Amos rikasti
Puukottaja iski kotiovella - "Kuulimme eläimellisen huudon"
Perjantai 23.3.2012 klo 10.15
Vaimonsa lähdöstä raivostunut mies löi veitsellä kaulaan ja kuristi.
KODIN OVELLA Mies löi vaimoaan useita kertoja veitsellä Leppävaarassa, vain 10-20 metrin päässä naisen uuden kodin ulko-ovesta. Iltalehti kertoi maaliskuun alussa, kuinka kaksi rohkeaa naista sai vaarallisen hyökkäyksen loppumaan. , Uutiset, UUTISSIVUT, sivu 10
KODIN OVELLA Mies löi vaimoaan useita kertoja veitsellä Leppävaarassa, vain 10-20 metrin päässä naisen uuden kodin ulko-ovesta. Iltalehti kertoi maaliskuun alussa, kuinka kaksi rohkeaa naista sai vaarallisen hyökkäyksen loppumaan. , Uutiset, UUTISSIVUT, sivu 10 (MATTI MATIKAINEN)
TUOMIO
36-vuotias Amos Simbaya sai vastattavakseen syytteen murhan yrityksestä Espoon käräjäoikeudessa.
Puolustus kiisti ja katsoi, että teko on törkeä pahoinpitely. Simbayan mukaan hän ei suunnitellut tekoa etukäteen. Hän ei myöskään tavoitellut vaimonsa henkeä.
Oikeus oli eri mieltä. Se katsoi teon murhan yritykseksi ja passitti Simbayan kuudeksi vuodeksi vankilaan.
Käräjäoikeus myöntää, etteivät yksittäiset lyönnit olleet vammoista päätellen erityisen voimakkaita. Teko valmisteluineen ja puhelinsoittoineen osoitti kuitenkin murharikoksen suunnitelmallisuutta.
Myös veitseniskujen suuri määrä ja niitä seurannut kuristaminen osoittivat Simbayan vakaata aikomusta surmata uhrinsa. Uhri pelastui pitkälti vastustuksensa ansiosta, mutta sai pahat vammat.
Joulukuun kolmannen päivän iltana nainen lähti Helsingin Arabiaan tuttavien luokse perhejuhlille. Aviomies oli soittanut ja kertonut olevansa pariskunnan yhteisessä opiskelukaupungissa Rovaniemellä.
Todellisuudessa mies oli Helsingissä ja seurasi vaimoaan. Reppuunsa hän oli sullonut kolme keittiöveistä.
Nainen oli löytänyt uuden miehen ja hakenut avioeroa. Mies oli yrittänyt saada naisen perumaan ratkaisunsa, mutta turhaan. Nainen oli jo muuttanut uuden miehen luokse Espoon Leppävaaraan kauppakeskus Sellon naapuriin.
Illan aikana aviomies yritti soittaa monta kertaa vaimolleen. Tämä ei vastannut puheluihin. Lopulta, kun mies soitti tilaisuuden isännälle, soitti nainen hänelle ja kielsi tätä häiritsemästä enää yhteisiä ystäviä.
Puhelussa mies sai tiedon, että nainen on kohta aikeissa lähteä juhlista. Mies tiesi naisen käyttävän bussia. Hän otti itse bussin Arabiaan ja ehti nähdä, kuinka nainen nousi Helsingin keskustaan menevään linja-autoon. Mies tuli toisella bussilla perässä.
Nainen pani vastaan
Mies seurasi vaimoaan Helsingin rautatieasemalle, missä tämä nousi Leppävaaraan menevään junaan. Mies meni samaan junaan.
Nainen pyrki uuden miesystävänsä luokse. Asunto sijaitsee parin sadan metrin päässä Leppävaaran asemalta. Juuri kun nainen oli aikeissa astua sisälle taloon, otti mies yhden veitsistä esiin, heitti reppunsa pois ja ryntäsi takaapäin naisen kimppuun.
Mies tavoitteli veitsellään naisen kurkkua. Vasemmalla kädellään hän otti naista rinnuksista kiinni. Nainen yllättyi täysin, mutta pani vastaan kaikin voimin ja huusi apua.
Veitsen sahalaitainen terä osui kolmasti naisen kaulaan, kolmasti niskaan ja kerran poskeen. Nainen sai veitsestä myös torjuntavammoja käsiinsä.
"Eläimellinen huuto"
Kengistä nainen tunnisti hyökkääjän miehekseen.
- Amos, mitä teet, hän huusi.
Puukottaja ei kuitenkaan vastannut mitään, vaan kaatoi vaimonsa maahan ja alkoi hakata tätä. Nainen sai kätensä väliin. Naisen mielestä veitsen terä katkesi jossakin vaiheessa - tai niin ainakin hänestä tuntui.
Tapaus herätti kolmen lähistöllä olleen nuoren naisen huomion.
- Kuulimme eläimellisen huudon, yksi heistä kertoi myöhemmin oikeudessa.
Silminnäkijöiden mukaan mies oli naisen päällä kyykkyasennossa. Seuraavassa vaiheessa mies kuristi kaksin käsin uhriaan. Kaikki naiset huusivat ja vaativat miestä lopettamaan. Yksi soitti hätäkeskukseen.
Sitten mies yhtäkkiä lopetti ja juoksi karkuun. Väkivalta oli kestänyt noin 90 sekuntia. Tapahtuman alku ja loppu oli tallentunut aseman turvakameraan. Itse puukotuksesta ei ole kuvia.
Poliisi otti tekijän lähistöltä kiinni vielä samana iltana.
Tuomio murhan yrityksestä
36-vuotias Amos Simbaya sai vastattavakseen syytteen murhan yrityksestä Espoon käräjäoikeudessa.
Puolustus kiisti ja katsoi, että teko on törkeä pahoinpitely. Simbayan mukaan hän ei suunnitellut tekoa etukäteen. Hän ei myöskään tavoitellut vaimonsa henkeä.
Oikeus oli eri mieltä. Se katsoi teon murhan yritykseksi ja passitti Simbayan kuudeksi vuodeksi vankilaan.
Käräjäoikeus myöntää, etteivät yksittäiset lyönnit olleet vammoista päätellen erityisen voimakkaita. Teko valmisteluineen ja puhelinsoittoineen osoitti kuitenkin murharikoksen suunnitelmallisuutta.
Myös veitseniskujen suuri määrä ja niitä seurannut kuristaminen osoittivat Simbayan vakaata aikomusta surmata uhrinsa. Uhri pelastui pitkälti vastustuksensa ansiosta, mutta sai pahat vammat.
PETRI ELONHEIMO
petri.elonheimo@iltalehti.fi