu, puhuuko tuo mies minusta jonain päivänä samalla tavalla seuraavalle naiselleen?