Saako siistijä/laitoshuoltaja sanoa takaisin häntä alentuvasti kohtelevalle?
Siis ilman muuta asiallisesti.
Meillä työpaikallani sairaalassa on muutamia hoitajia ja lääkäreitä jotka kohtelevat minua todella alentuvasti. Onneksi suurin osa on ihan mukavia.
Itse yleensä en niele alentuvaa kohtelua, olen jopa tehnyt valituksia ylemmille tahoille.
Mutta onko joku sitä mieltä, että "ylempiensä" edessä pitäisi nöyrtyä?
Kaikkein eniten ottaa aivoon se jos minua pidetään yksinkertaisena tai kouluttamattomana, typerää yleistystä todellakin. Jotkut ihan oikeasti vaan viihtyvät laitoshuoltajina, ja keskittyvät uran sijaan mieluummin perheeseen ja harrastuksiin.
Muuten viihdyn työssäni, ja palkallakin elää, ( Brutto n. 2200-2400) ottaa vaan koteloon nuo alentujat.
Kommentit (44)
jos siis haluat keskittyä kotiin ja harrastuksiin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Meillä monet laitoshuoltajat ovat huolellisia, tunnollisia ja fiksuja, mutta joukossa on alemmuudentuntoisia ja katkeria ihmisiä, jotka ajattelevat että laitoshuolto on sairaalan tärkein homma ja kaiken muun on pyörittävä sen ehdoilla ja laitoshuoltajan toiveiden mukaan, mikä näkyy esim. valittamisena välttämättömien potilassiirtojen tapahtuessa, koska se aiheuttaa lisätyötä laitoshuoltajalle.
Toivottavasti siis hoidat hommasi kunnolla ja kohtelet itsekin toisia kunnioittavasti, vain silloin voit odottaa toisilta samaa.
Esimerkki tuosta alentuvasta kohtelusta, kerran olin kahvitauolla, siis ihan lakisääteisellä, ja olin kahvihuoneessa olevalla tietokoneella, katselin kaiken lisäksi työhön liittyviä sivuja. Yksi lääkäri tuli siihen ja sanoi että mitä siinä teet, facebookissako olet, menepäs töihisi. Ja tuo ei ole ainut kerta, vastaavia on muitakin.
Ja siis, olen nelissäkymmenissä oleva perheellinen nainen, joka tekee tunnollisesti työnsä ja käyttäytyy asiallisesti yms.
jos siis haluat keskittyä kotiin ja harrastuksiin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Meillä monet laitoshuoltajat ovat huolellisia, tunnollisia ja fiksuja, mutta joukossa on alemmuudentuntoisia ja katkeria ihmisiä, jotka ajattelevat että laitoshuolto on sairaalan tärkein homma ja kaiken muun on pyörittävä sen ehdoilla ja laitoshuoltajan toiveiden mukaan, mikä näkyy esim. valittamisena välttämättömien potilassiirtojen tapahtuessa, koska se aiheuttaa lisätyötä laitoshuoltajalle.
Toivottavasti siis hoidat hommasi kunnolla ja kohtelet itsekin toisia kunnioittavasti, vain silloin voit odottaa toisilta samaa.
Minun mielestäni laitoshuoltajan työ perustuu yhteistyöhön ja kunnioitukseen eri ammattiryhmien välillä. Jokainen on arvokas, en ymmärrä mitään nokkimisjärjestyksiä. Ja siis , olen itse kohtelias ja asiallinen, kohtelen hoitajia ja lääkäreitä asiakkainani. Ja haluan tehdä työni hyvin. Mielestäni tuollainen alaspäin katsominen vai siksi että siivoan ja jaan ruokaa, on täysin älytöntä ja lapsellista. Ja vielä aikuisilta ihmisiltä.
