te aikuiset joita pienenä mummo dissasi

Voihan omille lapsille sanoa, että meillä on niin hyvin asiat, että ei tarvitse mummon antaa meille rahaa haalarinostoon. Tai lomasta voi sanoa, että me lomaillaan oman perheen kesken, koska meistä se on kivaa (paitsi jos olette niin köyhiä, että ei ole varaa edes eväsretkeen, mikä toisaalta on oma valintanne). Yökyläilystä voi sanoa, että se ei kerro tykkäämisestä ollenkaan vaan siitä, että isä ja äiti ovat väsyneet ja kyllästyneet omiin lapsiinsa, me emme ole.



Lapsi ei tajua eriarvoisuutta kuin silloin, kun sinä itse sitä korostat!

serkkupoikaa suosi mummo,hänellä oli oma herkkukaappi,minne muille ei ollut asiaa. käytti serkkua matkoilla jenkkilää myöten. ja kyllähän tuon lelliminen huomattiin. pienempänä ei pidetty sitä edes ihmeellisenä. vaan mitenkä kävikään sitten kun mummo sai aivoveritulpan ja joutui sairaalaan;eipä käynyt tämä lempipoika koskaan kattomassa. kiittämättömättömyys on maailman palkka. minähän sielä kyllä kävin,vaikken ollut mummolleni koskaan kelvannut. enkä kyllä osannut kyyneleitä vuodattaa hautajaisissa sen verran vieraaksi jäi mummo. oli kyllä julma muutenkin,viiti tässä esimerkkei sanoa.

että ymmärsi kun sanoin, että mun siskolla on vähemmän rahaa nyt kun elää yksin lasten kanssa ja siksi mummi auttaa häntä enemmän.

Toki voi ihan piruuttaan sanoa lapselle, että sun mummo sorsii sua ja rakastaa varmaan niitä muita enemmän ja mummi on epäoikeudenmukainen ja huomaathan, että sun serkkus sai kalliimmat vaunutkin mummilta kun olivat vauvoja.

Aikuiset tekee ne katkerat lapset. Ei lapset itse.

Voihan omille lapsille sanoa, että meillä on niin hyvin asiat, että ei tarvitse mummon antaa meille rahaa haalarinostoon. Tai lomasta voi sanoa, että me lomaillaan oman perheen kesken, koska meistä se on kivaa (paitsi jos olette niin köyhiä, että ei ole varaa edes eväsretkeen, mikä toisaalta on oma valintanne). Yökyläilystä voi sanoa, että se ei kerro tykkäämisestä ollenkaan vaan siitä, että isä ja äiti ovat väsyneet ja kyllästyneet omiin lapsiinsa, me emme ole.

Lapsi ei tajua eriarvoisuutta kuin silloin, kun sinä itse sitä korostat!

mummollani oli aina tapana kehua toisia lastenlapsia meille, kun oltiin kylässä. Myös äitini oli sitä mieltä, että mummolleni olivat nämä toiset lastenlapset tärkeämpiä ja samanlaista ajattelua viesti sitten meillekin.



Näin aikuisena olen ajatellut, että kyseessä oli kuitenkin ehkä enemään se, että mummoni ei voinut suoraan kehua ketään, vaan puhui sitten selän takana hyvää. Kuulin nimittäin muilta ihmisiltä, että mummoni oli heille vuolaasti kehunut minun saavutuksiani tms. Suoraan hän ei juuri mitään puhunut, mutta kerran muistan hänen sanoneen, että hänen ystävänsä luulevat minun olevan hänen lemmikkinsä, kun vain minusta heille juttelen.



Ei siis kaunoja jäänyt eikä mummoni nyt edes lopulta ole esimerkki mistään epäreilusta mummoudesta, vaikka niin voisi luulla.

kun mummo sai aivoveritulpan ja joutui sairaalaan;eipä käynyt tämä lempipoika koskaan kattomassa. kiittämättömättömyys on maailman palkka. minähän sielä kyllä kävin,vaikken ollut mummolleni koskaan kelvannut. enkä kyllä osannut kyyneleitä vuodattaa hautajaisissa sen verran vieraaksi jäi mummo. oli kyllä julma muutenkin,viiti tässä esimerkkei sanoa.

Miksi sä siellä sairaalassa kävit? Perinnön toivossa?

B) Eivät olleet surullisia, yrittivät selitellä mummon käytöstä tyyliin "sellaisia ne vanhat ihmiset ovat" jne.

C) En pidä mummoon mitään yhteyttä oma-aloitteisesti, en myöskään kutsu omiin juhliini. Muissa sukujuhlissa käyttäydyn viileän asiallisesti, jos on pakko kohdata.

joskus kouluiästä lähtien



B) Eivät ainakaan ole ikinä antaneet ymmärtää, ett olisivat asiasta olleet surullisia, loukkaantuneita tms, kiitos siitä!



C) Vasta heidän kuoltuaan olen ollut välillä katkera tms, mutta sekään tunne ei ole kovin valtava tai en siitä useinkaan kärsi.



Haluaisin, että olisivat vielä elossa.

muut lapsenlapset asui mummon lähellä, oten oli itsestään selvää, että ne oli läheisempiä muommon kanssa. En minä sitä osannut edes ihmetellä, ei vanhemmatkaan siitä ikinä mitään puhuneet, eikä asia ole vaivannut millään tavalla, ei lapsen eikä nyt aikuisena.



