Lue keskustelun säännöt.
Onko paikalla ketään jolla kokemusta anoreksiasta?
Kommentit (34)
..mutta sivusta seuranneena kuvailisin sitä täydelliseksi itseensä käpertymiseksi. Vain sairas itse, hän ja hänen ruumiinsa ja painonsa kiinnostavat. Kaikki muu lakkaa olemasta. Kumpi tulee ensin -itsensä tarkkailu, tavalla tai toisella, ja sitten syömättömyys? Ehkä tosiaan se tarkkailu on kaiken alku.
Ko. hlö, jota seurasin, sairastuikin sitten skitsofreniaan.
Minusta anoreksia siis mielenterveyshäiriö. Hyvin vakava sellainen. Ainoastaan aikainen terapia tunteiden käsittelyyn ja sitten syömisen käsittelyyn voi auttaa.
Miten saataisiinkin herkät nuoret avautumaan ja löytämään sielulle muuta pohdittavaa, siinä vasta kysymys! Anoreksia siis minunkin kokemukseni mukaan kamala tauti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis sä et todellakaa oo läski. Luota itsees ja nosta katse tulevaisuuteen. Ajattele niin että sun ulkonäkö ei kuulu ohi kulkioille ja nauti elämästä :)
Minulla oli nuorena poikana vakava anoreksia mutta sitkeällä taistelulla voitin sen.
Tässä minun nykyinen kuvani:
http://www.personal.psu.edu/see5080/blogs/la101h/ibeatanorexia.jpg
Mulla oli anoreksia se oli kauheaa. Luulin olevani lihava ja kaikki jankkasi että syö olin iha kauhee ja kun muut luuli että alan vihdoin lihottaa niin kyllä salaa jatkoin.
Onneksi se loppui. Sairastuin 13 vuotiaana ja parannuin 15 vuotiaana siis 2 vuotta se oli kauheeta.
Mutta nyt mun pikkusisko (12v) on anorektikko ja kyllä aika tyhmää on alkaa tollainen... Aika pelottavaa nähdä sisko luurankona ja kokoajan laihduttaa ja on vihainen tai surullinen. Toivottavasti se loppuu pian.
Anoreksia on kamalaa ja myös sen jälkeinen aika. Vuosi sitten parantunut ja edelleen joka ruokailun jälkeen kehoni hylkii ruokaa ulos. Mahakramppeja ja suolisto ei toimi. Älkää pilatko kehoanne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisin että minulla on tulossa jonkinlainen syömishäiriö.
Kun olin pienempi niin olin vähän pulleampi ja kun katsoin vanhoja koulukuvia niin olin muihin verrattuna lihava. Ja kuv katson peiliin näen sen saman paksun tytön kuin 6 vuotta sitten. Yritän kaikilla keinoilla tiputtaa painoa. Melkein joka päivä vaa'alle. Joka päivä on kaikki samat asiat.
Ja kun katselin äsken anoreksia kuvia tuli ihan mieleen itseni. (kuvassa tosi laiha tyttö joka näki peilissä itsensä läskinä) alkoi pelottaa kun halusin ja haluan nytkin olla samanlainen yhtä laiha.
kertokaa oonko anorektikko kun kokoajan päässä liikkuu vain syöminen urheilu paino kauneus laihuus ruoka 🍴
No on ihan kauhea sairastuin 14vuotiaana ja nyt 31vuotias ja taas alkanut oksentelu ynm muu paskaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emppa86 kirjoitti:
No on ihan kauhea sairastuin 14vuotiaana ja nyt 31vuotias ja taas alkanut oksentelu ynm muu paskaa
Kasva aikuiseksi, teinityttöjen sairauksia noi syömishäiriöt.
Oon ite anorektikko ja mielestäni ihan sairaan iso. Yritän laihduttaa mutta eipä onnistu ku kokoajan joku on kyyläämässä mitä syöt.
Anorexia näytti mulle totuuden itsestäni. Mutta eipä näyttänyt ihelke tutulle joka joutuu nykyään syömään vaan rappuja ku sille ei ruoka maistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli tiiän tää on tooooosi vanha palsta mutta oon tosi ylpee että pystyin olemaan tänään päivän syömättä ja vielä valehella päälle kukaaan ei oo herättäny mitään aavistusta koska esitän että syön minnuu oksettaa ruoka ja oma keho
Kyllä se vie koko elämän. Itse olen jo toipunut, mutta muistan kuinka kamalaa se pahimmillaan oli. Toipuminen kestää kauan ja on todella turhauttavaa. Aina korostetaan liikaa sitä painoa ja fyysistä oloa, mutta omalla kohdallani henkinen kärsimys oli kaikkein pahinta. Menetin kiinnostuksen tehdä MITÄÄN muuta kuin liikkua/ajatella ruokaa ja peilailla itseäni. Ei harrastuksia, ei ystäviä. Kaikki päivät ihan samanlaisia, jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta. Koko ajan tunne että on epäonnistunut ja luuseri eikä ansaitse parempaa. Sairastaminen itse oli aika traumaattinen kokemus, oikein kylmät väreet tulee näin jälkikäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei mennyt onneksi koskaan kovin pahaksi vaikka laiha olinkin. Muistan vieläkin sen euforian ja kontrollin tunteen, mikä syömättömyydestä tuli. Syöminen on normalisoitunut, mutta aliravitsemuksesta sain loppuiän muistoksi autoimmuunisairauden.
On Omat kokemukset:
Pahan työtä.
Jumallalle kiitos🙏 pääsin siitä eroon❣️
mutta bulimiaa, ortodeksiaa ja sairaanloista jumppapakkoa. Vasta oikeasti rakastuttuani rentouduin, enkä nykyisin ole enää se kadehdittavan laiha ja treenattu. Olen nykyään jopa hieman pyöreähkö, mutta se ei ole minulle ongelma, pikemminkin tuntuu että muut hakuaisivat minun yhä olevan laiha.