Ei ketään kiinnosta sinun facebookissa istumisesi, paitsi ehkä lähiesimiestäsi. Luulenpa että lääkäri yritti vähän flirttailla ja vitsailla.
saat sanoa, jos sinua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti! Ja tuo lääkärin kommentti, voi luoja! Minä olen sh/th ja olen aiemmin ollut siivooja, voin siis kuvitella tilanteen! Pidä pintasi, äläkä anna kenenkään polkea sinua!
eikä siihen auta vaikka oikeuskanslerille valittaisit. Riittää kun tietää oman arvonsa.
Lääkärit ovat usein mielestään jumalista seuraavia, joiden edessä muut lakoavat kunnioituksesta. Vanhemmiten se helpottaa joillakuilla, mutta ehkä heillä on tarve pönkittää itseään sellaisella harhaluulolla, me itse emme sellaista tarvitse.
Jos on alemmuuskompleksi. Lääkärit tuskin istuvat iltaisin koneella pohtimassa miten siivooja käyttäytyi häntä kohtaan, hyvin tai huonosti tai arvostaako siivooja häntä ihmisenä ammatistaan huolimatta. Miksi siivooja istuu phtimassa arvostaako lääkäri häntä? Kyllä siivoojan pitäisi tietää olevansa arvokas ja arvostettu, jos itse arvostaa itseään. Ap ei ehkä sisimmässään itse arvosta itseään, eikä koe tekevänsä arvokasta työtä ja on siksi herkkä kuulemaan alentuvaisuutta itseään koulutetummilta.
voihan sanoa, ettei pidä siitä että sanotaan asioita tuohon sävyyn, tai että tarkoititko että pitäisi tehdä niintai näin, se voi oikaista hiukan sanavalintoja
eikä siihen auta vaikka oikeuskanslerille valittaisit. Riittää kun tietää oman arvonsa.
Lääkärit ovat usein mielestään jumalista seuraavia, joiden edessä muut lakoavat kunnioituksesta. Vanhemmiten se helpottaa joillakuilla, mutta ehkä heillä on tarve pönkittää itseään sellaisella harhaluulolla, me itse emme sellaista tarvitse.
Miksi näin ikävä suhtautuminen lääkäreihin?
Jos on alemmuuskompleksi. Lääkärit tuskin istuvat iltaisin koneella pohtimassa miten siivooja käyttäytyi häntä kohtaan, hyvin tai huonosti tai arvostaako siivooja häntä ihmisenä ammatistaan huolimatta. Miksi siivooja istuu phtimassa arvostaako lääkäri häntä? Kyllä siivoojan pitäisi tietää olevansa arvokas ja arvostettu, jos itse arvostaa itseään. Ap ei ehkä sisimmässään itse arvosta itseään, eikä koe tekevänsä arvokasta työtä ja on siksi herkkä kuulemaan alentuvaisuutta itseään koulutetummilta.
No voi kettu, ei se ole mitään alemmuuskompleksia jos työpaikalla kohdellaan huonosti. :-O Ja siis ne muutamat vain. Enkä minä "istu" pohtimassa tuota asiaa. Yksi toinenkin näki harva se päivä käydä minua komentelemassa, kunnes kerroin osastonhoitajalle, ja hän otti tuon hoitajan puhutteluun.
Ja todellakin arvostan itseäni ja työtäni, en liikaa enkä liian vähän, mutta sopivasti. Ja tykkäisin jos minua kohdeltaisiin töissä ihan asiallisesti.
2200-2400 €? Sisältääkö tämä jo mahdolliset lisät?
hyvin harvalla on riittäviä käytöstapoja hierarkiassa alempia kohtaan.
Niin siivoojatkin. Onko kyse siis moukkamaisesti käyttäytyvän henkilön koulutustasosta vai vain mahdollisesti ikävistä ihmisistä?