Varmaan teidänkin kannattaisi vaan olla kiinnittämättä asiaan mitään huomiota, niin lapsetkaan eivät ymmärtäisi siinä olevan mitään ihmeellistä.

b) ei mitään havaintoa, sain vasta aikuisena tietää, että oli ollut eriarvoista kohtelua

c) pidin yhteyttä, koska en itse ollut kokenut mitään dissaamista tai tajunnut, että mummo olisi ollut eriarvoistava. Päinvastoin, meillä oli varsin mukavaa rupatella yhdessä eikä mistään huomannut, että äitini mielestä mummo oli kohdellut minua ja sisaruksiani jotenkin väärin.



Meillä mummo kehui aina isompia serkkuja (luulimme sen kuuluvan asiaan, ihailimme heitä itsekin), osti lahjoja serkuille vaan ei meille (tästä emme tienneet, koska emme osanneet odottaa lahjoja, kortti riitti ja ilahdutti) ja kannusti meitä aina opiskelemaan, kuten serkutkin.



Tärkeintä oli se, että äitini ei ikinä kertonut meille, miten asiat serkuilla olivat, ei koskaan mollannut mummoa meille jne. Hän ei siirtänyt omaa katkeruuttaan edelleen, ja se tässä on tärkeintä.

toisethan koko ajan herbehtii varmuuden vuoksi ja elää etsien epäoikeudenmukaisuuksia.



Meillä on isovanhemmat hoitaneet serkkuja enemmän kuin minua kummassakin suvussa. Ei ole minun elämääni kaivellut.



Kamalaa jos joku minä miettii vain päivät pitkät mittatikulla, että saako minun lapseni yhtäpaljon hoitoa anopiltaan kuin miehen siskon ja siskon toisen veljen lapset. Ja pitääkö nyt kieltää anoppia hoitamasta naapurissa asuvan poikansa lapsia kun meidän lapsia ei ehdi hoitaa kuin 2 kertaa vuodessqa kun asumme 700km päässä. Ettei vain minun lapseni tule katkeriksi ja niillä mene elämä pilalle.



Kuinka raskasta onkaan elämä kun koko ajan laskee, kuinka paljon huonommin varmaan minua kohdellaan kuin muita ja kuinka paljon vähemmän taatusti saan joitain asioita kuin muut.



Eikö siinä unohdu elää se itse elämä?

Ja vaistosin, ettei kaikki ole hyvin äitini ja hänen anoppinsa välillä.



Aikuisena käyn kylässä harvoin, vaikka nykyään pyyteleekin usein käymään. Minulla on hänen ainoat lapsenlapsenlapsensa, jotka asuvat samassa kaupungissa. Vierailut ovat ihan kivoja, mutta ehkä olen hänelle hieman katkera, siitä miten onkohdellut äitiäni.



Onneksi toinen mummuni oli lapsuudessani paljon läsnä.

ja parempia kuin me poikiensa lapset.



Eipä asia kyllä mua juuri mitenkään haitannut, enkä varmaan olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota ellei siitä muut serkut ja aikuiset olisivat puhuneet.



Mummoni on edelleen elossa, mutta enpä ole häntä paljoa käynyt katsomassa, ehkä kerta vuoteen. Koen asiasta huonoa omaatuntoa, enkä ole mummolleni katkera, musta on ihan inhimillistä että joistakin lapsista vaan tykkää enemmän kuin toisista ja ehkä ne tyttären lapset on jotenkin luonnollisesti läheisempiä tai jotain?



Koen kuitenkin, että silloin kun lapsena mummoani näin, hän oli (ja on) aina ihan ystävällinen minuakin kohtaan :)

Juuri oikeanlaisia asiallisia vastauksia, kiitos

Eli "hyvä puoli" on se että asia näyttäytyy lapselle erilaisena kuin aikuiselle ja lapsi ei onneksi tajua aikuisten "valtapelejä". Oma neutraaöi suhtautuminen minulla onkin jo, ja usein sanon valkoisena valheena lapsille että mummo tykkää teistä ja olette mummolle tärkeitä (vaikka näin ei ole), eli yritän vahvistaa lasten käsitystä omasta rakastettavuudestaan.



Pahat tilanteet on niitä, kun serkut möläyttää esim että mummo vie meidät viikon lomalle, mummo osti meille hienot toppahaalarit, mummo ottaa meidät yökylään. Minun 5v laseni on älykäs ja kyselee usein minulta että miksi? Ja asia selkeästi vaivaa, saattaa kysyä monta kertaa jälkikäteenkin. Esim tuosta lomasta kysyi että miksi mummo vie serkut kivalle lomalle mutta meitä ei, eikö mummo tykkää minusta?



Olen itse itku kurkussa yrittänyt pitää pokkani a selittää että ehkä serkkujen perhe tarvitsi apua loman järjestämisessä, twhdään me sitten oma lomamatka.



Mutta siis kyllä lapsi tajuaa jotain jo aika varhain vaikka vanhempi suojelisikin puskurina.

a) en huomannut. Varsin vähän oltiin tekemisissä. Sitä paitsi ovat kuolleet, kun olin alle 10-vuotias, joten en edes muista!



b) Kyllä äitini oli ja on edelleen katkera. Olivat hänen vanhempansa ja sen lellikkilapsen lapset olivat kuulemma ne parhaat lapsen lapset. Heillä oli siis omassa kodissa räikeästi lempilapsi, joka on jättänyt PALJON hampaankoloon ja edelleen tuntuu vaivaavan äitiäni.



c) tämä nyt ei ole omassa tilanteessa tullut koskaan vastaan.