Mitä mieltä tästä runosta?
Vanhemman äänellä
En anna vain lastani
annan kaikkeni
luovun ja luovutan
itseltäni pois
huolehdittavaksi
Päiväkodin portilla
kun käsi jaksaa vilkuttaa
lähettää suukkoja loputtomiin
vielä ensimmäisissä liikennevaloissa
vielä työni äärellä
viipyy mielessäni
katseen pyyntö
Älä unohda, tule pian
Lähetän terveiseni
olen jo matkalla
luota luoksesi
Kiireisissä kohdissa
sydän liikahtaa sinne päin
ei niin tärkeää, täyttä täällä
ettei mieleeni mahtuisi
Päiväkodin portilla
kun tunnin ovat vilkutusten välissä
löydän kiikkujani
likaisen janoisen iloisen
Ihmeeni
Sydän liikahtaa Teihin päin
olen kiitollinen hyvästä hoidosta
Kommentit (7)
Joku pöytälaatikkorunoilija yrittää ihan tosissaan, antakaa toiselle mahdollisuus!
Se oli - hmm - hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä runo..
tämähän heijastelee hyvin (ehkä paradoksaalisestikin) yhteiskunnallista sisäistä dialogia ja pyrkii tavoittamaan tunneperusteisen suhtautumisen nyky-yhteiskunnan perheitä hajoittavaan työkulttuuriin. Säännöllinen asettelu kielii edelleen lyyrisen minän pakkotilasta; mieluiten hän kirmaisi lapsensa kanssa vapaana oidipaalisessa symbioosissa ilman fyysisiäkin tasoja saavuttavaa eroahdistusta: äiti pyrkii yhteiseen riippuvuuteen ja alkutilaan, mutta joutuu aamu toisensa jälkeen luomaan itsensä uudelleen ilman lastaan. Äidin alistuva positio saa ilmentymänsä lopun kiitoksessa, joka on osoitettu isoine alkukirjaimineen jonkinlaiselle päiväkotijumalalle. Hän koittaa päästä syyllisyydestään ja ahdistuksestaan rakentamalla jonkinlaisen taivaan. Hänelle lapsi on päivällä kuollut, mutta päiväkotitaivaan portilla hän voi ajatelle: "Nyt lapsellani on hyvä olla."
tämähän heijastelee hyvin (ehkä paradoksaalisestikin) yhteiskunnallista sisäistä dialogia ja pyrkii tavoittamaan tunneperusteisen suhtautumisen nyky-yhteiskunnan perheitä hajoittavaan työkulttuuriin. Säännöllinen asettelu kielii edelleen lyyrisen minän pakkotilasta; mieluiten hän kirmaisi lapsensa kanssa vapaana oidipaalisessa symbioosissa ilman fyysisiäkin tasoja saavuttavaa eroahdistusta: äiti pyrkii yhteiseen riippuvuuteen ja alkutilaan, mutta joutuu aamu toisensa jälkeen luomaan itsensä uudelleen ilman lastaan. Äidin alistuva positio saa ilmentymänsä lopun kiitoksessa, joka on osoitettu isoine alkukirjaimineen jonkinlaiselle päiväkotijumalalle. Hän koittaa päästä syyllisyydestään ja ahdistuksestaan rakentamalla jonkinlaisen taivaan. Hänelle lapsi on päivällä kuollut, mutta päiväkotitaivaan portilla hän voi ajatelle: "Nyt lapsellani on hyvä olla."
T: punkkari äiti
Musta toi oli oikein suloinen runo.
analyysin luettuani runo avautui minulle uusin silmin. Kyllähän tuo on äärimmäisen suloinen runo.
Aluksi tuli sellainen no yöks hyi millaista sokerikakkaa. Löytyihän sieltä ydin.
Olen niin huono tulkitsemaan runoja.
kuitenkin loppu pudotti minut: ensin aiheena oli vanhemman suhde lapseensa, sitten yhtäkkiä se muuttuikin kiitosrunoksi lapsen hoitajille.
ja runo kirjassa 'Kasvatuskumppanuus kannattelee'
ap