Lue keskustelun säännöt.
Toivoitko lapsena vanhempiesi kuolemaa että pääsisit lastenkotiin?
22.03.2012 |
Ja saisit siellä kaikkea sitä mitä et kotonasi saanut?
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olisi saanut hengittää. Erosivat vasta kun oli 21 ja muuttanut pois kotoa. Siinä oli n. 15 vuotta liikaa siinä liitossa.
Mua peloteltiin pienenä kiltiksi sillä, että muuten joutuisin Iikkalaan. Olin sitten ihmisiksi aina sen jälkeen :D
Kyllä pitää olla sairas että ajattelee noin.
Kyllä pitää olla sairas että ajattelee noin.
En tiedä mistä tuo ajatus kumpusi ja olin aika pieni, en osaa yhtään sanoa minkä ikäinen. Myöhemmin toki kun tajusin kuoleman lopullisuuden moiset ajatukset hylkäsin. Ihan normaali ihminen ja äiti olen siitä huolimatta, kiitos vaan.
T. 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pahinta, mitä elämässä olisi voinut tapahtua.
mutta en toivonut vanhempieni vaan omaa kuolemaani.. vaikea olis nuoruus ja lapsuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ystäväni puhuneen, että hän pääsisi isosiskonsa luokse, jos vanhempansa kuolisivat. Nyttemmin olen kuullut, että heillä äiti oli alkoholisti ja isä löi äitiä... :(
Ja vain minä jäisin jäljelle. Saisin olla rauhassa. Tai no, joku söpö poika saisi jäädä kans. Varsinkin perhe riepoi minua. Oli typeriä sääntöjä ja ne ihmiset puhuivat, söivät, ääntelivät, kolistelivat ja liikkuivat niin ällöttävästi, etten kestänyt ollenkaan heitä. Ja koulukin oli perseestä.
Olin kiltti tyttö yli 9 keskiarvolla, enkä näitä ääneen huudellut, mutta en siis kokenut kuuluvani yhtään mihinkään enkä nauttinut ihmisten seurasta.
En pahemmin kyllä nauti vieläkään. Toiveissa olis miehen kuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisimme saaneet äidin kanssa elää normaalia elämää.
Olisimme saaneet äidin kanssa elää normaalia elämää.
myös isäni kuolemaa. Kun hänellä oli sypö, pelkäsin vaan sitä että hän paranee. En ole sanonut näistä koskaan kenellekään, mutta en suostu syyllisyyttäkään tuntemaan.
Joskus mun sisko oli lapsineen käymässä kun isämme oli jossain reissussa ja hänen kolmivuotias lapsensa sanoi, että paljon mukavampaa kun pappa ei ole täällä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosin yhdistänyt niitä toisiinsa, vaan me kaikki lapset halusimme lastenkotiin ja iltaisin rukoilin, että vanhemmat ajaisivat kolarin ja kuolisivat.
Minulla ei ollut onnellinen lapsuus, eikä siitä sellaista saa vaikka mitä Ben Furman väittäisi.
Kyllä pitää olla sairas että ajattelee noin.
Kuinka niin? Se on ihan luonnollinen ajatus lapselle, joka elää alkoholismin ja väkivallan täyttämässä perhehelvetissä. Mä aina toivoin, että mulla olisi joku iso ja vahva kaveri, joka hakkaisi isäni. Eiköhän se sairas ollut joku ihan muu kuin kärsivä lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että vanhemmat kuolee. Sattuu onnettomuus tai syttyy sota.
Meillä oltiin kyllä tosi köyhiä, mutten mistään rikkauksista haaveillu.
En toivonut äitini kuolemaa, koska en olisi halunnut menettää häntäkin.
Vaikka ei rikkaita oltukaan.
Kyllä pitää olla sairas että ajattelee noin.
Vanhempani olivat ilottomia ja totisia kurinpitäjiä. Tärkeintä lapsuudessani oli olla äänetön, hajuton ja näkymätön. En tiennytkään, että on sairasta kaivata lämpöä ja rakkautta.
mutta en ehkä ohan tosissani-tosissani. Omalla kohdallani luulen Candy Candyn vaikuttaneen asiaan. Tavallaan sellaista käänteistä romantiikkaa. Muistaako joku muu Candy Candyn vielä? :)
Mutta lastenkodin sijaan haaveilin pääseväni rikkaiden kummieni luokse.