Jos on alemmuuskompleksi. Lääkärit tuskin istuvat iltaisin koneella pohtimassa miten siivooja käyttäytyi häntä kohtaan, hyvin tai huonosti tai arvostaako siivooja häntä ihmisenä ammatistaan huolimatta. Miksi siivooja istuu pohtimassa arvostaako lääkäri häntä? Kyllä siivoojan pitäisi tietää olevansa arvokas ja arvostettu, jos itse arvostaa itseään. Ap ei ehkä sisimmässään itse arvosta itseään, eikä koe tekevänsä arvokasta työtä ja on siksi herkkä kuulemaan alentuvaisuutta itseään koulutetummilta.
Sinullakin on sitäpaitsi selkeästi alentuva asenne. Ei oikeaa alentuvaisuutte tarvitse kuvitella, kyllä sen huomaa. Esim. se josta olen tehnyt valituksen, piti tapanaan tulla sanomaan "hophop tyttö" ja käski sitten hakemaan jotain. Minusta se oli alentuvaa, ja ihan täysi syy valitukselle.
Jos on alemmuuskompleksi. Lääkärit tuskin istuvat iltaisin koneella pohtimassa miten siivooja käyttäytyi häntä kohtaan, hyvin tai huonosti tai arvostaako siivooja häntä ihmisenä ammatistaan huolimatta. Miksi siivooja istuu phtimassa arvostaako lääkäri häntä? Kyllä siivoojan pitäisi tietää olevansa arvokas ja arvostettu, jos itse arvostaa itseään. Ap ei ehkä sisimmässään itse arvosta itseään, eikä koe tekevänsä arvokasta työtä ja on siksi herkkä kuulemaan alentuvaisuutta itseään koulutetummilta.
Jos ei itse kohtaa vastaavanlaista kohtelua..
Vaikka itseään arvostaisikin niin muillakin ihmisillä on velvollisuus käyttäytyä asiallisesti.
Noissa työpaikoissa taitaa vaan asiat olla niin huonosti, että ei voi mennä sanomaan jollekin esimiehelle, joka kertoisi lääkärille, ettei tuo ole sopivaa.
2200-2400 €? Sisältääkö tämä jo mahdolliset lisät?
Sisältää kaikki lisät, brutto siis tuon verran.
Jos on alemmuuskompleksi. Lääkärit tuskin istuvat iltaisin koneella pohtimassa miten siivooja käyttäytyi häntä kohtaan, hyvin tai huonosti tai arvostaako siivooja häntä ihmisenä ammatistaan huolimatta. Miksi siivooja istuu phtimassa arvostaako lääkäri häntä? Kyllä siivoojan pitäisi tietää olevansa arvokas ja arvostettu, jos itse arvostaa itseään. Ap ei ehkä sisimmässään itse arvosta itseään, eikä koe tekevänsä arvokasta työtä ja on siksi herkkä kuulemaan alentuvaisuutta itseään koulutetummilta.
Jos ei itse kohtaa vastaavanlaista kohtelua..
Vaikka itseään arvostaisikin niin muillakin ihmisillä on velvollisuus käyttäytyä asiallisesti.Noissa työpaikoissa taitaa vaan asiat olla niin huonosti, että ei voi mennä sanomaan jollekin esimiehelle, joka kertoisi lääkärille, ettei tuo ole sopivaa.
No miksei voisi mennä sanomaan? Olen mennyt, ja menen jatkossakin jos tarve tulee. Ja sanon suoraankin, toki ihan asiallisesti, jos on tarvis.
jos iskisit huumorilla naulan kantaan takaisin?
Tai seuraavalla kerralla, no mitäs täällä istuksit etkä ole potilaita hoitamassa? Tai kysyisit, tosissasiko olet, ettei täällä saa taukoa pitää?
Ei siis mielestäni tarvitse niellä itseään parempina pitävien ihmisten tallomista.
Jos asia jää noinkin usein vaivaamaan niin saattaa olla, että valituksien(varmast aiheellisten) lisäksi myös minää kehittävä itsetutkiskelu voisi tulla kyseesen jatkoa ajatellen.
miksei saisi?